Arvostellut: Mikko Kosonen, 12.huhtikuu 2003

Peliarvostelu

Dead To Rights

Pelin nimi: Dead To Rights
Alusta: Xbox
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Dead To Rights kansikuva

Matrix oli ilmestyessään vuonna 1999 varsin erilainen toimintaelokuva kuin siihen asti oltiin totuttu. Poikkeuksellista elokuvasta ei tehnyt sen pelkkä jokseenkin omaperäinen tarina, vaan siihen aikaan (ja miksei vieläkin) erittäin näyttävät erikoistehosteet joista näkyvin sai nimen Bullet Time. Tämän jälkeen tuota kyseistä erikoisefektiä on käytetty useammassa eri elokuvassa, jopa Scary Moviessakin. Samaisia erikoisefektejä hyödyntävä The Matrix -elokuvatrilogian toinen osa, Reloaded on sekin jo ilmestymäisillään, eikä erikoisefektin käytölle muutenkaan näy loppua.

Nälkäinen pelikansa sai oman osansa Bullet Timesta vuonna 2000, kun suomalainen pelitalo Remedy räjäytti niin sanotusti pankin hittitoimintapelillään nimeltä Max Payne, josta tämä kyseinen ominaisuus sitten löytyi. Tuo ominaisuus näytteli avaintekijää pelissä ja oli vielä kaiken lisäksi erittäin onnistuneesti toteutettu. Sen jälkeen kun Max Payne näytti, että myös peleissä tämän efektin käyttö tulisi onnistumaan ja vieläpä hyvin, sisällyttivät monet muutkin pelitalot tämän peleihinsä muodossa taikka toisessa. Miten tämä kaikki sitten liittyy Xboxin Dead To Rights toimintapläjäykseen? Siten, että myös DTR:ssä tämän ominaisuus on läsnä ja Max Paynen tavoin aika tärkeä osa peliä.

Peli alkaa siitä kun pelin pääsankari, Grant Cityn K-9(lausutaan: canine) yksikön kyttä Jack Slate saa ilmoituksen ammuskelusta eräällä työmaalla ja tokihan miekkonen säntää oitis paikalle. Ammuttuaan ensin pelaajalle täysin mysteerisestä syystä kaikki työmaan työntekijät, kylmähermoinen kyttä löytää jostain kumman syystä isukkinsa kuolleena työmaalta ja vannoo kostoa hänen tappajilleen ottaen siitä hetkestä lähtien lain omiin käsiinsä kuin Max Payne ikään. Pelin ensimmäinen tehtävä toimii samalla pelin tutoriaalina, joka kertoo pelaajalle varsin hyvin ja selkeästi kaikki mitä tarvitsee tietää tähtäämisestä erikoisliikkeisiin ja tutuoriaalin ansiosta peliin pääseekin hyvin sisälle heti jo kyseisen ensimmäisen tehtävän aikana, toki tässä auttaa myös kontrollien yksinkertainen toimivuuskin.

Isukin murhamysteerin selvittely vie Slaten työmaalta yökerhoon, jossa kova kyttä joutuu jälleen kerran antamaan selkään puolelle tusinalle ihmisiä, ainoastaan tällä kertaa uhreiksi joutuvat yökerhon kaikki parisenkymmentä portsaria aseineen. Pituudeltaan peli on kokonaisuudessaan viidentoista luvun pituinen ja niiden aikana pelaaja päästetään riehumaan yökerhon ja työmaan lisäksi muun muassa vankilaan, satamaan, pakastamoon, hautausmaalle, kaupungin kaduille ja niin edelleen. Peli-ympäristöt ovat sinänsä pelissä ihan kivoja ja hyvin mietittyjä, mutta kenttäsuunnittelussa ollaan menty sen verran pahasti pieleen, että tämä unohtuu varsin nopeasti. Kentät ovat tyyliltään varsin lineaariisia siinä mielessä, että pelaaja voi yleensä edetä vain tiettyjä reittejä pitkin kun muut mahdollisuudet on blokattu esimerkiksi jollain niinkin yksinkertaisella asialla kuin laittamalla tuoli tai pieni laatikko oven eteen. Pelatessa tuleekin nopeasti sellainen asenne, että yrittää vain etsiä sitä yhtä ovea mistä sitten päästään eteenpäin.

Useimmiten tämä ”etenemisovikin” on aluksi jollain tavalla lukittu ja aukaiseminen hoituu joko painamalla jotain kummaa nappulaa jossain ties missä, tai sitten pelaajan täytyy tappaa ensin yksi hyökyaalto vihollisia ja sen perään toinen ja jälkimmäiseltä sitten aina kuin vahingossa jää jälkeen avain tai avainkortti millä oven saa auki. Tietyssä vaiheessa peliä tämä vihollis-avainrumba muodostuu standardiksi ja pelaaja alkaakin odottamaan kahta eri laumaa, joista jälkimmäiseltä saa sitten aina sen avaimen. Ei siinä sitten ammuskelekaan kuin pieni toiston maku suussa, vieläpä kun joissain leveleissä on monta tällaista huonetta aivan perä perään.

Välillä leveleissä tulee vastaan tavallista vihollista jostain kumman syystä kovempi heppu, joka sitten on kukistettava tai muuten ei eteenpäin pääse. Täysin naurettavalla tavalla tällaiseen kovempaan pahikseen ei yleensäkään tehoa se, että menee näyttämään lenkkariaan lähietäisyydeltä koska sillä ei ole mitään vaikutusta. Edes omilla taskusta löytyvillä aseillakaan ei aina pärjää niin sanotulle välipomolle, vaan on hyödynnettävä kuin taianomaisesti keskelle kenttää ilmestynyttä tussaria jolla sitten paukutellaan menemään.

Vaikkakin pelin juonessa jotenkuten hiuksen varassa pysyykin pelaaja mukana niin en kyllä itse ainakaan ymmmärtänyt ollenkaan, että miksikäs Jackin onkaan tapettava joka ikinen niistä työmaalla työskentelevistä työmiehistä tai että miksi vankilassa viruessaan päästäkseen onnistuneesti pakoon on tapettava ja hakattava jokainen, jopa eri vankiosastoilla majaileva vääryydentekijä. Tai vielä, että mistä ihmeen syystä Jack matkaa sinne pakastamoon tai satamaan?

Tehtävien aikana pelaaja pakotetaan aina silloin tällöin myös tavanomaisen tappamisen lisäksi pelaamaan eräänlaisia hölmöjä alipelejä, kuten esimerkiksi nostamaan painoja vankilassa ollessaan, pidättämään henkeä onnistuneesti vedellä täytetyssä tynnyrissä, auttamaan stripparia tanssimaan ”oikein” yökerhossa painamalla oikeita napuloita oikeassa järjestyksessä ja niin edelleen. Alipelit olivat mielestäni todella typeriä ja suoraan sanottuina tuntuivat päälleliimatuilta etenemisen hidastajilta, vaikka kuitenkin jotenkuten istuivatkin pelin yhtä typerän tarinan sekaan. No, kliseisen ja suoraan sanottuna typerän tekosyyn ammuskelulle oikeuttavan juonen kun unohtaa kokonaan niin paljastuu kuoren alta ihan mukiinmenevä toimintapeli, josta löytyy ihan rennolla asenteella höystettyä toimintaa.

Jotkut pelin ”luvuista” ovat suhteellisen pitkiä, mutta onneksi meillä on Xboxin ansiosta mahdollisuus tallentaa peli missä vain huvittaa.. Vai onko? Pelin tallennusysteemi nimittäin on juuri sellainen, että se antaa pelaajalle mahdollisuuden tallentaa milloin vain ja aluksi olinkin innoissani tästä, koska niin kovin monessa Xbox-pelissä tähän ominaisuuteen en ole vieläkään törmännyt. Ilo oli kuitenkin lyhyt, kun tulin huomanneeksi ettei tallentaminen toimikaan niin kuin sen pitäisi, sillä kun tallentaa pelin ja kuolee jonka jälkeen lataa tallennuksensa ei peli yllättävästi päästäkään aloittamaan siitä missä kohti tallennettiin, vaan keksii päästään omat ”aloituskohdat” jotka ovat joka kerralla vähintään 5 minuutin pelaamisen päässä siitä missä tallennettiin. Tämän takia sitä joutuukin sitten pelailemaan useammin joitain kohtia uudelleen vain sen takia, ettei tallennus toimi oikein. Tiedä siten onko tämä joku tarkoituksella tehty juttu vai eivätkö pojat Namcolla ole osanneet yksinkertaisesti tehdä tallennussysteemiä oikein, mutta siitä huolimatta tämä on jotain todella naurettavaa puhumattakaan ärsyttävästä.

Jack osaa ampua aseella kuin aseella ja miekkonen pääsekin käsiksi niin pistooleihin, uzeihin, haulikkoon, kalashnikoviin, magnumiin, sinkoon ja niin edelleen. ”Samaa paria” olevia aseita voi Max Paynen tapaan käyttää akimbona, eli siis tarkoittaen sitä että kumpaankin käteen pultataan yksi mutka. Kova jätkä kun on, ei mieheltä lopu konstit kun loppuvat aseesta kudit. Ehei, jätkä tulee ja ottaa iskuja vastaan ja hakkaa myös nyrkeillään ja potkii niin vimmatusti jaloillaan, ettei pahikset pysy mukana kauaa. Lähikamppailussa voi myös, jos vain onnistuu niin kokeilla vihollisiin jotain muutamasta erilaisesta ”virrat pois” tekniikasta jolloin Jack menee ja napsauttaa kavereilta väkisin niskat nurin kivan ”snaps” äänen sävyttämänä.

Koirayksikössä kun töissä ollaan, niin tokihan myös partnerina on uskollinen koira nimeltä Shadow, joka käskystä hyökkää rosmojen kimppuun ja kiltisti vieläpä jopa kantaa ilkeän sedän jatimatikin suussaan pelaajan kouraan. Koira ei kuitenkaan jaksa tehdä tämän kuin yhden kerran ennenkuin väsähtää ja se pitää laittaa taskuun latautumaan odottamaan uutta hyökkäyskäskyä. Koiraa tarvitaan myös parissa muussa kohtaan peliä, esimerkiksi nuuskimaan pommit viritetyt hotellista ennenkuin aika loppuu, jonka jälkeen Jack saa alipelinä hoitaa niiden purkamisen.

Pelaaja voi myös toiminnan tiimellyksessä hyödyntää laumoina päälle hyökyviä vihollisia, sillä vihollisia voi ottaa ihmiskilviksi mukaan taisteluun ja paukutella menemään turvallisesti pahisten ruhon suojasta. Vain aikansa kutakin tosin, sillä ei ne ihmiskilvetkään kestä ikuisuutta ja ne kuolevat lopulta joko omiensa tulitukseen tai sen jälkeen kun pelaaja kyllästyy tanssittamaan vihollista ja tönäisee tämän nelinkontin maahan ja pamauttaa päähän aseella.. Veri lentää ja siitä tietysti ihan hyvä juttu, että ovat lätkäisseet pelille sen K-18 merkin.

Kuten alussa tuli todettua, pääsee peliin sisälle varsin helposti pelin hyvän tutoriaalinsa avulla, mutta kerrottakoon vielä tässä hieman pelin kontrolleista. Vasemmalla tatilla liikutellaan Jackia eri suuntiin, kun taas oikealla saa vapaasti kieputtaa kamerakuvakulmaa. Bullet time toimii pelissä varsin samaan tapaan kuin Max Paynessakin, eli pelaajalla on tietty määrä Bullet time energiaa, joka kuluu kun efektiä käytetään ja vastaavasti poissa käytöstä ollessaan energiat latautuvat hitaasti takaisin.

Efektin avulla Jack voi hidastettuna hypätä eteen, taakse ja sivuille samalla ampuen kohti vihollisia. Homma pistetään toimimaan pitämällä nappulaa Y pohjassa hetken aikaa, jolloin Jack hyppää siihen suuntaan mihin tattia osoitetaan. Tämän jälkeen Jackin liitäessä ilmassa ajan hidastuessa voi sitten tähtäillä useamman hepun ruumisarkkuun, ilman että kukaan niistä ehtii siihen reagoimaan. Omasta mielestäni juuri tämä Bullet Time olikin pelin parasta antia ja ilman sitä olisi peli tuntunut paljon, paljon huonommalta. Ristiohjainta naputtamalla voidaan valita haluttu ase, josta löytyy myös Jackin koirakin ja oikeaa liipaisinta pohjassa pitämällä onnistuu lähimmän vihollisen tähtäimeen ottaminen, painamalla liipaisinta uudelleen vaihtuu kohde seuraavaan ja niin edelleen, mikä on todella kätevää sillä varsinkin hidastuksen kanssa näin saa tapettua useamman pahiksen varsin mukavasti. B:llä onnistuu niin seiniä vasten suojautuminen ja ampuminen vihollisia kohden nurkan takaa kuin myös vihollisen ottaminen kilveksi sekä ”niskat nurin temppu”, kunhan on vain riittävän lähellä toteuttaakseen nämä kaksi viimeksi mainittua.

Äänipuolella ei mitään sen kummempaa ole tarjolla mitä ei oltaisi ennenkin jo nähty. Aseiden äänet ovat ihan kivat, tosin niistä olisi saanut löytyä hieman enemmän potkua. Musiikkiakin löytyy, joka aluksi onkin todella hyvää ja se sopii peliin, mutta kun on pelannut peliä sinne kymmenenteen lukuun niin tulee kyllä huomanneeksi, että jokaisessa kentässä soi samat musiikit ja niinpä musiikin arvo pelissä laskee ja ne alkavatkin hyvin nopeasti toistamaan itseään ja ottamaan päähän. Ääninäyttelyäkin pelistä löytyi jonkin verran mikä koostui itse asiassa pääosin Jackin monologeista pelin välivideoiden ja välillä kenttienkin aikana tyyliin Max Payne. Tosin DTR:n ääninäyttelijä onnistui mielestäni paremmin tulkitsemaan Maxin tavoin yhtä synkältä ja epätoivoiselta kuullostavaa Jackia.

Lyhyesti:

Dead To Rights on Namcon ”versio” Max Payne toimintarymistelystä, jossa kylmähermoinen kyttä Jack Slate lähtee veren maku suussa kostamaan isukkinsa murhaajille Bullet Timen turvin, eikä peli hyydy ainakaan toimintansa osalta. Peli on ihan hauskaa ajanvietettä kunhan vaan muistaa ottaa kliseisen juonen, kehnon kenttäsuunnittelun ja oikeastaan koko pelin kieliposkessa asenteella vastaan.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Rento meininki
  • - Bullet time
  • - Kontrollit

Huonoa

  • - Typerä ja kliseinen tarina
  • - Kenttäsuunnittelu
  • - Itseään toistava pelattavuus
  • - Alipelit
  • - Musiikki
  • - Pelin tallentaminen