Arvostellut: Mikko Kosonen, 4.kesäkuu 2018

Peliarvostelu

Detroit – Become Human

Pelin nimi: Detroit – Become Human
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Quantic Dream/Sony
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Detroit – Become Human kansikuva

Ihmiskunta on jo kauan pelännyt ja pohtinut sitä, mitä voisi tapahtua, kun teknologia ja tekoäly viimein kehittyvät tarpeeksi pitkälle, ihmisen omaa älykkyyttä korkeammalle. Lukuisat scifielokuvat ja novellit ovat pohtineet näitä seikkoja. Mainittakoon esimerkeiksi nyt vaikkapa Avaruusseikkailu 2001, Blade Runner, I, Robot sekä Terminator -elokuvien sarja. Erityisesti robottinovelleja tykkäsi kirjoittaa Isaac Asimov, jonka nimistä löytyy muun muassa The Complete Robot -niminen kokoelma, joka jopa kynäili aikoinaan tänä päivänäkin käytössä olevan termin ”robotiikka,” sekä robotiikan kolme pääsääntöä.

Ensiaskeleet omaan robotti- ja tekoälytarinaansa otti myös vahvoista hahmovetoisista tarinapeleistään tuttu pelistudio Quantic Dream, joka julkaisi vuonna 2013 lyhytpätkän ”Kara.” Tässä kyseisessä, pelin prototyyppiklipissä nähtiin eläväinen androidityttö Kara, jota koottiin ja tentattiin valmistusliukuhihnalla. Animaationpätkästä ei koskaan lopulta syntynyt peliä – ei PS3-konsolille.

Eletään vuotta 2018 ja Quantic Dreamin uusin peli – tuttuun tapaan Playstationille yksinoikeudella julkaistu tuotos on nyt julkaistu. Detroit – Become Human on se Kara-klipin pohjalta ideoitu peli.

Pelin käsikirjoituksen ja ohjauksen nokkamiehenä toimii jälleen kerran tuttu nimi, David Cage, jonka käsialaa ovat aiemmin olleet loistavat Heavy Rain, Beyond: Two Souls sekä PS2-aikakauden peli Fahrenheit.

Detroit – Become Human -peli sijoittuu 2030-luvun loppupuolelle ja androidit ovat olleet arkipäivää jo vuodesta 2024. Megakorporaatio CyberLife vastaa yksinoikeudella androidien valmistuksesta. Pelin tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti Detroitin kaupunkiin, entiseen amerikkalaisen autoteollisuuden mekkaan, jonka uusi kukoistus lähti nousuun androiditeollisuuden myötä.

Detroit – Become Human -pelin kuvitteellisessa maailmassa androidit pitävät kadut puhtaina roskista, toimivat puutarhureina, kodin piikana, hakevat omistajiensa ostokset kaupasta sekä ovat jo tuttu näky poliisivoimissakin.

Quantic Dreamille ominaiseen tapaan myös Detroit-pelissä seurataan useamman hahmon edesottamuksia. Tällä kertaa kaikki kolme hahmoa vain sattuvat olemaan androideja.
Pelin keskeisiä androideja (sanan määritys: robotti, joka näyttää ihmiseltä) ovat nimeltään tuttu Kara, mutta myös Markus sekä Connor. Kara sekä Markus ovat kodin palvelijoita – molemmat omanlaisessa ympäristössään. Connor on poliisivoimissa työtään tekevä, androideja vihaavan etsivänparinsa avustaja. Connorin pään sisältä löytyvä teknologia auttaa murhien ja rikosten ratkomisessa valtavan suurella tehokkuudella, johon vanha jalkoihin jäänyt ihmisrotu ei aivan kykene ilman erillisiä älylaitteitaan.

Detroitin tarina on heti ensimetreiltä lähtien koukuttava, kun pelaajan ohjastamana Connor heitetään kiperään tilanteeseen neuvottelijan rooliin. Tästä alkusysäyksestä pelin rönsyilevä tarina lähtee soljumaan eteenpäin eikä päästä otteestaan oikeastaan missään vaiheessa. Kaikkien kolmen hahmon tarinat risteävät Detroitissa ja nivoutuvat lopulta yhdeksi suureksi punokseksi. Yhdistävä tekijä on myös androideille yleinen ohjelmointimuuri, joka estää androidia toimimasta vastoin annettuja ohjeita. Paitsi jos tietty kipupiste ylitetään. Ei Detroitissa turhaan Blade Runner -hengessä metsästetä ”poikkeavia”. Connorin rooli erityisesti muistuttaa Blade Runneria; androidi, joka on laitettu yhdessä parinsa kanssa tutkimaan ja ratkomaan poikkeaviin androideihin liittyviä murhatapauksia.

Peli maustaa tarinasoppaa pohtimalla klassisia kysymyksiä, kuten mitä on olla ihminen? Voiko kone (tai androidi) olla ”ihminen” ja mitä eroa ihmisellä ja superälykkäällä koneella oikeastaan edes on siinä vaiheessa, jos kone voisi tuntea empatiaa? Toista ihmistä ei saa tappaa, mutta saako ali-ihmiseksi luokiteltavaa androidiakaan kiusata tai pahoinpidellä ilman seuraamuksia?

Pelimekaniikaltaan Detroit – Become Human pitää aika pitkälti sisällään Quantic Dreamin aiemmista peleistä tuttuja elementtejä. Muiden hahmojen kanssa käytävissä dialogeissa on aina valinnanvapautta ja sanomiset ja tekemiset vaikuttavat lopputulemiin ja siihen miten tulevat tapahtumat muovaantuvat – perhosvaikutus on siis jälleen kerran iso tekijä. Ympräristöjen tarkempi tutkiminen sen sijaan avaa uusia dialogivaihtoehtoja – jotkut saattavat jäädä lukkojen taakse, mikäli jotain tiettyä jää pelaajalta huomaamatta.

Dialogeissa, kuten joissain tekemisen valinnoissakaan ei anneta liian kauaa miettimisaikaa, joten jos haluaa androidinsa sanovan tai tekevän jotain tiettyä tarjolla olevista vaihtoehdoista, ei kannata liikaa aikailla.

Dialogien ohella ripeyttä vaativat toimintakohtausten QTE-painallukset. Lähes kaikki ohjaimen nappulat tulevatkin tutuksi näissä hektisissä tilanteissa. Näin muutoin esimerkiksi yksinkertaisempi ja rauhallisempi ovien availu tai tavaroiden tutkiminen ja poimiminen tapahtuu ohjaimen oikeaa tattia pelin haluamalla tavalla veivaamalla. Jälleen kerran pelin mekaniikka ja hahmojen suorempi kontrollointi jätetään suosiolla sivurooliin ja suurin panostus on laitettu tarinaan sekä sen vahvojen hahmojen ympärille.

Kaunis Detroit

Mielenkiintoista, elokuvamaista tarinaa sekä sen vahvoja hahmoja tukemaan on jälleen kerran veistelty paikoin uskomattoman upealta näyttävä visuaalinen maailma. Jos hiljattain allekirjoittaneen arvostelema uusi God of War oli upea visuaalinen PS4-tykitys, on sitä myös Detroit-pelikin, omalla erilaisella tavallaan.

Kenties upeimpana ja ympäristöjäkin tärkeimpänä elementtinä peliin visualisoitu pala Detroitin kaupunkia on monella tapaa, pienissä yksityiskohdissaan futuristinen näkemys, mutta liiallisuuksiin ei olla menty. Kadut ja päivät ovat joko aurinkoisia tai sitten välillä dystopialaisittain synkän sateisia. Mitään övereitä ei ole vedetty neonvalojen, ilmansaasteiden tai muiden yleisimpien seikkojen kanssa, mutta katukuvassa voidaan nähdä muun muassa androidiparkkeja. Epä-ihmisten syrjintä näkyy myös katukuvassa; juna-asemalla androideille on tarkoitettu oma pala laiturista kuin myös busseissakin androideille on oma osastonsa. Metroasemalle mentäessä androidit käytävät portaita ja ihmiset liukuportaita.

Lentäviä autoja ei vieläkään ole ja autoliikennekin tuntuu olevan melko vähäistä, mutta se liikenne mitä on, on pitkälti automatisoitua. Moottoritiellä ”manuaalisesti” kaahaaminenkaan ei enää onnistu. Päivän lööpit luetaan astetta futuristisemmalta ipadilta ja televisiota voidaan tulevaisuudessa katsoa sen kummiltakin puolilta – takana eivät enää törrötä johdot tai hdmi-liittimet. Silti ihmiset asuvat ihan tavallisissa taloissa.

Tämä vanhan ja uuden yhdisteleminen pelin maailman osalta toimii hienosti ja tekee pelin visuaalisesta kokonaisuudesta uskottavamman ja samaistuttavamman. Pelin vajaat viisikymmentä löydettävää elektronista sanomalehteä tarjoavat myös mahdollisuuden imeä lisää taustatietoa pelin maailmasta sekä tapahtumista. Detroitin maailmassa muun muassa Kanada on yhä kokonaan androideista vapaa vyöhyke, androideista ollaan leipomassa astronautteja ja Red ice -niminen huume pyörii pimeillä markkinoilla.

Detroitin äänipuolikaan ei jätä kylmäksi – kaikki kolme päähahmoa ovat liike- ja kasvoanimoinnin ohella äännelty oikeiden esikuviensa äänillä. Markuksen roolia näyttelee muun muassa Greyn Anatomia -sarjasta tuttu Jesse Williams.

Connorin parina toimivan, viinaan menevän etsivän sivuroolissa nähdään Highlander -elokuvan Kurganina sekä muun muassa Paavo Pesusienestä tutun Mr. Krabsin äänenä tunnettu ainutlaatuinen Clancy Brown.

Detroit melkeinpä varastaa valtikan itselleen sen suhteen, missä pelissä on nähty aidoimman ja luonnollisimman näköisiä ihmiskasvoja ja ilmehdintää. Ironista sinänsä, että sellainen voi löytyä pelistä, joka on pullollaan androideja. Tätä ei kuitenkaan täysin ole unohdettu ja ainakin paikoin hahmojen yritykset hymyillä ovat hauskalla tapaa kovin väkinäisiä.

Kokonainen robotti

Kokonaisuutena Detroit – Become Human on jälleen kerran yksi uusi sulka Quantic Dreamin laatuhattuun. Pelillisesti tai rakenteeltaankaan Detroit ei ole mitään vierasta, sillä pelistudion rakentama kaava toistuu pitkälti samoista palikoista rakennettuna. Tällä kertaa vuorossa vain ovat aihepiirinä androidit, ihmisyys sekä hieman kaukaisempi tulevaisuus.

Rakenteen yhtenäisyys toki tarkoittaa myös sitä, että peli on toteutukseltaan monin paikoin kuin interaktiivinen elokuva. Paikoin jopa niinkin vahvasti, että pariin otteeseen teki enemmän mieli katsoa tarinaa blu-ray -levyltä, kuin olla itse sen puikoissa. Peli kuitenkin antaa pelaajan vaikuttaa, puuhastella ja ihastella maisemia juuri sen verran, että tylsistyminen ei missään vaiheessa iske. Pelin puolittainen interaktiivisuus ja tarinakeskeisyys on kuitenkin paikoin huomattavissa. Kaupungilla seikkailtaessa esimerkiksi on hyvin tarkoin rajattua, minne voidaan kulkea. Punaisella varoituksella varustetut ”seinät” estävät haahuilua minnekään pidemmälle, tai sitten hahmo vain yksinkertaisesti ei suostu enää kävelemään eteenpäin. Ajoittain tämä lineaarisuus pääseekin särkemään hienosti koristeltua maailmaa.

Useamman pelikerran takaavat omien valintojen vaihteleminen. Peli jakautuu tarinaltaan sekvensseihin – jokaisen sekvenssin päätteeksi ruudulle tuodaan valintapuu, joka haarautuu sen mukaan, miten pelaaja sekvenssin aikana toimi. Kaikkia haarautumia ei välttämättä saa auki kerrallaan, joten tämä vain lisää mielenkiintoa pelata uudelleen myöhemmin eri tavalla.

Lisämainintana mainittakoon pelin ekstrat, jotka löytyvät pelin päävalikosta. Sekvenssejä läpäisemällä pelaajaa palkitaan jokaisen sekvenssin jälkeen pisteillä sen perusteella, mitä kaikkea sai avattua (esimerkiksi lisää dialogivaihtoehtoja). Pisteillä voi sitten ostaa ekstroja. Ekstroihin lukeutuu konseptikuvia, mutta myös kolmiulotteisia hienoja hahmomalleja sekä pelin varsin toimivan ja vaihtelevan ääniraidan kappaleita kuunneltavaksi. Mukaan on laitettu myös useampi lyhytelokuva – mukaan lukien se pätkä ”Kara,” joka aloitti kaiken.

Detroit – Become Human on äärimmäisen vahvalla tarinalla sekä hyvin kirjoitetuilla hahmoilla varustettu scifitarina, joka tempaa mukaansa. Jos olet Quantic Dreamin aiempien interaktiivisten pelien fani, ei tätäkään kannata missään nimessä jättää välistä.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Vahva tarina ja mielenkiintoinen, futuristinen maailma
  • - Kolme pelattavaa hyvin veisteltyä hahmoa
  • - Visuaalisesti erittäin näyttävä
  • - Quantic Dreamin muista peleistä tuttu perusmekaniikka toimii
  • - Ääninäyttely ja tunnelmaa maustavat erilaiset musiikit
  • - Ekstrat
  • - Uudelleenpeluun arvoa löytyy

Huonoa

  • - Pelimaailman lineaarisuus puskee paikoin silmille