Arvostellut: Mikko Kosonen, 17.huhtikuu 2019

Peliarvostelu

Devil May Cry 5

Pelin nimi: Devil May Cry 5
Alusta: Xbox One
Kehittäjä/Julkaisija: Capcom
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Devil May Cry 5 kansikuva

Capcomin pitkäikäiseksi rupeamaksi kasvanut ”liian radikaali Resident Evil 4”, eli Devil May Cry -pelisarja saa viimein pidemmän tauon jälkeen oikeaa jatkoa. On nimittäin kulunut jo yli kymmenen vuotta sarjan edellisestä pelistä, Devil May Cry 4:stä.

Onnistuneen nelospelin jälkeen Capcom sekoili ja kokeili muun muassa koko sarjan rebuuttaamista 2013 vuoden. Ohjat annettiin Ninja Theory -nimiselle studiolle. Syntyi DmC – Devil May Cry. Kaikki eivät tykänneet nuorentuneesta ja harmaat hapsunsa ja ikonisen vaatetukensa kadottaneesta punkahtaneesta Dantesta. Pelaajille tarjottiin myöhemmin paniikissa ”anteeksipyyntönä” DLC:tä klassikkovaatteiden sekä harmaan peruukin muodossa. Jo vuotta aiemmin vuonna 2012 Capcom julkaisi myös muun muassa surkean Resident Evil 6 -pelinsä, sekä toteutukseltaan haparoineen Devil May Cry -pelien HD-kokoelman. Voitaneen sanoa, että Capcom oli enemmän tai vähemmän hakoteillä noihin aikoihin.

Tämän päivän Capcom on kuitenkin aika pitkälti jotain muuta. Sen todistavat loistavat pelit, kuten Monster Hunter World, Mega Man 11, Resident Evil 7 sekä jokin aika sitten julkaistu Resident Evil 2 remake. Nyky-Capcom selvästi kuuntelee fanejaan. Devil May Cry 5 edustaa sekin tätä parempaa, uuden Capcomin jatkumoa.

Paholaisen tarinakiemurat

Devil May Cry 5 käytännössä alkaa, kun valtava demonipuu, Qliphoth, ryhtyy tunkemaan lonkeromaisia juuriaan joka puolelle Red Grave Cityä. Paikalle saapuu nelospelistä tuttu hahmo Nero, apunaan chevyvanilla kruisaileva naismekaanikko Nico. Nero etsii mystistä huppumiestä, joka leikkasi tältä irti demonikäden, devil bringerin, ja varasti sen itselleen. Samaan aikaan paikan päällä häärii vanha kunnon Dante kavereineen, jonka johtama tuholaisfirma Devil May Cry on palkattu mystisen hahmon, V:n, toimesta kukistamaan demonikuningas Urizen. Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta demoneita, Urizenia ja demonipuuta ollaankin kuolettamassa ja itkettämässä oikein porukalla, kun koko joukko lyö hynttyyt yhteen.

On pakko myöntää, että kun aloitin pelaamaan DMC5 -peliä allekirjoittanut oli lievästi hämmentynyt (en ole pelannut rebuuttipelin jälkeen julkaistua nelosta). Hetken kun näytti siltä, että rebuuttipelin teini-Dante olisi jälleen kerran pääosassa myös sarjan viidennessä numerointiversiossa. Allekirjoittaneelle kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että kasvonpiirteiltään kuin olemukseltaankin tuo samanoloinen hahmo ei ollutkaan Dante vaan siis nuori kätensä menettänyt Nero.

Nero, kuin myös hahmo V ovat molemmat Devil May Cry 5 -pelin tarinan kannalta keskeisiä ja itsensä Danten ohella niin ikään molemmat peluutettavia. Kuka on Nero? Sarjan vannoutuneimmat fanit voivat varmasti viitata näille yksityiskohdille kintaalla, mutta mainittakoon, että Nero on DMC4 -pelissä esiintyneen pahiksen, Vergilin, hyvispoika. V taasen on Vergilin kahtia erotetun sielun ihmisenpuolikas. Että sellaista. Nero menettää demonikätensä vähän ennen DMC5 -pelin tapahtumia. Hahmoja ja erilaisia nimiä sekä nimityksiä on sen verran paljon, että pakostakin välillä menee hieman sekaisin siitä, mikä oli mikä.

Pelin päävalikosta löytyy onneksi allekirjoittaneen kaltaisille ummikoille suunnattu, kätevä ”tapahtunut tähän mennessä” -kertausvideo, joka valottaa taustoja ja aiempien pelien tapahtumia.

Dante palaa kehään

Jos joku asiaa miettii, spoilaan sen verran, että klassinen ja varsin hyvin uudella loisteliaammalla grafiikalla visualisoitu Dante elää ja voi hyvin. Harmaa tukka, tummanpunainen takki ja mustat housut ovat jälleen palanneet eikä nuoresta Dantesta ole tietoakaan. Dante ei kuitenkaan ole pelattavassa muodossa heti pelin alussa taistellessaan demonikuninkaan kanssa. Kaksikymmentä tehtävää pitkän kampanjana aikana Dante astuu mukaan siinä puolivälissä, kymppitehtävän kohdalla. Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä, Nero ja V ovat molemmat varsin erilaisia ja hauskoja peluuttaa.

Joissain pelin tehtävistä pelaaja saa itse valita millä hahmolla lähtee demoneita itkettämään. Peli antaa amerikkalaisen kouluarvosanan ja pisteytyksen jokaiselle läpäistylle tehtävälle, joka perustuu tehtävän aikana kerrytettyihin tyylipisteisiin. Pisteitä ropisee sitä enemmän mitä monipuolisemmin mättää turpiin ja kaikkien tehtävän taisteluiden lasketaan lopuksi keskiarvo. Nopeasti arvosana alkaa pudota, mikäli jatkaa vain yhden liikkeen rämpyttämistä. Miinuskertoimia tulee oman hahmonsa elvyttelystä. Läpäistyjen tehtävien listasta näkee kätevästi, millä hahmoista kunkin tehtävän piste-ennätys on tehty, mikäli niitä päättää jälkeenpäin lähteä parantelemaan. Päätehtävien lisukkeena tarjoillaan kahtatoista hieman haastavampaa ja yksinkertaista salatehtävää, joita pääsee pelailemaan, kunhan ensin löytää niiden salaovet peruskenttien sisältä.

Hakataan ja pilkotaan

Pelimekaniikaltaan Devil May Cry 5 jatkaa tutun hack’n’slash genren parissa ja kokonaisuutena paketti toimii melko moitteettomasti. Peli nojaa monipuolisia erikoisliikkeitä tarjoavaan pelattavuuteen, kuitenkin säilyttäen kontrollisysteemin mukavan simppelinä ja hallittavana isommankin demonikaaoksen aikana. Perusiskut hoituvat hahmolla kuin hahmolla pääasiallisesti X, Y sekä B-nappuloilla. LB:llä aktivoidaan erikoiskyky ja RB pohjassa yhdistettynä perusnappuloihin tuottaa erilaisia erikoisempia hyökkäyksiä. Tähän päälle voidaan vielä lisätä tatin tietty ilmansuuntakin.

Neron hahmolle uniikkeja juttuja ovat kädentynkään pultattavat erilaiset aseproteesit sekä eräänlainen tarttumavaijeri, jota voi ajoittaisen kielekkeeltä kielekkeelle singahtelun ohella käyttää myös demonin lähelle vetämiseksi ja pieksemiseksi. Voisin melkein sanoa, että Nerolla pelatessa tuntuu vähän siltä, kuin Capcom olisi sotkenut (onnistuneesti) vähän Bionic Commandoa, Mega Mania sekä hack’n’slashia keskenään.

V sen sijaan on hahmona hauras eikä tyyppi perusta suoraan fyysiseen hyökkäykseen muuta kuin lähinnä omalla kepillään. Tehokkaana apunaan V käyttää demonilemmikkejään, puhuvaa lintua Griffonia sekä mustaa pantteria Shadowta, jotka tekevät likaisen työn V:n puolesta pelaajan painellessa nappuloita.

Dante se onkin sitten aikamoinen tehopakkaus. On muun muassa miekkaa, ne ikoniset tuplapyssyt Ebony ja Ivory sekä esimerkiksi järeä moottoripyörä, jolla voi ajaa demonien päälle sekä muun muassa halkaista pärrrän kahtia ja hakata paloilla demoneita näyttävästi moottorinäänien säestämänä kuonoon. Kaiken kaikkiaan peli tarjoilee jopa tusinan verran erilaisia aseita Dantea varten. Myöhemmin kuvioihin mukaan astuu lähitaistelukeppien ohella esimerkiksi myös valkoinen taikastetsoni, joka esitellään pelaajalle melkoisen hauskalla tavalla. Stetsoni päässään ja hohtava kaulahuivi kaulassaan vipeltävä Dante vie viimeisetkin vakavuuden rippeet peliltä.

Pallukkaa tiskiin

Pelin edetessä pelaaja pääsee päivittelemään kunkin kolmen hahmon skillejä paremmiksi taitopuun kautta. Kokonaan uudet ja paremmiksi päivitetyt erikoisliikkeet sekä tavallisemmat jutut, kuten tuplahyppymahdollisuus sekä nopeampi juokseminen maksavat kaikki punaisia sielu-orbeja. Pallukoita saadaan vihollisista sekä myös ”sielupensaita” matkan varrella tuhoamalla. Mitä enemmän uusia liikkeitä hankitaan, sitä enemmän ne päivitetyt maksavat. Orbeja kuitenkin kertyy melko mukavalla tahdilla, joten yleensä aina päivittelyruudussa voidaan ostaa jotain.

Skillien päivittely hoituu pääosan ajasta Nicon ja Neron mobiilitoimistossa, eli näiden ”chevyvanissa.” Kyllä, aivan. Joskus päivittelyruutuun päästään myös eräänlaisten patsaiden kautta, mutta myös sieltä täältä löytyvät puhelinkopit toimivat Nicon paikalle kutsumisessa etenkin alkupuolella peliä. Tyttö kaahaa paikkaan kuin paikkaan auto aina yhtä ehjässä kunnossa – ei hyppyä liian suurta eikä ajotietä liian teräväreunaista.

Taistelun alkaessa Nico ottaa rennosti vanissaan ja nostaa jalat kojelaudalle, mutta hyödytön kaunistus hän ei ole. Nico, tuo Transformers-elokuvan Megan Fox wannabe-mekaanikko osaa nimittäin takoa kasaan myös uusia metallisia devil breaker -käsiproteeseja Neroa varten – jotka nekin maksavat. Tarvetta kuitenkin olisi kipeästi toisellekin kädelle, joten ”hanskoja” on hamstrattava ennen matkan jatkamista. Kukin uusi hanska tarjoaa erilaista erikoiskykyä. ”Homma on hanskassa” B-nappulalla, joka toimii hanskan perushyökkäyksenä. Jotkin viritelmistä ovat kestoltaan pitkäikäisiä, jotkin kertakäyttöisiä. Mikäli painetaan LB-nappulaa taistelun aikana, tuhoutuu käytössä oleva hanska oitis tehden hieman tavallista enemmän vahinkoa viholliselle. Hanskoja voidaan ladata ikään kuin lippaaseen, jolloin yhden hajoaminen lataa automaattisesti tilalle jonossa seuraavana olevan.

Kullanarvoinen suoritus

Sieltä täältä kerättävät vihreät sieluorbit palauttavat hieman terveyttä ja sinisten orbien palasia keräilemällä voidaan kasvattaa devil trigger -erikoisliikemittarin kokoa, joka vaikuttaa efektin kestoon. Esimerkkinä devil triggerin käyttö muuttaa Danten tuliseksi ja äärimmäisen tehokkaaksi demoniksi, kun taas mustanpuhuva V manaa avukseen nightmare -nimisen ison monsterin avukseen.

Kultaiset orbit antavat mahdollisuuden elvyttää kulloinkin käytössä olevan hahmon täysiin voimiinsa, mikäli pelaaja taistelun aikana kaatuu. Pelissä pärjää melko hyvin liikkeitä opettelemalla ja pysymällä liikkuvaisena taistelun aikana, muta silti joskus on pakko nöyrtyä. Etenkin pidempien ja niiden hankalampien välibossitaisteluiden aikana.

Kultaisten elvytysorbien rinnalla toinen vaihtoehto on pulittaa tilipussista punaisia orbeja ja palauttaa esimerkiksi vähän tai puolet energiasta – riippuen siitä kuinka paljon pelaajalla orbeja käytössään on. Viimeinen mahdollisuus on nöyrtyä ja palata viimeisimmälle checkpoint-tallennukselle, mutta tällöin esimerkiksi juuri käynnissä oleva bossitaistelu alkaa alusta ja välipomolla on jälleen täydet energiat. Hankalampien bossien kohdalla ei mielellään aloittaisi alusta.

Kultaiset orbit ovat mielestäni varsin toimiva ratkaisu, koska niitä ei missään nimessä kerry liikaa, eikä kultaorbien käyttäminen bossitaistelun aikana silti takaa voittoa. Joskus saattaa käydä niinkin, että orbit kuluvat nolliin ja silti pelaaja löytää itsensä kanveesista ennen bossin kaatumista. Jos kuitenkin onnistuu tuhlaamaan kolme kultaorbia yhteen bossiin ja silti epäonnistuu, voi melkein jo syyttää itseäänkin surkeasta keskittymisestä – jopa vähän vaikeampi Urizen kaatuu ennen kuin orbit ovat loppu, kunhan säilyttää malttinsa. Kultaorbeja voi ajoittain ostaa Nicolta viiden tuhannen punaorbin hinnalla. Monesti orbien hamstraaminen kuitenkin tekee sen, että sillä kertaa jäävät muut päivitykset tekemättä. Kivana ideana pelaajaa palkitaan myös aika ajoin yhdellä ilmaisella kultaisella orbilla niin sanottuna ”kirjautumispalkkiona” kun pelaaja käynnistää pelin.

Jossain vaiheessa saattaa kuitenkin tulla vastaan tilanne, jossa edessä on jokin haastavampi välibossi, eikä pelaajalla ole enää kultaorbeja eikä punaisiakaan pallukoita. Yleensä pelaamalla uudelleen viimeisimmältä checkpointilta päästään siihen taas tilanteeseen, että punaisia orbeja on kertynyt sen verran, että ainakin muutaman kultaorbin pystyy ostamaan Nicon putiikista, ennen välibossin uudelleen yrittämistä.

Capcom yrittää myös houkutella pelaajaa sortumaan muutamiin erilaisiin mikromaksuihin pelin markkinapaikalla, josta voi muutamalla eurolla ostaa esimerkiksi pari sataa tuhatta punaista orbia, joilla sitten voisi ostella terveyttä, skill-päivityksiä tai kenties isomman pinon kultaisia orbeja. Muutakin sälää, kuten hahmoskinejä olisi tarjolla. Onneksi etenkään punaisia orbeja ei niin kitsaasti jaella, että niitä pitäisi oikealla rahalla alkaa ostamaan. Silti Capcom, ei näin.

Demonisen kaunis

Visuaalisesti Devil May Cry 5 on aika pitkälti nätti paketti. RE Enginen välipätkät ovat muiden samaa moottoria käyttävien pelien (RE 7, RE2 remake) tapaan varsin näyttäviä ja hahmoanimointi sekä esimerkiksi ruudunpäivitys ovat kaikki äärimmäisen sulavaa sorttia. Vaakakupin toisella puolella ovat kenties paikoitellen vähän tylsäksi muuttuvat maisemat.

Pelin alussa vaihtelua vielä on enemmän, mutta siinä vaiheessa kun seikkailu siirtyy lähestulkoon yksinomaan jättiläismäisen demonipuun sisuksiin, on tiedossa varsin itseään toistavia ja ahtaita luolastoja, jotka muistuttavat toinen toisiaan. Aina vapaasti pyöriteltävä 3rd person -pelikamerakaan ei käyttäydy sataprosenttisen hyvin ahtaimmissa tiloissa, mutta onneksi nämä hetket ovat melko harvassa. Ääninäyttelyn osalta kaikki osaavat hommansa todella hyvin ja se onkin erittäin tärkeää, jotta jatkuva läpänheitto ja sarkastiset lausahdukset toimisivat. Taisteluiden aikaan taustalla alkaa pauhata muutamat erilaiset heavy- ja death metal genren biisit, joko instrumentaalisena tai vokalistien kera. Musiikki toimii taustalla hyvänä geneerisenä älämölönä, joskin se hukkuu melko lailla hakkaamisäänien sekä pelaajan intensiivisen keskittymisen alle.

Loppusanat

Kokonaisuutena Devil May Cry 5 on mielestäni pääasiassa onnistunut peli. Kenttien itseään toistavuudesta huolimatta peliä pitää mielenkiintoisena ja kasassa sen kolme pelattavaa hahmoa, sekä täysin kieliposkella tehty, yliammuttu huumori.

DMC5 ei edes yritä ottaa itseään vakavasti. Jos tästä eivät kieli Nico ja tämän kutsuttaessa paikalle ryminällä saapuva auto (joka yrittää aina ajaa varsinkin Neron ylitse) tarjoaa lisävakuuttelua hahmojen väliset, välillä ääneenkin naurattavat dialogit. Neron ja Nicon välinen naljailu on hauskaa, kun taas jatkuvan sarkastinen ja osittain gonahtaneen oloinen Dante ovat kaikki huvittavia ilmestyksiä. Kaiken sen keskellä synkistelevää ja mystisyyttä yrittävää V:tä on vaikea ottaa vakavasti. Monipuoliset liikesarjat ja napakat kontrollit viihdyttävät varmasti hack’n’slahsin faneja tarinan keston ajan. Pientä uudelleen peluun arvoa tuottavat kohotettavat kouluarvosanat sekä salatehtävien paikantaminen ja pelaaminen.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Audiovisuaalisesti toimiva paketti
  • - Yliampuva juoni pitää otteessaan
  • - Hahmojen välinen kemia huvittaa
  • - Hyvät kontrollit ja monipuoliset erikoisliikkeet
  • - Kolme pelattavaa hahmoa tuo vaihtelua
  • - Salatehtävistä irtoaa lisäpelattavaa
  • - Haastavuudessa on sopiva balanssi

Huonoa

  • - Maisemat toistavat liikaa itseään etenkin demonipuun sisuksissa
  • - Pelikamera ei aina omiaan ahtaimmissa paikoissa
  • - Mikromaksuhöpöt