Peliarvostelu

Crash Bandicoot 4: It’s About Time

Pelin nimi: Crash Bandicoot 4: It's About Time
Lajityyppi: Tasohyppelypelit
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Toys for Bob/Activision
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 26.10.2020 Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia
Arvostelun Crash Bandicoot 4: It's About Time kansikuva

Crash Bandicoot 4: It’s About Time -pelissä Neo Cortex sekä N.Tropy ja viimeksi mainitun sisko ovat paenneet tähtienvälisestä vankilastaan, jonne Crash Bandicoot 3 -pelin päätteeksi aikoinaan joutuivat. Pako saa aikaan ”pahan tiedemiehen” kokoisen aukon aikakankaassa ja niinpä koko universumi menee sekaisin ja hajoaa osiin – ja sopiviin saarekkeisiin tasoineen.

Luonnollisesti on aika herättää laakereillaan kahdeksantoista vuotta paratiisisaarellaan lepäillyt pussimäyrä Crash sekä tämän sisko Coco. Uutuuspelin kehittänyt, mainiosta Skylanders-pelisarjastakin tuttu Toys for Bob onkin suosiolla jättänyt tarinallisesti Crash Bandicoot 3:n jälkeen julkaistut pelit pois virallisesta laskennasta. Tämä ratkaisu johtuu varmasti osittain siitä, että tällä tavoin Crash 4 on ikään kuin suoraa jatkoa uudelleentehdylle Crash-trilogialle. Muihin peleihin tosin viitataan esimerkiksi Neo Cortexin ihmetellessä sanoin ”tuntuu, että olisimme kohdanneet useammin kuin kolme kertaa.”

Pitkäikäinen ja monen monta peliä (siis enemmän kuin kolme) nähnyt pelisarja on paljon nähnyt ja kokenut. On ajettu kart-ajokeilla spin off -pelisarjassa, mutta on myös ratsastettu mutanteillakin. Paluu juurille tuntui vielä jossain vaiheessa kaukaiselta ajatukselta. Entisöidyn trilogian jälkeen Crash Bandicoot 4 on kuitenkin löytänyt tiensä kotiin ja pelisarjan uusin tulokas on ehdottomasti sitä puhtainta tasohyppelyä sitten 2000-luvun alun jälkeen julkaistujen Crash-pelien.

Oli jo Aikakin

Peruspilareiltaan Crash Bandicoot 4 on varsin tuttu rakennelma. Pelaaja kahlaa lävitse tasoja (kaikkiaan 24) kohdaten muutamia tuttuja välipomoina nähtäviä hahmojakin, kuten mielipuoli N.Gin ja Guitar Hero -henkinen bossitaisto. Pomobattlejen jälkeen siirrytään luonnollisesti aina uuteen maailmaan tasoineen.

Koska pelin keskeinen teema on aika ja avaruus, pompitaan pelissä eri ulottuvuuksien ja aikajanojen välillä. Käydään piipahtamassa 1400-luvulla, kaukana tulevaisuudessa, mutta myös jurakaudella sekä 1950-luvulla kuin merirosvojen aikakaudellakin. Vuosilukujen vaihtuessa myös tasojen teemat vaihtuvat ja sitä myöten niissä kohdattavat vihollisetkin.

Crash Bandicoot 4: It’s About Time esittelee taso toisensa jälkeen hienosti veisteltyjä ratoja pelaajan pään menoksi, jotka saavat arvostamaan jälleen uudella tavalla hyvää tasosuunnittelua. Välillä hypitään ja pompitaan perinteisemmin omenoita keräillen ja laatikoita tuhoten, mutta ei Toys for Bob ole unohtanut myöskään sitä ikonista ”juostaan karkuun kohti ruutua” -tyyppisiä tasoja, tai vesiskootterilla ajelua, eikä jääkarhun selässä ratsastaminenkaan jää unholaan.

Tuttujen juttujen ohella peli esittelee uutena juttuna neljä uutta naamiota klassisen suojelijanaamarin, Aku Akun rinnalle. Nämä neljä muuta naamiota tarjoavatkin sitten Crashille tai Cocolle kokonaan uusia kykyjä. Yleensä naamioiden käyttö on rajoitettu aina tiettyihin osioihin tasojen sisällä, jonka jälkeen naamio otetaan jälleen pelaajalta pois ja jatketaan tavallista loikintaa.

Aku Akun kaverit

Ensimmäisenä esitellään eräänlaista ulottuvuuden vaihtavaa naamiota, joka käytännössä toimii niin, että kun pelaaja aktivoi tai sammuttaa naamion, jokin objekti tai objektit pelimaailmassa muuttuvat ”haamuiksi” ja toiset kiinteiksi. Tästä saadaankin aikaiseksi erittäin mielenkiintoisia tasohyppelykohtauksia, kun pitäisi esimerkiksi kesken ilmaloikan aktivoida naamari ja siinä sivussa vaihtaa haamualusta äkkiä kiinteäksi. Jos ei saa ajoitettua hommaa oikein, Crash pujahtaa haamualustan läpi kuolemaansa ja sitä rataa. Joskus mennään liaanissa roikkuen ja pitäisi hyppiä liaanista toiselle rempaten saamaan aikaan ulottuvuusnaamion päälle-pois -asetusta.

Kolme muuta naamiota ovat ajan hidastaminen, pimeästä aineksesta tehty hyrrä sekä painovoiman muuttaminen. Ajan hidastaminen on näistä luonnolliseti selkein: eli pelaaja voi hetkellisesti hidastaa aikaa kohdissa, joissa esimerkiksi lautat liikkuvat liian kovalla nopeudella. Haastavia hetkiä ovat jäätyneiden vesiputousten yli pomppiminen, kun pitäisi hidastaa ilmasta putoavia jääpaloja siten, että niitä voisi käyttää hyppelyalustoina.

Crashin aktivoidessa pimeän aineksen naamion, muuttuu pussimäyrä melkeinpä kontrolloimattomaksi hyrräksi, jota on aika vaikea pitää paikoillaan. Erikoisuutena hyrrässä on erittäin pitkälle kantava hyppy sekä tietysti perään tuplahypyn mahdollisuus. Hyrräkohdissa tarjoillaan luonnollisesti kerta toisensa jälkeen valtavia kuiluja ja välejä, joiden ylitse pitäisi onnistua hyrränä loikkaamaan. Painovoiman muutos saa aikaan sen, että Crashin alla oleva lattia muuttuu hetkessä katoksi ja katto lattiaksi. Huikeimmillaan painovoimanaamion kanssa ovat hetket, kun pelaaja joutuu rämpyttämään aktivointinappulaa edestakaisin (R2 tai kolmio), jotta ei osuttaisi ruudun ylälaitaan tai alaosaan, mutta päästäisiin samaan aikaan eteenpäin.

Old schoolisti tai helpommin

Yksinpelaamisen osalta Crash Bandicoot 4: It’s About Time tarjoaa pelivaihtoehdot retro ja moderni. Retro pitää kirjaa elämistä ja kun ne loppuvat, ei aloitetakaan enää viimeisimmältä checkpointilla, vaan ruudulle ilmestyvät sanat game over ja taso aloitetaan alusta. Moderni tapa unohtaa kokonaan elämät ja antaa jatkaa aina checkpointista.

Allekirjoittanut valitsi pelityyliksi retron ja se osoittautui ehdottomasti oikeaksi tavaksi nauttia pelistä, koska vaikka elämiä saa paikoin kerrytettyä isojakin määriä (helposti yli kymmenen) tason aikana, ehtivät ne myös samalla tavalla kuihtua kasaankin, koska tasot ovat paikoin todella haastavia, mutta hyvässä mielessä.

Kontrollit pelatessa olivat jämäkät ja tarkat, enkä ainakaan itse kokenut mitään lievääkään epävarmuutta hyppyjen tarkkuudessa, joka ehkä vaivasi hieman Crash Bandicoot -trilogiaa. Hyppyjen kanssa laskeutumisessa auttaa musta, keltaisella rinkulalla ympyröity ”varjo”, jonka senkin saa halutessaan kokonaan pois päältä, mikäli haluaa vetää vielä vaikeamman kautta.

Mitä tulee tasoihin ja tasosuunnittelun haastavuuteen, voisin sanoa, että vasta tasot 17-21 alkoivat tuntua todella, todella vaikeilta ja armottomilta. Taso 21 (Food Run) oli omasta mielestäni kenties pelin vaikein. Tässä vaiheessa peli kun on jo esitellyt kaikki naamiot useampaan otteeseen ja loppupomojakin on kukistettu kaksi kappaletta. Olin varma, että peli päättyisi toiseen loppubossiin, mutta ei. Peli sen kuin jatkuu.

Tasot ovat kuitenkin N.Tropyn kukistamisen jälkeen paikoin jo turhauttavankin vaikeita – joskaan eivät mahdottomia, mutta retro-asetuksella en niitä enää jaksanut pelata. Myös N.Tropyn bossitaistelua varten laitoin suosiolla jo päälle modernin pelityylin, nähtyäni kymmeniä game over -ruutuja. Lopulta päihitin bossin noin kolmenkymmenen kuolemisen jälkeen. Onneksi pidin modernin päällä Food Runissakin, sillä sitä pelatessani ehdin kuolla ”vain” 40 kertaa.

Erikoismainintana nostan esiin helpompaa kaliiperia edustavan tason Off Beat, joka oli samaan aikaan erittäin tunnelmallinen New Orleans -henkinen katufestivaali, joka toikin oikeastaan Crash Bandicoot -pelin sijaan mieleen vanhan tasohyppelyn Voodoo Vince.

Tarkkuus rikastuttaa

Vaikka kuoleminen ei sinänsä haittaakaan, etenkään modernissa pelityylissä, on mahdollisimman hyvin pelaamiselle olemassa oma tarkoituksensakin. Mikäli mielii kerätä pelin tasoista timantteja ja sitä kautta avata Crashille ja Cocolle uusia hulvattomia skinejä (jotka eivät edes kummallisesti ole maksullista DLC:tä!) on timantteja saatava kerätttyä X määrä per taso.

Erilaisia skinejä molemmille hahmoille löytyy kivasti vajaa kolmekymmentä ja kummallakin hahmolla on myös pelattava tasoja, jotta skinit aukeavat. Muutamat skinit saa auki vain, kun tylsästi painostettuna luo itselleen Activision-tilin. Kaikkia tarjolla olevia skinejä ei välttämättä saa edes auki, sillä se riippuu pitkälti tasosta, johon skini on kiinnitetty ja kuinka vaikea kyseinen taso on suorittaa täydellisyyttä hipoen.

Timantteja tienataan keräämällä 40, 60 ja 80 prosenttia kaikista tason omenoista, tuhoamalla kaikki laatikot, kuolemalla vain maksimissaan kolme kertaa ja sitä rataa. Jokaisessa tasossa on lisäksi yksi piilotettu timantti sellaisenaan kerättäväksi.

Jokaisesta tasosta avautuu myös aina läpäisyn jälkeen N.Verted -versio, joka kirjaimellisesti on kuin peilikuva alkuperäisestä tai ainakin sinnepäin. Lisäksi kussakin vääristyneessä versiossa ovat peligrafiikat hauskasti eri tavalla sekaisin, joka tekee pelaamisesta entistä vaikeampaa. Yhdestä puuttuu kokonaan tekstuurit ja toinen on kuin puuvaäreillä väritetty.

N.Verted -tasoistakin saa kuitenkin timantteja ja jos jonkin skinin avaaminen vaatii vaikkapa seitsemän timanttia, voidaan näistä neljä kerätä perustasosta ja loput kolme N-Vertedin kautta, jolloin tasoja ei tarvitse hinkata loputtomiin.

Peilikuvatasojen ohella aukeaa myös tasojen speed run -mahdollisuus, eli time trial. Kun pelaaja kunkin tason alussa nappaa matkaansa kellon, lähtee aika tikittämään. Jos kuolee, joutuu alkuun ja aikakin alkaa alusta. Pelaajan rinnalla juoksee hauskasti haamu, josta voi ottaa mittaa ja joka yhden läpäisyn jälkeen muuttuu pelaajan omaksi haamuksi. Siitä vaan aikaa hiomaan. Time trialissa tasoista löytyy numeroituja laatikoita, jotka pysäyttävät kellon numeron määrittämäksi ajaksi. Esimerkiksi numerolla kaksi varustettu laatikko jäädyttää sekuntikellon kahdeksi sekunniksi. Time trialissa voi yrittää juosta itsensä pelin leaderboardille ja kerätä reliikkejäkin, mutta helppoa niiden kerääminen ei ole.

Aika kivaa kimpassakin

Samankaltaista speed runia tarjoillaan myös paikallisen moninpelinkin osalta Bandicoot battlesin checkpoint race -pelimoodissa. Maksimissaan neljä, minimissään kaksi pelaajaa voi ottaa toisistaan mittaa hot seat -muotoisesti ohjainta vuorotellen. Ideana olisi mahdollisimman nopeasti selvitä checkpointille, jonka jälkeen vuoro vaihtuu. Jos kuolee ennen checkpointia, ei saa aikaa lainkaan. Checkpoint racessakin voidaan kerätä numeroituja laatikoita, jotka jäädyttävät ajanmittauksen. Nopein aika on aina yhtä kuin yksi piste. Koko taso jaetaan tavallisia lyhyempiin checkpointehin ja tällä tavoin vuorotellaan alusta aina tason loppuun saakka.

Toinen moninpelivaihtoehto on crate combo, jossa kerätään time trialin tavoin numeroituja laatikoita. Mitä nopeammin laatikoita kerää, sitä nopeammin pistekerroin kasvaa. Maksimikerroin on 32, mutta se sulaa myös nopeasti pois, mikäli ei ehdi kerätä lisää laatikoita. Alkukerroin on yksi ja siitä kerroin lähtee kasvamaan. Eniten pisteitä checkpointille mennessä kerännyt saa aina yhden eräpisteen tililleen ja maalissa eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Kilpailuhenkisen Bandicoot Battlesin ohella peli tarjoaa hauskan Pass N. Play -pelivaihtoehdon, jossa yksinpelitarinaa ja sen tasoja voidaan pelata porukassa läpi. Pelivuoro vaihtuu – asetuksesta riippuen – kuoleman, checkpointin tai vaihtoehtoisesti molempien kohdalla.

25 pelattavaa tasoa kuulostaa kenties vähältä, mutta ne ovat oikeastaan melko pitkiä. Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi jokaisesta tasosta löytyy se tuttu ja aina vähän haastavampi bonuspolku, mutta pelikartalta löytyy myös muutama Tawnalla sekä Dingodilella pelattava vaihtoehtoinen tasokin. Päästäänpä pelin aikana pelaamaan jopa Neo Cortexillakin, joskaan ainakaan jälkimmäinen ei missään nimessä voita Crashilla tai Cocolla pelattavia tasoja missään nimessä.

Takaisin 90-luvulle

Sokerina pohjalla ovat flashback-tasot, joita löytyy parisenkymmentä kappaletta. Nämä tasot ovat bonuspolkujen kaltaisia, vain sivulta kuvattuja laatikoiden keräystasoja, mutta vieläkin haastavampia ja kuolettavampia. Näissä tasoissa Neo Cortex olevinaan on kuvannut Crash Bandicootin loikintaa laboratorio-olosuhteissa 90-luvulla ja kuvanlaatu on sen mukaista, kun analoginen kuvahäiriö sotkee välillä näkyvyyttä.

Flashback-tasoja pelaamaan ei kuitenkaan pääse noin vaan, koska ensin on kerättävä kutakin tasoa varten sen VHS-kasetti. Näitä kasetteja löytyy sieltä täältä pelin tasoista, mutta vaatimuksena on se, että siinä vaiheessa kun kasetti löytyy, pitää pelaajalle olla merkittynä nolla kuolemaa. Eli jos on menty kuolemaan sen yhdenkin kerran, on kyseisen tason VHS-kasetti löytöpaikallaan läpinäkyvänä, eli sitä ei voikaan noukkia mukaan.

Sisällön määrän ja tuhdin paketin osalta ei Crash Bandicoot 4: It’s About Time -pelin kohdalla kerta kaikkiaan voi valittaa; se tuntuu jopa pursuavalta. Kun pelin on kerran pelannut läpi (mikäli selviää lopun vaikeista muutamista), tarjoaa peli lisäskinejä halajaville puuhaa ja time trialit pitävät nekin ainakin jonkin aikaa otteessaan, siinä missä flashback-nauhojen kerääminen on sekin oma juttunsa. N.Verted -tasot sen sijaan ovat hauskoja, koska niissä kaikissa on aina oma visuaalinen jipponsa.

Loppusanat

Crash Bandicoot 4: It’s About Time on hieno taidonnäyte Toys for Bobilta. Se vyöryttää ruudulle klassisen Crash-tasoloikinnan uusine maisemineen ja hienosti suunniteltuine tasoineen, kuitenkaan unohtamatta pelisarjan peruspilareita. Peli tuntuu neljän naamionsa osalta tuoreelta ja riittävän erilaiselta, joskin loppupään vaikeiksi heittäytyvät tasot saattavat lopulta lannistaa. Onneksi tarjolla on myös paikallista moninpelihupailuakin.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Näyttää ja kuulostaa hyvältä
  • - Hyvät ja jämäkät kontrollit
  • - Naamioiden mukana tuoma uusi peli-idea
  • - Riittävästi tasoja ja muuta puuhasteltavaa
  • - Paikallinen moninpeli on hauskaa
  • - N.Verted -tasot ovat hulvattomia
  • - Runsaasti erilaisia skinejä

Huonoa

  • - Muutamat loppubossit
  • - Loppupään levelit todella vaikeita