Cursed Crusade arvostelussa
Cursed Crusade on ristiretkien aikaan sijoittuva 3rd person toimintapeli, joka ei ole oikeastaan mistään kotoisin. Muun muassa kankea taisteleminen, vihollisen tekoälyttömyys, suunnittelumokat, sekä välianimaatioiden jatkuva viljeleminen pelaamisen kustannuksella ovat aivan liian rasittavia tekijöitä, jotta Cursed Crusaden pelaamisessa olisi mitään tolkkua. Cursed Crusade? Cursed indeed...
On melko kummallista, ettei kukaan ole onnistunut tähän päivään saakka suunnittelemaan kunnollista ja koukuttavaa peliä, joka sijoittuisi ristiretkien aikakauteen. EA:n viime vuonna julkaistu Dante’s Inferno pääsi jo melko lähelle tavoitteessa, mutta onnistui kuitenkin olemaan paikoin turhauttava. Mainetta ei niittänyt myöskään aikanaan Starbreezen 2004 vuoden peli Knights Of The Temple, typerine kärrynpyörää heittävine, veistä heiluttelevine munkkeineen ja lukuisine kameraongelmineen, vaikka Within Temptationin instrumentaalinen musiikkiraita pelastikin tunnelman rippeitä.
Uusi yrittäjä on kuitenkin nyt astunut rinkiin. Pakanoita metsästämään lähdetään tällä kertaa Kylotonnnin pelissä Cursed Crusade. Pelaaja omaksuu temppeliritari Denz De Baylen roolin 1100-luvun levottomassa Israelissa ja lähtee yhdessä kaverinsa Esteban Noviembren kanssa “käännyttämään” ihmisiä kristinuskoon. Tässä kohtaa astuu esiin pelin co-op pelitila: pelaajista toinen voi olla Denz ja toinen Esteban ? ihan hyvä, sillä tällä tavoin pelin kärsimystä pääsee jakamaan sentään jonkun toisen kanssa jaetun ruudun muodossa.
Cursed Crusade nimittäin onnistuu vetämään uudet pohjat, mitä tulee ristiretkipeleihin, sillä se ei ole edes Dante’s Infernon tai Knights Of The Temple tasoista pelattavaa. Cursed Crusade on samalla yksi huonoimpia pelejä, joita allekirjoittanut on pelannut miesmuistiin.
Mistäpä aloittaisin? Kenties siitä, että Cursed Crusadesta löytyy yksinkertaisia suunnittelumokia. Pelin valikoista ei voi lainkaan tarkastella pelin käyttämiä ohjaimen nappuloita, tai mitä mikäkin niistä pelissä tekee. Lisäksi “continue story” vaihtoehdon valitseminen pelin päävalikossa mykistää joskus koko pelin. Tällöin on ? joka ikinen kerta ? mentävä pelin äänivalikkoon palauttamaan äänet takaisin päälle ruuvaamalla jokaista eri äänityyppiä (musiiki, dialogi ja efektit) erikseen. Äänet mykistyvät myös jos erehdyt menemään äänivalikkoon, etkä tallenna asetuksia, vaikka et olisi mitään säätänytkään.
Peli myös nousee sängystä aivan väärällä tavalla. Olevinaan elokuvamaisesti alkava tarinankerronta “so our story begins…” luhistuu jo pelkästään siihen, että pelaaja joutuu katsomaan roppakaupalla tylsääkin tylsempiä välianimaatioita ja pelintekijöiden nimiä, ennen kuin pääsee edes pelaamaan. Tämänkin jälkeen välianimaatioita on jatkuvalla syötöllä ja itse pelaaminen tuntuukin jäävän pelissä pahasti sivurooliin. Pelin päähenkilöt, joita välianimaatioissakin seurataan ovat kuivaakin kuivempia ilmestyksiä, mikä tekee välianimaatioista entistäkin yhdentekevämpiä: niitä ei jaksa katsoa.
Kun pelaamaan vihdoin pääsee ensi kerran alkutekstien sekä ensimmäisten välianimaatioiden jälkeen, ei toimintaa aloiteta minkään muodon kunnollisen tutoriaalin kera, vaan pelaajan on itse pääteltävä kaikki ja oltava valppaana ja tihrustaa pienikokoisina ruudulle ilmestyviä ohjeita. Heti alkuun läntätään ruudulle myös parit “paina tätä nappulaa silloin ja silloin” -tyyppiset QTE:t, joiden toimintamekaniikka ei alussa ole lainkaan selkeä.
Lyhyen miekkailukohtauksen jälkeen kohdataankin jo sitten itse Saatana, joka haluaa Denzin päänahan ? kukapa ei. Denz kun kärsii Templar’s Curse -nimisestä syndroomasta, eli on tienannut itselleen lähes jumalaiset kyvyt taistella (onhan hän sentään Jumalan asialla), mutta samalla jokainen miekansivallus, jokainen hengiltä otettu pakana, on askel lähemmäs helvettiin joutumista.
Ensimmäinen kohtaaminen Saatanan kanssa johtaa noin viiteenkymmeneen perättäiseen kuolemiseen, jonka jälkeen pelin alkutekstit ja animaatiot on kaikki katsottava (tai ohitettava uudelleen) mikäli mielii kokeilla tuota “vaikeaa” kohtaa toisen kerran. Peli kun ei missään vaiheessa juurikaan valaise sitä miten QTE:t tulisi oikeaoppisesti tehtä. Jos ruudulle ilmestyy jättimäinen A-nappulan kuva, ei tarkoituksena ole samantien painaa samaista nappulaa ohjaimesta, vaan odottaa kunnes A:n ympärillä oleva rinkula kutistuu isomman rinkulan sisään ? sitten voi painaa. Jostain kumman syystä jouduin googlettamaan netistä useita pelifoorumeita ja jopa katsomaan youtubesta läpipeluuvideota, ennen kuin selvitin tämän kohdan pelissä ? joka siis tapahtuu ensimmäisten viiden minuutin kohdalla. Enkä ollut edes ainoa, foorumit olivat pullollaan kysymyksiä “kuinka pakenen Saatanaa kirkolle onnistuneesti?”
Cursed Crusadessa kohdataakin vastarintaa tekevien pakanoiden ohella ajoittain myös Saatanakin myös tuon ensikohtaamisen jälkeenkin, joka vie pelaajan helvetin aina lähelle helvetin portteja, muuttaen jopa maisemat yhdeksi isoksi tulipätsiksi. “Dentsi” kuitenkin hoitaa ja kamppailee onnistuneesti vastaan joka kerta. Ja jos ei onnistu niin ainahan voi yrittää uudelleen. Yksi Cursed Crusaden rasittavimpia ominaisuuksia on sen tallennussysteemi. Kuten totesin alkutekstien ja animaatioiden uudelleenkatsomisesta, käyttää peli tallennussysteemiä, joka toimii siten, että vasta jokaisen tason lopussa peli tallentuu. Jos lopetat kesken, pelaat tason alusta. Jos kuolet, pelaat tason alusta, koska tarjolla ei ole väliajoin tallentaa checkpoint-systeemiäkään.
Omaa kestävyyttä ja taistelukykyä pääsee parantamaan jokaisen tason jälkeen tilille kertyneillä kokemuspisteillä. Pelaaja voi hommata Denzille uusia liikekomboja, joilla sivaltaa miekkaa tai muuta kättäpidempää entistä monipuolisemmin, mikä lisäksi Denzillä on viisi erikoisominaisuutta, joita päivittelemällä pelaaja voi lisätä Denzin yleistä kestävyyttä, aseiden tehokkuutta, sekä muun muassa Denzin kestävyyttä Templar’s cursen aikana, eli Saatanan ja tämän kätyreiden iskiessä päälle.
Kaikki mikä liittyy pelihahmon kestävyyteen on vain hyvä asia ? ei olisi kiva pelata yhtäkään tasoa uusiksi, mutta erilaiset monimutkaiset liikesarjat ja kombot sekä niiden paranteleminen on jokseenkin turhaa. Pelissä pärjää nimittäin melkeinpä kahdella tavalla varsin erinomaisesti: joko X:ää rämpyttämällä, jolloin Denz hakkaa tekoälyttömiä pakanoita ja muita vihollisia lähitaisteluaseillaan, tai sitten voi kaivaa esiin jalkajousen ja juosta vihollisia karkuun selkä edellä vaikkapa kylän toriaukeaa ympäri, samalla kun ampuu niitä kumoon. Välillä viholliset kokoontuvat ainakin yksin pelatessa melkein kaikki yksinomaan raukkaparka Estebanin ympärille, jolloin pelaaja voi rauhassa jalkajousellaan napsia mitäänaavistamattomat viholliset yksi kerrallaan, omaan rauhalliseen tahtiinsa.
On jokseenkin harmi, että Kylotonn on pilannut pelinsä näinkin totaalisesti, sillä Cursed Crusadessa olisi sinänsä ollut paljonkin potentiaalia olla mielenkiintoinen peli. Graafisesti peli ei ole ruma, mutta rujo “reunoilta”. Toisin sanoen, vaikka grafiikka ajaa asiansa ja yrittää toimivasti kuvastaa 1100-luvun maisemia, ei yksityiskohtaisuuksia juurikaan pelin maisemissa ole. Myös taisteluanimaatiot ovat yhtä kömpelönnäköisiä, kuin miltä miekan heiluttelu pelatessakin tuntuu.
Taistelu eivätkä liikkeet ole lainkaan sulavankaltaisia, vaan sen sijaan tuntuu kuin koko homma pyörisi hidastettuna, tai tervassa tarpoen. Jokseenkin typerää on myös, että miekan kanssa heiluttaessa Denzin on lähes joka ikinen kerta aivan pakko lävistää vihollisensa; eikö yksinkertaisen tappava sivallus mahaan tai muualle olisi riittänyt, sen sijaan, että katsotaan jokaisen vihollisen kohdalla useita sekunteja kestävä täysin identtinen animaatio, jossa vihollinen saa pelajaan miekan selästänsä lävitse. Joku taitaa todella vihata pakanoita. Pelin ääninäyttely sen sijaan on kauttaaltaan toimivaa ja musiikki jollain tapaa jopa eeppistä, Sormusten Herra -elokuvien kaltaista ääniraitaa, eli se sopii peliin. Harmi vain, että musiikkiraidat ovat lyhyitä ja yleensä niitä on per kenttä vain yksi, jonka jälkeen musiikki alkaa soida alusta.
Sinettinä tähän loppuun voisi vielä todeta, että Livessä ei ole yhtäkään ihmissielua pelaamassa tätä peliä, joten co-op seuraa on sieltä turha yrittää hakea. Olin melko varma, että vuonna 2009 arvostelemaani Rise Of The Argonauts Xbox 360 -peliä juurikaan huonompaa tai puuduttavampaa pelikokemusta ei koskaan tulisi vastaan. Olin väärässä: Cursed Crusade on huonompi sisältäen vieläpä samankaltaisuuksiakin (jatkuvat välianimaatiot esimerkiksi). Ei siksi, ettäkö peli olisi aivan pelikelvoton, mutta selkeät laadunvalvonnassa huomiotta jääneet suunnittelumokat, tekoälyttömyys, tallennussysteemi, Livestä puuttuvat pelaajat ja aivan väärään aikaan (lue: liian myöhään) pelissä läpikäytävät tutoriaalit pilaavat Cursed Crusaden potentiaalin.