Death Road to Canada arvostelussa

Hauskasti nimetty Death Road to Canada julkaistiin alun perin noin muutama vuosi sitten PC:lle ja nyt pelille on saatu aikaiseksi myös konsolijulkaisu.

Death Road to Canada on kahden indiestudion, Rocketcat Gamesin sekä Madgardenin yhteistyön tuotos. Pelin tekijät kuvailevat peliänsä sanoin Permadeath Randomized Road Trip Simulator. Siinäpä vasta kuvaus!

Käytännössä peli on siis pintapuolisesti nykyaikainen tuttu indie-kaava; pixelart-taiteella varustettu, permadeathiin nojautuva arcadepeli, jossa koluttavat tasot on luotu satunnaisgeneraattorilla – erilaisia pelikertoja on siis loputtomiin.

Zombiehuuman yhä roihutessa varsin sitkeästi, heittää Death Road to Canada pelaajan niin ikään post apokalyptisiin tunnelmiin ja zombie-maailmanloppuun. Pelaaja ohjastaa selviytyjiä, joiden pitäisi päästä matkaamaan ehjinä zombielaumojen ohitse Floridasta aina Kanadan Ontarioon – siitäpä siis nimi.

Kun uusi peli aloitetaan, luodaan oma hahmo joko satunnaisgeneraattorilla tai sitten kevyellä hahmoeditorilla, johon saa asettaa jopa itse keksityn nimenkin. Omia hahmoja voi tallentaa ja ne voidaan ladata käyttöön jokaisen peliyrityksen alussa. Pelaaja voi valita lähteekö matkaan yksin vai ottaako mukaan tekoälykaverin, tai vaihtoehtoisesti toista hahmoa ohjaavan kakkospelaajan rinnalleen.

Matkaan lähtevä hahmo tai hahmot löytävät itsensä auton kyydistä kohti Kanadaa. Auto kiitää loputonta tietä, ruudun vasemmassa ylälaidassa punaisen vaahteranlehden vieressä näkyy jäljellä olevien matkapäivien määrä; alussa niitä on viisitoista ja pelin edetessä lukema alkaa pudota.

Matkan varrella tulee vastaan ihmislihaa himoitsevien zombien ohella muutakin, kuten pulassa olevia muita selviytyjiä sekä hylättyjä paikkoja, kuten hotelleja, marketteja sekä huoltoasemia.

Ideana olisi hengissä pysymisen ohella koluta paikkoja ja lootata kaikki irti lähtevä aseista ammuksiin ja ruokaan talteen oman selviytymisen vahvistamiseksi. Matka Kanadaan on pitkä, joten kaikki apu on tarpeen.

Aluksi pelaajan matkassa on vain yksi toinen hahmo (ellei sitten nimenomaan halua aloittaa soolona), mutta matkan varrella vastaan tulee uusia hahmoja, jotka pääosan ajasta ovat ystävällisiä ja mielellään lähtevät mukaan taistelemaan matkalla kohti turvapaikkaa.

Aseistautuminen on tärkeää

Death Road to Canada pitää sisällään jos jonkinlaisia eri aseita, millä itseään voi puolustaa. Tuliaseet, moottorisaha, golfmaila, puukko kuin pesäpallomailakin tulevat kaikki tutuiksi. Aseista kuitenkin loppuu ennen pitkää ammukset (tai bensa) ja lyömäaseet hajoavat. Mikään ei siis suojele ikuisesti eikä nyrkeistä ole paljoa apua.

Pahimpaan hätään zombejen naamalle voi rikkoa tuoleja tai paiskoa vaikkapa ostoskärryjä. Tutkimalla paikkoja ja tyhjentämällä ne arvotavaroista, pelaaja voi kerätä itselleen lisäammuksia, mutta myös tuikitärkeää ruokaa, lääkkeitä, vettä sekä lisäbensaa autoon sekä työkaluihin.

Kaikki nämä esineet ovat oleellisia pelaajan selviytymiselle – ruoka etenkin. Ruokaa palaa nälkään tasaisella tahdilla ja mitä isompi porukka on yhteen lyöttäytynyt, sitä enemmän ruokaakin kuluu. Ruoka toimii myös valuuttana, sillä vaihtokaupoissa pelaaja vaihtaa ruokayksiköitä käypään tavaraan, kuten aseisiin ja ammuksiin. Jos ruoka loppuu, aletaan olla pulassa.

Bensa on sekin tärkeä elementti, mutta ei niinkään pakollinen, sillä kun autosta tankki tyhjenee, voidaan matkaa jatkaa jalan kohti seuraavaa paikkaa. Turvattomampaa ja hitaampaa autottomana toki hieman on, mutta uusia potentiaalisia kumitassuja tulee onneksi myös vastaan riittävän usein. Jotkut ovat ehjiä, toiset tarvitsevat lisää bensaa tai vähän korjausta ennen matkaanlähtöä.

Death Road to Canadan kaava etenee siten, että kun ensikerran lähdetään liikkeille, tulee matkan varrella jatkuvasti eteen tekstilaatikoissa esitettyjä toimintatilanteita, jotka vaativat pelaajan huomiota ja valinnan tekemistä. Auttaako miestä tien sivussa vai ajetaanko surutta yli? Mihin kolmesta tarjolla olevasta paikasta mennään etsimään lisätarvikkeita? Auton moottori hajoaa, yritetäänkö korjata vai ei? Aina esimerkiksi korjaaminen ei auta ja siitä voi koitua jopa vahinkoa pelaajan hahmolle, pahimmassa tapauksessa kuolema jos kunto on jo valmiiksi heikko. Terveydestä on pidettävä huolta, sillä kun kaikki hahmot ovat kuolleet, peli päättyy ja alkaa alusta, aina erilaisena ja sattumanvaraisesti luotuna.

Niin kauan, kun yksikin hahmo tosin on hengissä, on ”Kanada-projekti” elinvoimainen. Toki se viimeinen selviytyjä voi vielä löytää uutta värvättävää seuraa ja eloonjääntitodennäköisyys vahvistuu taas.

Hahmoilla itsellään on useampi eri osa-alue, jotka vahvistuvat tai heikentyvät, kuten fyysinen kunto, taistelutaito, moraali sekä persoonallisuus. Jos moraali esimerkiksi putoaa liian alas, ei hahmosta enää ole selviytymään samalla tasolla kuin motivoituneista kavereistaan. Hahmojen taitoja voi kehittää myös toimintalaatikoidenkin avulla tien päällä, pienen riskin kera. Päätetään jäädä ammuskelemaan tölkkejä pellolle sen sijaan, että ajettaisiin vain ohitse. Ampumataito kehittyy, mutta autolle palatessa paikallinen, tölkit omistava maajussi antaakin haulikon laulaa ja toinen hahmoista saa terveyttä heikentävää osumaa.

Pelimekaniikaltaan Death Road to Canada on varsin toimivaa zombiemättämistä simppeleillä kontrolleilla. Tutkittavia rakennuksia per pysähdys on yleensä riittämiin ja rakennuksissa on vieläpä usein eri huoneitakin.

Zombiet eivät ole rajoittuneita pyörimään vain yhdellä alueella, joten jos mennään taloon sisään, voivat zombiet laahustaa perässä ovesta ja jos ovia ei suljeta, ne seuraavat lopulta huoneesta huoneeseenkin. Suljetut ovetkin pysäyttävät ne vain hetkeksi. Umpikujana toimiviin vessoihin ei siksi kannatakaan usein jäädä paikalleen. Oven takana odottava iso lauma koituu nimittäin usein kohtaloksi, vaikka matkassa olisi tekoälyjamppa.

Kaverin kanssa zombeja kuonoon

Mikäli tekoälypossen kanssa pelaaminen ei innosta, voi rinnalle ottaa co-op -pelailemaan oman kaverinsa drop in drop out -periaatteella. Kaksinpelinä hupi nouseekin aivan uudelle tasolle, kun matkassa on toinen yhtä tehokas pelaaja – zombiet saavat kyytiä ja matka kestää pidempään, hyvässä lykyssä perille asti.

Huonona ratkaisuna kuitenkin pidän sitä, että kun ykköspelaaja eli isäntä kuolee, riistetään avuksi tulleelta kakkospelaajalta tämän hahmon ohjaus ja annetaan se automaattisesti ykköspelaajalle. Miksi ihmeessä? Eikö pelaaja 2 voisi aivan hyvin pelata pelikierroksensa loppuun? Kontrollien riisto aiheuttaa aina myös sekaannustilanteen, kun tätä ei koskaan muista; ykköspelaaja kuolee, kakkosen ohjaus siirtyy ykköspelaajalle, mutta pelaaja 1 ei tätä älyäkään ja toinenkin hahmo kuolee zombien raateluun, vain siksi, että kukaan ei älynnyt ottaa ohjia. Jos pelaaja 2 kuolee ensin, joutuu hän odottelemaan sen aikaa, jos ja kun isäntäpelaaja löytää uuden värvättävän selviytyjän.

Pintapuolisesti ajateltuna ja tarkasteltuna Death Road to Canada on varsin simppeli pikkupeli, mutta kun tarkemmin tutkitaan, on pelissä monia pienempiä kerroksia, jotka tuovat paljon syvyyttä tähän permadeath-randompelailuun – jo pelkästään vastaan tulevat ratkottavat tilanteet ja erilaiset valittavat tutkailtavat paikat muokkaavat pelikokemusta jokaisella kerralla. Pelatessa kertyy myös käytettäväksi ZP:tä eli zombopisteitä, joita voi sitten käyttää päävalikossa perkien sekä load outien paranteluun. Esimerkiksi pelaajalla voi aloittaessaan olla paremmat aseet tai vähän enemmän terveyttä. Taitoja voi unlockata vain päälle kymmenen kertaa, kunnes muistiin jäävä tallennus pitää poistaa, mikäli käyttöön avatuille parannuksille kaipaa vaihtelua.

Vaikka pelaisi itse kuinka hyvin, ei koskaan lopulta tiedä milloin kuolema korjaa. Kuoleeko porukka vaikkapa nälkään, kun ruokavarat onkin vahingossa menty aliarvioimaan tai tuleeko vastaan road tripin äkillisesti pysäyttävä rosvojoukko, joka aseilla uhaten vie koko pelaajan resurssivaraston. Yleensä näissäkin tilanteissa tosin on liikkumavaraa – voidaan valita joko totaalinen antautuminen, tai sitten voidaan riskin ja satunnaisuuden voimalla valita taisteluvaihtoehto ja toivoa, että armo on suosiollinen simuloidun lopputuloksen suhteen.

Death Road to Canada on jälleen kerran osoitus siitä, että pienillä indiestudioilla riittää mielikuvitusta ja uskallusta kokeilla jos jonkinlaisia peli-ideoita. Jos peli pintapuolisesti muistuttaa kuin jotain modernisoitua Zombies Ate My Neighbours -peliä kovin tutuksi tulleella pixelart-grafiikalla maustettuna, on se kuitenkin jotain paljon enemmän.

Death Road to Canada kun pitää sisällään useita pienempiä kerroksia, jotka tekevät siitä paksun, noin viidentoista euron hintaisen täytekakun. Nam nam!