Counter Strike: Condition Zero arvostelussa

Tätä nykyä Valve Softwaren omistuksessa oleva alunperin ilmainen, mutta myöhemmin kaupalliseksi muuttunut Half-Lifelle tehty moninpelimodi Counter-Strike on yksi maailman suosituimpia nettipeliräiskintöjä yhdessä EA:n Battlefield: 1942-pelin kanssa. Monet pelaajat toivoivat pitkään kaupalliseksi muuttumisen jälkeen, että Valvelta tulisi jossain vaiheessa myös ulos Counter-Strike, joka ei olisi pelkkää moninpelihupia, vaan sisältäisi myös mahdollisuuden pelata kunnollista tarinapohjaista ja juonellista yksinpeliäkin.

Valve otti neuvosta vaarin ja alettiin työstämään uutta Counter-Strike peliä, joka olisi juuri tällainen. Peli sai nimen Counter-Strike: Condition Zero ja koska Valve itse halusi keskittyä rauhassa oman tulevan Half-Life 2 räiskintäpelin työstämiseen delegoitiin homma ulkoiselle pelitalolle, joka oli muun muassa alkuperäisen Half-Lifen lisälevyistä Opposing Forcesta ja Blue Shiftistä vastannut Gearbox Software.
Pelin kehittäminen venyi ja venyi Gearboxilla ja lopulta ilmeisesti kyseinen taho joutui luopumaan projektista, koska Valve vaati jo tehtyyn materiaaliin sellaisia muutoksia mihin Gearboxilla ei rahkeet riittäneet. Tämän jälkeen kuvioihin mukaan tuli Ritual Entertainment(tunnettu muun muassa Star Trek: Elite Force II pelistään). Pojat jatkoivat työtä siitä mihin Gearboxilla jäätiin ja lopulta, alkuperäisestä aikataulusta pahasti myöhässä pelin yksinpeliosuus saatiin valmiiksi ja peliin lisättiin vielä lopuksi Turtle Rockin kehittämät botit perusyksinpelisotimista varten.

Nyt peli on siis saapunut vihdoin ja viimein kauppoihin. Onko kaivattu yksinpeli Counter-Strike sellainen kuin kaikki odottivat? Yksinkertaisesti sanottuna ei todellakaan ole. Pelistä huomaa heti asennuksen jälkeen, että pelin koko kehitystyö on ollut yhtä sekamelskaa. Peli sisältää kaksi erillistä käynnistystiedostoa, joista Deleted Scenesiksi nimetty tarjoaa sen “juonellisen” yksinpelin. Jo yksinpelin nimestä voi päätellä, että yksinpeli on epäonnistunut. Käytännössä sanalla “juonellinen” yksinpeli tarkoitan sitä, että pelaaja pääsee koluamaan lävitse tehtäviä, joista yksikään ei liity toiseen millään lailla, eikä mitään yhtenäistä tarinaa siis ole olemassakaan. Tehtävät ovat yksittäisiä keikkoja, joista esimerkiksi pelin ensimmäinen vie pelaajan tappamaan rättipäitä Pohjois-Afrikkaan. Seuraavassa tehtävässä ollaankin jo sitten panttivankien pelastuskeikalla Filippiineillä.

Kaiken sen lisäksi, että pelin tehtävät ovat irrallisia seikkailuja ovat ne erittäin tylsiä pelata. Kentät ovat laatikkomaisesti suunniteltuja putkiseikkailuja, joissa tapetaan tekoälyttömiä vihollisia aina silloin tällöin yhtä tekoälyttömien tiimikavereiden kanssa. Yleensä kentissä kohdattavat vihulaiset joko seisovat paikallaan vaikka pelaaja tulee viereen tai sitten ne lähtevät juoksemaan suoraan kohti piittaamatta siitä, että sekunti sitten saivatkin pari luotia kasvoihinsa. Mukana olevat tiimikaverit eivät pelin aikana saa kuolla tai homma on game over, joten onkin syytä pitää huolta siitä, etteivät vihulaiset pääse napittamaan kavereita. Paras taktiikka onkin mennä edeltä ja hoitaa kaikki terroristit pois perässä laahustavan kaverin tieltä. Oma kaveri kun ei meinaa millään saada tulosta aikaan, vaikka terroristi ampuisi tätä jalkaan.

Vihulaisten tekoälyttömyyttä CZ:n yksinpelikampanjassa on yritetty paikata sillä, että niillä on salamannopea liipaisinsormi, eli kuulaa tulee välittömästi niskaan kun vihollinen huomaa millinkin pelaajan vaatetuksesta. Jos lähtee karkuun tulee viholliset yleensä yhtä nopeasti perässä ja niihin onkin välillä vaikea osua, kun nämä liikkuvat yli-inhmillistä nopeutta. Lisäksi pelistä löytyy muutamia surkeasti “ennalta skriptattuja” kohtia, esimerkiksi sellainen, kun kävelee tarpeeksi lähelle tiettyä räjähtävää tynnyriä niin se myös räjähtää. Välillä tämäntapaiset tosin tuntuivat bugittavan, sillä vaikka olin jo ampunut tynnyrit päreiksi tapahtui siitä huolimatta räjähdys, vaikka tynnyreitä ei enää edes ollut olemassakaan.

Aina silloin tällöin pelaajan täytyy käyttää erikoisvarusteita, kuten kaukoräjäytettäviä pommeja, radiota, hitsausvälinettä tai optista kaapelia vakoilemiseen. Erikoisvälineitä ei tosin voi käyttää milloin huvittaa ja jos tätä yrittää tulee ruudulle esimerkiksi tyly teksti “et ole radio-alueella”. Tavaroita voikin käyttää vain niille tarkoitetuissa kohdissa, mikä on aina jokin millintarkasti määritetty kohta kentässä. Yksinpeliä pelatessa tuli jotenkin ihmeellisesti mieleen parin vuoden takainen kehno lisenssi-räiskyttelypeli Die Hard: Nakatomi Plaza, joka oli niin ikään Vivendi Universal Gamesin julkaisema(keräsi arvostelussamme kaksi tähteä).

Kaiken sen lisäksi, että yksinpeli on pelattavuudeltaan surkea, on peli kokonaisuudessaan kaamea myös visuaalisestikin. Pelin käyttämä, se sama vanha Half-Life pelimoottori vuodelta ’98 ryyditettynä jo nykyisin vanhentuneella High Definition Packilla(joka parantaa pelihahmojen ja aseiden tekstuureja)saa aikaan vain karun lopputuloksen, pelin hahmojen ja aseiden jäädessä pelin parhaaksi visuaaliseksi anniksi niidenkin ollessa vain tyydyttäviä.

Tähän kun vielä lisätään päälle se fakta, että nämä HD-tekstuurit toimivat ainoastaan pelin varsinaisessa tarinallisessa yksinpelissä, eli toisin sanoen moninpelissä ja botteja vastaan pelatessa pelaaja näkee ne vanhat kantikkaat ja rumat pelaajamodelit ja aseet. Hienoa. Kyllä sitä tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että Valve on ottanut viimeisenkin pisaran irti kivikautisesta pelimoottoristaan.. Kuinka montaa muuta nykyajan räiskintäpeliä voi pelata myös 3D-kiihdytyksen lisäksi softwaretilassa? Eikä peliä saatu testikoneellakaan toimimaan edes Direct 3D-tilassa, vaan oli pakko käyttää Opengl-tilaa johtuen melko varmasti juuri siitä, että pelin käyttämä moottori ei tue uusimpia näytönohjaimia.

Äänipuolella sentään ollaan vielä jotenkuten elossa ja aseiden äänistä löytyy kerrankin enemmän kuin tarpeeksi munaa. Muu äänimaailma tosin on huono ja esimerkiksi pelinaikainen ääninäyttely ja taustaäänet ovat mitäänsanomatonta roskaa. Muutenkin jokaisella pelistä löytyvällä pelihahmolla ei ole kuin yksi repliikki ja jotkut pelihahmoista toistavat tätä automaattisesti jatkuvalla syötöllä.. Tai miltä kuullostaisi esimerkiksi saksalaisen erikoisjoukon jäsenen jatkuvasti hokema “Schnell! What’s the delay?” Ja tietysti Half-Lifen moottoria käyttäville peleille ominaisena asiana pelin aikana ei kuulla ollenkaan musiikkia, paitsi jokaisen tehtävän alussa ja lopussa.

Peli tarjoaa Deleted Scenesin lisäksi myös sen tavallisemman Counter-Striken, josta löytyy lähinnä harjoittelemista varten tarkoitettu perus-bottiyksinpeli, jossa voipi yhdessä bottien kanssa ja niitä vastaan harrastaa tiimipohjaista menoa, jonka lisäksi pelistä toki löytyy myös se varsinainen online-pelaamisen mahdollisuus. Pelin moninpeliä joutuu pelaamaan iki-ihanan ja Valven oman Steam-palvelun kautta, jonne pelaajan on rekisteröitävä oma CD-avaimensa ja avattava uusi pelaajatili. Todella idioottimaista mielestäni Valvelta tämä Steamin jatkuva pakollinen tuputtaminen pelaajille, varsinkin kun Steam on hidas, raskas ja kaikkea muuta kuin pelaajaystävällinen.
No, valituksista huolimatta tuli peliä testattua myös netissä ja hyvinhän se tuntui toimivan. Peli tarjoaakin tuttuun tapaan hyvän moninpelin niille, jotka Counter-Striken moninpelistä ovat ennenkin tykännneet. Uusille pelaajille voi olla pieni kynnys aloittaa tässä vaiheessa peliä pelaamaan lähinnä siitä syystä, että peli on niinkin ruma graafisesti kuin on. Muilta osin Condition Zero pelittää samaan tapaan kuin tavallinen Counter-Striken versio 1.6 sillä käytännössä CZ:n moninpeli on täysin sama paitsi, että moninpelikartat ovat samaa versiota kuin Counter-Striken Xboxille ilmestyneessä pelissä, joita kyseistä peliä varten oli alkuperäisestä päivitetty/paranneltu.

Pienenä bonus-lohtuna pelin paketti sisältää yhden CD:n verran Half-Life 2:n PR-materiaalia, eli käytännössä sen edellisillä E3-messuillakin esillä olleen peliä esittelevän videon, tosin osiin pätkittynä. Vaikka pelin hintalappu kaupan hyllyllä onkin sellaiset 25 euroa, niin ei tätä peliä missään nimessä, mistään hinnasta kannata ostaa yksinpeliä ajatellen vaikka se juuri onkin pelin hehkutetuin ominaisuus. Jos moninpelaaminen kiinnostaa niin siinä tapauksessa peli saattaa olla jotenkuten harkitsemisen arvoinen paketti, tosin parempiakin moninpelejä on jo olemassa.