Western -aiheisia pelejä on vuosien varrella ilmestynyt aivan liian vähän pelialustasta riippumatta. “Vanhan sukupolven” pelikonsoleille tarjolla on käytännössä kaksi pelattavaa Westerniä ja ne ovat Gun ja Red Dead Revolver. Mutta entäpä PC-puolella sitten? No, tarjolla on Gunin PC-käännös ja siihen se sitten jääkin. Tarjonta on siis naurettavan olematon.
Tätä puutetta yrittää hieman paikata Spellbound pelillään Desperados 2 – Cooper’s Revenge. Mutta jos ajatellaan, niin onko Desperados -pelin jatko-osakaan niitä kaikkein otollisimpia “helppo oppia ja päästä sisään” vain satunnaisesti pelailevaa pelaajaa ajatellen? Ei välttämättä, sillä toisin kuin Commandos -pelisarjan uutukainensa kohdalla, Spellbound ei ole mennyt änkemään Desperados 2:ta suosittuun FPS-muottiin, tai edes muokannut länkkäripeliään 3rd person räiskyttelyksi, vaikka viimeksi mainittu kuvakulmakin jatko-osasta uutena ominaisuutena löytyy.
Alkuperäisen Desperados -pelin tapaan Cooper’s Revenge on nimittäin 3D-siirroksestaan huolimatta edelleen pelattavuudeltaan lähes identtinen kuin ykkösosakin. Itse asiassa tarkemmin sanottuna Cooper’s Revenge on yksi onnistuneimpia ja samalla uskollisimpia 2D-3D siirroksia mitä pelisaralla ollaan tähän saakka nähty. Käytännössä peli on täysin kolmiulotteinen pelikokemus, mutta peliä on mahdollista pelata alkuperäisen pelin tapaan myös melko vapaasti zoomailtavasta lintuperspektiivistäkin. Pelin yksityiskohtaisen näköisiä hahmoja ja ihan toimivia maisemia pääsee kuitenkin ihailemaan lähietäisyydeltä ainoastaan pelin 3rd person kuvakulmasta.
3rd person pelien faneille kerrottakoon, että peliä on myös täysin mahdollista pelata kokonaisuudessaan uudestakin kuvakulmasta. Esimerkiksi siinä missä lintuperspektiivistä on mahdollista suoraan nähdä vihollisen rajattu näkökenttä, havainnoillistetaan tätä 3rd person kuvakulmassa väriä muuttavalla kysymysmerkillä kunkin vihollisen pään yläpuolella. Jos kysymysmerkikki nousee pään päälle, tarkoittaa se sitä, että vihollinen epäilee jotain. Mikäli vihollisen epäilys kasvaa, muuttaa kysymysmerkki hiljalleen väriä kohti punainen, joka onkin sitten jo hälytystila. Pelin 3rd person kuvakulma toimii itse asiassa yhdessä asiassa jopa hieman paremminkin kuin lintuperspektiivi. Tämä on pahisten ampuminen, joka 3rd person kuvakulmassa helpottuu ja nopeutuu huomattavasti suoran tähtäysmekanisminsa ansiosta toisin kuin lintuperspektiivissä pelattuna, jossa pelaajan täytyy hiiren kursorilla klikata ammuttaviksi tarkoitettuja kohteita. Pelin hektisimmissä toimintatilanteissa jälkimmäinen tapa ei luonnollisestikaan ole se toimivampi.
Vaikka peliin niitä hieman toiminnallisempiakin hetkiä mahtuukin, niin ei peligenre johon Desperados 2:n voisi luokitella edelleenkään ole niinkään “toiminta”, vaan enemmänkin puzzle-tosiaikastragegia-toiminta, pelin painottuessa eniten puzzlen omaiseen harkittuun ja suunniteltuun etenemiseen ja vähiten sitten siihen suoraan toimintaan.. Tai näin ainakin teoriassa.
Peli alkaa siitä, kun John Cooperin sheriffi-veli saa vihiä eräästä salaliitosta, jonka seurauksena salaliittoilijat hoitavat miehen pois päiväjärjestyksestä. Kun kova pyssysankari John Cooper saa veljensä kuolemasta vihiä, alkaa velipojan tappajien kuumeinen etsintäreissu. On tullut jälleen aika koota porukat yhteen. Peli ei suinkaan keskity yksinäisen pyssysankarin yhden miehen sotaan, vaan ykkösosan tapaan mukaan matkaan lyöttäytyvät Johnin vanhat, ykkösosastakin tutut kaverit. Alkuperäisestä pelistä itse Cooperin lisäksi tuttuja hahmoja ovat Kate ‘O Hara, Doc McCoy, Sanchez ja Samuel Williams. Uutena tuttavuutena jengiin lyöttäytyy intiaani HawkEye. Alkuperäistä peliä pelanneet tietävätkin, ettei pelin useampi hahmo ole mikään kosmeettinen hienous, vaan jokaisella pelihahmolla on erilaisten aseiden ohella oikeasti omat erikoisuutensakin.
Clint Eastwood -kopio Cooper on nopea pyssysankari, joka osaa tarpeen tullen käyttää myös veistänsä hieman äänettömämpiin tappoihin. Cooper on myös varustautunut soivalla taskukellolla, jonka avulla voidaan vihollisia houkutella tiettyyn paikkaan ihmettelemään äänen lähdettä. Kate ‘O Hara taasen osaa vietellä miehen kuin miehen ja saada tämän tällä tavoin “humaltumaan” viettelyksestä, jonka jälkeen kaverin voi vaikkapa tyrmätä ja sitoa. Doc McCoy taas on tainnutuskaasujen ja tarkka-ampumisen ekspertti, siinä esimerkiksi Samuel Williams taitaa parhaiten räjähteiden käytön. Muitakin pieniä yksityiskohtaisia eroja hahmoissa on, kuten esimerkiksi, että Sanchez ja Cooper osaavat ainoastaan kantaa tainnutettuja pahiksia piiloon näkyviltä, siinä missä Kate O’Hara ja Doc taas osaavat ainoastaan sitoa tajuttomia pahiksia.
Useassa tehtävässä pelaaja saa käyttöönsä useamman kuin yhden hahmon ja tällöin pelaajan tarkoituksena käytännössä onkin käyttää kaikkien hahmojen kykyjä yhteistyössä tehtävän läpäisemiseksi. Itse asiassa sanoisin, että useamman hahmon tehtävässä vain yhtä hahmoa käyttämällä tehtävän läpäiseminen muuttuu käytännössä mahdottomaksi. Tämä siksi, että esimerkiksi Docin tainnutuskaasut tai Katen viettelyskerrat ovat rajattuja, eli yhden hahmon “varastot” eivät riitä koko kentän päihittämiseen, vaikka lisäammuksia, dynamiittia ja tainnutuskaasua voikin useimmiten kerätä lisää pelin aikana.
Koska Desperados 2 ei edeltäjänsä tapaan ole siis mikään suora toimintapeli, tarkoittaa se sitä, että pelaajan on jälleen hieman hierottava aivonystyröitään ennen jokaista liikettään. Parhaiten tehtävistä selviää huolellisella mietiskelyllä ja hitaalla etenemisellä, suoran hyökkäyksen ollessa useimmiten se viimeinen keino. Suora hyökkäys on muutenkin hieman riskialtista hommaa; pelaajan ohjastamat hahmot kun kuolevat yleensä yhdestä tai kahdesta osumasta ja vaikka hahmoja olisikin käytössä useita, ei niistä tarvitse kuin yhden kuolla ja tehtävä onkin jo ohitse. Parhaimmillaan pelin tunnelma onkin, kun pelaaja onnistuu tarkasti harkitsemassa etenemissuunnitelmassaan lähes ongelmitta. Nämä kerrat ovat kuitenkin melko harvassa, sillä pelissä joutuu usein toteamaan, että jokin suunniteltu asia ei mennytkään niin kuin piti ja lopputuloksena on epätoivoinen, useimmiten pelaajan tappioon päättyvä ammuskelusessio ison vihollislauman kanssa.
Suunnitelmien epäonnistuminen johtuu useimpina kertoina siitä, että vihollistekoälyn käytös pelissä on aina välillä enemmän tai vähemmän arvaamatonta. Vihollinen saattaa välillä nousta hälytystilaan täysin ilman syytä, vaikka ei olisikaan mitään ruumista tai pelaajaa nähnytkään, mutta kuin jotenkin ihmeen kaupalla vainuaa hyvään piiloon kätketyn ruumiin tai lähistöllä piilossa lymyilevän pelaajan. Välillä tekoäly taas ei tunnu reagoivan lainkaan, vaikka vierestä kavereita kaatuisikin. Hälytystilanteissa vihollisilla sen sijaan on supervainu, jonka avulla vihollinen löytää muutamassa sekunnissa missä tahansa piilopaikassa lymyilevän pelaajan. Siinä vaiheessa kun kaksi tai kolme vihollista lähtee juoksemaan kohti pelaajaa, on usein jo liian myöhäistä tehdä yhtään mitään, ellei sitten onnistu teilaamaan kolmea vihollista yhdellä kertaa. Käytännössä tämäntapainen temppu kuitenkin onnistuu ainoastaan tainnutuskaasulla tai dynamiitilla ja näitähän käyttää ainoastaan kaksi pelin hahmoista ja vain silloin kun niitä on saatavilla. Peliä pelatessa onkin syytä varautua toistuvaan ja välillä erittäin rasittavaankin yritys-erehdys-kuolema-lataa-yritä uudelleen rumbaan, sillä ei kukaan etenkään pelin myöhempiä tasoja ensimmäisellä yrittämällä läpäise.
Audiovisuaalisesti Desperados 2 on uskollinen 2D:stä kolmiulotteiseen grafiikkaan siirretty pelisarja, toisin kuin niin moni muu, jotka ovat menettäneet sen osan viehätyksestään muunnoksen myötä(esimerkiksi Worms-pelisarja). Ympäristöt ovat kiitettävän Wester -henkisen näköisiä ja oloisia, mutta ennen kaikkea pelin sankarit ovat yksityiskohtaisen hienosti animoituja. Visuaalisesti peli osaa hienosti vangita Villin Lännen -tunnelman, mutta tässä auttaakin osaltaan myös pelin äänimaailma, joka soitattaa pelaajann korvaan toimivaa, lukuisista länkkärileffoista tutun kuuloista musiikkia, joskin musiikkia olisi kyllä saanut olla enemmänkin kuin se pelkkä yksi raita. Äänityöskentely on myös sujuvaa ja ääninäyttelijät antavat omille hahmoilleen sen persoonallisuuden eron, siinä missä hahmojen erilaiset taidot tekevät niistä “teknisesti” erilaisia pelattavia.
Kokonaispituudeltaan pelin kuusi, muutamaan eri osaan jakautuvaa tehtävää ei loppujen lopuksi tee Desperados 2:sta mitään kovin pitkäikäistä pelikokemusta, etenkään kun tarjolla ei moninpelivaihtoehtoa ole, mutta pelin hidastempoisuus ja erittäin haastava vaikeus, jopa helpoimmalla vaikeustasolla takaavat ettei peliä aivan yhdessä illassa pelaa lävitse.