Pitkän linjan pelikehittäjältä, Codemastersilta on jo pitkään odotettu monien rallipelifanien keskuudessa paluuta sen autopelien kulta-aikaan – paluuta siihen, kun ensimmäiset Colin McRae Rally-pelit olivat rautaa ja puhdasta rallia. Tänä päivänä intialaisen mediajätin tytäryhtiön, Reliance Entertainmentin puoliksi omistama Codemasters tuntuu tykkäävän pohjoisamerikkalaisesta autourheilusta yhä vain, eikä paluuta metsäisille rallitaipaleille ole ilmeisesti näkyvissä lähiaikoina. Ainakaan niiltä osin mitä voi pelitalon tuoreimmasta pelijulkaisusta päätellä.
Viimeiset kaksi virallista Formula 1-sarjan peliä tehtaillut Codemasters, sekä sen Segalta ostamansa Racing Studio ovat nyt päästäneet markkinoille kaahaamaan – arvasit oikein – uuden autopelinsä.
Peli kantaa nimeä Dirt – Showdown. Ensin olivat Colin McRae: Dirt ja Dirt 2, sen jälkeen pelkkä Dirt 3 ilman McRaen nimeä ja nyt pelkkä Dirt – Showdown. Edesmennyt rallikuski Colin Mcrae ja nimen aikoinaan luoma pelinimike ovat siis ikävä kyllä jääneet lopullisesti unholaan.
Kyseessä on siis Dirt-autopelisarjan neljäs osa, mutta eroja aiempiin peleihin löytyy. Siinä missä aiemmissa Dirt-peleissä oli ralliautoilun ohella muitakin autoluokkia ja muunkin tyyppistä kisaamista kuin pelkkää kelloa vastaan ajamista (tai sitten areenamaista muita vastaan rallia) on Dirt – Showdown tällä kertaa pääasiassa pelkkää areenatyyppistä, periamerikkalaistyylistä viihdettä ja meininkiä.
Ralli on uusimmassa pelissä kutistettu entistä pienempään rooliin: rallia on enää vain yleisön ympäröimänä ajettavan lyhyen rallikisailun, hooniganin muodossa, jota täällä Suomessa varmasti kutsuttaisiin nimellä “Super-EK”. Ihan samankaltainen se ei siltikään ole, vaan kisaamisen aikana on muun muassa rikottava lisäksi styroksipaaleja, ajettava driftaten sekä heitettävä donitsia tolppien ympäri, ennen kuin saa ajaa maaliin ja mieluiten ykkösenä totta kai.
Dirt – Showdownin yksinpeliosuus käsittää kaksi eri pelimoodia. Joyriden sekä showdown tourin. Siinä missä joyride on kaksi eri suljettua pelialuetta käsittävä, hiekkalaatikkohenkinen ralliautohuristelu, jossa ideana on yksinkertaisen tylsästi suorittaa onnistuneesti erilaisia hoonigan-temppuja, kuten driftaamista, donitseja jne. sekä kerätä piilotettuja showdown-merkkejä (ja kaikki tämä ylhässä yksinäisyydessä) on showdown tour vastaavasti pelin niin sanottu uramoodi, jossa otetaan mittaa tekoälykuskeista.
Showdown tour tarjoaa pelattavaksi neljä toinen toistaan haastavampaa (eikä oikeastaan) ajosarjaa, joista jokaisesta löytyy 12 kappaletta peruskisoja, sekä loppuhuipentumana toimiva finaalikisa, joka ei kuitenkaan ole oikeastaan edes sen kummempi “finaali”. Kuitenkin finaalin kun suorittaa, avautuu seuraava ajoluokka, olettaen ettei ole jo ajelemassa pelin viimeisessä, legend-ajoluokassa.
Showdown tour koostuu pääasiassa erilaisin säännöin varustetusta areenaromurallista tai romurallikisoista, joissa tavalla tai toisella runnotaan muita kuskeja. Mukana on kahdeksikossa ajamista, hipppa siten, että kaikki autot jahtaavat vain pelaajaa, kuin myös ihan perinteisen kaltaisia ratakisojakin. Jokaisesta hyvin ajetusta kisasta ja etenkin palkintopallisijoituksista palkitaan perinteiseen tapaan kahisevalla. Ykköstilan saavuttamisen jälkeen sen sijaan aukeaa lisäksi aina yksi uusi auto ostettavaksi.
Autokuntaa pelissä on tarjolla kovin vähän. Kaiken kaikkiaan erilaisia romurallimenopelejä on vain neljätoista ja vastaavasti ralliajoa varten mukaan on ympätty viisi ralliautoa. Ottaen huomioon, että kysessä on autopeli, on erilaista autokuntaa tarjolla aivan liian vähän.
Toisaalta Racing Studio on jostain syystä möhlinyt koko urapelin kiinnostavuudenkin siinä etenemisen suhteen. Uusia ratoja aukeaa totta kai vain silloin kun saavuttaa palkintopallisijoituksia, mutta uusien autojen ostaminen auki kisoista tienatulla rahalla ei jaksa kauaa innostaa. Miksikö ? Siksi, koska pelin autoissa ei yksinkertaisesti ole riittäviä eroja, että uusilla ja kallishintaisilla menopeleillä jotain oikeasti tekisikin.
Jokaisen auton ominaisuudet jakautuvat tehoihin, kestävyyteen sekä hallittavuuteen. Mitä järkeä siinä kuitenkaan on, että osasta kalliilla rahalla ostettavista autoista ei saa edes virittämällä tehokkaampia verrattuna niihin mitä omasta tallista jo löytyy tai virittelemällä saa.
Kaikkia (paitsi niitä ralliautoja) pääsee siis virittelemäänkin. Käytännössä tarkoittaen sitä, että pienellä rahalla ostetaan lisäpalkkeja esimerkiksi tehokkuuteen, jonka jälkeen auto on jälleen vähän parempi. Luonnollisesti valitsen mieluummin vaihtoehdon päivittää jo tallissani olevia autoja tehokkaammiksi sen sijaan, että ostaisin kokonaan uuden pirssin, jos kerran lopputulos on täysin samaa tehokkuusluokkaa?
Eikä autojen ajettavuuksissakaan ole niin suuria eroja, että oikeasti huomaisi jonkin auton olevan ajomukavuudeltaan jotain toista autoa paljon mielekkäämpi tai mukavampi ajaa. Toki ostamalla uusia autoja saa aina jotain ?uutta? käsiinsä, mutta osittain tämän puolen hoitaa jo sekin, että jokaisen auton mukana tulee useampi eri kuorivaihtoehto, joita kaikkia kokeilemalla saa aikaan sitä vaihtelua.
Kisaaminen meneekin lopulta sellaiseksi purnaamiseksi, että kisoja ajaa sillä yhdellä parhaimmalla autollaan kisasta toiseen. Kaikissa kisoissa ei voi käyttää samaa autoa, koska areenatyyppiset romurallittelut sekä kierrostyyppiset ajot vaativat molemmat auton omasta kategoriastaan. Toisin sanoen, pelissä siis joutuu käyttämään ainakin kahta erilaista romuralliautoa sekä yhtä ralliautoa. Mitään intoa kerätä rahaa pelin kalliimpiin autoihin ja sitä kautta lähteä uudelleen pelaamaan joitain pelin kisoja lisärahan muodossa ei siis oikein missään vaiheessa muodostu.
Urapelin tylsyys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään siihen, että uusia autoja ei ole pakko ostaa pärjätäkseen tulevissa kisoissa. Dirt ? Showdownin romuralli on melko tylsää pelata näin muutenkin. Ajomallinnus on kamalan mitäänsanomatonta siinä mielessä ? kuten mainitsinkin ? että autoissa ei ole riittäviä eroja, jotta niiden joukosta löytyisi jotain erityistä suosikkia.
Pelin romutus on sekin jokseenkin puolivillaista. Peli käyttää Codemastersin muiden tuoreimpien ajopelien tapaan samaa hyväksi havaittua pelimoottoria, joten ehkä Racing Studiolla on ollut vaikeuksia muokata pelimoottoria kunnolla romuttuvia autoja silmällä pitäen. Pienet palat peltiä irtoilee ja nokkapelti saattaa ajoittain lentää ja puskuri repsottaa, mutta siihen se melkein jääkin. Vaikka kaikilla autoilla on kierrostyyppisissäkin kisoissa oma kestävyysenergiansa, ei niiden aikana ketään koskaan ennätä oikeasti runnoa ulos kisasta, koska autot kestävät aivan liikaa iskua, eikä mikään isompi lommokaan tai vaurio vaikuta ajettavuuteen, ei sitten missään muodossa. Hienoimmat kolarit ja runnomiset saa kuitenkin halutessaan lähetellä pelin crashback-ominaisuuden avulla suoraan Youtubeen muiden ihmeteltäväksi mikäli niin tahtoo.
Dirt ? Showdowniin nähden kaiken tekee mielestäni yksinkertaisen varmasti ja paremmin suomalaistekoa vuodelta 2007(!) oleva FlatOut ? Ultimate Carnage, joka edelleen on mielestäni kyseisen pelialustan (ja miksei samalla kaikkien alustojen) ehdottomasti paras ja viihdyttävin pääasiassa romutukseen keskittyvä autopeli. Edes Bugbearin oma romurallihenkistä menoa sisältävä uutukainen, Ridge Racer ? Unbounded ei ole päihittänyt omaa peliään pelattavuudeltaan.
FlatOut ? Ultimate Carnagessa oli kohdallaan autojen romuttuminen, ympäristöjen ja objektien hajoaminen, erittäin tiukat kisat, sekä lisäksi ennen kaikkea turnausmuotoinen urapeli, joka piti otteessaan. Lisäksi lisänopeutta antava nirtro piti ansaita työllä, Dirt ? Showdownissa lisänitroa tulee tankkiin automaattisesti, kun se on ehtynyt. Yhdellä autolla et koko uramoodin ajan myöskään pärjännyt FlatOutissa, eikä päivityksiä ja parempia auton osia takaavaa, parempaa menestymistä ostettu tuosta vaan, sillä osat olivat kalliita ja ne paransivat autoa vain hieman kerrallaan. Ja osat myös oikeasti vaikuttivat ajotuntumaankin. Showdownissa autoa parannetaan vain yhdellä napin painalluksella, jolloin kaikki auton osat ehostuvat maagisesti.
Dirt ? Showdownille täytyy kuitenkin sen verran nostaa hattua, että se ei ole sortunut käyttämään kuminauhatyyppistä tekoälyä, jollainen niin monesta muusta pelistä ? kuten ylempänä mainituista kahdesta muusta ? löytyy. Kisaaminen etenkin kierrostyyppisillä radoilla on kerrankin rehtiä ja ajamalla hyvin pelissä myös pärjää ja muita voi jättää ison kaulan taakse.
Toisaalta tässä myös nähdään kuinka riippuvaisia nykypäivän autopelikehittäjät kuminauhoistaan ovat: Dirt ? Showdownin tekoälyssä ei ole antaa tarpeeksi haastetta oikeastaan missään vaiheessa. Helpoimmalla vaikeustasolla peli on aivan liian helppo, eikä medium-taso suurta pesäeroa tähän tee. Pelin kolmas ja vaikein vaikeustaso tuntuu sekin olevan liian helppo, etenkin sellaisille pelaajille, joilla autopeleistä vähääkään aiempaa kokemusta on. Kisa toisensa jälkeen jopa vaikeimmalla voittaa kisoja ja tämä jos mikä on melko harvinaista autopeleissä näin muuten ? ainakin omalla kohdallani.
Parhaimmillaan Dirt – Showdown on ehdottomasti areenatyyppisillä romuralleillaan, joissa tarkoitus on kerätä pisteitä ruttaamalla toisia kuskeja. Joissain kisatyypeissä on tarkoitus pysyä erillisen korotetun alustan päällä. Putoaminen alustalta ja takaisin sinne ajaminen maksaa kallista pisteidenkeruuaikaa, kun taas alustalta pudotetusta vastustajasta saa kerrallaan tuhat pistettä. Ralliautoilla ajettavat hooniganit ja muut typerät temppuradat sen sijaan ovat pelin heikointa antia ja ne ohittaisikin varsin mielellään kokonaisuudessaan.
Tosin pitäähän sitä rallia olla edes jossain muodossa tässäkin pelissä, jotta voidaan edes jollain verukkeella pitää mukana amerikkalainen ?rallikuski? ja kaikkien idoli, Ken Block tekoälykuskin muodossa.
Taitaapa ?Kentsu? toimia itse jopa pelin kommentaattorinakin, jollen aivan väärin hänen ääntään aiemmista peleistä muista. Ikävä kyllä Dirt ? Showdownin kommentaattori ei tuo mitään lisäarvoa pelille. Toista oli aikanaan Destruction Derby-pelin (sen ensimmäisen romurallipelin) aivan överiksi vedetty kommentaattori, joka huusi ja nauroi pelin tapahtumille. Showdownin kommentaattori sen sijaan tyytyy kommentoimaan itsestäänselvyyksiä olevinaan niin kovin ?coolisti?. Musiikkipuolella tarjoillaan tylsää amerikkalaishenkistä ?opiskelija?- ja emorokkia — sellaista jota saattaisi kuulla vaikkapa American Pie-elokuvien aikana jatkuvasti taustalla soimassa. Ei uppoa, ei niin millään.
Dirt ? Showdown on jälleen yksi niistä harvinaisista peleistä, joita pelatessa tekisi mieli sammuttaa musiikki sekä kommentaattori kokonaan. Harmi. Ja harmi on sekin, että Dirt ? Showdown on myös kenties ainoita pelejä koskaan, jossa pelin kommentaattoria ei saa mykistää kuin puoleen sen kokonaisäänenvoimakkuudesta. Musiikit kyllä saa mykistää. Kenties Ken Blockin ottaminen mukaan ääneksi maksoi sen verran paljon, ettei työn hedelmää anneta piilottaa. Autojen äänet sentään ovat riittävän muhkeat. Ei muuta kuin omat musiikit taustalle soimaan, ellei sitten satu pitämään esimerkiksi vaikkapa Papa Roachin uusimman levyn henkisestä (ja kuuloisesta) musiikista.
Kenties Racing Studio on vain väsynyt omaan puurtamiseensa ? jos ottaa huomioon, että kyseinen studio vääntää yksinomaan pelkkiä autopelejä, niin kai jokainen jossain vaiheessa väsyy saman suoltamiseen? Kokonaistuntumaltaan Dirt ? Showdown tuntuukin enemmän joltain mikä olisi aivan hyvin voinut olla vaikkapa ladattavaa DLC-sisältöä Dirt 3-pelille.
Tähän tunteeseen ja mielikuvaan tosin vaikuttaa sekin, että ajotuntuman ohella myös pelin yleisilme, aina valikoita myöten muistuttaa aiempia Dirt-sarjan pelejä. Yksinpeli ei siis pidemmän päälle säväytä, koska kaikki muistuttaa niin kovin tutulta Dirt 2:n ja 3:n jälkeen, samaan aikaan, kun romuralli ja runnominen on jäänyt niin kovin vaisuksi verrattuna genren kingiin, FlatOut ? Ultimate Carnageen.
No, onhan pelissä tarjolla sentään onneksi muutakin kuin kuiva ja haasteeton uramoodi sekä tylsä joyride-tehtävämoodi. Moninpelivalikon alle kätkeytyy Xbox Livessä toimiva moninpeli, sekä jaetun ruudun moninpeli, joista etenkin jälkimmäinen pelastaa osan siitä huvista mitä pelistä on irti saatavissa kotisohvalta käsin. Xbox Livessä kaikkia yksinpelinurasta tuttuja kisatyyppejä voi harrastaa myös maksimissaan seitsemän muun ihmispelaajan kanssa.
Ennen kuin Liveen kuitenkaan pääsee pelaamaan, on naputeltava kertakäyttöinen online pass-koodi ruudulle. Jälleen kerran joutuu tästä avautumaan: online pass ei miltään kantilta katsottuna ole mikään hyvä asia peliteollisuudelle tai pelaajia ajatellen. Dirt ? Showdown on siis jälleen yksi peli kasvavien pelien listalla, jota ei voi siis kenellekään myydä eteenpäin ilman, että muistaa mainita moninpelin osalta sen, että Live-osioon on turha koskea ellei osta uutta ja kallista kertakäyttökoodia Xboxin markkinapaikan kautta.
Moninpeli on kuitenkin näin muilta osin erinomaisen hauskaa hupia. Nettipelaaminen on sulavaa, pyörii nätisti ja parhaimmillaan kisat ja romurallit ovat todella tiukkoja vääntöjä: johtoauto saattaa vaihtua silmänräpäyksessä ja joskus kisan voittaminen saattaa olla jopa sekunneista kiinni. Moninpeli on paljon koukuttavampi kuin yksinpeliura, siksikin, että autot jotka on päivitetty yksinpelissä, pysyvät päivitettyinä myös moninpelissäkin.
Hienona ominaisuutena myös pelin virtuaalivaluutta valuu yhdelle yhteiselle tilille yksin- kuin moninpelissäkin. Moninpelissä tienatuilla rahoilla voikin siten niin ikään ostella päivityksiä ja uusia autoja. Hienoa! Yksinpelin ja moninpelin yhteiset rahat eivät kuitenkaan juurikaan lisää yksinpelin mielekkyyttä, koska kun on päivittänyt kummastakin romuralliluokasta yhden nopean menopelin maksimiasetuksille, ei muita autoja jaksa lähteä päivittelemään tai uusia ostelemaan, koska autoissa ei ole niitä riittäviä eroja.
Kokonaisuutena Dirt – Showdown on pettymys. Se ei ole sen tason romurallipeli, mitä Codemastersin laatuautoiluilta on tottunut odottamaan. Peli ei ole pelaamiskelvoton, mutta useat suunnitteluratkaisut ja toteutukset pilaavat sen mahdollisuuden nousta romurallipelien kuninkaaksi — FlatOut – Ultimate Carnagen ykkössijaa ei onnistuta tässä viemään. Yksinpeliä enemmän viihdyttävämpää on moninpeli, joka tarjoaakin paljon adrenaliinintäyteisiä, tiukkoja matseja, jollaista olisi myös yksinpelin toivonut olevan. Kannattaa testata ainakin pelin demoa, ennen kuin ryntää ostamaan kaupasta tätä täysihintaista peliä, joka paikoitellen tuntuu kuin uusilla kuorilla varustetulta, aiemmille Dirt-sarjan peleille suunnatulta DLC-sisällöltä.
