Crowns and Pawns: Kingdom of Deceit arvostelussa

Liettualainen Tag of Joy on saanut valmiiksi kolmannen PC-pelinsä, joka kulkee nimellä Crowns and Pawns: Kingdom of Deceit.

Siinä missä studion aiemmat pelit ovat olleet lähinnä mobiiliappeja ja opetuspelejä, on Crowns and Pawns puhdasta old school seikkailua point&click -malliin. Peli on kerännyt kehuja muun muassa Bill ”monkey island” Tilleriltä, mutta myös Charles Cecililtä. Jälkimmäisen etenkin ymmärtää hyvin, sillä peli muistuttaa ja on hakenut inspiraatiota Cecilin studion Broken Word -pelisarjasta. Jopa pelin visuaalinen suunnittelijakin on ollut mukana tekemässä Broken Sword 2.5 remakea.

Crowns and Pawns -pelissä pelaaja omaksuu nuoren naisen, Milda Kovaksen roolin. Kutakuinkin heti pelin alussa selviää, että Milda on perinyt isoisänsä vanhan mökin. Chicagossa mukavasti asusteleva nainen kuitenkin epäröi lähteä mökkiä katsomaan – sijainti kun olisi pelin kehittäjienkin kotimaassa, Liettuassa.

Jotta jonkinlainen tarina ja peli kuitenkin saataisiin aikaiseksi, Milda lopulta lähtee matkaan. Perillä selviää, että perintömökki ei ole pelkästään pienempi, kuin mitä Milda lapsuudestaan muistaa, mutta että mökki on myös sotkettu ja osin rikottukin. Joku on ollut etsimässä jotain. Mutta mitä?

Matka joka aluksi näyttäytyy tavalliselta matkalta toiseen maahan, muuttuu nopeasti Mildan elämän seikkailuksi, kun yhtä sun toista asiaa alkaa selvitä – myös muun muassa se, mitä Mildan litomaan lähtenyt isä oikeastaan edes puuhaili ja miten isän tekemiset liittyivät isoisään.

Tästä lähteekin tarina rönsyilemään ja piankos ollaankin jo etsimässä myyttistä ja maagisia ominaisuuksia sisällään pitävän kuningas Vytautasin kruunua pitkin Liettuaa, jota myös KGB aikoinaan yritti saada käsiinsä.

Alkuun Crowns and Pawns vaikuttaa indiepeliltä johon on hieman vaikea päästä sisään, juurikin sen kehutun peligrafiikkansa vuoksi. Taustat ovat kyllä mukavan tunnelmallisia käsinpiirrettyjä. Visuaalisesti erilaisia ruutujakin tutkittavaksi löytyy riittävä määräkin, mutta hieman karuista hahmomalleista huokui allekirjoittaneen mieleen kuin jonkinlainen The Sims: Adventure. En oikein missään vaiheessa päässyt täysin ylitse tästä liian värikkäistä piirroshahmojen tunteesta, mutta moitteeton pelattavuus, pääasiassa hyvin suunnitellut ja jopa nokkelatkin puzzlet sekä loistava ääninäyttely pelastavat onneksi kokonaisuuden.

Pituudeltaan Crowns and Pawns on ikävä kyllä kuitenkin todella lyhyttä hupia – seikkailua on tarjolla vain noin kolmeksi tai neljäksi tunniksi. Viideksi, mikäli oikein jää jumiin. Pelin puzzleista suurin osa on kuitenkin hyvin suunniteltuja, mutta kyllä muutamaan kertaan jäin niin jumiin, että piti läpipeluuohjeesta hakea apua.

Ensimmäinen tällainen oli heti alussa eräs sulakepuzzle ja toinen myöhemmin, kun olisi pitänyt puhelimessa yhdistellä toisiinsa liittyviä kirkko-johtolankoja – en vain millään keksinyt mikä oli se oikea yhdistelmä, jota pelin tekijät ajoivat takaa – enkä myöskään pelissä tutkimalla ja hutkimalla saanut tätä ainakaan itse selvitettyä. Muutoin puzzlet ovat väliä helppoja, vähän haastavia sekä sellaisia, jotka oikeasti pistävät miettimään, mutta jotka kuitenkin lopulta ratkeavat maallikon logiikalla.

Pelissä tuntui olevan ainakin myös yksi puzzle, joka muuttuu hieman sen mukaan, mitä Milda pakkaa matkalaukkuunsa ennen matkaan lähtöä. Sanoisin, että koko pelin kenties epäloogisin puzzle oli se, kun piti houkutella kirjastonhoitajan kissa ”ansaan”, jotta sen kaulasta olisi saanut napattua kirjastonhoitajan kulkuluvan. Ajattelin oitis tonnikalaleivän syöttämistä kissalle, kun ensi kerran näin kissan makaamassa pöydällä kortin kanssa, mutta eipä peli sellaista ratkaisua huolinut.

Pelaajan piti sen sijaan odottaa kiltisti, että tarina etenee muiden puzzlejen ratkomisen myötä pidemmälle ja tiettyyn vaiheeseen, hetkeen jossa kissa on karannut ulos kirjastosta aukiolle. Aukiolla sitten solmitaan tonnikalaleipä kiinni magneetissa olevasta naruun ja lätkäistään kokonaisuus kiinni ränniputkeen ja jahdataan kissaa niin aukiolla niin kauan, että se ajautuu rännin luokse. Että sellaista. Kissaa oli ylipäätään vaikea havaita aukiolta sen jälkeen, kun se sinne on karannut. Tämä taas johtui turhan kauaksi zoomatusta ulkoilmaruudusta sekä pikkuruisesta kissasta.

Yleisen puzzlesuunnittelun osalta sanoisin, että pelissä on hienosti hyödynnetty salapoliisityön kaltaista ratkomista, jossa Mildan tarvitsee läpikäydä erilaisia historiallisia kirjoja, joista tärkeimmät jutut tallentuvat älypuhelimen muistioon. Erilaisia esineitäkin tarttuu matkaan mukava määrä – en kamalasti välitä seikkailupeleistä, joissa esineitä ei matkaan tartu juuri lainkaan.

Muistiossa oikeita johtolankoja voi sitten kätevästi yhdistellä toisiinsa. Puhelimella on myös muutakin virkaa ja soittelun lisäksi tekstaaminen parille muulle hahmolle luo kyllä eräänlaista syvyyttä ja ripauksen realismia, mutta jotenkin turhaksi sen käytännön tarkoitus jäi.

Aika lailla turhaksi hahmoksi jää myös Mildan liettualainen nörtti ja tylsän pökkelömäinen kaveri Joris, jonka sohvalle Milda päätyy bunkkaamaan vierailunsa ajaksi. Joriksen tehtävä on kutakuinkin seisoskella paikallaan asunnossaan – mitä nyt muutaman kerran liittyy seikkailuun mukaan – seisoskelemaan jonnekin ulkoilmaan tai saattaa vastata puhelimeen, kun tulee aika rimpauttaa pelin edistämiseksi. Hauskempi ratkaisu kokonaan olisikin ehkä ollut Mildan alussa nähtävän kaverin lähteminen mukaan Liettuaan, jossa naiset asustelivat vaikkapa hotellissa ja ratkoisivat yhdessä mysteeriä. Mutta koska Joris on sopivasti paikallinen kieltä osaava tuttava, tarvitaan häntä tarinan rakenteen vuoksi peliin.

Crowns and Pawnsia pelatessa mieleen tuli jossain määrin jo yli parikymmentä vuotta vanha Sierran viimeiseksi jäänyt seikkailupeli, Gabriel Knight III, jonka puzzlejen ratkonnassa tarvittiin muun muassa läppäriä, kun etsittiin myyttistä aarretta. Crowns and Pawnsissakin yritetään viritellä jonkinlaista Gabriel&Grace -kaltaista romanssia Mildan ja Joriksen välille – tai ainakin vihjailla sen suuntaisen kemian olemassaoloon, mutta se lässähtää ennen kuin alkaakaan.

Audiovisuaalisesti Crowns and Pawnsin kokonaisuus toimii valtaosin, mutta mainitaan vielä, että en siis oikein missään vaiheessa ollut täysin sinut pelin hahmomallien kanssa.

Ne tuovat liikaa mieleen jonkinlaisen The Sims -seikkailun. On mukava, että Mildalla on erilaisia vaatteita ja hiuskampauksia, joiden avulla hahmoa saa kustomoida vähän mieleisekseen, mutta yleisellä tasolla hahmot eivät täysin istu hienojen taustojen edustalle.

Hahmomalleja paikkaa hienosti kuitenkin toimiva ääninäyttely, joista etenkin Milda on yksi persoonallisimpia ja luontevimpia, joita olen vähään aikaan missään pelissä kuullut. Ääninäyttelijänä on Erin Yvette, jolla on ääninäyttelykokemusta aika monesta pelistä – muun muassa useammasta (jo kuopatun) Telltale Gamesin episodisarjasta sekä roolista Horizon – Forbidden West -pelissä.

Muita mainitsemisen arvoisia ääninäyttelijöitä ovat Unforeseen Incidentsin Matthew Curtis sekä monista LucasArtsin klassikkopeleistä tunnettu Denny Delk, joka ehkä parhaiten muistetaan Murray-kallona.

Loppusanat

Crowns and Pawns: Kingdom of Deceit on pääosin erinomaisella puzzlesuunnittelulla ja toimivalla pelattavuudella varusteltu point&click -seikkailupeli, joka vie Milda Kovaksen keskelle suurta seikkailua Liettuaan. Pelin keskeisimpiä ovat sen hieman rujot hahmomallit sekä lyhyys vs hinta – joillekin saattaa olla kova kynnys lähteä maksamaan pariakymmentä euroa 3-5 tunnin huvista.