Peliarvostelu

Deep Rock Galactic

Pelin nimi: Deep Rock Galactic
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: Xbox One
Kehittäjä/Julkaisija: Ghost Ship Games/Coffee Stain Publishing
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 11.6.2020 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Deep Rock Galactic kansikuva

Kun ensimmäinen Red Faction -peli julkaistiin vuonna 2001, oli sen käyttämä Geo Mod -pelimoottori jotain ennen kokematonta ja näkemätöntä. Ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa saattoi oikeasti tuhota maastoa ja tehdä niihin kuoppia singoilla ja räjähteillä – epätodellista!

Kun ajassa kelataan pikaisesti yhdeksäntoista vuotta eteenpäin, ovat pelit, joissa maastoa muokataan jo paljon enemmän arkipäivää, joskaan ei vieläkään jokaisen FPS-pelin ominaisuus. Kaikkein kuuluisin muokkaus-louhinta-FPS on totta kai Minecraft.

Tanskalainen indiestudio Ghost Ship Games on tuorein yrittäjä louhinnan parissa. 2018 Steamin early accessiin ilmaantui Deep Rock Galactic -niminen peli, jossa urheat kääpiöt kavereineen louhivat syvällä kaivosten uumenissa muun muassa erinäisiä arvokkaita mineraaleja vaarallisella Hoxxes IV -planeetalla. Kyseessä oli maksimissaan neljän pelaajan co-op. Nyt Deep Rock Galactic on kaivanut itsensä ulos early accessin luolastoista ja kivunnut lopulliseksi kaupalliseksi tuotteeksi kuluttajien saataville.

Millaista menoa on tiedossa? Pelinä Deep Rock Galactic pitää sisällään sinänsä varsin onnistuneet puitteet ja peli pitääkin sisällään upesti muokkautuvan ja hajoavan kaivosmaaston. Visuaalisesti tarjolla on värikästä grafiikkaa, jonka hieman vektorimainen palikkamaisuus antaa pelille omaleimaisen persoonansa. Värikkäitä paikoin neonväreilläkin sävytettyjä synkkiä ja sokkelomaisia luolastoja säestää tunnelmallinen syntikkapohjainen ääniraita.

Hyvin nopeasti kuitenkin jo muutaman pelatun tunnin jälkeen käy selväksi, että Deep Rock Galactic ei ole peli, jota kannattaa pelata yksinään, vaikka yksinäänkin pelata voi.

AvaruusGimli kavereineen

Mikäli vierelle ei löydy ystävälistalta galaktisia co-op -kääpiöitä, eikä halua liittyä serverilistan peleihinkään PvE -touhuilua varten, voi pelaaja lähteä tutkailemaan proseduraalisesti luotuja satunnaiskaivoksia yksinäänkin. Tällöin pelaajan matkaan lyöttäytyy Bosco -niminen droidi, joka toimii osaa auttaa taistelussa luolastojen lukuisia ötököitä vastaan sekä elvyttää pelaajaa, mikäli tämä sattuu saamaan vihollisilta turhan paljon selkäänsä. Aivottomampi ”muuli” sen sijaan löytyy niin yksinpelistä kuin co-opistakin ja on tarkoitettu kerättyjen tavaroiden talteen säilömiseksi. Pelin luolastoötökät koostuvat muutamista erilaisista lajikkeista, mutta pääasiassa ne ovat päälle ryntääviä hämähäkkimäisiä pitkäjalkaisia tai jos jonkinlaisia lentäviä pörriäisiä.

Ideana olisi laskeutua planeetan kiertoradalta pikkualuksella kaivoksiin ja louhia sitä mitä peli kulloinkin pyytää. Käytännössä tarjolla on kuitenkin vain kahta variaatiota: mineraalien louhintaa tai munajahtia. Ensinnä mainitussa louhitaan aina X määrä tiettyä mineraalia, kuten esimerkiksi vihreäsävytteistä morkitea, kun taas munajahdissa etsitään skannerin avulla kerroksien alle haudottuja ötököiden jättimunia ja kaapataan ne talteen metallimuulin sisään.

Tehtävä ei ole ohitse ennen kuin tarvittava määrä munia tai mineraaleja on saatu haalittua kasaan. Vasta sen jälkeen voidaan kutsua evakuointialus noutamaan tiimiä tai yksinpelailevaa.

Alkuun pelin pelaaminen tuntuu jopa yksinkin varsin hauskalta. Pelaaja päästetään seikkailemaan pimeisiin luolastoihin, mutta varustuksiin kuuluu heiteltävien soihtujen lisäksi otsalamppu, muutamat hahmoluokan mukaan vaihtuvat tuliaseet ötököiden pään menoksi, sekä kaivostyökaluja.

Yhteinen väline kaikille neljälle hahmoluokalle on hakku, jolla voi mineraalisen irrottamisen ohella hakata hitaasti pieniä tunneleita. Kullakin hahmoluokalla on myös oma erikoistyökalunsakin, joka voi olla vaikkapa kiipeiltäviä tasanteita luova ase, vaijerihissejä luova työkalu, jolla ylittää kuiluja tai hilata itsensä suoraan katonrajaan mineraalien luokse sekä esimerkiksi tehokas pora, joka poraa perushakkua paljon nopeammin pinnan kuin pinnan lävitse luoden isoja miehen mentäviä tunneleita.

Vaikka tehtävän vaikeudesta vastaavan hasarditason laittaisi alhaisimmalle asetukselle ja tehtäväpituuskin olisi pituutta merkkaavien jalanjälkien mukaan määritetty ”lyhyeksi”, kestävät tehtävät puolikin tuntia – yksin touhutessa vielä kauemmin. Mitä hasardimpi tehtävän taso on, sitä vaikeampi ja pidempikestoinen se on ja pisimmillään tehtävissä voi mennä reilusti yli tuntikin aikaa. Riippuen siitä kuinka nopeasti kaiken kerättävän tavaran saa haalittua kasaan.

Valoa tunnelin päässä

Pimeissä tunneleissa näkyvyys on heikkoa ja soihtuja pitäisi heitellä jatkuvasti ja samalla yrittää hahmottaa sitä suuntaa minnepäin lähteä etsimään. Onneksi matkassa olevia soihtuja on loputon määrä, joskin liiallinen viskely aiheuttaa hetkellisen cooldown-efektin. Kaverin tai kavereiden kanssa soihtuja on totta kai tuplasti tai triplasti heiteltävissä.

Lähes yksinomaan munien paikantamiseen tarkoitetun luolaston rakennetta hahmottavan skannerikartan koin itse enimmäkseen hyödyttömäksi ja sekavaksi, joskin se kyllä paljasti kätevästi munien olinpaikat – itse vain pitää määritellä, onko muna pelaajan ala vai yläpuolella ja missä ilmansuunnassa.

Pahimmillaan pelaaminen menee kuitenkin siihen, että pelaajalta puuttuu muutamia mineraaliyksiköitä tai yksi muna, joskin munan paikantamisongelmat olivat allekirjoittaneen osalta harvinaisempia ja tiiminä munatkin löytyvät helpommin. Jos kuitenkin pelaa tiimissä, jossa kukaan ei ole valinnut poraaja-hahmoluokkaa, tai pelaa yksin muuna kuin drillerinä, käy munien kerääminen paljon työläämmäksi käytävien luomiseksi, kun pitää siirtyä ylempiin tai alempiin kerroksiin.

Yksinpelattuna hakun kanssa penkominen niiden muutamien mineraaliyksiköiden toivossa käy kuitenkin liian tutuksi. Siinä vaiheessa, kun luolasto tuntuu olevan koluttu kaikista päistä jo pariinkin otteeseen, alkaa pieni epätoivo ja tylsistyminen iskeä. Mitään aikarajaa tehtävillä ei ole, mutta täysin turhanpäiväinen ajanhukkaaminen edes takaisin juoksenteluna on turhauttavaa.

Juoksentelua tulee väkisinkin ja jo kertaalleen tuhotut luolastomöröt spawnaavat jonkin ajan kuluttua uudelleen parvina pelaajan kimppuun yhä uudelleen ja uudelleen, aaltojen jälkeisten lepohetkien jälkeen.

Aseilla totta kai saadaan ötökkää joka kerralla palasiksi, mutta ammuskelu ja osumien väistely ahtaissa luolissa käy silti itseään toistavaksi – vaikka tapahtumapaikat ovatkin jokaisella kerralla erilaisia satunnaisluolastoja.

Lisäammuksia saadaan keräämällä nitra-kristalleja ja näillä sitten voidaan rakentaa pidempien sessioiden aikana tarpeelliseksi käyviä ammustäydentäjälokerikkoja. Myös asetyökalut käyttävät samoja ammuksia, joten ammusten ehtyminen ja nitran totaalinen puuttuminen voi johtaa vaikeaan, ellei mahdottomaankin kotiinpaluuseen. Luolastoista on mahdollista louhia myös pelaajan terveyttä palauttavia kristalleja, kun taas kultaa louhitaan mihinkä muuhun kuin suoraan lompakontäytteeksi.

Avaruusasemalla shoppailemassa

Rahan ohella pelaajalle kertyy XP:tä, joka nostaa pelaajan kulloinkin käyttämän hahmon tasoa ja mahdollistaa siten aseiden kuin varusteidenkin parantelua uusilla palikoilla. Rahalla voidaan ostaa varustepäivitysten ohella myös kosmeettista sälää – jopa pelaajan omaa hakkua sekä sen visuaalisia yksityiskohtia voidaan muokkailla. Pelaaja voi myös vaatettaa omia kääpiöitään muun muassa uusilla parroilla tai silmälaseilla, joita ei kuitenkaan sinänsä oikeastaan tule nähneeksi, muuta kuin kääpiöiden yhteisellä, hubina toimivalla avaruusaluksella sekä valikoissa, koska kyseessähän on FPS. Oman hahmon ihastelu jääkin lähinnä muiden tehtäväksi ja puolipimeissä kaivoksissa toisen pelaajan hahmon tuijottelu jää aika vähäiseen rooliin.

Hubissa voidaan tehtävän aktivoinnin ja serverilistojen sekä peliin liittymisten ohella käydä myös esimerkiksi oluella kavereiden kanssa tai potkia kaljatynnyreitä koripallomaiseen koriin turhassa minipelissä. Hubissa ja ylipäätään pelin varuste- ja hahmovalikoissa notkuminen ei ole hauskaa siksikään, koska pelin valikot kaipaisivat hiomista. Ne eivät todellakaan ole padiystävälliset ja hiirtä jäi kaipailemaan jatkuvasti, koska navigointi oli suoraan sanottuna kankeaa ja tönkköä. Kokeilin peliä pikaisesti myös PC:llä ”play anywhere” -ominaisuuden ansiosta ja näinhän se oli: valikoissa navigointi oli paljon käytännöllisempää hiiren kera.

On pakko sanoa, että yksin pelatessa kyllästyin peliin jo muutamassa tunnissa, muutaman tehtävän jälkeen. Kokemus ei muutu juuri miksikään, vaikka kokemusta karttuu ja oma kääpiö paranee ja siitä saadaan tehokkaampi louhija. Itse kokemus ja pelin sisältö on kuitenkin sen verran laihaa, että itseään toistavuus nakuttaa hermoja kuin pieni orava.

Netissä pelatessa, jo kahden tai kolmenkin ihmiskääpiön kanssa meininki onkin sitten aika pitkälti erilainen kokemus. Kaivoksissa ei ole enää niinkään pelottavaa yksinolemisen tunnelmaa, mutta mineraaleihin turhautumista ei niinkään tule kokeneeksi, koska koko tiimi kerää ja louhii tavaraa samaan pottiin.

On hauska nähdä, kun parhaimmillaan neljä pelaajaa neljästä eri hahmoluokasta pelaa omaa rooliaan, joskaan tämä ei aina sellaisenaan toteudu, vaan ihmiskääpiöt saattavat myös sooloillakin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lähtölaskennalla varustettu evakuointikapseli on kutsuttu paikalle, unohtuvat taakse jätetyt tiimikaverit, kun kaikilla tuntuu olevan kiire ehtiä kyytiin, eikä kaivoksen uumeniin jumiin jääneitä kavereita juurikaan jakseta odotella tai auttaa.

Co-op -tehtävien haastavuus – jopa niiden helpompien – kun on kuitenkin myös aika lailla toista maata kuin yksin pelatessa, sillä vaikeuskäyrä nousee automaattisesti ja vihollisten määrä sekä kestävyys kasvaa. Siinä missä yksin pelatessa helpoimmat reissut on tavaran löytymisen jälkeen helppoja alukselle palaamisia, sai co-op -pelissä välillä todella taistella päästäkseen alukselle kahden jalan varassa takaisin. Kaivokseen makaamaan jääneet pelaajat raahataan kyllä nekin takaisin alukseen ja loppuraporttiinkin, mutta XP:t jäävät minimaalisiksi.

Kokonaisuutena Deep Rock Galactic on ihan pelattava – ei huono, mutta ei järin koukuttavakaan peli, jota on ihan kiva silloin tällöin pelata tehtävä tai kaksi – kunnes siihen taas kyllästyy.

Loppusanat

Deep Rock Galactic on yksinpelimoodillakin varustettu, käytännössä nettipelipohjainen maksimissaan neljän pelaajan PvE co-op, joka sisältönsä osalta muistuttaa hieman Microsoftin peliä Sea of Thieves.

Tanskalaisten kehittämä avaruuskääpiölouhinta tarjoaa sinänsä hyviä ideoita ja hauskan audiovisuaalisen kokonaisuuden sen kylkiäiseksi, mutta sisällön määrän vähyys satunnaiskaivoksista huolimatta, sekä siten kokemuksen itseään toistavuus lannistaa ja syö mielenkiintoa hyvinkin nopeasti.

Yksinpeliksi Deep Rock Galacticia ei kannata hommata, mutta jos suhteellisen co-op -pelaaminen kiinnostaa, tarjoaa peli ainakin mutkattoman ja viiveettömän pelikokemuksen. Hinnallakaan ei onneksi ainakaan ole liikaa mässäillemään ja se pyörii siinä kolmen kympin hujakoilla. Aiemmin arvostelemani Predator: Hunting Groundsin tapaan hintalappu on kuitenkin siinä ja siinä, onko tämäkään summa suhteutettu oikein sisällön määrään nähden.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Mielenkiintoinen peli-idea
  • - Visuaalisesti värikäs toteutus hyvällä musiikilla
  • - Täysin tuhoutuvat ympäristöt
  • - Satunnaisesti muodostuvat luolastot
  • - Co-oppina yksinpeliä hauskempaa
  • - Netistä löytyy pelaajakuntaa

Huonoa

  • - Yksinpelinä käy nopeasti tylsäksi..
  • - ..ja luolastojen ravaaminen muutamien objektien perässä on turhauttavaa
  • - Sisällön vähyys
  • - Nettipelaajat eivät aina jeesaa toisiaan
  • - Pelin valikot eivät ole peliohjainystävälliset