Death Stranding arvostelussa

Kuka olisikaan voinut uskoa, että Konamin kanssa välinsä katkoneen Metal Gear Solid -pelisarjan isän, Hideo Kojiman uusi yhteistyö Sonyn kanssa voisi poikia jotain niin hienoa ja uniikkia. Aluksi vaikutelma ei välttämättä kuitenkaan siltä tunnu.

Death Stranding kun on peli, joka tuntuu alussa pitävän kaiken interaktiivisuuden itsellään, pelaajan tyytyessä katselemaan päättymättömiä, joskin upeita ja mielenkiintoisia, tarinaa kuljettavia animaatioita. Pelin tähtenä nähdään The Walking Dead -sarjan konkari, Norman Reedus. Pelaajan mielenkiinto ruudulla esitettävää maailmaa ja hahmoja kohtaan herää, mutta välipätkät ne vain varaavat heti kylmän viileästi oman aikansa.

Kun pelaamaan vihdoin päästetään, ovat ne hetket aluksi lyhyitä pyrähdyksiä, kunnes taas katsellaan lisää välianimatioita. Kun välipätkien tulva viimein lakkaa ja jatkuvien uusien hahmojen esittelemisen, on pelaaminen alussa melko.. yksitoikkoista. Tarinakaan ei tunnu enää etenevän lainkaan ja animaatiot ovat tyystin kadonneet.

Death Stranding oli arvosteltavana pelinä ehkä vaikeimpia tapauksia, joista piti kirjoittaa ja kertoa. Tämänkin arvostelun aloitin useamman kerran lähes kokonaan alusta, sillä pelistä oli jostain syystä vaikeampi kertoa kuin monista muista suoraviivaisemmista ja sisällöltään laihemmista peleistä. Tästä syystä arvostelu onkin tavallista nykyarvosteluani pidempi.

Kuolettavan kummallinen tarina

Selkeää on se, että Death Stranding on scifiä ja sijoittuu post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, vuosiluvusta ei tietoa. Pelaajan ohjastama hahmo Sam Bridges toimii ”porterina”, eli pakettilähettinä armottomassa ja melko laajakokoisessa maailmassa, jossa jotain pahaa ja selittämätöntä on tapahtunut, joka on suistanut ihmiskunnan tuhon partaalle.

Hahmot puhuvat paljon ”vanhasta ajasta” ennen Death Stranding -tapahtumaa. Yhdysvallatkaan ei ole enää USA, vaan täysin paloiksi hajonnut UCA – United Cities of America. Samin pääasiallinen tehtävä pelissä on pakettien kuljettamisen ohella yhdistää eri alueita ja kaupunkeja Chiral -nimiseen verkkoon mukanaan kantamansa Q-Pid -kaulakorun avulla.

Death Strandingin tarina on todella monikerroksinen ja sanastoa ja erilaisia kummallisuuksia riittää ihmeteltäväksi sen verran paljon, että etenkin alussa menee sormi suuhun, kun yrittää muistella mikä tarkoitti mitäkin.

Pelin loppumattomassa, joskin kauniissa erämaassa pääasiallisia vihollisia ovat BT:t eli öljymäiset beached things -oliot, jotka ovat eräänlaisia toisen ulottuvuuden kammottavia uhkia.

Paikallisempi uhka ovat ”muulit”, entiset porterit, jotka ovat löytäneet uuden elämäntarkoituksensa pakettivarkaina toimimisesta ja jahtaavat Samia pitkin maita ja mantuja, mikäli vain skannereillaan saavat paikannettua – ja nehän saavat. Toinen uhka on terroristijärjestö Homo Demens jäsenineen. Taivaalta sataa tuon tuosta chiraliumia, joka allergisoi ihmisiä ja saa nämä ”itkemään.”

Chiralium aiheuttaa myös timefallia, lyhyen tai pidemmän ajan kestävän tapahtuman, joka nopeuttaa ajankulua ja tarkoittaa käytännössä sitä, että kasvit kasvavat nopeammin, sateen koskettamat ihmiset vanhenevat nopeammin, mutta pahimpana seikkana sateen syövyttävä aikakosketus rappeuttaa kuljetettavien pakettien kuntoa ja lopulta tuo myös esiin hankalat BT:t. Voi pojat.

Postimies ei tapa eikä kuole

Pelin aseista lähes kaikki on ei-kuolettavia apulaitteita, sillä pelissä ihmisen kuolema ja liian myöhään tapahtuva ruumiin polttohautaus aiheuttaa voidout-tapahtuman, joka on kuin pieni ydinpommi ja muuttaa kaiken BT-olioiden mustaksi leikkikentäksi.

Kaiken kukkuraksi Samin rinnalla, omassa pienessä kohtutankissaan keikkuu aikaisin pelin alussa Samin haltuunsa saama BB, eli Bridges Baby. Vauva on yhteydessä kuoleman ja elämän väliseen maailmaan. Maastoa, sen muotoja ja vaaroja kuin maastosta löytyviä objekteja kuin eläviä hahmojakin voi skannata Samin odradek -nimisellä olkapääskannerilla, mutta vauva hoitaa aistimisen ei-elävien osalta.

Kun vauva joutuu liian pitkäksi suoraan kontaktiin BT-olioiden kanssa, joutuu BB lopulta myrkytystilaan ja vaaran aistiminen ei olekaan Samille sen jälkeen enää niin helppoa. Vauvaa pitäisi myös muistaa tuudittaa, jos se alkaa pelätä, sillä sen äänteleminen houkuttelee paikalle näitä olioita. Samin hiippailu sekä hengityksen pidättäminen näiden olioiden läheisyydessä myös auttaa paremmin selviämään tilanteesta.

Ei Sam onneksi sinänsä voi pelissä kokonaan kuolla – mikäli BT:t hukuttavat Samin öljymäiseen mereen, joutuu pelaaja hetkeksi eräänlaiseen limbotilaan, josta uiskennellaan ulos ja kenties mahdollisesti kohdataan muita onlinessa olevia pelaajia ennen kuin tullaan Samin itsensä suusta ulos takaisin elävien kirjoihin – varustukseltaan ehkä hieman köyhempänä. Sellaista kivaa.

Mikäli yllä mainitussa ei ole tarpeeksi pureskeltavaa, aiheuttaa lisähykertelyä lukuisat kummallisesti nimetyt hahmot. Yhdysvaltain presidentin neuvonantaja on mustaan pääkallonaamariin sonnustautuva Die-HardMan, mystinen pakettilähettityttö on Fragile ja BB-asiantuntija – Guillermo Del Toron näyttelemänä – on nimeltään Deadman. Lisähollywoodia edustaa muun muassa Mads Mikkelsenin näyttelemä pahishahmo Cliff.

Postin tuo Sam jokaisen luo

Samin tehtävänä pelissä on kuljettaa postipaketteja paikasta toiseen. Etäisyydet lähtöpaikan ja määränpään välillä ovat paikoin pitkiä ja pelin alussa matkaa taitetaan yksinomaan jalan.

Haastavin osa on aina se, että miten saa kaikki ne erikokoiset ja painoiset paketit mahdutettua yhden miehen kannettavaksi. Yleensä kun matkassa on varsinaisten pakettilaatikoiden ohella tilaa vieviä varustelaatikoitakin.

Tuupataanko kaikki päälle sata kiloa kestävään selkätelineeseen? Vai laitetaanko kenties jotain roikkumaan hartioilta ja reisistäkin. Vai kannetaanko käsissä? Samin kokonaiskantokyvyn ylittyessä matkaa taitetaan etanan vauhdilla ja aikaa voi kulua jopa kymmeniä oikeita minuutteja, jollei suostu luopumaan joistain painavammista paketeista. Liiallinen painolasti horjuttaa myös jatkuvalla syötöllä Samin tasapainoa ja siinä missä ylämäet saattavat kaataa pelaajan, ovat jyrkät alamäet yhtä hallitsematonta juoksua, jossa voi ainoastaan väistellä kiviä ja muita esteitä ja toivoa ettei kaatuisi. Vaikeimpina hetkinä pelaaja voi painaa ohjaimen liipaisimet pohjaan ja ottaa selkätelineen hihnoista tukevan otteen kuin mikäkin reipas koululainen.

Pelin cargo-valikossa on mahdollista antaa myös pelin automaattisesti optimoida, miten paketit järjestellään pinkkaan ja Samin vaatteiden koukkuihin. Tilauksen keräämisen jälkeen Sam kuljettaa paketit tilaajille parhaansa mukaan ja mahdollisimman hyvässä kunnossa – se että mikä se kuntoprosentti lopulta perillä on, on aina vähän vaihtelevaa.

Pakettien perille viemisestä saadaan eri määriä tykkäyksiä, riippuen esimerkiksi nopeudesta, pakettien kunnosta sekä perille kuljetetusta kappalemäärästä. Samin lähettitaso ja nimike paranee paranemistaan, kun tykkäykset nostavat lähettimiestä uudelle tasolle.

Tätä saman toistoa jatketaan melko kauan, etäisyyksien pysyessä yleensä pitkinä. Kartalla pienetkin etäisyydet ovat lopulta kuitenkin lähemmäs kymmenen minuutin aikareissuja. Aikaa kuluu paljon vaarallisessa maastossa tasapainoiltaessa ja jopa kengätkin kuluvat puhki, ellei niitä muista sopivin välein vaihtaa uusiin. Rikkinäiset kengät myös kuluttavat Samin staminaa paljon nopeammin.

Yhdestoista tunti

Pakettien kuljetuksen lomassa peli heittää sekaan aina silloin tällöin jotain pientä uutta opittavaa. Suurin osa näistä tulee 3D-tulostimesta. Koska ollaan kauempana tulevaisuudessa, voidaan ihan kaikkea printata. Rakennettavat postilaatikot, joihin voidaan säilöä maastosta löytyneitä muiden lähettien kadottamia paketteja ovat arkipäivää. Apuvälineet, kuten matkaan tulostetut tikkaat ja kiipeilyköydet tulevat nekin tutuksi. Mutta grindaus jatkuu ja jatkuu ja paketteja toimitetaan ja uusia noudetaan kyytiin Bridges-yhtiön postikeskuksista sekä pienemmistä ihmisten asuttamista bunkkereista.

Peli puhkeaakin alun animaatiotulvansa ja turruttavan, joskin kiehtovan fysiikkapohjaisen maastossa tasapainoilemisen ja grindaamisen jälkeen varsinaisesti kukkaan vasta siinä yhdentoista tunnin pelaamisen jälkeen. Tuosta peliajasta eteenpäin alkaa pelaaja saada uutta tulostettavaa, kuten aseita ja aputarvikkeita tiheämpään tahtiin. Esimerkiksi Samin kantokuntoa ja nopeutta parantavat exo-puvut tulevat mukaan kuvioihin, mutta niin tulevat viimein myös kulkupelitkin.

Aivan pelin alussa nähdään, kuinka Samin pärrä hajoaa ja putoaa rotkoon. Vasta siinä kahdentoista tunnin pelaamisen jälkeen päästään jälleen takaisin akulla toimivan kaksipyöräisen kyytiin. Myös ison auton rattiin pääsee siinä seitsemäntoista tunnin pelailun jälkeen. Myös pikamatkustus UCA:n isompien kaupunkien välillä tulee mahdolliseksi, mutta sekin vasta pidemmän pelailuajan jälkeen. Aika toki on hieman viitteellinen, sillä jokainen pelaa peliä omalla tahdillaan.

Matkaa voi yrittää nopeuttaa ainakin jossain määrin suunnittelemalla kulkureittejään ja asettamalla karttaruudulle waypointeja, vetämällä etappiviivoja kartalle. Nämä viivat sitten näkyvät pelin aikana ja niitä voi yrittää parhaansa mukaan seurata. Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoa ja sitä joutuu pakostakin kiertoreitille.

Nettiyhteys kuntoon

Pelin ehkä hienoin idea on Chiral-verkko. UCA:ta rakennetaan isommaksi pala palalta ja liitetään porukkaa paikalliseen nettiin, mutta samaan aikaan, kun uusia rakennuksia liitetään verkkoon, liittyy kyseinen alue myös pelin karttaruudulla kaikkien pelaajien yhteiseen ”verkkoon”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vasta sitten pelaaja voi nähdä muiden pelaajien luomat rakennukset sekä kyltit kartalla kuin tietysti pelimaailmassakin.

Death Stranding on peli, joka ei ole pelkästään tunnelmallinen ja eriskummallisella tarinalla sekä peli-idealla varustettu scifipläjäys, vaan myös omalla tavallaan Hideo Kojima on selvästi halunnut viestiä, kuinka tärkeää yhteisöllisyys ja yhteistyö ihmisille ja ihmiskunnalle lopulta onkaan.

Tähän viitataan jo pelin nimessäkin Death Stranding, jossa sana ”strand” on yhtenäistä nauhaa tai säie. Eikä sekään ole sattuma, että kaikki UCA:n kaupungit ovat nimeltään Knot sitä ja Knot tätä. Tätä yhteenkuuluvuutta toteutetaan pelissä sillä, että pelaajat voivat ja tulevatkin tekemään yhteistyötä toistensa kanssa ja tämä kieltämättä onkin yksi pelin hienoimpia ominaisuuksia.

Vaikka pelaaja ei voi nähdä fyysisenä ilmentymänä toista Sam-pelaajaa eikä mitään varsinaista moninpelitilaa ole, voi Chiral-verkkoon liitetyllä alueella samoileva pelaaja käyttää muiden paikalleen jättämiä tikkaita, kiipeilyköysiä tai esimerkiksi postilaatikoita. Mikään ei ole niin hienoa, kuin olla hieman pulassa kivisessä ja vesistöisessä maastossa ja viimein huomata horisontissa (tai karttaruudun kautta) jonkun toisen rakentama ja etenkin autoiltaessa paljon helpottava silta lähistöllä. Pelastus ja tykkäys!

Muun muassa toisten rakentamia Timefall-suojiakin saa käyttää hyväkseen ja kuluttaa aikaa sen sienimäisen suojan alla, kunnes paha sade helpottaa ja voi taas lähteä turvallisesti matkaan. Säätilan muuttumista voi seurata karttaruudulta, mutta joskus timefall ei hellitä millään ja matkaan on vain yksinkertaisesti uskallettava lähteä BT-olioiden ilmaantumisen uhallakin.

3D-printattavat generaattorit ovat nekin erittäin tervetullut näky loputtomassa erämaassa, etenkin silloin, kun oma menopeli alkaisi ikävästi olla muulien kansoittamalla alueella jo lisävirtaa vaille ja paketteja olisi matkassa kuin joulupukin reessä. Kaikille muiden pelaajien luomille objekteille voi antaa tykkäyksiä ja joskus tykkäysnappulaa saa hauskasti jopa spämmätä ja antaa kerralla vaikkapa parikymmentä tykkäystä jollekin toiselle pelaajalle.

Autetaan ja tykätään

Pelaaja itsekin tulee siis saamaan tykkäyksiä, kun rakentaa jotain. Toisten rakentamia rakennuksia ja kylttejä voi myös purkaakin, jos ilkeä on, mutta mikä parasta – toisten printtaamia rakennuksia voi päivittää paremmaksi, mikäli vain kuskaa paikalle päivityksen tarvitsemat raaka-aineet, joita pelissä myös luonnosta keräillään.

Death Stranding -pelissä niin sanottu craftaaminen on yksinomaan esineiden printailua. Kaikki rakentaminen ja luominen vaatii muun muassa metalleja sekä chirailium-kristallia, joita kaikkia löytyy sieltä täältä. Kaikkea löytämäänsä ei voi kuitenkaan luonnollisesti poimia mukaan, koska Samin kantokyky on rajallinen. Jos on esimerkiksi isommalla autolla liikenteessä, voi paketteja huoletta nakella auton perällekin. Tarpeeksi kun peliä pelaa, tulevat mahdolliseksi myös esimerkiksi bottien tekemät automaattikuljetukset, jolloin boteille voi antaa kuskattavaksi joitain helpompia ja turvallisempia reittejä. Kuten mainittua, kun peli ”herää eloon” ei uusien juttujen mukaan tulemiselle tunnu tulevan loppua ja sekös pitää kaiken mielenkiintoisena.

Pelaaja voi myös poimia kadonneita lojumaan jääneitä paketteja talteen ja kuljettaa ne oikeaan osoitteeseensa, josta sitten saadaan tykkäyksiä. Vaihtoehtoisesti nämä paketit voidaan laittaa talteen postilaatikkoon tai jättää postikeskukseen ja luottaa jonkun toisen vietäväksi, jolloin tykkäyksiä saa itse yleensä paljon vähemmän.

Tulevaisuudessakin nukutaan ja suihkutellaan

Jatkuva pakettien rahtaus sinne tänne ottaa veronsa ja Samin jaksaminen on kovilla. Välillä onkin hyvä siis vaihtaa kengät uusiin, antaa mopolle tai autolle lisää akkuvirtaa sekä tankata omaakin staminaa. Vaikka tulevaisuudessa ollaankin, vetää Sam virallisena sponsorina toimivaa Monster Energyä kuin vanha tekijä.

Nukkuminen kuin omien hartioiden hierominen sekä jalkojen venytteleminenkin luonnossa onnistuu. Nukkuminen palauttaa voimia, mutta myös tallentaa samalla pelinkin, jonka voi myös tehdä valikon kautta koska tahansa. Pelaaja voi asettaa Samin vaikkapa ruohonmättäälle nukkumaan ja poistua pelin äärestä juomaan vartiksi kahvia, mutta turvallisemmin lepäämään pääsee yksityishuoneessa, joita löytyy postikeskuksista, sekä pelaajien itsensä 3D-printtaamista turvataloista.

Yksityishuone vie pelaajan ja mahdollisen ajoneuvon maan alle, huoneeseen, jossa saa olla aivan rauhassa kaikelta. Pelaajan ohjastama Sam voi pelleillä ja ilmeillä sängyllään ja selfie-peilillä voi ottaa itsestään kuviakin. Huoneessa myös BB palautuu täysiin voimiinsa ja Samin veriarvotkin palautuvat ennalleen. Luonnossa tätä olisi ylläpidettävä syömällä toukkia.

Yksityishuoneessa onnistuu myös suihkussa käyminen, sekä vessassa asiointi. Lorotella voi luonnossakin ja isoimmista lätäköistä putkahtaa esiin hologrammi-kärpässieniä, jotka myös tallentuvat maastoon. Jos siis bongaa kärpässienen erämaassa, tietää, että tässä on joku antanut mennä vaan. Toisten sienistä voi tykätäkin. Yksityishuoneessa pönttöön lorauttelu ja pöräyttely sekä suihkussa käynti tuottavat kukin viemäriin valuvasta kuonasta ja nesteestä kranaatteja pelaajan käyttöön, jotka ovat tehokkaita isompien BT-olioiden kukistamiseksi, silloin kun pahimmat hetket ovat käsillä ja Samin henki uhkaa lähteä.

Peli on täynnä kaikkea tällaista pienempää ja isompaa yksityiskohtaa ja varmasti jotain tulee jäämään mainitsemattakin aivan vahingossa. Typistettynä: Death Strandingin pelimaailma yksityiskohtineen on ilahduttavan laaja.

Ainutlaatuisen kaunis

Pähkinänkuoressa Death Stranding on äärimmäisen kiehtovan maailman omaava, vahvoilla hahmoilla varustettu pelikokemus. Pelin pääasiallinen peli-idea on kuskata paketteja, kerätä tykkäyksiä, nostaa hahmon kuriiritasoa, tehdä yhteistyötä muiden pelaajien kanssa, saada uusia välineitä ja tapoja pakettien kuskaamiseen ja sitä kautta pärjätä entistä paremmin ja kuskata enemmän vähemmällä vaivalla. Siinä sivussa pelin mystisen kiehtova tarina avaa hiljalleen siipiään.

Alkuun peli tuntuu jopa puuduttavalta, joskin näinä alkuhetkinäkin on pakko todeta, että peli on ehdottomasti visuaalisesti yksi näyttävimpiä pelejä, mitä PS4-konsolilta löytyy – joten jos grindaaminen maistuu aluksi puulta, voi senkin aikana silti ihastella pelin upean kaunista grafiikkaa. Pelin laajanpuoleinen pelimaailma takaa sen, että maisemissa riittää paljon vaihtelua. On jokimaisemaa, mutaista maisemaa, vuoristomaisemaa kuin autiomaan kaltaista karua kivimaisemaakin. Erittäin näyttävä on myös hetki, kun BT:t alkavat päästä karkuun pyristelevän Samin niskan päälle kaiken muuttuessa mustan öljyiseksi kaikenlaisten raunoiden noustessa esiin mustasta merestä. Kyllä sellaisen jälkeen osaa arvostaa pelin aurinkoisempaa, timefallista vapaata säätä.

Norman Reedus on hänkin pelissä kuin elävä itsensä. Privaattihuoneessa pelleily entisestään vahvistaa hahmon syvyyttä ja aitoutta ja pelaajan sidettä virtuaaliseen kuriiri-avatariinsa. Aina silloin tällöin peli heittää taustalle soimaan jotain kaunista, hitaanpuoleista musiikkia, mutta nämä ovat yleensä ennalta määritettyjä hetkiä, jolloin jotain musiikkia soitetaan. Uudet kappaleet avautuvat myös kuunneltavaksi privaattihuoneeseen. Muutoin pelin äänimaailma on melko hiljainen. Paitsi silloin, kun muulit äkkäävät pelaajan ja ampaisevat perään. Myöskään kamppailu BT-olioita vastaan ei jää koskaan vaille kuumottavaa musiikkia valmiiksi piinaavassa tilanteessa BB-vauvan rääkyessä taustalla.

Loppusanat

Death Stranding on sellainen peli, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen ja varsinkin aluksi pelin scifitermistö voi olla jopa liian ylitsepursuavaa. Mikäli Norman Reedus ei näyttelijänä nappaa tai turhan monimutkainen scifi työntää luotaan, ei Death Stranding välttämättä ole mukava kokemus. Pelin uniikimpi peli-idea on myös paikoin jotain sellaista grindaamista, jota kaikki eivät jaksa eivätkä halua vapaa-aikanaan kokea. Pienenä miinuksena voisi kenties mainita pelin valikot, jotka eivät tarinan ja grindaamisen tavoin ole alkuun lainkaan selkeät ja vaativat käytön osalta totuttelua.

Kaikesta huolimatta, allekirjoittaneen mielestä Death Stranding kasvaa tarinansa aikana yhdeksi vuoden 2019 parhaista pelikokemuksista.

Ja syvä uloshengitys. Jos grindasit ja luit koko tekstin, kiitos ja kumarrus. Muista tykätä jos tykkäsit.