Vuonna 2000 PC:lle julkaistiin yksi parhaimmista ja erilaisemmista toimintapeleistä. Tämän pelin nimi oli Deus Ex ja sen kehitti surullisen kuuluisasta Daikatana-pelistään tutun Ion Stormin toinen, Dallasissa sijaitseva osasto. “Daikatana-osastohan” sittemmin suljettiin, kun rahaa paloi tuhottomat määrät ja juurikaan yhtään ei tullut voittoa. Dallasin osasto pelastui juuri Deus Ex-pelinsä ansiosta. Deus Ex:ssä elettiin vuotta 2052 ja pelissä pelaaja omaksui UNATCO -nimisen antiterroristijärjestön yhden agentin, JC Dentonin roolin. JC Denton ei ollut mikään ihan tavallinen agentti, vaan hänen fyysisiä kykyjä oli paranneltu biomodifikaatioiden avulla. Pelin alussa taisteltiin kapinallisryhmittymä NSF:ää vastaan, mutta mitä pidemmälle peliä pelasi, sitä enemmän tuli vastaan yllättäviä juonen käänteitä, tietoa erilaisista salaliittoista ja niin edelleen.
Peli tarjosi hyvän juonensa lisäksi myös aika vapaat kädet sille miten edetä pelissä. Pelissä ei ollut välttämättä pakko tappaa ketään, vaan pelaaja sai valita pelityylinsä aivan itse ja tämä tekikin pelistä niin hyvän kuin se oli, monet kriitikot jopa valitsivat Deus Exin ilmestymisvuotensa parhaaksi peliksi. Myös omasta mielestäni peli on yksi parhaimmista mitä olen koskaan pelannut.
Deus Ex ilmestyi pari vuotta PC-version jälkeen myös Playstation 2:lle nimellä Deus Ex: The Conspiracy. Ilmeisesti sen verran hyvin peli möi PS2:lla, että lähdettiin pelin jatko-osaa, Deus Ex: Invisible Waria kehittämään PC:n lisäksi myös Xboxillekin. PS2:lle peliä ei alettu tekemään, koska uuden pelin käyttämä pelimoottori ei olisi selviytynyt PS2:lla. Aluksi jatko-osaa ilmeisesti kehitettiin kahtena erillisenä versiona, mutta jossain vaiheessa projektit päätettiin yhdistää yhdeksi ja peli portattaisiin Xboxilta PC:lle. Näin varmastikin päätettiin tehdä, koska tajuttiin, että tässä säästettiin rahaa ja peli tulisi myymään todennäköisesti enemmän Xboxilla joka tapauksessa. Nyt peli on vihdoin täällä ja Xbox-versio on päätynyt arvosteluumme. Millainen on uusi Deus Ex ja pääseekö se samalle tasolle edeltäjänsä kanssa?
Invisible Warissa on kulunut noin 20 vuotta siitä, kun JC Denton niin sanotusti “pelasti maailman” sitä vaivanneelta rutolta(gray death)ja siinä samassa paljasti ja tuhosi valtavan salaliiton, eikä kukaan ole enää pitkään, pitkään aikaan kuullut mitään JC:stä. Invisible War alkaa siitä kun tulevaisuuden Chicago tuhoutuu täysin terroristien laukaiseman naniittipommin takia. Tuhoamisen tarkoituksena on yrittää sabototoida ja tuhota biomodifikaatioita tutkivan ja kokeilaisiinsa niitä istuttavan Tarsus-yrityksen toimet. Tärkeimmät tiedemiehet ja laitoksen kokelaat onnistutaan evakuoimaan Seattleen, jossa niin ikään sijaitsee yksi Tarsuksen laitoksista. Varsinainen peli alkaa siitä, kun Chicagon tuhon aiheuttaneet terroristit hyökkäätävät myös Seattlessa sijaitsevaan laitokseen.
Kakkososassa ei enää hypätä JC:n saappaisiin vaan omaksutaan Tarsus-koulutuskeskuksen nuoren kokelaan Alex D:n rooli. Pelaaja voi ennen pelin aloittamista päättää ollako mies- vai naispuolinen Alex. Alussa paetaan Tarsuksesta, mutta pian tämän jälkeen alkaa jo selvitä asioita, kuten että Tarsus ei ehkä olekaan sitä miltä vaikuttaa ja niin edelleen. Alex D. alkaa tutkimaan asioita samaan tapaan kuin JC Denton teki aikanaan toimiessaan UNATCO:ssa. Tapahtumien kulku johdattaa sankarimme Seattlesta Kairoon sieltä Saksaan ja lopulta Pohjois-Navalle, jonka aikana pelaajalle selviää yhtä jos toista tietoa eri asioista, minkä ansiosta kakkososakin tarjoaa ne omat juonenkäänteensä, vaikkakaan yhtä kiemurainen ja yhtä mielenkiintoinen ei ole Invisible Warin juoni kuin mitä se oli tämän edeltäjässä.
Alkuperäisestä pelistä tutulla tavalla saa pelaaja valita etenemistapansa melko vapaasti. Pelaajan toimiin yritetään tosin vaikuttaa usealta eri taholta ja alkuperäisen pelin tapaan on mukana useampi eri ryhmittymä, joista kullakin on omat tavoitteensa. WTO edustaa militaristista ryhmittymää, joka uskoo siihen, että sotilaallisin keinoin maailmasta saadaan jälleen turvallinen ja hyvä paikka elää. Toinen ääripää on sitten The Order, joka taas yrittää painottaa rauhanomaisia ratkaisuja turvautuen aseisiin vain silloin kun siihen todella on tarvetta toivoen, että ihmiset kuuntelisivat mitä kirkon ylimmällä johtajalla(Her Holiness)on sanottavana. Pienemipinä pelinappuloina Invisible Warissa on lisäksi jokapaikan turvallisuuspalvelu SSC ja Chicagon tuhonnut terroristiryhmittymä Paladin Templars joista jälkimmäinen uskoo siihen, että kaikki biomodifikaatioita kehossaan kantavat ihmiset pitäisi tappaa ja sitä ne myös pelissä yrittävätkin. Sitten on vielä The Omar-rymittymä, jonka jäsenet ovat raskaasti modifoituja ihmisiä ja joilla on yksi yhteinen tajunta ja jotka sotivat perivihollisiaan Paladineja vastaan.
Pelissä onkin niin sanotusti se varsinainen “pääjuoni” jota seurataan, noudatti sitten kenen käskyjä huolimatta. Ainoastaan asioiden tekotapa vaihtelee sen mukaan kenen leivissä oikein toimii. Esimerkkinä tilanne, jossa pitäisi löytää eräs tiedemies. WTO haluaa, että Alex löydettyään kuullustelee tätä tarkoin, kun taas The Order haluaa, että pelaaja tappaisi tämän kyseisen henkilön kyselemättä yhtään mitään. Pääjuonen lisäksi Alexin keskustellessa ja tavatessa uusia henkilöitä pelin kuluesssa ilmaantuu uusia niin sanottuja sivutehtäviä. Sivutehtäviä ei ole mikään pakko suorittaa kuljettaakseen pelin tarinaa eteenpäin, vaan nämä ovat periaatteessa vain lisukkeena pelissä ja niiden suorittamisesta saa yleensä palkkion, kuten rahaa, ammuksia tai muuta vastaavaa pärjätkäkseen paremmin itse päätarinassa.
Sillä kenen puolella leivissä pelin suurimmaksi osaksi pelaa, ei ole oikeastaan loppujen lopuksi mitään merkitystä. Päätehtävien suorittaminen yhden osapuolen laskuun saa toisen vihaiseksi ja pelaajan kimppuun, mutta mitään muuta sen dramaattisempaa merkitystä ei pelaajan tekemillä valinnoilla ole. Käytännössä ainoastaan pelin viimemetreillä valintojen merkitys korostuu siltä osin, että loppupuolella tekemiset vaikuttavat siihen minkä version muutamasta erilaisesta lopusta tulee näkemään. Tästä johtuen valintojen tekeminen tuntuukin vain lähinnä hyvin suunnitellulta illuusiolta, joka ainoastaan saa pelaajat luulemaan jotain muuta.
Koska yhden osapuolen neuvojen tai pikemminkin käskyjen noudattaminen aiheuttaa usein närää Alexin suhteisiin muita osapuolia kohtaan, on sanomattakin selvää, että pelissä kohdataan vastarintaa. Vihollisten eliminointia varten pelaajalla on toki ykkösosan tapaan useita erilaisia aseita aina pampusta pistooliin ja konekivääristä haulikkoon. Kakkososaa varten Ion Storm meni ja muutti aseiden käyttämistä siten, että nyt jokaiseen aseeseen käy samat ammukset. Ihan hyvältä kuullostava juttu paperilla sinänsä, mutta käytännössä ärsyttävä. Koska kaikilla aseilla on yhteiset ammukset, on aseiden välistä tehokkuutta myös pitänyt tasapainottaa sillä, että jokainen ase kuluttaa eri määrän “ammusenergiaa”.
Siinä missä sähköpamppu kuluttaa kaikkein vähiten, kuluttaa esimerkiksi haulikko jo melkoisen määrän ammusenergiaa. Ja koska pelissä ei kuitenkaan ainakaan normaali-vaikeustasolla niin ylettömiä määriä ammuksia pelaajalle jaella, tulee helposti huomanneeksi useampaan otteeseen, että kaikista aseista onkin ammukset loppu, etkä voi siis millään niistä ampua. Yritä siinä sitten tappaa pelin vaikeimpia vastustajia pelkällä peruspampulla. Itselläni kävikin niin pelin aikana, että käytin päätoimisesti pelkkää pistoolia ja pamppua, mutta vaikeimmissa tilanteissa tartuin myös tarkka-ampujan kivääriin, sekä eräänlaiseen superaseeseen nimeltä mag rail. Muut aseet, kuten juuri ne mainitut haulikot ja konekiväärit jätin suosiolla aina ottamatta mukaani.
Ykkösosan tapaan kakkosessakin melko tärkeää roolia näyttelee biomodifikaatiot. Uusia modifikaatioita saadaan eräänlaisista kanistereista, joita löytää silloin tällöin eri paikoista, jonka lisäksi niitä voi myös välillä ostaakin esimerkiksi The Omarilta. Erilaisia biomodifikaatioita voidaan asentaa käsiin, päähän, silmiin, jalkoihin, sekä keskiruumiiseen. Asennettuja biomodifikaatioita voi kullakin ruumiin osa-alueella olla kerrallaan vain yksi. Jos haluaa asentaa jonkin toisen biomodifikaation jo varattuun kohtaan, joutuu vanhan korvaamaan.
Jokaiselle osa-alueelle on tarjolla omat modifikaaatiot, joita ovat muun muassa tietokoneiden hakkerointikyky, automaattinen parannuskyky, kyky juosta lujempaa ja hypätä korkeammalle, sekä kyky muuttua näkymättömäksi joko orgaanisille eliöille tai koneille. Aikaisemmin asennettuja biomodifikaatioita voi myös päivittää paremmiksi samaisilla kanistereilla, joilla niitä alunperin asennetaankin, minkä jälkeen päivitetyn kyvyn tehokkuus paranee ja kulutusmäärä pienenee. Biomodifikaatiot nimittäin tosiaankin kuluttavat bioenergiaa, jota onkin tiukoissa tilanteissa syytä tarkkailla terveyden ohella, sillä esimerkiksi kesken kaiken vihollisen nenän edessä katoava näkymättömyyssuoja voi olla kohtalokasta. Bioenergiaa täydennetään joko sieltä täältä löytyien huoltorobottien avulla tai sitten bioenergiakiekoilla, joita voi niin ikään löytää vähän mistä sattuu.
Ykkösosan tapaan pelaaja voi valita etenemistyylinsä, eli ollako aseet laulaen tilanteisiin menevä rambo, vaiko piilossa pysyttelevä hiippailija. Kumpaakin tyyliä tuetaan pelissä hyvin, eli siis pelistä löytyy kyllä kättä pidempää jos sellaisen haluaa, jonka lisäksi hiippailemista varten pelin kenttiin on laitettu esimerkiksi paljon piileskelypaikkoja, sekä ilmastointiputkia joissa ryömiä, jonka lisäksi lukitut ovet, turvakamerat ynnä muut voidaan halutessa avata/laittaa pois päältä. Lukittuja ovia voi tiirikoimisen lisäksi myös räjäyttää taivaan tuuliin erilaisilla pelistä saatavilla räjähteillä, jos tiirikoimista varten tarkoitettuja multitooleja ei satu mukana olemaan. Deus Ex: Invisible Warin tarina on alusta loppuun saakka mielenkiintoinen ja pitää otteessaan melko tiukasti, joskaan ei niin tiukasti kuin alkuperäinen peli. Harmittavasti vain peli on melko lyhyttä hupia, ellei satu sitten jäämään jumiin johonkin vaikeaan kohtaan. Pelin läpipelaamiseen kun ei kulu kokeneelta pelaajalta kuin päivä pari.
Vaikka päätoimisesti pelin tekoäly antaa ihan hyvän vastuksen ja ne ylimääräiset ammukset, hakkeroimiskyvyt, ilmastointiputkissa ryömimiset ja piileskeleminen tulevatkin varsin tutuiksi pelin aikana, oisi pelin tekoälyä voitu vielä hieman hioa. Välillä viholliset eivät näe pelaajaa, vaikka niitä ampuisi jalkaan viereisen pöydän alta, eikä metelin ja mekkalan pitämiselläkään tunnu olevan kovin suurta merkitystä, tai ainakin tekoälyn huomion saaminen kolistelemalla ja ammuskelemalla tuntuu olevan vähän satunnaista touhua. Lisäksi tapettujen kollegojen viholliset eivät tunnu olevan moksiskaan, vaikka kävelisivät suoraan niiden ylitse. Vihollinen tuntuu myös useissa tilanteissa “menettävän mielenkiintonsa” pelaajaa kohtaan hyvin nopeasti taistelutilanteissa, jos vain onnistuu pääsemään tältä hetkeksikin piiloon. Onnistuneen taistelusta irtautumisen jälkeen kuulee usein perään tyynen kuittauksen tyyliin “I guess he got away”.
Osittain ehkäpä aiemmin mainitsemani asia, että pelin tarina ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin alkuperäisen pelin saattaa johtua siitä, että kakkososan sankari/sankaritar on todella tylsä persoona ja jonka kohtalosta ei oikeastaan jaksaisi tippaakaan välittää. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että pelasi sitten kummalla sukupuolella tahansa, on sankarin ääninäyttely ala-arvoista. Naispuolinen sankaritar suoriutuu hommastaan piirun verran mieskollegaansa paremmin, mutta ei ero mikään suuri ole. On ärsyttävää yrittää itse kunnolla eläytyä ja päästä pelin tunnelmaan täysin sisälle, kun pelin sankari ei ikinä tunnu kiinnostunut, järkyttynyt tai mitään muutakaan yhdestäkään asiasta, koska aina sankari möläytäää ilmoille todella lättänästi näyteltyjä repliikkejään, missä ei ole mitään tunnetta mukana.
Toisin sanoen, päärolit näytelleet henkilöt eivät syystä tai toisesta ole jaksaneet eläytyä ollenkaan rooleihinsa. Varsinkin pelin miespuolinen sankari(pelasin pelin sillä lävitse)näyttää lisäksi todella hölmöltä ja suurisilmäiseltä surffitukalta.. Toki tämäntapainen ulkonäkö voi vedota joihinkin pelaajiin, mutta uskottavuushan siinä menee. Kyllä omasta mielestäni Matrix-wannabe JC Denton oli paljon parempi ja uskottavampi pelisankari bassomaisella äänellään ja siistillä ulkoasullaan varustettuna. On myös jotenkin uskomatonta, että Invisible Warin miespuolisen Alex D:n vuorosanat on äännellyt samainen heppu kuin ykkösosassa JC Dentonin, joista jälkimmäisen hahmon ulosanti oli mielestäni aikanaan laadukasta.
Muu äänimaailma sen sijaan on varsin kohdallaan. Pelissä ei varsinaista taustamusiikkia koko aikaa soi, mitä nyt eräässä yökerhossa ja parissa muussa paikassa joista löytyy eräänlainen jukebox. Pelin aikainen äänimaailma koostuukin lähinnä taustalla hiljaisella äänellä soivasta “tunnelma-musiikista”, sekä pelihahmojen keskusteluista ja muun muassa aseiden pitämistä äänistä. Aseiden äänien kohdalla olisi saanut tehdä hieman enemmän töitä, sillä tällaisenaan kaikki pelin aseet kuullostavat todella vaisuilta ja munattomilta. Pistoolikin päästää piipustaan vain sellaisen “pröt” -äänen kun sillä laukoo.
Toisaalta aseet tuntuvat olevankin melkeinpä yhtä tehottomia kuin miltä kuullostavat. Oikeastaan jokaisella paitsi tarkka-ampujan kiväärillä saa ampua aina useampaan otteeseen heikoimpaakin vihollista, että tämä kaatuisi oli tähtäimessä sitten vartalo taikka kyseisen henkilön pää. Ampuminen aseilla on muutenkin välillä vähän haparoivaa ja epätarkkaa ottaen huomioon sen, että peliä pelataan kuitenkin Xboxin-peliohjaimella eikä hiiri-näppäimistö yhdistelmällä. Onneksi pelin kehittäjät ovat kuitenkin älynneet sisällyttää peliin mahdollisuuden käyttää automaattitähtäystä, mikä tuo kaivattua helpotusta asiaan.
Vaikka tarkka tähtääminen ohjaimen oikealla tatilla pelissä onkin hieman hankalaa(lue: mahdotonta)on pelin muut kontrollit varsin toimivat ja helppokäyttöiset. Vaikka en ykkösosan fanina pidäkään siitä, mitä Ion Storm on mennyt tekemään hyvälle ja toimivalle käyttöliittymälle on silti pakko sanoa, että pelin käyttöliittymä on melko toimiva Xboxilla. X-nappulalla, sekä niillä pienillä mustalla ja valkoisella voidaan selata tavaravalikkoa, biomodifikaatiovalikkoa ja tehtävänantovalikkoa. A-nappula toimii toiminta-nappulana, eli sillä voidaan avata ovia, ottaa esineitä mukaan, jutella muille pelihahmoille ja niin edelleen. Y:llä sankarimme Alex saadaan hyppäämään ja B:llä voidaan laittaa kulloinkin käsissä oleva esine takaisin taskuun ja poistua edellä mainituista valikoista. Liipaisimilla kontrolloidaan aseiden ensi -ja toissijaista ampumismetodia, sekä eri esineiden viskelyä ja vasemmalla tatilla liikuskellaan paikasta toiseen.
Biomodifikaatioita voidaan käyttää valitsemalla ensin ympyränmuotoisesta, peliruudulla koko pelin ajan killuvasta käyttöliitymästä ensin ristiohjaimella haluttu biomodikaatio ja sen jälken painaa nappulaa A. Ristiohjaimella voidaan myös valita ruudun vasemmasta reunasta käyttöön haluttu esine, kuten esimerkiksi pistooli tai lääkepakkaus. Ainut suora hölmöys uudistetussa käyttöliittymässä on se seikka, että jokainen mukaan otettu esine vie saman verran tilaa 13-paikkaisesta tavaravalikosta. Eli toisin sanoen esimerkiksi leivänpala vie saman verran tilaa kuin tarkka-ampujan kivääri, mikä on suoraan sanottuna hölmöä. Tästä johtuen aina nopeasti täyttyvän tavaravalikon kanssa saa pähkäillä oman aikansa siinä vaiheessa kun löytää jonkin uuden tavaran minkä haluaisi mukaansa, vaikka tavaravalikko olisikin jo täynnä. Onneksi tavaroita voi kätevästi myös pudottaa pois, joten tavaroiden keskenään vaihteleminen ja taakse jättäminen onnistuu helposti.
Tavaroiden varastoimisen lisäksi on Ion Storm ilmeisesti pelin helpottamisen takia ottanut pelistä kokonaan pois ykkösosan taitopistesysteemin, jotta Xbox-pelaajan pää ei tyystin menisi sekaisin. Ykkösessähän taitopisteitä karttui pelaajan tilille muun muassa paikkojen tutkimisesta ja tehtävien onnistuneista suorituksista. Taitopisteitä pystyi sitten käyttämään parantaakseen pelaajan eri kykyjä, kuten ampumis, uimis -ja hakkerointitaitoja. Tämä ominaisuus loistaa Invisible Warissa tyystin poissaolollaan. Tätä puuttuvaa ominaisuutta hieman paikkaamaan on ilmeisesti yritetty laittaa peliin uutena ominaisuutena asemodifikaatiot. Asemodifikaatioilla voidaan parantaa aseiden tehokkuutta, asentamalla tussariin esimerkiksi vaimennin, “EMP-luotimodi”, tai ammusten säästäjä.
Visuaalisesti Insisible War on näyttävä. Peli käyttää ykkösosan tapaan Unreal-pelimoottoria, joskin toki paljon kehittyneempää versiota siitä. Pelin ehkä eniten hehkutetuimmat pelimoottorilliset ominaisuudet, kuten realistinen varjostus ja aidontuntuinen fysiikanmallinnus näyttävät kieltämättä todella upeilta livenä tuoden lisää tunnelmaa peliin. Valitettavasti kuitenkaan hienolla varjostuksella ei ole oikeastaan paljon mitään pelillistä apua pelaajalle, vaan ne ovatkin tarkoitettu lähinnä kosmeettisiksi koristeiksi. Näin ollen esimerkiksi varjoihin piiloutuminen ei onnistu esimerkiksi Splinter Cell-pelin tapaan.
Fysiikoista on sentään jotain hyötyä, sillä pelaaja voi esimerkiksi siirrellä laatikoita ja kivuta niiden päälle päästäkseen vaikkapa korkeammalle tasolle, jonka lisäksi käteen asennettavan ja voimakkuutta lisäävän biomodifikaation avulla pelaaja voi esimerkiksi heittää esineitä päin vihollisia ja ehkä jopa onnistua tappamaankin niitä tällä tavalla. Täysin realistisista fysiikoista tuskin kuitenkaan voidaan puhua, sillä pelissä pystyy heittämään melko painaviakin esineitä vähän liiankin korkealle. Hyvänä esimerkkinä tulin heittäneeksi kaksi tappamaani vartijaa erään katulampun päälle yhteen kasaan makaamaan. Olin hyvin yllättynyt siitä, että sain jopa vartijapolot pysymään tässä kyseisessä muodostelmassa.
Täytyykin tässä sanoa, että enemmänkin vain turhuutta edustavat kyseiset hienoudet tässä pelissä samalla syöden pelin suorituskykyä vähän turhankin paljon. Pelin Xbox-versiossa kun nimittäin törmää ajoittain ruudunpäivitysongelmiin varsinkin taistelutilanteissa sulavan ruudunpäivityksen tippuessa sinne ikävän nykimisen puolelle. Pientä optimoinnin puutetta/laiskuutta Ion Stormin koodaajilta sanoisin.
Vaikka peli onkin yleisesti ottaen hienonnäköinen, ovat hidastumisongelmista johtuen pelin tekijät ilmeisen tietoisesti jättäneet graafisen tason hieman alemmas kuin mihin Xboxilla oltaisiin varmasti pystytty. Kummatkin Alex D:t näyttävät pelissä melko hölmöiltä ja muut vastaan kävelevät pelihahmot ovat vain parin erilaisen hahmovariaation takia toistensa klooneja vain hieman erilaisilla vaatetuksilla varustettuina. Tämän lisäksi pelin kentät ovat erittäin pienikokoisia ja nekin on pilkottu moneen eri osaan, josta toiseen siirryttäessä saa pällistellä välillä rasittavilta tuntuvia lataustaukoja.
