Arvostellut: Mikko Kosonen, 24.heinäkuu 2019

Peliarvostelu

Crash Team Racing Nitro-Fueled

Pelin nimi:Crash Team Racing Nitro-Fueled
Alusta:Xbox One
Kehittäjä/Julkaisija:Beenox/Activision
Pelaajamäärä/Moninpeli:1-8/Verkossa
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Crash Team Racing Nitro-Fueled kansikuva

Crash Team Racing oli alun perin ensimmäisen pleikkarin pelejä. Koska jokainen itseään kunnioittava konsolimaskotti on istutettava jossain vaiheessa elinkaartaan kart-menopelin ratin taakse, ei suosionsa huipulla ollut sinihousuinen Crash Bandicoot jäänyt aikoinaan poikkeukseksi, vaikka kyseessä onkin kenties aina ollut epävirallinen Playstationin maskotti.

Crash Team Racing eli ”CTR” poiki suosionsa siivittämänä jatkoa Crash Nitro Kartin sekä Crash Tag Team Racing -pelien muodossa, mutta kehittäjätiimi vaihtui jo ensimmäisen pelin jälkeen Uncharted -pelitkin tehneestä Naughty Dogista pienempiin staroihin.

Nostalgista nitroa

Parikymmentä vuotta on sopivasti ehtinyt vierähtää CTR:n julkaisusta, minkä kunniaksi Activision on päättänyt toteuttaa saman tempun kuin aiemmin Crash Bandicootille- ja Spyrolle. Eläköön Crash Team Racing Nitro-Fueled!

Activisionin omistaman Beenox-studion koostama Nitro-Fueled -nimen saanut remake vuoden 1999 klassikosta ei ole varsinaisesti edes pelkkä remake. Visuaalisesti ja värikkyydeltään peli kyllä muistuttaa erittäin paljon juurikin näitä edellä mainittuja uusintoja, etenkin Crash-trilogiaa. Ruudunpäivitys on vauhdikasta ja äänipuolella tarjolla on joko kauniisti remasteroitu taustamusiikki tai vaihtoehtoisesti retrompi ja originaali legacy-ääniraita.

Remakea enemmän peli kuitenkin on siksi, että mukaan on ympätty remasteroituina myös kaikki Crash Nitro Kartin radat. Alkuperäisen pelin kahdeksantoista radan sijaan tarjolla onkin nyt muhkeat 33 rataa. Tämä on melkoinen plussa ottaen huomioon, kuinka paljon vaihtelua pelin tarjoamissa radoissa on. Pelin hintalappukin on valmiiksi asetettu sinne remakejulkaisujen budjettiluokkaan, neljänkymmenen euron hintaiseksi. Vaikea tästä olisi nipottaa.

Kattavan ratavalikoiman peluutusta varten löytyy nettipeliä sekä paikallispelailua niin yksin kuin maksimissaan kolmen kaverin kanssakin.

Klassiseen kart-pelin tyyliin sekä toki originaalille pelille ominaiseen tapaan kyseessä on kart-kisaamista power up -aseiden kera. Eikö edellä huristeleva kaveri luovu sijastaan? Ei muuta kuin maaliin hakeutuva ohjus matkaan, tai tarkasti sihdattu keilapallopommi persuksiin. Takana hännystelijöille voi jättää ansaksi vaikkapa dynamiittilaatikon tai mönjäpullon.

Crash Bandicoot -sarjan peleistä tuttu Aku-Aku naamari sen sijaan auttaa pitämään vieraat esineet loitolla ja samalla se myös kolkkaa vastustajat pois pelistä, mikäli sattuvat pelaajan ympärillä pyörivän suojanaamarin tielle osumaan. Lisävauhtia saadaan laatikosta löytyvästä nitrokanisterista. Pelaajalla voi kerrallaan olla vain yksi power up hallussaan, jotka valikoituvat satunnaisesti radalta kerättävistä puulaatikoista. Radoilta löytyy myös yksittäisiä wumpahedelmiä kuin hedelmälaatikoitakin. Kun pelaajalla on hallussaan kymmenen hedelmää, menee ajokki lujempaa ja powerupit kestävät pidempään. Vihollisen iskut pudottavat kerättyjä omenoita.

Värikästä seikkailua

Yksinpelaamiseen suunniteltu adventure toimii ihan kivasti pelin eräänlaisena juonimoodina, jossa tietyin väliajoin kevyttä tarinaa liikutellaan eteenpäin näyttävien ja hassunhauskojen välipätkien muodossa. Avaruuden asukki Nitros Oxide saapuu Maa-planeetalle ja haluaa haastaa parhaat kuskit turnaukseen – panoksena Maan turvallisuus tai tuho. Pelaajan tehtävä adventuressa onkin kahlata tarinana lävitse kunkin yksittäisen hubi-maailman kaikki kisat sekä erillisissä 1vs1 kisoissa kaikkien rinnalla kisaavien, power up -ansoillaan kiusaavien bossien päihittäminen.

Kaikki pelin radat ovat valmiiksi auki, mutta adventuren pelaaminen avaa käyttöön uusia kart-kuskeja, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän tuttuja Crash Bandicootin maailmasta. Nitro Fueled -pelissä mukana on kivasti myös Crash Nitro Kartin sekä Tag Teamin hahmoja. Eroa kullakin hahmolla on kiihtyvyyden, huippunopeuden sekä kääntyvyyden osalta, joten ei ole aivan sama minkä hahmon valitsee, koska jokainen hahmo on selvästi huonompi jollain osa-alueella – poikkeuksena esimerkiksi muutamat, kuten Crash ja Dr. Neo Cortex, jotka ovat molemmat tasaisia ajo-ominaisuuksiltaan.

Omaa menopeliä ja sen kuskia pääsee kivasti kustomoimaan. Jokaiselle pelin kolmellekymmenelle hahmolle on tarjolla useita erilaisia skinejä. Ajokkia voi koristella tarroilla sekä erilaisilla värimalleilla. Myös koria sekä renkaita pääsee vaihtelemaan. Osilla kuin hahmoskineilläkään ei ole mitään merkitystä menestykseen, vaan kaikki on kosmeettista tasoa. Joillakin osilla, värityksillä sekä hahmoillakin pelatessa tosin voi tienata prosentuaalisesti hieman enemmän nitropisteitä kisanjälkeiseen mittariin, joka ajaa ikään kuin XP:n virkaa. Parasta on se, että yksi yhteinen mittari on käytössä kaikissa pelimuodoissa. Pelasitpa nettipeliä, adventurea tai kaksinpeliä, kertyy nitroa aina mittariin – jopa silloin, kun esimerkiksi adventuressa ottaa välittömästi uusintayrityksen, saadut pisteet jäävät silti talteen. Kun mittari täyttyy täyttymistään, aukeaa käyttöön yhä uusia tarroja ja värejä kuin hahmoja ja niiden skinejä.

Pikaisempaa kaahailua

Adventuren ohella muuta pelailua tarjoaa perinteinen pikakisa joko yksin tekoälyä vastaan tai kaverin tai kavereiden kanssa tekoälyä vastaan. Cup race tarjoaa pidempikestoista – tarkalleen neljän kisan mittaista turnausta, jonka aikana eniten pisteitä kerännyt voittaa. Time trialissa voi kokeilla nostaa itseään leaderboardeille.

Battle tarjoaa erilaista pelaamista, muun muassa suljetun areenan muotoisesti, vaikkapa lipunryöstön merkeissä. Relic race, CTR challenge sekä crystal challenge ovat kaikki keräilyvoittoisia pelimuotoja.

Relic racessa pitäisi päästä tavoiteaikaan tai sen alle – keräämällä numeroin varustettuja puulaatikoita radan varrelta, saadaan kelloa pysäyteltyä 1-3 sekunnin ajaksi kerrallaan. CTR challengessa pitäisi ajaa kisa mahdollisimman hyvin yhdessä muiden kisaajien kanssa, mutta myös kerätä kirjaimet C,T ja R ennen kuin kierrokset on ajettu. Ne löytyvät kukin hajallaan pitkin rataa, jotkut ovat melko ärsyttävästikin piilossa. Crystal challengessa pitäisi kerätä x määrä kristalleja ennen kuin kello valuu nolliin. Battlen tapaan kristallihaasteessa huristellaan eräänlaisella areenalla, mutta yksin.

Adventuressa muutama alun kisa on perinteistä kisaamista, jonka jälkeen jokaista yksittäistä rataa varten on pääasiassa tarjolla sekä relic että CTR-variaatio. Nämä molemmat pitää pelata samaa rataa ajaen ja voittaa, muuten peli ei merkitse rataa suoritetuksi, eikä uusia pelialueita aukene.

Kun bensa loppuu

Yksinpelaamisen osalta relic ja CTR ovatkin kenties se suurin puutumisen aihe. Pelaaminen menee pakostakin hinkkaamiseksi ja täydellisyyden tavoitteluksi, etenkin jos adventurea pelaa muulla kuin helpolla vaikeustasolla. Esimerkkinä crash cove -nimiselle radalle piilotettu T-kirjain on sen verran rasittavassa paikassa, että ennen sen onnistunutta keräämistä ja siihen päälle kisan voittoa saa yrittää pahimmillaan parikymmentä kertaa – kunhan ensin vain tajuaa, missä se ylipäätään lymyilee. CTR-kisoissakaan kun tekoälyvastustajien ei tarvitse kerätä kirjaimia, joten on voittaminen senkin vuoksi astetta haastavampaa.

Toisaalta vahva kuminauha pitää huolen siitä, että kukaan ei koskaan kamalan kauaksi ennätä. Viimeisellä kierroksella on silti välillä vaikea enää saada ihan jokaista kiinni, kun taas samaan aikaan joskus tekoälykuski saattaa huristella aivan viime metreillä pelaajan ohitse ja pilata esimerkiksi hankalamman CTR-kisan ja sekös ketuttaa. Onneksi niistä epäonnistuneistakin kisoista aina saa nitropisteitä, jotta käytetty peliaika ei koskaan ole täysin turhaa. Adventuren pariin on mukava palata aina ajoittain, mutta toistoa samojen ratojen parissa tulee melko paljon.

Ihmisporukalla hauskempaa

Nettipeli ja paikallispeli etenkin vähän isommalla kuin kahden pelaajan porukalla on erittäin koukuttavaa puuhaa. Nettipuolella tarjolla on peruskisa sekä paikallismoninpelistäkin löytyvä battletila. Jälkimmäinen tarjoaa viisi eri pelivariaatiota, muun muassa kahdenmallista lipunryöstöä sekä last kart drving -kisan, jossa viimeisenä huristeleva eliminoidaan tietyin väliajoin.

Nettiseuraa löytyy käden käänteessä peruskisaamiselle, mutta battlen kanssa kävi vähän toisin. Kaheksan pelaajan slottia ei millään tuntunut saavan täyteen ja välillä pelaajamäärä jäi muutamaan. Yhden kerran peli yritti niputtaa allekirjoittaneen sekä toisen pelaajan samaan tiimiin kahden pelaajan lipunryöstössä. Joskus lobby heittää pihalle, koska pelaajia ei saatu kasaan. Valtaosa pelaajista pelaakin siis yksinomaan kisatilaa.

Pelisessioita ja kisoja voi pelata käytännössä putkeen niin monta kuin haluaa. Maaliviivan jälkeen uutta matsia käynnistellään latausruudun sekä lobbyn kautta, joista jälkimmäisessä yleensä vähintään puolet peliporukasta vaihtuu yhden kisan jälkeen. Ei kuitenkaan hätää, sillä pelin matchmaking löytää oitis uudet korvaajat. Pelaajakuntaa siis riittää – joskaan ei siis battleen. Ennen jokaista uutta kisaa pelaajat saavat äänestää ruudulle arvotuista radoista seuraavaa ja ajokkia sekä hahmoakin voi halutessaan kustomoida ja vaihtaa.

Jos yksinpelin kisaaminen tekoälyä vastaan on yhtä kuminauhaa ja jatkuvaa sijoitusten vaihtumista, on se sitä myös nettipelissäkin, mutta kenties sillä erotuksella, että kaikki tuntuu aidommalta ja inhimillisemmältä. Porukka tekee ajovirheitä seiniin törmäillessään tai kuiluun pudotessaan ja niin edelleen. Parhaista sijoituksista saa silti taistella kynsin ja hampain, kun pommia ja muuta asetta sataa niskaan tuon tuosta, mutta missään vaiheessa pelaaminen ei tunnu siltä, että siellä olisi vastassa konemaisen hyvä robotti. Etenkin ne peruskisat ovat lyhyitä ja vauhdikkaita pyrähdyksiä, minkä jälkeen ollaankin jo takaisin lobbyssa valitsemassa uutta rataa, joten turhautuminen harvoin ehtii iskeä, kun voittamisen fiilis ja täysillä vetäminen iskee taas tajuntaan.

Paksu, napakka paketti

Sisältönsä puolesta kaikki on siis aika pitkälti tuhdissa kunnossa. Pelkkää hyvää voidaan sanoa myös kontrolleista ja kartin ohjauksesta, joka hahmosta riippumatta on napakkaa tasoa; peliä on yksinkertaisesti äärimmäisen hauska pelata, eikä tappio yleensä jää ohjauksen viaksi. Kisoissa on vedettävä pitkälti power-driftaten mutkasta toiseen, mikäli mielii kuroa sijoja kiinni tai pitää kärkipaikkaa hallussaan. Myös hyppyreistä pomppaamalla (RB tai LB) saadaan alas tullessa nitroa.

Nitropisteiden keräämisen ja sitä kautta uuden tavaran avaamisen ohella kaikista kisoista kertyy myös kultakolikoita. Kolikoilla voidaankin sitten ostella päävalikon ”varikkopysähdys” -valikosta löytyviä tavaroita. Tarjolla on perustavaraa, jotka aukeaisivat jossain vaiheessa myös ihan pelaamallakin, mutta myös eeppisempääkin tavaraa alennettuun hintaan. Kaikki tavarat ovat kiertävästi tarjolla vain tietyn aikaa, jonka jälkeen peli arpoo uudet. Hahmoja, ajokkeja, renkaita kuin värimallejakin. Pelin virtuaalikauppa ja kolikoiden kuin nitropisteidenkin kerääminen pitävät kuitenkin mielenkiintoa kivasti yllä, silloinkin kun kisat menevät vähän huonommin. Ekstra-pisteitä voidaan hankkia seuraamalla ja suorittamalla grand prix -valikon alta löytyviä pika, päivä, viikko- ja pro-haasteita.

Loppusanat

Kokonaisuutena Crash Team Racing Nitro-Fueled on erittäin räjähtävä kokonaisuus, joka tarjoilee remasteroitua grafiikkaa ja ääntä jämäkän pelattavuuden sekä tuhdin sisälllön kera. Kun hintalappukin on jätetty sinne budjettiluokkaan, on peliä vaikea olla suosittelematta – värikkäitä ja hassunhauskoja aseilla varustettuja kart-pelejä kun ei todellakaan liikaa Xboxillekaan löydy.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Budjettihinta
  • - Mukana alkuperäiset sekä Nitro Kartin radat
  • - Nätti värikäs grafiikka ja remasteroitu musiikki
  • - Napakka ohjaustuntuma
  • - Paljon toisistaan eroavia hahmoja
  • - Paljon kustomointisälää
  • - Pit stop ja grand prix pitää mielenkiintoa kivasti yllä
  • - Paikallismoninpeli
  • - Nettipelin peruskisaaminen koukuttaa..

Huonoa

  • - ..mutta battleen on vaikea saada peliseuraa
  • - Adventuren ratojen hinkkaaminen tylsyttää pidemmän päälle