Peliarvostelu

Dirt 5

Pelin nimi: Dirt 5
Lajityyppi: Ajopelit
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: Codemasters
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 25.11.2020 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Dirt 5 kansikuva

Enpä ole Dirt-sarjan pelejä pelannut Dirt 3:n jälkeen, mutta yleinen konsensus taitaa olla se, että Dirt 4 oli aiempien osien tapaan varsin pelattava, joskin näiden kahden välissä ilmestynyt spin offin kaltainen Showdown jätti ainakin allekirjoittaneen hieman kylmäksi.

Nyt Dirt palaa valokeilaan viidennen osan myötä, kolme vuotta edellispelin jälkeen. Pääpaino on jälleen arcadehenkisessä kaahaamisessa erityyppisillä autoilla, siinä missä sisarussarja Dirt Rally on hoitanut realismirallin jo kahden pelin ajan.

Dirt 5:stä löytyy pikapelin ja time trialin ohella urapeli, nettipeli sekä pitkän tauon jälkeen paluun tekevä split screen -pelailu. Ratasuunnittelusta kiinnostuneille on Dirt 4:n tapaan tarjolla myös käteväkäyttöinen rataeditorikin playgrounds-valikossa, jonka kautta pelaajat voivat luoda omiaan, mutta myös pelata toisten kyhäämiä checkpoint- ja gymkhana-ratoja. Ylä- ja alapeukuttaakin voi, mikäli siltä tuntuu.

Täytyy sanoa, että lähdin kokeilemaan Dirt 5:ttä täysin avoimin mielin, siitä juuri mitään ennakkoon tietämättä. Dirt 5 kuitenkin tuntuu jokseenkin yllättävän vanhahtavalta konseptilta pelitalolta, joka keskittyy lähestulkoon yksinomaan ajopeleihin. Dirt 5 tarjoaa tuttua ja turvallista vauhdikasta kaasu pohjassa kaahaamista, mutta samaan aikaan peli ei edes yritä mitään uutta. Dirt 5 ei edes visuaalisesti yritä räjäyttää pelaajan tajuntaa mitenkään ihmeellisesti, vaikka Codemastersin uutukainen toimiikin myös tuoreimpien konsoleiden, PS5:n ja Xbox Series X:n yhtenä julkaisupeleistäkin.

Asetettuani PC-versiossa kaikki detailit ultra-high -tasolle, ei visuaalinen loisto näyttänyt kovin kummoiselta. Mieleeni hiipi hiljattain julkaistu WRC 9, joka on hetkittäin hieno, mutta pääasiassa rujo. Dirt 5 -pelistä löytyy siitäkin ajoittain hienoja yksityiskohtia, kuten hienosti mutaantuva rata, viidakon monsuunisade sakea lumipyry sekä pölisevä puuterilumi ja renvontulet pakkastalven taivaalla. Pääasiassa kuitenkin tarjoillaan rujoilla maisemagrafiikoilla ja etenkin valikoissa muovisuuttaan hehkuvilla autoilla toteutettua grafiikkaa.

Dirt 5:n visuaalinen vaisuus korostuu etenkin yökisoissa ja kovemman auringonpaisteen aikaan, jolloin kaikki Dirt 5:n maisematekstuurit näyttävät paikoin ylivalotetuilta. Codemasters ei ilmeisesti ole välittänyt antaa kenenkään ”ihastella” grafiikkaa joutilaana tarkastellen, koska minkäänlaisia kisauusintojakaan ei pääse katselemaan.

Grafiikkavalikkoa ihmeissäni selatessani huomasin nopeasti ”dynaaminen resoluution skaalaus” oli päällä, vaikka kaikki detailit olivat ultra high. Ottamalla asetuksen yksityiskohtaisuus paranee hieman, mutta ei toivotunlaisesti. Kyseinen asetus ei näemmä halua myöskään pysyä pois päältä, vaikka asetuksen tallentaisi ottaisi pois päältä, vaan kun pelin seuraavan kerran jälleen käynnistää, on asetus päällä. Kyseessä lienee bugi.

Audiovisuaalisella saralla äänipuoli loistaa grafiikkaakin heikoimmin – ainakin siinä mielessä, että jälkeenpäin autojen ääniä ei enää edes tahdo muistaa ja musiikkikin on aika lailla perusjumputusta, jolla yritetään selvästi apinoida Forza Horizon -pelisarjan autofestaritunnelmaa. Äänipuolelta on kuitenkin pakko mainita Donut Media. Ensimmäisten osien rasittava yo dude -meininki on nimittäin nyt vaihtunut asiallisen rentoon podcast-höpöttelyyn, jonka hoitavat Donutin asiantuntevat heput James Pumphrey ja Nolan Sykes. Miehet höpöttelevät samalla, kun pelaaja seilaa valikoissa, eli mitään pelinaikaista huutelua ei siis ole.

Kurainen ura

Uramoodi on perinteistä sorttia: ostetaan aloitusauto ja lähdetään vauhdikkaasti kisaamaan. Uran aikana ajetaan eri tyyppisiä kisoja aina kierroskisoista hillclimbiin sekä paikasta A paikkaan B matkaavina prosenttikisoina. Tylsintä settiä edustaa jälleen kerran hömppä gymkhana-pujottelu, jolle allekirjoittanut ei lämpene sitten niin millään. Välillä päästään ottamaan osaa erikoiskisoihin, joissa ajetaan esimerkiksi 1V1 -tyyppisesti. Mitään ansaintalogiikkaa lukittujen erikoiskisojen aukeamiselle haarautuvassa urapuussa ei kuitenkaan ole; ne aukeavat omaan valikkoonsa sitten kun haluavat.

Uran kisoja ajetaan yhdessä vahvan kuminauhatekoälyn kanssa – robottikuskit eivät radalla anna tippaakaan periksi. Tuuppiminen ja kylkikahinat yleensä tekevät vain pelaajalle itselleen hallaa, tekoälyn kaasutellessa karkuun pienessä tai isommassa laumassa. Medium-vaikeustasolla kisat tuppaavat jäämään liian helpoiksi siinä vaiheessa, kun pelaaja ampaisee kärkeen ja alkaa vetää itselleen kaulaa. Tekoäly tosin ajoittain ajaa kuminauhansa kanssa kiinni ja maaliviiva kärkikolmikon osalta ylitetään sadasosien eroilla.

Mikäli kärkeen ei onnistu pääsemään, on tasaväkisesti ja leveästi ajavaa tekoälylaumaa vaikeampi ohittaa enää, vaikka kierroksia olisi muutama jäljelläkin. Hardilla tai edes very hardilla pelatessa ero ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin olisi voinut olettaa. Päädyinkin lopulta käyttämään very hard -vaikeustasoa enemmänkin ihan kokeeksi. Käytännössä very hard tarkoittaa sitä, että tekoäly saattaa herkemmin mennä viimeisen mutkan jälkeen viimeisellä suoralla pelaajasta ohitse, vaikka kaulaa vielä hetki sitten olikin. Aavistuksen vähemmän pelissä saa vaikeammilla tasoilla siksi myös mokailla tai kuminauha rankaisee salamannopeasti. Kertyvien tienestien suuruuteen tekoälyn taso ei tuntunut vaikuttavan millään lailla.

Kisoista kerätään rahaa XP:tä ja mainetta. Näitä kaikkia kolmea kertyy uratilan ohella myös pikakisoista kuin nettikisaamisestakin, mikä on erittäin hyvä asia. XP nostaa pelaajatasoa ja rahalla tietysti ostellaan autoja ja autoihin liimattavia vinyylikoristeita. Mainetta kerätään sitäkin lähinnä erinäisen tarrarojun avaamiseksi. Pelaajatason nousun myötä aukeaa tiettyjä lukittuna olleita tarroja kuin autojakin, mutta myös ihan oikeasti maalivaihtoehtojakin.

Haluatko maalata autosi mattavärillä? Ei onnistu, odota kunnes olet tason kymppitason kuski. Tasolla 30 olisi tarjolla metallimattaa. Sama pätee vinyylitarroihin. Tasoissa ja maineessa nousemalla tarrat aukeavat ostettavaksi, jonka jälkeen ne siis voi ostaa omaan käyttöön. Hain kuva maksaa 5000 krediittiä ja sitä rataa. Auton visuaalinen kustomointi ei kuitenkaan ole mitään verrattuna esimerkiksi Forza Horizon 4 -peliin, jonka editori allekirjoittaneen mielestä on ehdottomasti nykyautopelien parhaimmistoa – jopa melko identtinen FH3 kalpenee, koska siitä puuttuvat muutamat uusimmat jipot.

Tarrakansion tarjontaa

Kaikkiaan vajaa 90 ”autoskiniä” FH4 -peliin tuhertaneena sekä jakaneena totean ylpeästi, että Dirt 5:n editori on pelkkä vitsi. Vinyylitarroja saa autoon kiinnittää tasan kolme: yhdet sivuille ja yksi katolle tai konepellille. Editori ei tue kopiointia eikä peilaamista toiseen kylkeen, joten kaikki tehdään manuaalisesti. Kuvaakaan ei saa laittaa liian lähelle omaa ajajanumeroa tai kuvatarra alkaa välkkymään eikä näy tallennetun skinin pinnassa lainkaan. Mistään monikerroksisesta kuvien rakentamisesta ja luomisesta on muutenkaan turha unelmoida – käytät niitä valmiita tarroja, mitä on annettu. Editorin rajallisuus ei olisi mikään ongelma, jos autoihin saisi valita valmiita Codemastersin tekemiä skinejä, mutta kun ei saa. Ajat rumalla pelkistetyllä autollasi tai virittelet editorilla jotain rumaa. Melko laiskaa sanoisin.

Rahaa kisoista sen sijaan kertyy yleensä melko nopeasti sellaisia summia, että tuon tuosta pääsee ostamaan jonkin uuden menopelin. 64 autoa kattava valikoima koostuu pääasiassa pääsponsoreiden Fordin ja Volkswagenin ajokeista: pelissä on edellä mainittujen merkkien ohella edustettuna Volkswagen-konsernin Skoda, Porsche ja Audi, mutta pientä esillepanoa edustaa myös esimerkiksi Toyota, Renault sekä Cadillac omalla Escalade-maasturillaan.

Kisatyypistä riippuen pelissä ajetaan ralliautoilla, maastureilla tai buggy-ajokeilla. Dirt 5 kun edustaa pitkälti puhdasta arcadea, ei ajokkien ajotuntumassa ole mitään kovin suurta eroa muuta kuin tehoissa ja hallittavuudessa.

Ratilla, ei ratilla, ratilla

Codemastersilla on ollut kummallinen tapa töppäillä autopeliensä kanssa ajoittain, joko vahingossa tai tahallaan. F1 2014 otti pois klassikkoformulat, GRID 2 suututti aikoinaan pelaajat jättämällä pois rattikuvakulman ja nyt Dirt 5 turhauttaa pelaavan kansan jättämällä pois minkäs muun kuin rattituen. Sitä saikin alkuun ihmetellä: ”mikäs ratissa on vikana, kun ei peli sitä tunnista?” Onneksi internet tiesi kertoa.

Tätä kirjoittaessa Codemasters on sanonut lisäävänsä tuen rattiohjaimille ”marraskuun lopulla”, joka siis on jo nyt käsillä. Päivitystä ei kuitenkaan ole vielä julkaistu, eikä pelistä siten löydy laajaa tukea (muutamat toimivat) ja siispä harvat ja valitut voivat pelata ratin ja polkimien kanssa. Oma Logitech G29 ei pelin kanssa toiminut, vaikka kummallisesti valikostakin silti löytyy voimakkuuden säätö force feedbackille.

Padiohjauksella peli onneksi toimii napakasti, vaikka alhaisetkin ajoavusteet luistonestosta jarrutuksen lukkiutumiseen ottaisi pois – padilla pärjää niin yksin kuin moninpelinäkin ja arcademaisen jämäkkä ajotuntuma onkin oikeastaan koko pelin parhaita puolia.

Moninpelistä puheen ollen, Dirt 5 tarjoaa takaisin palaavan samalla koneella toimivan split screenin, jonka – yllätys, yllätys – Dirt 4 jätti aikoinaan pois. Pelaaminen onnistuu myös kavereiden kanssa, mikäli vain kaverilistalta löytyy pelaajia. Dirt 5 tukee myös Steamin remote play -ominaisuutta. Vaihtoehtona kaveriporukassa pelaamiselle on maksimissaan kahdentoista yhtäaikaisen pelaajan nettipeli, josta oli tosin vaikea löytää peliseuraksi moisia määriä. Runsaslukuisin moninpelisessioni oli neljän porukassa, heikointa antia edusti 1vs1 -kisaaminen. Tarjolla on perustason kierroskisaamista sekä vaihtoehtoisesti party mode ja sen kolme pelimuotoa. Hipan kaltainen vampire, sekä king-pelimoodi jossa yhdellä on matkassaan kruunu ja jota muut haluavat. Viimeisenä tarjolla on transporter, jossa pitäisi kuljettaa määrätty objekti paikasta A paikkaan B. Pelin ehkäpä suurin ongelma ja pelaajakarkotin on se fakta, että peli arpoo kaiken itse. Pelaajat eivät päätä mitä rataa ajetaan kierroskisoissa, eivätkä sitäkään mitä kolmesta partymoodista pelataan – jos pelataan. Party modea varten kun en saanut kertaakaan edes yhtä pelaajaa seurakseni, joten juhlat jäivät teoriatasolle. Kierroskisoissa onnistuin saamaan jopa kaksi kertaa putkeen saman tylsän jääradan.

Kun ihmisporukkaa kierroskisaamista varten muutamia viimein ilmaantui, oli nettikisaaminen – etenkin tavallinen kierroskisaaminen – melkoista sirkusta. Kisojen aikana porukka ajaa surutta päälle ja kylkeen, käyttävät kaiteita vauhdittajinaan ja paikoin tunaroivat vastapelaajat saavatkin mokailustaan jopa turhauttavia boosteja, sen sijaan, että jäisivät jälkeen keräämään kamppeitaan. Dirt 5:n moninpeli on likaista puuhaa.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan Dirt 5 jättää kovin tyhjän olon. Aggressiivinen ja vailla herrasmiessääntöjä oleva nettipeli jättää hyvinkin katkeran maun suuhun, vaikka onnistuisikin kaahaamaan itsensä kolmen parhaan joukkoon – nettisessioista harvoin nauttii. Urapeli on olemassa, koska urapeli.

Graafisesti peli näyttää parin vuoden takaiselta paketilta, eikä autojen ääniäkään oikeastaan jälkeenpäin enää edes muista. Ei Dirt 5 kelvoton peli ole ja arcademainen ajotuntuma antaa piikin niille jotka sitä kaipaavat, mutta moni osa-alue pelissä olisi voitu toteuttaa paremmin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Napakka arcadetuntuma padilla
  • - Donut Median tyypit
  • - Split screen
  • - Rataeditori

Huonoa

  • - Ei kunnollista rattitukea
  • - Tylsä kuminauhatekoäly
  • - Uramoodissa ei juurikaan porkkanaa..
  • - Gymkhana-kisat
  • - Autojen visuaalinen kustomointi rajoittunutta
  • - Vaisu grafiikka
  • - Nettipelissä vähänlaisesti pelaajia..
  • - ..ja se vähä kisaaminen on silkkaa kaaosta
  • - Kisoja ei voi katsoa uusintana