Crackdown arvostelussa

Kilpailu on kovaa ja kilpailijat vain kovenevat ajan saatossa ja jos ei pysty pitämään kiinni ykkössijastaan, ajavat kilpailijat lopulta ohitse tai vähintäänkin rinnalle. Tämän varmasti tietävät ainakin meidän ihka oma kännyköitä valmistava Nokiamme kuin myös pelirintamalla yhden suosituimman ja ja erittäin paljon myyneen pelisarjan takana oleva Rockstar Games. Mikäkö on tämä kyseinen pelisarja sitten? Kyllä, arvasitte oikein, sehän on mikäs muu kuin Grand Theft Auto!

Pelistä on tätä kirjoittaessa julkaistu jo viisi niin sanottua 3D-GTA:ta, joista tosin kaksi (PSP:lle ja PS2:lle julkaistut Stories -pelit)ovat enemmän tai vähemmän uudelleen lämmittelyjä ensimmäisestä kolmesta 3D-pelistä. Uusi sukupolvi on kuitenkin jo täällä ja uusi, “uuden sukupolven” Grand Theft Auto antaa vielä odottaa itseään. Ennen Xbox 360:n julkaisua GTA-sarjalla oli vähän, jos ollenkaan kilpailua. Toki olemme nähneet Activisionin True Crime -sarjan, kaksi viimeisintä Driver -peliä, Scarfacen ja LucasArtsin Mercenariesin yrittävän edellisen sukupolven koneilla saada osan GTA:n isosta kakusta, mutta enimmäkseen nämä pelit eivät ole onnistuneet kaappaamaan sitä GTA-pelien avoimen ja elävän maailman tunnetta, hauskoja tehtäviä tai edes yleistä tunnelmaa.

Kun Xbox 360 julkaistiin, nähtiin oikeastaan ensimmäinen varteenotettava kilpailija GTA-peleille; varsin kelpo Saint’s Row. Nyt GTA:n jättämää ammottavaa aukkoa yrittää osaltaan vallata myös Microsoftin julkaisema uusi peli, Crackdown. Peli on kehitetty samalla pelimoottorilla (Renderware) kuin GTA -pelit, joten luulisi pelistä löytyvän paljon samaa kuin Rockstarin peleistä?

Crackdown asettaa pelaajan muiden GTA -tyylisten pelien tapaan isoon, avoimeen maailmaan poliisin rooliin taistelemaan rikollisjengejä vastaan.. Hmm, kuulostaa tutulta? True Crime? Kyllä, lähtöasetelma on jokseenkin samankaltainen kuin True Crimessa. Crackdown tosin on erilainen tapaus ja vaikka yhtäläisyyksiä löytyykin GTA -ja True Crime -peleihin, on peli yleiseltä toteutukseltaan enemmän lähempänä LucasArtsin Mercenariesia.

Pelissä siis todella omaksutaan lainvalvojan rooli ja ryhdytään “putsaamaan” katuja rikollisjengeistä. Pelin maailma koostuu kokonaisuudessaan kolmesta eri saarekkeesta ja joita kaikkia kansoittaa yksi rikollisjengi. Pelin jengit koostuvat latinoista, kiinalaisista ja venäläisistä. Käytännössä jokainen saareke on toistaan vaikeampi latinosaarekkeen ollessa se helpoin, joten kannattavinta onkin aloittaa taivallus siitä helpoimmasta ja siirtyä sitten vaikeampiin.

Rikollisjengien putsaaminen kaduilta tapahtuu pelissä seuraavasti; tapetaan rivijengiläisiä, paikallistetaan pikkupomojen sekä ison pomon sijainti seikkailemalla pitkin kaupunkia, eliminoidaan pikkupomot ja lopuksi tapetaan koko jengin ylin johtaja, sillä jengin johtajaan ei noin vain heti käsiksi pääsekään. Tätä voi kyllä yrittää, mutta ristiretki päätyy useimmiten pelaajan kuolemaan melko nopeasti. Tarkoitus onkin ensin paikallistaa pikkupomot sekä eliminoida näitä, joka taasen heikentää kyseisen jengin voimakkuutta ja täten parantaa pelaajan mahdollisuuksia päästä eliminoimaan itse jengin pomo. Käytännössä jokaisen jengin jokainen pikkupomo vastaa jostain osa-alueesta jengin sisällä. Tapa pikkupomo X ja kyseinen jengi ei saa enää käsiinsä räjähteitä sotiin lainkouraa vastaan ja niin edelleen. Jokaisessa jengissä on useampi pikkupomo sekä se iso johtaja, joten eliminoitavaa riittää siis hetkeksi.

Pelaajan esimies jakaa pelaajan korvaan tuon tuosta ohjeita ja erityisen kätevää on se, että pelaajan esimies laskee onnistumisprosentuaalin pelaajalle siinä vaiheessa, kun kutakin pomoa(isoa tai pientä)ollaan lähdössä eliminoimaan. Muutoin pelaajan korvaan höpöttävä esimies on varsin turha ominaisuus. Toki ensimmäistä kertaa peliä pelatessa on kiva, että esimies kertoo pelaajalle erilaisista asioista(kuten kisoista)tavallaan pelaamista häiritsemättömän tutoriaalin muodossa, mutta näiden asioiden kuuleminen kerran saisi riittää. Onkin rasittavaa, että esimies jauhaa samoja, moneen kertaan kuultuja ohjeita tuon tuosta ja tästäkös tulee hieman holhoava olo pelaajalle, aivan kuin pelintekijät aliarvioisivat pelaajan älykkyyttä ymmärtää peliä. Ja ei, esimiehen höpinää ei voi kääntää pois päältä valikoista.

On ihan hyvä, ettei Crackdown ole lähtenyt täysin siemauksin apinoimaan GTA -pelejä, sillä onhan meillä jo Saint’s Row 360:llä ja tietysti SE oikea GTA vielä tuloillaan. Grand Theft Auto -peleihin verrattuna Crackdown onkin ehkäpä tosiaan samankaltaisuuksiensa ohella GTA -sarjasta myös yhtä kaukana kuin Mercenaries -peli oli. Crackdownissa ei nimittäin suoriteta lainkaan mitään tehtäviä, eikä siinä ole mitään “juonellista” tarinaa, joka etenisi pelin myötä.

Pelin pääpaino on jengien putsaamisessa kaupungeista. Toki, pelistä löytyy sinne tänne ripoteltuina “tehtäviä”, joissa pääsee joko ajamaan kilpaa tai sitten juoksemaan ja hyppimään läpi checkpointien ajan raksuttaessa taustalla, mutta mitään varsinaisia mene paikkaan A, tuhoa X ja pakene paikkaan B -tyylisiä tehtäviä. Pelaaminen Crackdownissa on sen sijaan varsin vapaamuotoista ja jengejä saa alkaa “purkamaan” täysin omassa järjestyksessään, omalla tavallaan. Monelle vannoutuneelle GTA-fanille tämä saattaa tulla järkytyksenä; mitä pelattavaa, tai järkeä pelissä oikein sitten edes on?

Itseasiassa Crackdown on tehtävien puuttumisestaan huolimatta yllättävän viihdyttävä paketti. Miksikö? Crackdownissa suurimmaksi osaksi mielenkiintoa yllä pitävät pelaajan hahmon parantuvat taidot. Pelaaja kerää “kokemuspisteitä” jokaisesta tappamastaan jengiläisestä. Erilaisia osa-alueita on viisi ja jokaiselle osa-alueelle kertyy kokemuspisteitä sen mukaan kun pelaaja tekee vastaavia tappoja. Esimerkiksi raakaa voimaa käytettäessä kertyy pelaajalle raa’an voiman mittariin pisteitä, kun taas autolla päälle ajamalla kehittyvät pelaajan ajotaidot ja niin edelleen.

Tappamisen ohella kokemuspisteitä voi myös kerätä ja kahdenlaisia tällaisia kerättäviä, sekä yhdenlaista “valloitettavaa” onkin ripoteltu pelin suureen kaupunkiin erittäin paljon. Jokaiseen saarekkeeseen on sijoitettu useampi niin sanottu aloituspiste, jotka joutuu tosin ensin valloittamaan, jotta niitä voisi käyttää. Nämä toimivat aloituspisteinä kartalla, sekä asevarastoina, joissa voi käydä ottamassa täydet ammukset tai vaihtamassa asevalikoimaa, jollei tapetuilta jengiläisiltä saadut aseet innosta. Nämä aloituspaikat eivät ole tallennuspisteitä, vaan peli tallentaa pelaajan tilanteen aina automaattisesti kun lopettaa pelin. Ei siis onneksi GTA -tyylistä, erilliseen talletuspaikkaan ravaamista. Aloituspaikkojen valloitus on melko helppoa ja samalla helpointa latinojengin valtaamassa kaupungissa, kun taas kahdessa muussa kaupungissa näiden valtaamiseksi saa tehdä jo töitä käyttää aivojaan, sillä aloituspaikat ovat näissä kahdessa muussa kaupungissa yleensä erittäin korkealla talojen katoilla. Tämä tietysti tietää siis pelaajalle kiipeilyä ja pomppimista katoilla päästäkseen niihin käsiksi.

Erilaisia keräiltäviä sen sijaan on 500:n atleettisuuspallon ja 300:n kysymysmerkkipallon verran. Ensinnä mainitut parantavat pelaajan atleettisuutta(juoksu ja hyppy)kun taas toiset sisältävät vähän pisteitä jokaiselle osa-alueelle. Mikään pakko näitä ei ole kerätä, mutta suositeltava ja jopa hauskaakin näiden kerääminen ajoittain on. Etenkin vihreiden, atleettisuutta parantavien pallojen kerääminen, kun pelaaja joutuu kiipeilemään ja pomppimaan korkeilla paikoilla, kuten kallioilla ja korkeiden talojen katoilla näitä saadakseen. Kun kokemuspisteitä on kertynyt tietylle osa-alueella riittävän paljon, nousee pelaajan taitotaso.

Maksimissaan pelaaja voi nostaa tasonsa viiden tähden veroiseksi. Pelin alussa pelaajan hahmolla on melko tavalliset kyvyt, mutta koska pelaajan ohjastama kyttä on geenimuunneltu superkyttä, paranevat pelaajan taidot pelin kuluessa melko huomattavalla tavalla. Taitojen parantuessa paranevat pelaajan lähitaisteluvoima, hyppyjen korkeus ja juoksunopeus, ajotaito, räjähteiden käyttötaito kuin myös voima, joka määrittää kuinka painavia esineitä pelaaja voi nostaa/ potkia kumoon ja kuinka pitkälle heittää näitä kyseisiä objekteja. Esimerkiksi pelin alussa pelaaja ei jaksa nostella kuin roskiksia sun muita pienempiä esineitä, mutta pelin edetessä ja taitojen parantuessa pelaaja voi nostella sitten jo rekkoja ja myös esimerkiksi hyppiä korkeiden talojen katoilta toiselle kuin myös potkia ympäriämpäri kumoon isoja kuin pieniäkin autoja.

Koska varsinaiset tehtävät pelistä uupuvat tyystin, onkin kykyjen parantelu Crackdownissa oikeastaan se kaikkein hauskin elementti, ainakin siihen asti kun se vielä on suhteellisen helppoa. Tasojen noustessa, vaatii yhä korkeammille tasoille pääseminen aina yhä enemmän ja enemmän tappoja. Pelaaja voi myös yrittää onneaan ajo -ja hyppytehtävissä ja sitä kautta saada lisää ajotaitoa/atleettisuutta, mutta allekirjoittanut ei ainakaan liiemmin jaksanut näistä innostua.

Etenkin ajotehtävien osalta suurin syy on siinä, ettei ajaminen Crackdownissa ole aivan yhtä hauskaa tai samalla tasolla yleisen toteutuksensa kanssa kuin mitä ajettavuus Grand Theft Auto -peleissä on ollut. Pelin autot kyllä käyttäytyvät toisistaan eroavalla tavalla; eli nopeat urheiluautot ovat ketteriä ja nopeita, verrattuna esimerkiksi raskaampiin rekkoihin ja muihin isoihin autoihin, jotka vastaavasti ovat hitaampia ja kankeampia. Autolla ajaminen ei tästä huolimatta kuitenkaan vain yksinkertaisesti ole yhtä nautinnollista kuin GTA -peleissä suurimmalla osalla Crackdownin autoista. Ne nopeimmat ja ketterimmät urheiluautot, sekä poliisilaitoksen omat autot ovat ajettavuudeltaan niitä parhaita ja näillä huristelu siten myös hauskinta. Melkeinpä kaikkia muita, hieman hitaampia autoja kuitenkin vaivaa allekirjoittaneen mielestä lievä kankeus.

Yksinpelinä Crackdown on ehkäpä yllättävänkin hyvä pelikokemus. Siitä puuttuu kaikki GTA -tyylisille peleille ominaiset juonipohjaiset tehtävät, eikä autoilla ajaminen ole yhtä hauskaa, mutta silti sitä jaksaa tahkota, ainakin niin kauan kunnes jää niin pahasti jumiin, ettei saa mitään aikaiseksi. Jengejä ja näiden pomoja on hauska eliminoida ja oman ripauksensa hauskuutta tuo kaduilla temmeltäminen ja kiipeily sekä hyppely pitkin kattoja ja muita paikkoja. Itse asiassa jalan temmeltäminen onkin Crackdownissa poikkeuksellisesti jopa hauskempaa kuin itse autoilla ajelu, osittain siksi, että pelaajan hahmo kehittyy pelin myötä yli-inhimillisempään suuntaan ja osittain siksi, että kuten edellä tuli mainittua, on autoilla ajaminen osittain kankeaa, erityisesti varsinkin niin kauan kunnes saavuttaa vähintään kahden tähden taitotason ajamisessa.

Mikäli Crackdown ei yksinpelinä jaksa innostaa kauaa, on pelissä mahdollisuus myös pelata kampanjamoodia yhdessä toisen ihmispelaajan kanssa. Valitettavasti pelistä ei löydy lainkaan saman koneen moninpeliä, joka onkin jonkinasteinen puute, vaan moninpeliä voi harrastaa ainoastaan Liven tai system linkin välityksellä. Yhteistyömoninpelaaminen saman koneen moninpelin puuttumisesta huolimatta hauskaa hupia.

Käytännössä Crackdownin yhteistyömoninpeli toimii siten, että sessioissa pelataan sen pelaajan (kesken olevaa)kampanjaa, jonka peliin liitytään. Toki pelaaja voi itsekin luoda pelin ja odottaa, että joko toinen liittyisi hänen peliinsä. Kun peli on valmis alkamaan, voi myös alkaa jengien metsästys. Kampanjan lävitse tahkoaminen aloitetaan siitä pisteestä mihin “isäntäpelaaja” on sen itse valmiiksi pelannut. Eli jos isäntäpelaaja on yksinään pelatessaan tappanut jo vaikkapa kuusi pikkupomoa, on tilanne sama yhteistyömoninpelin alkaessakin.

Moninpelin päättyessä – mikäli pelaajat onnistuvat yhdessä nujertamaan lisää jengipomoja isäntäpelaajan kampanjasta – tallentuu kampanjan tilanne isäntäpelaajan koneelle, jolloin pelaaja voi yksinään myöhemmin jatkaa siitä mihin moninpeli päättyi. Toteutustapa on aivan loistava ja tällä tavoin jumiin jääneet pelaajat voivat saada lisäapua toisesta ihmispelaajasta jengejä kukistettaessa. Hauskaa moninpelatessa voi pitää muutenkin kun vain jengejä lahtaamalla. Pelaajat voivat nimittäin myös vaikkapa etsiskellä yhdessä piilotettuja kysymysmerkkikeräiltäviä tai järkeillä keinoa päästä korkealla ylhäällä majailevan atleettisuuspallon metsästämiseksi. Vaikka peliin liittyvä pelaaja olisikin itse jo omassa pelissään löydettävät keräiltävät kerännyt kertaalleen, pääsee hän moninpelissä keräämään niitä uudelleen ja sen myötä kasvattamaan kykypisteitään entisestään “isäntäpelaajan” ohella, sillä mukaan liittyvän pelaajan yksinpelissä keräämänsä taitotasot ovat sellaisenaan mukana myös moninpelatessakin. Teknisesti Crackdownin moninpeli toimi hyvin ja vaikka välillä pienen pientä töksähtelyä esiintyikin, toimi moninpeli varsin hyvin ja sujuvasti.
Visuaalisella puolella Crackdown muistuttaa paljon GTA -pelejä, mutta erottuu kuitenkin edukseen pelissä ripauksen verran käytetyn cel-shading tekniikan ansiosta. Kyseinen tekniikkahan antaa ikään kuin hieman sarjakuvamaisen ulkonäön ja hieman tällaiselta näyttää myös Crackdown -pelikin, joskaan ei liikaa vaan sopivassa määrin ja peli erottuukin allekirjoittaneen mielestä positiivisella tavalla edukseen. Äänipuolella peli ei ole aivan niin hyvä kuin olisi toivonut. Toki liikenteen äänet ja yksittäisten autojen äänet kuulostavat riittävän oikeilta ja jengiläiset huutelevat sitä sun tätä ja pelaajan esimiestä ääntelevä kaveri ei ole ärsyttävä, mutta GTA -peleistä poiketen autoilla ajamisen yhteydessä ei tarjoilla loistavaa ääniraitaa, eikä edes hauskoja radioasemia. Tarjolla on kyllä lähemmäs sata biisiä kuunneltavaksi autolla ajettaessa, mutta oikeastaan mikään näistä tuntemattomista kappaleista ei jäänyt mieleen. Tarjolla on vain varsin geneerinen kokoelma tuntematonta räppiä ja muuta jytkytysmusiikkia.