Dark Sector on muun muassa kehnohkon Pariah -pelin muutama vuosi sitten luoneen Digital Extremesin uusin pelituotos, jossa pelaaja omaksuu Hayden Tenno -nimisen “siivooja-agentin” roolin, joka nimensä mukaisesti pääsee korjailemaan tämän työnantajana toimivan agenttijärjestön toisten agenttien mokaamia keikkoja tarkoituksena hoitaa ne kunnialla loppuun. Pelin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun Hayden lähetetään jälleen “siivoamaan” tehtävää ja samalla pelastamaan agenttijärjestön oma(ja mokannut)tiedemies. Matkamme vie pelaajan Venäjälle, Lasrian kaupunkiin.
Lasria ei osoittaudukaan loppujen lopuksi mitenkään helpoksi keikaksi, sillä Lasriassa on päässyt valloilleen Technocyte -niminen virus, joka tarttuessaan ihmiseen peittää tämän ihon kokonaan metallilla samalla tehden uhristaan sekopäisen prosessin aiheuttaman kivun vuoksi. Kuin sattumalta tartunnan niin ikään pelin alussa saava Hayden poteekin harvinaista sairautta, joka estää miestä tuntemasta lainkaan kipua. Niinpä kipu ei tee miestä hulluksi, samalla kun mukana olevilla vastalääkkeillä saadaan viruksenkin etenemistä hidastettua.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitä tietysti, että pelaaja onnistuu valjastamaan viruksen omaksi aseekseen vihollista vastaan. Alun varsin tylsä ja erittäin perinteinen 3rd person paukuttelu muuttuu hieman kiinnostavaksi siinä vaiheessa(kiitettävän nopeasti)kun pelaaja saa tartunnan ja sitä myötä kuin taianomaisesti pyssynsä rinnalle erittäin terävän ja heiteltävän bumerangiterän.
Itseasiassa pelin koko kantava idea(ja ainut sellainen)perustuu juurikin tähän heiteltävään terään. Pelaaja voi ammuskelun ohella heitellä terää ja katkoa vihollisilta raajoja. Terää voi jopa itsekin ohjata heti heiton jälkeen, jolloin pelin ja terän lentonopeus hidastuvat niin riittävästi, että terän lentorataa voi sutjakasti ohjailla. Tällä tavoin terää voi heitellä tavallista tarkemmin ja osua vaikkapa kyykyssä suojan takanakin olevien vihollisten kurkistaviin päihin.
Terän kanssa leikkiminen on varsinkin aluksi hauskaa ja vaihteeksi jotain hieman uutta, mutta valitettavasti hupi laantuu yllättävänkin nopeasti ja alta paljastuu jälleen se perinteisimmästä päästä oleva 3rd person räiskyttely. Dark Sectorilla ei nimittäin ole tarjota terän lisäksi juurikaan muuta hienoa, poislukien näyttävän grafiikan.
Tekoälykin pelissä on varsin keskinkertaista sorttia, vihollisten heiluessa välillä edestakaisin pitkin poikin todella typerästi, vailla kunnon itsesuojeluvaistoa. Edes pelin eri vihollistyypit eivät oikein saa innostumaan. Pelaaja tulittaa tai pistää paloiksi terällä välillä suojapuvuissa hilluvia sotilaita, kuin sitten väliin tartunnan saaneita zombejakin. Myöhemmin pelissä tuleekin vastaan sitten jo vastaan jos jonkinlaista erinäköistä hirviötä. Hirviöiden/sotilaiden/zombien lahtaamisen ja pelin ohuen juonen perässä paikasta A paikkaan B etenemisen lisäksi peliin on tungettu myös pieniä puzzleja, joiden ratkaisuun tarvitsee aina – arvasit oikein – sitä heiteltävää terää. Yleensä tällaisessa ongelmatilanteessa pelaajan on dipattava terä joko tuleen tai sähköön ja sitten käyttää sähköistettyä/palavaa terää aiheuttamaan oikosulku sähkölukolla varustettuun oveen tai sulattamaan epämääräinen elävä viruskudos seuraavan tuikitärkeän oven tieltä tulen avulla. Puzzletilanteet tuntuvat kuitenkin enemmän vievän peliltä kuin antavan, sillä kamalan päälleliimatuilta ja pakkopullalta ne pelatessa tuntuvat. Hirviöiden sähköttäminen/sytyttäminen terällä sen sijaan on toinen juttu. Päälleliimatun tuntuiset puzzlet ovat varmasti osaltaan mukana myös siksi, että ne keinopidentävät ainakin hiukan pelin kestoa. Pitkäikäinen kokemus kun ei Dark Sector kymmenen tasonsa kanssa ole.
Toisaalta, ei Dark Sector ole pelkän heiteltävän teränsä voimin mikään kovin kummoinen pelitapaus muutoinkaan ole, kuten on varmasti jo selväksi käynyt. Kyllähän tätä pelaa, mutta kyllästyminen varsin perustason räiskimiseen keskinkertaista tekoälyä vastaan vain yksinkertaisesti alkaa puuduttamaan todella nopeasti. Viidentoista minuutin pelisessioina Dark Sector onkin ehkä parhaimmillaan, sen jälkeen alkaa jo samojen kaavojen toistaminen turruttaa ja turhauttaa. Dark Sectorin ehkäpä suurin ongelma onkin sen aivan liika itseääntoistavuus ja kaavamaisuus. Tunnelmaltaan ja tummasävyisyydeltään Dark Sector yrittää selkeästi hakea jotain Resident Evil -pelin tyylistä fiilistä, mutta epäonnistuu täysin siinä lähinnä tekoälynsä, sekä tylsännäköisiksi suunniteltujen monstereidensa vuoksi.
Ikävää, sillä visuaalisuutensa ja juurikin tummasävyisyytensä puolesta pelillä olisi voinut olla potentiaalia.. Joku vain unohti matkan varrella puhaltaa sielun pelille. Peligrafiikka on paikoitellen todella näyttävää ja etenkin ympäristöihin on panostettu paljon. Äänipuoli tukee ainakin osittain pelin jännitystä hakevaa teemaa, mutta ei riitä pitämään pakettia kasassa ja niinpä pelin tunnelma onkin loppujen lopuksi pelkkä pannukakku, jonka luomisyrityksen kyllä näkee, mutta ei tunne.
Lyhyen yksinpelin jälkeen olisi tarjolla myös toki moninpelivaihtoehtokin Liven tai system linkin kautta kahden erilaisen pelimuodon, sekä muutaman pelikartan voimin. Tarjolla olevat kaksi pelimuotoa ovat varsin vähän näin yleisesti ajatellen, eikä oikeastaan pelimuodoissa muutenkaan ole mitään kovin omaperäistä. Pelimuodoista infection -nimisessä yksi pelaajista on tartunnan saanut Hayden, samalla kun kaikki muut sotilaiden roolissa pelaavat yrittävät tappaa tätä. Haydenin tappanut pääsee itse Haydeniksi keräämään pisteitä. Ainoastaan tartunnan saanut saa tappoja. Dark Sectorin toinen pelimuoto taasen on tiimipohjainen ja tässä pelimuodossa kummallakin tiimillä on joukoissaan yksi Hayden. Tarkoitus olisi tappaa vastapuolen Hayden tai sitten suorittaa erinäisiä tehtävätavoitteita. Varsin tuttua kauraa siis, joskin hieman erilailla vain naamioituna. Ilmeisesti tätä mieltä on moni muukin, sillä pelillä ei juurikaan Livessä pelaajia ole. Jälleen yksi surullisenkuuluisa, vailla pelaajia oleva tapaus. Toisaalta liekö ihme, kun jo yksinpeli on niin keskinkertaista kauraa, että moni varmasti vie pelin vaihtoon jo päivän parin jälkeen.