Arvostellut: Mikko Kosonen, 5.maaliskuu 2003

Peliarvostelu

Die Hard Vendetta (GC)

Pelin nimi:Die Hard Vendetta (GC)
Lajityyppi:Toimintapelit
Alusta:Sekalaiset
Kehittäjä/Julkaisija:Bits Studios/Vivendi
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Die Hard Vendetta (GC) kansikuva

Die Hard -elokuva oli ilmestyessään 80-luvun lopulla suuri menestys. Bruce Willisin tähdittämä toimintaleffa saikin pian kaksi jatko-osaa, joista muodostui vastaavanlaisia hittejä. Die Hardista muodostui näiden kolmen elokuvan jälkeen varsinainen legenda. Pelimarkkinoilla on Die Hardista nähty jos jonkinmoisia käännöksiä, jotka ovat suoraan sanottuna olleet täyttä roskaa. Tuoreimmassa muistissa ovat vielä varmasti PC:llä ja PlayStationilla nähdyt Die Hard Trilogy pelit. Myöskään viime vuonna PC:lle julkaistu Die Hard: Nakatomi Plaza ei onnistunut lunastamaan odotuksiaan. Nyt arvosteltavanamme on sarjan uusin yritys pelirintamalle Die Hard Vendetta.

Uusimmasta Die Hard Vendetta pelistä piti alun perin tulla GameCuben räiskintägenren lippulaiva. Bits Studiosin tekemän pelin kehitystyö tapahtui melko nopeaan tahtiin ja valmis toiminta-ammuskelu olikin pika pikaa jo kauppojen hyllyillä. Ennen julkaisuaan Vendetta vaikutti varsin lupaavalta, mutta valmis tuote osoittautui jälleen kerran pettymykseksi. Alunperin Vendettan piti yksinoikeudella tulla vain GameCubelle, mutta tuo päätös peruttiin ja pelistä tulee myöhemmin versio myös PlayStation 2:lle.

Vendettan juoni perustuu elokuvamaisiin puitteisiin. Pelin tarina seuraa tapahtumia muutama vuosi elokuvatrilogian tapahtumien jälkeen. Pelaaja pääsee hyppäämään John McClanen housuihin ja taistelemaan terroristeja vastaan, jotka ovat ottaneet ihmisiä panttivangeikseen. Henkilökohtaisen lisän tekee se, että McClanen tytär Lucy on yksi panttivangeista. Näin alkaa periksiantamaton taistelu terroristeja vastaan. Ja tietenkin terroristiarmeijasta on selvittävä omin avuin.

Hieman yli kymmenen tehtävän aikana pelaaja pääsee toimimaan esimerkiksi museossa, vankilassa, teatterissa ja pilvenpiirtäjässä. Asearsenaali ulottuu tavallisista pistooleista konetuliaseisiin. Peli koostuu pääasiassa kolmesta elementistä: ”aivot narikkaan” -tyyppisestä räiskinnästä, muiden ihmisten kanssa keskustelusta ja välianimaatioista.

Ärsyttävää pelissä on se, että panttivankien kuolemia ja muita epäonnistumisia ei anneta anteeksi vaan tehtävä on aloitettava uudestaan. Tehtävissä on kuitenkin onneksi aina muutamia välietappeja, joista saa jatkaa, jos (tai kun) epäonnistuminen sattuu.

Lisätunnelmaa toimintaan on yritetty saada hiipimismoodin avulla. Hiipiessään McClane ei aiheuta niin paljon mekkalaa ja se onkin välillä aivan järkevä tapa edetä pelissä. Pelaaja tosin tuskastuu varsin nopeasti hiipimiseen, koska se on tuskastuttavan hidasta ja tylsää. Tällä hitaammalla etenemistyylillä voi pahoistakin paikoista selvitä helpommalla esimerkiksi ottamalla vihollinen panttivangiksi. Tällöin muut pahikset luovuttavat aseensa pois ja antautuvat myös.Lisätunnelmaa toimintaan on yritetty saada hiipimismoodin avulla. Hiipiessään McClane ei aiheuta niin paljon mekkalaa ja se onkin välillä aivan järkevä tapa edetä pelissä. Pelaaja tosin tuskastuu varsin nopeasti hiipimiseen, koska se on tuskastuttavan hidasta ja tylsää. Tällä hitaammalla etenemistyylillä voi pahoistakin paikoista selvitä helpommalla esimerkiksi ottamalla vihollinen panttivangiksi. Tällöin muut pahikset luovuttavat aseensa pois ja antautuvat myös.

Peliä on myös epätoivoisesti yritetty piristää naurettavalla Hero Time -ominaisuudella. Tämä moodi on eräänlainen Max Payne pelistä tuttu hidastuksella tapahtuva sankarihetki. Hero Timen aikana ympäristö hidastuu ja rikollisia on helppo lahdata tohjoksi. Toteutukseltaan tämä on kuitenkin erittäin epärealistinen, sillä eihän ympäristön liikettä ole mahdollista hidastaa noin vain sormia napsauttamalla. Samalla kun tämä ”sankariaika” on käytössä, taustalla pauhaa aivan uskomattoman ärsyttävä ja mauton sinfonia. Hero Time -idea sinänsä on ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin jää vain sellainen vaikutelma, että siitä oltaisiin voitu tehdä parempikin. Huonon toteutuksen ja hyödyttömyyden takia Hero Time on lähinnä huono vitsi.

Pelissä ammuskelu tapahtuu automaattitähtäyksen avustamana, mikä tekeekin pelaamisesta suoraan sanottuna pelkkää liipaisimen painelua. Pelaaminen muodostuu varsin yksinkertaiseksi kokemukseksi, joka ei tarjoa paljoakaan haastetta. Automaattitähtäys on mahdollista ottaa pois päältä valikoiden kautta, mutta manuaalitähtäyksellä pelaaminen on aivan mahdotonta puurtamista. Vendettan voikin siis sanoa soveltuvan parhaiten kahdelle ääripäälle kuluttajia: kunnon haasteesta pitäville (manuaalitähtäys) ja niille, jotka eivät halua pelatessaan aivojaan liiemmälti rasittaa (automaattitähtäys). Näin ollen pelistä ei olla siis onnistuttu kehittämään ”kultaisen keskitien versiota”, joten suuri yleisö joutuu pettymään peliin.

Kontrollit toimivat pelissä aivan tarpeeksi hyvin lukuun ottamatta aseenvaihtoa. Toiminnallisissa kohdissa on mahdotonta vaihtaa asetta rivakasti ja näin nopeatempoisissa kohdissa selviytymismahdollisuudet saattavat mennä.

Pelin visuaalinen toteutus on surkeaa katsottavaa. Pelatessa tuntuu lähinnä siltä kuin pelaisi vanhentunutta PC- tai N64-peliä. Hahmojen liikkuminen on teennäisen näköistä ja ympäristö mitään sanomattoman yksinkertaista ilman minkäänlaisia hienouksia. Lisäksi on lähes uskomatonta, että pelkistetyn yksinkertaisen grafiikan lisäksi peli vielä tökkii ajoittain.

Ääninäyttelystä muodostuu lähes ainoa pelin hyvä puoli. Lähes kaikkien hahmojen kanssa on mahdollista keskustella ja se onkin kannattavaa, sillä usein näin saa hyödyllistä informaatiota. Keskusteluissa on muistettu noudattaa elokuville tyypillistä huumoria, joka usein onkin varsin hauskaa. Valitettavasti päätähti Bruce Willisiä ei olla saatu mukaan pelintekoon ja McClanea näyttelevä ”tuuraaja” epäonnistuu karkeasti roolissaan.

Heikkoa yksinpeliä ei tällä kertaa auta pelastamaan edes moninpeli – tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei ole lainkaan. Tämän tyyppisestä toiminnallisesta räiskintäpelistä moninpelin puuttuminen on vakava puute.

Loppusanat

Bits Studiosin kiireellä väsätty Die Hard Vendetta ei onnistu lunastamaan odotuksia ja tuloksena on varsin keskinkertainen toimintapeli. Peli yhdistää kunnianhimoisesti elokuvista tuttuja panttivankitilanteita ja tiukkaa toimintaa. Pelaaminen on yksinkertaista rikollisten ammuskelua tasosta tasoon. Moninpelin puuttumisen vuoksi tyytyminen on yksinäiseen sooloiluun, joka ei pelattavuudella juhli. Die Hard elokuvien ystäville peli saattaa vielä jotenkin mennä, mutta muille se tarjoaa vain aivotonta ja tylsää liipaisimen painelua.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Ääninäyttely
  • - Uskollinen elokuville

Huonoa

  • - Pelattavuus
  • - Grafiikka
  • - Haasteen puuttuminen
  • - Naurettava Hero Time -moodi
  • - Moninpelin puuttuminen