Olen tätä kirjoittaessani pelannut varmasti jo lähemmäksi kolmeakymmentä erilaista Playstation VR -peliä ja valtaosa näistä pelikokemuksista on ollut arcade-tyyppisiä, lyhyitä ja nopeita pelikokemuksia, joissa ideana on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä tulostaululle muiden pelaajien ihasteltavaksi.
Toki sekaan on onneksi mahtunut jo useita uniikkejakin kokemuksia, kuten vaikkapa Batman Arkham VR tai se kun ensi kerran kokeili DriveClubia virtuaalimaailmassa. Sitten on kauhua – jotain missä VR onnistuu äärimmäisen upealla, karvat pystyyn nostattavalla tavalla, mainitaan nyt vaikkapa Resident Evil 7 sekä Until Dawn Rush Of Blood.
Aiemmin kuitenkaan en vielä ollut törmännyt yhteenkään reaaliaikaiseen strategiapeliin virtuaalilaseilla pelattavaksi. Onhan genre jo sinänsä syntyajoiltaan Dune II:n jälkeen hiipunut aika pahasti lähes olemattomalle tasolle, eikä oikeastaan kukaan enää tänä päivänä mainitse nimeä Command & Conquer tai puhu termistä ”C&C-klooni”.
Dino Frontier kuitenkin muuttaa tämän asian VR-lasien suhteen, mutta herättää myös mielenkiintoisen ajatuksen, johon palaan nopeasti arvostelun lopussa.
Welcome to Jurassic Wild West!
Dino Frontierin kohdalla kyseessä on Villin Lännen maailmaan sijoittuva, kieliposkessa työstetty indiepeli, jossa john waynet ja clint eastwoodit paukuttelevat raudoillaan dinosaurusten temmeltäessä preerialla samaan aikaan.
Dinosaurukset?! Kyllä, luit oikein. Dino Frontierissa idea on seuraavanlainen: rakennetaan oma kaupunki, kerätään resursseja ja loppupeleissä rakennetaan rakennus, josta lähetetään matkaan karavaani kukistamaan ilkeä rosvokuningas, joka asustelee tulivuoren luona.
Pelaaja toimii ”Big Mayorin” roolissa taivaalta käsin, kuten RTS-peleissä yleensä. Pormestarin jumalaiset kädet auttavat Villin Lännen pikku-ukkoja selviämään haasteistaan. Uhkana maisemissa pyörivät vihamieliset dinosaurukset, sekä rosvot, jotka aika ajoin hyökkäilevät pelaajan kaupunkiin.
Pelaajan tärkein rooli rakennusten asettelun ja niiden kasaamisen lisäksi on, no, vahtia uudisasukkaiden selustaa. Alussa pelaajan kaupungissa on vain yksi asukas, mutta kun pelaajan Mayor-taso nousee, saadaan uusia asukkaita ja siten uusia auttavia käsiä kaupunkiin.
Resursseina kerätään puuta, ruokaa, kiveä ja kultaa. Etenkin aluksi kuluu vain puuta ja ruokaa. Puulla rakennetaan ja päivitetään rakennuksia paremmiksi ja tehokkaimmiksi, ruoalla ruokitaan kaupungin väkeä, jotta pysyvät tyytyväisinä.
Muita tyydytettäviä asioita ovat nälän ohella, hauskuus, uni ja terveys. Jos asukas on surullinen, hän menee saluunaan. Jos on nälkäinen, pitää päästä sapuskalle ravintolaan. Teltassa ummistetaan silmää ja sairastuvalla parannetaan haavat. Jos haavat pääsevät akuuteiksi ammuskelun tai vaikkapa dinosaurushyökkäyksen jälkeen, voi kaupunkilainen alkaa vuotaa kuiviin ja lopulta menehtyy.
Ottaen huomioon, että kaupunkilaisten taso ja osa-alueet, kuten taistelu, onni ja avustustaito paranevat, on pitkälle kehittyneen kaupunkilaisen menettäminen ikävä takaisku.
Kun pelissä päästään eteenpäin ja Mayor-tasot nousevat, saadaan rakentaa uusia rakennuksia. Yhteensä erilaisia rakennuksia on vähän yli kymmenen, eli ei mitenkään suuresti. Pelaajan kaupunki tai rakennusalue ei missään vaiheessa laajene, kuten normaalisti strategiapeleissä, vaan kun kaikki on rakennettu, on kaupunki ”valmis.”
Rakennuksia kun ei kukaan tule tuhoamaan, eivät edes ne dinot. Rakennuksia voidaan tosin päivitellä, mikä tarkoittaa valtaosan kohdalla sitä, että esimerkiksi ravintolaan ja sairastuvalle mahtuu enemmän porukkaa kerrallaan.
Jossain vaiheessa pelissä saadaan rakentaa rakennus, jonka kautta päästään karavaanilla kulkemaan maatilalle, kokonaan erilliseen ruutuun. Pienellä maatilalla sitten viljellään ja kastellaan pelto ja asetetaan dynamiittipötkö kaivoksen päälle sihisemään. Poistutaan paikalta ja noin neljän viiden minuutin päästä voi palata takaisin korjaamaan sato, joka koostuu siis ruoan ohella kivestä ja kullasta. Tämä farmilla edes takaisin juoksentelu on helppo ja rauhallinen tapa saada vähän lisäresursseja, joskin pidemmän päälle farmin valmistelu käy vähän tylsäksi toimenpiteeksi.
Kunhan tarpeeksi on pelannut, päästään rakentamaan toinen karavaanirakennus, joka vie jättikaivokselle. Kaivospaikalla päästään louhimaan kiveä ja kultaa niin kauan kuin halutaan, mutta tässä on eräs jippo: kimppuun vyörytetään alati kovenevia vihollisaaltoja.
Pelaajalla on aina aaltojen välissä aikaa vähän parannella omaa leiriään ja parannella puolustuksia, kuten gatgling-gun tornia sekä variksenpelättimiä, jotka hetkeksi harhauttavat dinoja. Tarjolla on myös tietyn ajan jälkeen uudelleen käyttöön tuleva tervakannu, joka kaadettaessa pelialueelle levittyy hetkeksi laajalti ja hidastaa sekä satuttaa alle jääviä vihollisia.
Kaivoksesta saadaan louhia tavaraa niin kauan, kun rakennus johon kerätyt resurssit pudotetaan, pysyy ehjänä, eikä vihollinen pääse tuhoamaan sitä. Jos onnistuu pääsemään survival-tehtävän loppuun, eli vähän vaille aalto kaksikymmentä, on tehtävä voitettu ja pelaaja saa louhia kaivoksesta puolen minuutin rauhassa ajan maksimibonuksella, ennen kuin peli heittää pelaajan takaisin kaupunkiin. Kaivokseen saa tämänkin jälkeen palata aina kun tarvetta on, tosin aallot alkavat alusta ja korvausmäärä louhinnasta sieltä minimistä.
Mahdollisen kaivoksella koettavan taistelutappion jälkeen palataan niin ikään takaisin omaan leiriin, mutta jo kerätyn saaliin saa onneksi pitää, eikä pelaajan aika mene hukkaan. Kaivoksella touhuaminen on paljon hauskempaa kuin farmilla, koska päästään tositoimiin ja pelaajan ripeys ja refleksit sijoitella kaupunkilaisiaan oikeaan kohtaan oikeaan aikaan vaikuttaa onnistumiseen ja samalla näyttää enemmän sitä RTS-genren taistelupuolta. Kaivoksen perimmäinen tavoite on kerätä rakennusmateriaalia kasaan sitä viimeistä vankkurirakennusta varten, joka kuljettaa pelaajan ukkoineen sille viimeiselle taistelupaikalle, rosvokuninkaan pakeille.
Tosin, siinä vaiheessa kun sain kerrytettyä tämän vaadittavan määrän kaikkea (500-700 yksikköä kutakin kultaa, puuta ja kiveä) ja rakensin viimeisen rakennukseni, kävikin ilmi, että rosvokuninkaan luokse ei voi matkata vasta kun ehdot täyttyvät.
Mukaan retkikuntaan kun pitää saada kahdeksan kaupunkilaista sekä kolme järeämpää dinoa. Uusia kaupunkilaisia saadaan vain Mayor-tason nousun myötä ja uusia dinoja nappaamalla niitä syötein, jotka nekin maksavat lähes kaikkea mahdollista tavaraa. Toisin sanoen, kun kaikki rakennukset on paikallaan, muuttuu peli viimeistään entistä enemmän tarpeettomaksi grindaamiseksi, vain sitä yhtä lopullista koitosta varten. Grindataan resursseja dinosyöttejä varten ja grindataan XP:tä, jotta saataisiin Mayor-tasot tappiin ja kaupungin asukasluku maksimiin.
Suo, kuokka ja dinosaurus
Alussa pelissä resurssit ovat tiukassa, kun on vain muutama työntekijä koko kaupungissa, mutta kun saadaan rakennettua dinosaurusten koulutuskehä, alkaa homma muuttua toisenlaiseksi. Pelaaja pääsee rakentamaan syöttejä vapaana kirmaaville dinoille, jonka jälkeen syöttiä tutkimaan tullut dino ”piestään” asein ja sen jälkeen kaapataan ja lopulta kesytetään apulaiseksi kaupunkiin. Eri dinolajit tekevät erilaista avustustyötä. Yksi munii säännöllisin väliajoin ruokaa, yksi auttaa kaadettujen puiden keräämisessä, toinen marjakorien noukkimisessa. Velociraptor ja T-Rex auttavat tehokkaasti rosvojen ja vihollisdinojen eliminoinnissa, pitkäkaulainen bronchosaurus sen sijaan hakee järvestä vettä suuhunsa ja kastelee puunkannot, jotta saadaan kasvatettua uusia puita ja niin edelleen.
Nämä dinoapulaiset auttavat pelin pikkutehtävien automatisoinnissa, mikä on hyvä ja huono asia. Hyvää on se, että puukasoja ja marjakoreja ei tarvitse jatkuvasti olla nakkelemassa puu- ja ruokalaitoksiin prosessointia varten, mutta toisaalta automatisointi myös vähentää pelaajan työtä puolella. Kun kaupunki on rakennettu ja rakennukset päivitelty, ei pelaajalla ole kaupungissa oikein muuta tekemistä kuin noukkia kaupunkilaisia ja siirrellä niitä paikasta toiseen asioiden nopeuttamiseksi. Olisikin ollut kiva, jos pelissä saisi rakennella vieläkin isompaa kaupunkia, tai jopa laajentaa reviiriään kartalla siirtyen ja leirejä laajentaen. Pelillä onkin paljon potentiaalia suurempaan skaalaan ja tällaisenaan se jää vähän hyödyntämättä.
Dino Frontierissa pelin kontrolloiminen, sekä rakennusten asettelu ynnä muu tapahtuu kaikki movekapuloita käyttäen. Movekapulat toimivat pelaajan käsinä Villin Lännen taivaan yllä. Pelaaja voi jättikäsiensä kanssa auttaa itsekin puiden ja pensaiden kastelussa ja niiden palauttamisessa. Ei muuta kuin kastelukannu käteen ja elvyttämään.
Movekapuloiden liipaisimilla tartutaan kaikkeen, mihin voidaan tarttua, oli se sitten kaupunkilainen, dino tai prosessointia odottava raaka-aine. Jos joku kaupunkilainen on vaikkapa kävelemässä kaukaa takaisin kaupunkiin ja on unen tarpeessa, voidaan se heppu noukkia kuin muurahainen ja viedä teltalle, jotta pääsee salamana punkkaan. Joskus virtuaaliukot eksyvät liian kauas kaupungista puunhakkuureissulleen ja ilkeät dinot hyökkäävät päälle. Pinteessä oleva kaveri on hyvä pelastaa noukkimalla ja viskata vaikkapa sairastuvalle tai sitten heittää apuvoimia paikalle taistelemaan. Kaupunkilaiset kuin omat dinotkin voivat kuolla taisteluissa, joten perään katsominen ei ole mikään vitsi.
Siinä missä pelaajan Mayor nousee tasoissa aivan itsekseen, kaupungissa asuvien ukkojen ja akkojen level up tapahtuu siten, että ne otetaan hetkeksi ”Jumalan kämmenelle”, joten tämänkin vuoksi kaupunkilaisia pitää välillä nappailla käsittelyyn. Pelaajan vasemmassa virtuaalikädestä löytyy rannekello, jota ”katsomalla” voidaan nähdä kulloinkin päällä olevat päätavoitteet sekä kätevästi varastoon kertyneiden resurssien määrä.
Kartalla voidaan liikkua peukalonäppäin tai näppäimet pohjassa. Ikään kuin tartuttaisi kouralla nurmikkoon ja vedettäisi itseä eteenpäin käsien avulla. Kun molemmat peukalonäppäimet pohjassa käsiä oikaistaan kauemmas toisistaan, zoomaantuu peli hyvinkin lähelle ruohonjuuritasolle ja pelaaja voi melkeinpä jopa tehdä rakennuksista näköesteitä itselleen. Kun tuodaan käsiä lähelle toisiaan, ovat ukot nopeasti vain pieniä muurahaisia pelaajan silmien edessä kaukana alhaalla. Tämä edes takaisin zoomailu on paikoin todella vaikuttavaa ja uskomattoman hienon tuntuista!
Pelin sarjakuvamainen ja hauska grafiikka on myös ihan nättiä katsoa, jopa aivan läheltä ja rakennukset ovat persoonallisen oloisia. Samoin kaukaisimmista kolkasta katsottuna peli näyttää silti varsin pelattavalta, samalla kun pelimaailmasta saa paremman kokonaiskuvan. Dinotkin ovat kivan värikkäitä ja hienosti suunniteltuja ja tunnelmaa kruunaa vaihtuva vuorokaudenaika. Villin Lännen pyssysankari dinosauruksen selässä satulan päällä on myös jotain sellaista mitä ei aivan joka päivä näekään.
Kaiken kaikkiaan Dino Frontier on ehkä jopa jollain tapaa mullistavakin VR-peli. Se suoriutuu tehtävästään pääpiirteittäin niin hienosti, että olisi upea nähdä, kun Uber Entertainment saisi työn alle VR-projektiksi vaikkapa jonkin isomman luokan strategiapelinkin.
Mikä olikaan se ajatus, josta puhuin arvostelun alussa? Tässä se tulee.
Millaiselta peliklassikko Command & Conquer voisi tuntua Dino Frontierin käyttöliittymällä ja kontrolleilla? Pelaaja voisi ohjata GDI- tai NOD-sotilaitaan movekäsillään ja rakennella leiriäänkin samaan tapaan rakennuksia asetellen ja nuijalla pystyyn paukuttaen. Kaava voisi hyvinkin toimia ja elvyttää samalla koko lähes sukupuuttoon kuolleen genren aivan uudenlaiseen loistoon.
Takaisin asiaan. Hintaa Dino Frontierilla on PSN Storessa sellaiset 35,95 euroa. Peli itsessään ei mikään älyttömän pitkä VR-kokemus ole (ja se on vieläpä vähän keinovenytetty sillä resurssien pakkogrindaamisella) ja vaikka haluaisin antaa pelille arvosanaksi enemmänkin, on hintalappu ja pelin kesto sen verran eri maata, että on pakko jättää pelin arvosana neljään tähteen.
Kaikesta huolimatta sanoisin, että Dino Frontier on varsin hieno ja melko ainutlaatuinen pelikokemus PSVR-laseilla. Jos etsit uusia vähän erilaisempia kokemuksia virtuaalimatkoillesi, kannattaa peli ehdottomasti pitää ainakin hankintalistalla.
