Crash Team Rumble arvostelussa

Toys for Bob oli pitkään pelistudio, joka vastasi tätä nykyä lakkautetusta, mutta varsin hauskasta Skylanders-pelisarjasta. Pelit tarjoilivat värikästä tasohyppelyä sekä leikkimistä ja vaihtamista oikeiden muovihahmojen kanssa. Skylandersin jälkeen studio sai Activisionilta luvan päästä näyttämään osaamistaan Spyro-trilogian remake-version parissa. Remake oli onnistunut ja töitä poiki lisää: studio pääsi kehittämään kokonaan uuden, neljännen osan legendaariseen Crash Bandicoot -tasohyppelysarjaan. Crash Bandicoot 4: It’s About Time on allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti yksi sarjan parhaita pelejä – Toys for Bob onkin ollut varsin hyvä manttelinperijä Naughty Dogille ja Vicarious Visionsille.

Nyt ollaan jälleen tutun teeman äärellä, kun Toys for Bob on ottanut Crash Bandicootin teeman hahmoineen ja tuupannut tutut hahmot värikkääseen 4 vs 4 -onlinepeliin, joka kantaa nimeä Crash Team Rumble. Toisin kuin alun perin itse luulin, kyseessä ei ole Nintendon Smash Brothers -pelisarjan tapainen joukkotappelu, vaan sen sijaan Crash Team Rumblesta löytyy itse asiassa ihan hauska ja koukuttava, jopa uniikki peli-idea.

Nelihenkiset ihmispelaajien tiimit ottavat toisistaan mittaa keskikokoisilla areenamaisilla kartoilla, josta löytyy riittävästi Crash-peleille ominaista hypi-pompi -alustaakin. Ideana olisi kerätä mahdollisimman nopeasti laatikoista, kuin irrallaankin kartalla lojuvaa omenan kaltaista wumpa-hedelmää ja käydä ”pankittamassa” sitä tiimin omalla pankki-alustalla wumpa-mittarin täyttämiseksi. Matsi päättyy, kun toinen tiimi on ehtinyt saanut kasaan 2000 wumpaa. Siinä sivussa piestään vastapuolen pelaajia ja toivotaan, että joutuvat enkelin lailla takaisin respawn-ruutuun odottelemaan kuumeisesti peliin paluuta. Neljän pelaajan tiimeissä kun yhdenkin jäsenen jäähylle poistuminen vaikuttaa heti.

Crash Team Rumble ei ole mikään täysihintainen konsolijulkaisu, vaan pelin normaaliversion hintalappu liikkuu siellä kolmenkymmenen euron hujakoilla ja deluxe-versiokin on vain kympin kalliimpi – itse asiassa jotkut pelikaupat tuntuvatkin myyvän jopa pelkkää deluxea, joka tuo mukanaan muutamia lisäskinejä hahmoille sekä heti valmiiksi 25 tasoa kokemusmittariin sekä battlepassin avaus kausille 1 ja 2.

Pelisisällön osalta budjettimainen Crash Team Rumble tarjoaa vain alkeet hyvin opastavan tutoriaalin, bottimatsipelitilan harjoittelua varten, competitive-nettimoodin sekä privaattipelitilan, joista jälkimmäisessä pelaaja voi luoda lukitun nettisession vaikkapa ystävälistan tyyppien kanssa.

Budjettihintalapustaan huolimatta sisältöä on silti mielestäni tarjolla todella vähän. Kaiken kukkuraksi peli ei päästä edes päävalikkoon tai bottimatsia pelailemaan ja hiomaan omia strategioitaan eri hahmoilla, jollei pelaajalla ole aktiivisena PS Plus -tilausta. Onkin siis pulitettava vähintään se 9€ per kuukausi, että tuotetta pääsee edes käyttämään. Tämä on toki sinänsä tavanomaista nettipelaamiseen keskittyville peleille, mutta kyllä bottimatsaamisen sentään pitäisi olla ”ilmaista.” Kaiken kukkuraksi bottimatsissa ei saa valita edes tekoälyn vaikeustasoa, joten pelaajan on tyydyttävä pelin salojen oppimisen jälkeen ylihelpon tietokonevastustajan kanssa sparraamiseen, mikäli haluaa omassa rauhassaan tutustua pelin eri hahmoihin ja oppia pelaamaan niillä. Kun peliä on oppinut pelaamaan, on äärettömän helppo voittaa kaikki matsit yksinkertaisesti ottamalla pelin kestävin hahmo (dingodile) ja väijyä vastustajan pankin päällä eväämässä wumpan pankitusta.

Käytännössä onkin siis lopulta tyydyttävä pelaamaan pelkkää competitive-pelimoodia, joka kieltämättä on koukuttava. Vielä yksi peli, vielä yksi peli – en muista milloin viimeksi olisin ollut niin koukussa mihinkään nettipeliin.

Alussa kun pelaajan taso ei ole vielä kovinkaan paljoa noussut, vyöryttää matchmaking vastaan pääosin samantasoista peliseuraa ja matsit ovat melko helppoja voittaa ja tasoissa tulee noustua rytinällä. Siinä vaiheessa kun aletaan olla kymmenen paremmalla puolella tai vaikkapa tasolla 30, alkaa peliseura koventua ja matsit vaikeutuvat. Saattaakin käydä jopa niin, että pelaaja pelaa kymmenkunta tappiollista matsia perä jälkeen, mikäli vastassa on koko ajan sama tehokas tiimi ja kaiken kukkuraksi matsit jäävät lyhyiksi, kun vastapuoli paukuttaa järkyttävät ylivoimawumpa-lukemat taululle tehokkaalla – yleensä aggressiivisesti puolustavalla pelityylillään, jossa estetään toiselta tiimiltä wumpan kerääminen.

Kun kokemusta alkaa kertyä ja tasot nousevat, muuttuu joukkueiden balanssi kutakuinkin heti, jos seassa on liikaa ”ykkösluokkalaisia” ja toisessa tiimissä on 20, 30 tai jopa maksimia edustavia 100-tason pelaajia. Joskus, joskaan ei liian usein, peli tuntui myös työntävän botteja sekaan matsiin, mikäli kaikkia slotteja ei saatu täytettyä. Botit paljastuvat tason 1 lisäksi sillä, että nimet ovat aina yksinkertaisia luokkaa wallace, martha tai maisie. XP:tä kuitenkin kertyy luonnollisesti tappioistakin ja aina hävityistä peleistä voi jotain oppiakin – ainakin näkee, miten parempi tiimi pelaa ja käyttää valitsemiaan hahmoja.

Pelin mukana tulee siis yhdeksän hahmoa ja joukkoon mahtuu itse Crashin ja Dr. Neo Cortexin ohella muun muassa Coco, Ripper Roo ja Dr. N.Brio sekä Crash Bandicoot 4 -pelissä ensi kerran esitellyt Tawna, Dingodile ja Dr. N.Tropy. Hahmot on jaettu kolmeen luokkaan, jotka ovat boostaaja, pisteentekijä ja blokkaaja.

Eroa hahmoluokilla on muun muassa siinä, kuinka paljon kestävät iskuja ja kuinka kovia ovat antamaan iskuja, mutta myös siinä kuinka paljon hahmot voivat kantaa wumpaa kerrallaan, ennen kuin ”säkki” on käytävä tyhjäämässä pankkialustalla. Pisteentekijäluokkaan kuuluu kolme hahmoa, jotka voivat kantaa eniten wumpaa. Blokkaajalla on eniten palkissa energiaa ja ne antavat myös turpiin parhaiten – näitä on neljä. Loput kaksi hahmoa, Dr. Neo Cortex ja Coco ovat boostaajia, joiden liikkuvuus on parhainta tasoa.

Kustakin kartasta löytyy kolme boostaustalustaa, jotka aktivoidaan hyppimällä kivilaatojen päälle ja merkkaamalla ne oman tiimin värillä. Usein boostialustoillakin tulee kovaa tappelua niiden hallinnasta, koska alustan kaikki jalustat on saatava oman tiimin väreihin riittävän pitkäksi aikaa, jotta boosti aktivoituu. Haltuun saadut boostialustat nopeuttavat pankitettavan wumpan määrää prosenteissa. Mikäli kaikki alustat ovat saman tiimin hallussa, on boostikerroin melkoinen ja matsi myös nopeasti ohi. Erilaisia strategioita siis löytyy ja tiimi voi jakautua esimerkiksi niin, että muutama pankittaa wumpaa, yksi puolustaa ja evää vastapuolen pankitusta ja samalla pitää huolta boostialustojen valtaamisesta.

Wumpan keräämisen ohella pelissä kerätään avaimen näköisiä reliikki-objekteja. Reliikeillä avataan oman tiimin käyttöön kunkin kartan erikoisuuksia. Kanjonikartassa voidaan saada toisen tiimin päänmenoksi rasittava ja etenevä hiekkamyrsky, kun taas Crash Bandicoot 4 -pelistä tuttu futuristinen kaupunkikartta tarjoaa aktivoivalle tiimille avuksi plasmakanuunat ja dronejen kiikuttamat TNT-lootat. Reliikkien kerääminen Aku-Aku -kykyä varten tuottaa tiimille vihollista vahingoittavat suojat sekä parannusta omalle hahmolle, kun taas Uka-Uka tuottaa näppejä nuolemaan jääneelle tiimille helvetin maan päälle, kun kyvyn aktivoinut tiimi vyöryy päälle tappavissa energiapalloissa. Crash 4 -pelin mukana tulleet uudet naamiot ovat nekin saatu mukaan eräänlaisiksi avusteiksi, joista yksi esimerkiksi tuottaa tulisia räjähdyksiä aina hypätessä ja toinen luo pelaajan ympärille hyrrän lailla pyörivän energiakentän, joka vahingoittaa vastustajaa.

Rantakartalla pelaaja voi viedä riittävän määrän reliikkejä rantapalloruutuun ja muuttua hauskaksi pyöriväksi rantapalloksi ja jyrätä sen avulla vihollisia. Kanjonikartalla pelaaja voi vastaavasti muuttua tehokkaaksi ja vaikeasti nujerrettavaksi piikkipalloksi, minkä lisäksi kanjonikartalla voidaan aktivoida kaikille tiimiläisille yläilmoissa lennettävät ufot. Kaikki kartalta löytyvät, kerättävät wumpat, reliikit kuin reliikkipisteetkin rewpawnaavat takaisin käyttöön ja kerättäväksi pienen cooldown-hetken jälkeen.

Erilaisia pelikarttoja on tarjolla yhdeksän, mutta tätä kirjoittaessa pelivalikon ”uutisloota” mainosti yhtä uutta pelikarttaa saapuvaksi ensi viikolla, joten ilmeisesti ilmaista lisäsisältöä tulee ainakin jossain määrin, mikä on vain hyvä juttu ja kunhan kaikki sisältö olisi ilmaista, eikä lukittu maksumuurin taakse. Ainakaan tässä vaiheessa pelistä ei onneksi löytynyt myöskään mitään kolikkokauppaa tai kosmeettisen tavaran ostamista oikealla rahalla. Pelistä löytyy karttojen tapaan yhdeksän erilaista hahmoa, joista valtaosa on aluksi lukkojen takana, mutta XP:n keräämisen ja jo muutaman pelaajatasonnousun myötä hahmoja rupeaa aukeamaan enemmän.

Matsien pelaaminen täyttää erinäisiä haaste-tavoitteita, jotka lisäävät XP:tä mittariin ja avaavat kaikenlaista sälää, kuten uusia hahmoskinejä, hahmojen hattuja, selkäreppuja sekä pelaajabannereihin laitettavia staattisia ja animoituja kuvia sekä bannerimusiikkia, jota on tarjolla kaikista Crash Bandicoot -peleistä.

Mikäs sen ärsyttävämpää vastapuolen pelaajalle respawn-ruudussa odotellessaan, kun katsoa tämän nujertaneen pelaajan animoitua banneria, saman musiikin soidessa kerta toisensa jälkeen – mikäli sama pelaaja onnistuu nujertamaan saman pelaajan monta kertaa, kuten itse pääsin toteamaan. Toisinaan homma toimi tietysti toisinpäinkin ja aiheutin varmasti musiikkivalinnallani ärsytystä respawnia odottelevalle.

Wumpan kerääminen ja pankittaminen saattaa ajatuksena kuulostaa vaivattomalta, mutta sitä se ei aina todella ole ja parhaimmillaan matseissa on totaalinen kaaos päällä. Reliikki-objektien aktivoimisen ohella pelaajan tasonnousu avaa myös kaikille hahmoille yhteisiä erikoisaseita, jollainen voidaan valita mukaan heti hahmovalinnan jälkeen.

Tarjolla on muun muassa vihollispelaajia näykkivä lihansyöjäkasvi, parantava jääkaappi koko tiimiä varten, vasaran kanssa heiluva jättivartija sekä taivaalta putoava roskaläjä. Nämä erikoisaseet eivät aukea heti matsin alettua, vaan tehokkaimpien aseiden cooldown poistuu hiljalleen ja kertakäytön jälkeen joudutaan taas odottelemaan. Erikoisaseet ovat tehokkaimmillaan aktivoituna totta kai vastapuolen pankin päälle tai sitten boostialustojen ylle, joka aiheuttaa vastapuolelle hetkellisesti todella vaikeita hetkiä wumpan keräämiseksi.

Ikävimmillään wumpaa ahkerasti hamunnut pelaaja ehtii kuolla, ennen kuin wumpaa on ehditty laittamaan pankkiin. Vihollisten piekseminen myös vähentää jatkuvasti vastapuolen pelaajan keräämää wumpaa, joten vaikka peli ei varsinaisesti mikään suoranainen tappelupeli olekaan, on vihollista hyvä aina kaiken sen sekoilun ohessa käydä vähän pieksemässäkin, samalla kun kartalla juoksennellaan ympäriinsä.

Crash Team Rumble toimii pelinä, koska sen idea on simppeli, kontrollitkin melko helppo oppia ja samaan aikaan pelaaminen on niin koukuttavaa. Areenoita on vähänlaisesti, mutta ne on onneksi sen verran hyvin suunniteltu, että niitä on ilo pelata ja vähäisen lukumäärän kanssa oppii toisaalta myös hyväksi pelaajaksikin.

Peliseuraakin tuntui löytyvän aina ja lagista ei ollut tietoakaan. Parhaimmillaan matsit ovat erittäin tiukkoja, joissa voittajatiimi vie potin sadan tai vajaan sadan wumpan erolla. Rasittavimmillaan matsit ovatkin sitten sellaista turpakäräjää, että oma joukkue ei ole pankittamisessa päässyt alkuunkaan, kun toinen tiimi jo vie voiton kotiin.

Henkilökohtaisesti en tykännyt pelata kaikilla pelin hahmoilla, vaan löysin selvästi omat suosikkini muutamien välillä, joita olivat tankkimainen, mutta hidas Dingodile imurinsa kanssa sekä nopeahko ja tehokas potkija Ripper Roo, Dr. Neo Cortex, jonka sädepyssyllä oli kiva jahdata muita ja paukutella menemään sekä jaloistaan vikkelä Crash oli pisteenkerääjistä hauskin pelata ja oikein käytettynä Crash-hahmolle ominainen ilmasta tehty mahalasku on tehokas viemään viholliselta energiaa.

Pelin voimaltaan heikko, mutta kivasti lentelevä lääkintähahmo-lepakko, edellä mainittu Crash ja Dr. N. Tropy tuntuivat olevan pitkälti pelaavan kansan suosikit, joista viimeksi mainittu oli rasittavan tehokas etenkin kaksintaisteluissa. Tiimi on parhaimmillaan silloin, kun kaikilla on hahmoja kustakin luokasta – tai ainakin niin, että on pisteentekijöitä ja hyviä blokkaajia. Mitä enemmän samalla hahmolla pelaa, sitä enemmän hahmon oma XP kasvaa ja hahmokohtaista tavaraa aukeaa, joten saman käyttämisestä hieman palkitaankin, vaikka ne palkinnot kosmeettisia ovatkin. Pelin kauden 1 battlepass käsittää sen sata tasoa, joten avattavaa roinaa ihan yleisesti ottaenkin riittää.

Pidemmän päälle, oikeastaan jo pelaajataso 30+ kohdalla olin avannut kaikki pelin hahmot. Pelaaminen oli edelleen melko koukuttavaa ja matsit parhaimmillaan adrenaliinintäyteistä taistelua, mutta periaatteessa sitä pidempikestoista porkkanaa on kovasti addiktoivan alun jälkeen vaikea löytää – kosmeettisesta roinasta en itse niin kauheasti innostu. Toki peliä voi pelata silmät punaisena niin, että tasot paukkuvat sinne maksimiin asti ihan periaatteesta, mutta on silti vaikea olla ajattelematta, että kourallinen karttoja lisää heti julkaisun yhteydessä olisi pitänyt mielenkiintoa yllä tehokkaammin. Nyt pitää vain katsoa ja toivoa, että tätä kirjoittaessa ensi viikolla saapuva yksittäinen uusi kartta ei ole se ainoa lisäsisältö mitä peliin kuluvan kesän aikana saadaan.

Loppusanat

Crash Team Rumble on hauskalla ja adikktoivalla idealla varustettua 4 vs 4 -onlinesekoilua, jossa kerätään wumpaa mittariin ja piestään kaveria kuonoon siinä sivussa, värikkäässä Crash Bandicoot -maailmassa. Budjettihintaiselta, päälle viiden gigatavun kokoiselta peliltä ei voi liikoja odottaa, mutta silti ainakin pelikarttoja olisi voinut heti alkuunsa olla enemmänkin.