Distrust arvostelussa

Distrust on venäläisen indiestudion ensimmäinen peli. Pelillisesti kyseessä on eräänlainen survival-crafting- henkinen kauhupeli, joka on ottanut varsin näkyvästi inspiraatiota John Carpenterin vuonna 1982 julkaistusta loistavasta klassikkokauhuelokuvasta The Thing.

Elokuvassa joukko tiedemiehiä joutui pulaan Etelänapamantereella sijainneessa tutkimuslaitoksessa, kun eräänlainen ulkoavaruuden virus pääsi saastuttamaan miehistön ja soluttautumaan näiden keskuuteen. Elokuvan keskeisimpiä elementtejä olivat miehien välinen epäluottamus sekä vainoharha siitä kuka on ihminen ja kuka ei.

Distrust eli suomeksi ”epäluottamus” on kuvattu vanhojen Fallout ja Syndicate -pelien hengessä vähän yläviistosta. Peli alkaa, kun helikopterilla paikalle pörhältävä pelastustiimi tekeekin yllättäen hätälaskun ja helikopteri putoaa traagisesti alas aivan tutkimuskeskuksen (kyllä, tässäkin on sellainen) pahan lumimyrskyn valtaamalle alueelle Vain kaksi jäsentä selviää hengissä roihuavasta helikopterista.

Pelastajista tulee äkkiä pelastettavia, kun kylmyys, nälkä sekä turvattomuuden tunne alkavat vallata pelastajien päällimmäisiä ajatuksia.

Pelin alussa saadaan valita kahden vaikeustason väliltä, joista toinen, adventure on helpompi kun taas challenge on nimensä mukaisestikin haasteellinen. Challengessa nälkä ja väsymys yllättävät nopeammin kuin helpommalla tasolla ja myös jo aiemmin tutkitut rakennukset havainnollistetaan selkeästi tutkittuina (kattoa ei enää piirretä rakennusten ylle) kun taas vaikeammassa tasossa et tiedä (ellet muista) mitä rakennuksia olet jo käynyt lävitse aiemmin.

Alussa mukaan pelastusreissulle saa ottaa vain kaksi hahmoa, kolmas hahmoslotti avautuu sitten, kun tietty saavutus on tehty peliä pelatessa. Aluksi tarjolla on muutenkin vain kolme erilaista hahmovaihtoehtoa, joiden kyvyt vaihtelevat sukupuolen ohella kolmen taidon välillä: kylmyyden sieto sekä kävely- ja juoksunopeus. Joku sietää todella heikosti kylmää, mutta on nopea kintuistaan. Sellaista hahmoa ei luonnollisesti kannata lähettää myrskyyn avaamaan lukittua ovea. Kun peliä pelaa eteenpäin ja saavutuksia tavoitetaan, aukeaa uusia hahmoja käytettäväksi. Jokainen lukon takana oleva uusi hahmo vaatii jonkin oman tietyn pelillisen saavutuksen.

Tämä on tehty ihan tarkoituksella, sillä ensimmäisellä pelikerralla peliä ei varmastikaan läpi pääse. Kun pelaajat lähtevät liikkeelle ensi kertaa helikopterin romulta, on idea seuraava: kerää johtolankoja ja tietoja riittävästi, jotta portti seuraavalle alueelle löytyy ja aukeaa. Alueita eli zoneja on pelissä kaikkiaan kuusi, joista kuudes on se viimeinen alue. Pelin pelaaminen hankaloituu alue alueelta.

Esimerkiksi alussa kaikissa rakennuksissa ulko-ovet ovat yleensä auki, mutta myöhemmin ne ovatkin jo melkein kaikki lukossa tai sitten oven eteen on satanut niin paljon lunta, että ne on kaikki ensin lapioitava hitaasti pois. Jos lunta taasen ei ole niin sitten kaikki ovet pitää avata avaimella, tiirikoida tai rikkoa sorkkaraudalla. Valtavan avainnipun selaaminen on hitain, mutta varmin keino oven avaamiseen, kun taas tiirikka on keskinopea, vaikka lopulta hajoaa. Sorkkarauta taas on nopein tie pois kehonlämpöä nopeasti syövästä kylmästä lumimyräkästä, mutta jos rikot ulommaisen oven väkivalloin, ei lämpö pysy rakennuksessakaan. Ovi onkin sitten joko korjattava, jos materiaalia ja työkaluja siihen löytyy, tai sitten on vain juostava tutkittava rakennus äkkiä lävitse ja etsittävä uusi mökki.

Keskeisin idea Distrustissa onkin mökkien tutkiminen. Jokaisella zonella on liuta erilaisia ja erikokoisia mökkejä, jotka on kaikki hyvä tutkia. Joistain löytyy niitä tarvittavia johtolankoja tai avaimia johonkin oleelliseen lukkoon kuin myös tietoa alueen tapahtumista, kun taas joistain löytyy pelkästään hyviä raaka-aineita sekä tarpeellisia resursseja lukuisista laatikoista ja hyllyistä, kuten ruokaa, työkaluja tai siteitä verenvuotojen tyrehdyttämiseen.

Joskus harvoin voi löytyä jopa luotejakin pyssyä varten. Pelissä kun ei seikkailla pelkästään omassa rauhassa, vaan paikalliset ilmiöt ja tiedemiehet kadottaneet uhkat lymyävät alueella. Pelissä nämä ovat erinäisiä palleroita, jotka ovat radioaktiivisia ja aiheuttavat nopeasti vahinkoa sekä pelkoa pelaajan hahmoissa. Itsepuolustukseksi palleroita voi ampua, vaihtoehtoisesti luoteja voi tuhlata lukittuihin oviinkin ja ampua lukot sijoiltaan.

Pelko syö turvallisuudentunnetta ja kun mittari on ehtynyt alkavat sivuoireet, kuten osittainen hulluus tai unenpuutteen aiheuttama värisokeus. Nukkuminen, ruokailu ja lämmön ylläpitäminen ovat ne jutut, joiden avulla hahmo selviää pitkälle. Nukkuminen hoituu sohvilla tai sängyissä (ei lattialla voi nukkua!). Ruokailu taas tapahtuu syömällä karkkia, energiapatukkaa tai valmisruokia joko kylmänä tai valmistettuna. Joskus voi ottaa riskin ja syödä pilaantunuttakin ruokaa. Pelissä on lisäksi mukana eräänlainen kolikonheitto -elementti, joka aika ajoin tulee eteen. Pelaaja saa valita kahden vaihtoehdon väliltä, joista toinen yleensä on hyödyllinen, mutta riskialttiimpi. Jos kolikonheitto onnistuu, saattaa se auttaa paljonkin sen hetkisessä tilanteessa ja vastaavasti heikentää pelaajan hahmojen asemaa, jos homma meneekin pieleen.

Lämmön ylläpitäminen hahmoissa tapahtuu lämmittämällä mökin kamiinaa, jos sellainen on. Pökköä pesään, jos sitä ei jo valmiiksi siellä ole. Puut palavat oman aikansa, kunnes tulipesä kylmenee. Uutta lankkua ja muuta poltettavaa saadaan laudoista ja myös tutkittavat tavaralaatikot voidaan tyhjäämisen jälkeen hakata paloiksi kirveellä – jos kirveen on jostain löytänyt.

Mökeissä usein on myös kamiinan ohella sähköä tuottava ja bensalla käyvä generaattori. Sillä saadaan mökkiin hetkeksi sähköt, mikä ei sinänsä ole yhtä oleellinen kuin tuli, koska mökeissä näkee ilmankin. Valot mökeissä ovat kuitenkin hyvää suojaa hirviöitä vastaan – pallerot kun vahingoittuvat valosta, eivätkä siksi viihdy pitkään mökeissä, joissa on sähköt. Pimeisiin mökkeihin ne taas ilomielin seuraavat pakenevaa pelaajaa. Tietysti, jos matkassa ei ole bensakannua ja generaattorikin on tyhjä, ei tutkittavaa mökkiä saa valoisaksi millään.

Jos ruokaa ei ole ja hahmon mittari menee nollille, alkaa keho saamaan vahinkoa ja hahmon elinenergia vähenee. Sydänkin voi hahmolla pysähtyä ja toinen kaveri voi elvyttää maassa makaavaa toveria, jos matkassa on adrenaliinipiikkiä tai lääkintälaukkua. Jos ei ole, on peli aika lailla sen hahmon osalta pelattu. Tajutonta hahmoa voi tosin kantaa mukana, jos vaikka jostain toisesta lähimökistä löytyisi pikaista apua. Pelaaminen jatkuu niin kauan, kun pelaajalla on yksi hahmo mukana pelissä. Kun kaikki kuolevat, peli alkaa alusta, ensimmäiseltä zonelta helikopterin luota.

Totta kai tässä vaiheessa, kun uutta pelikertaa aloitellaan, on yleensä ehtinyt avautua joko yksi tai kaksi uutta hahmoakin. Hahmojen ominaisuudet kun vaihtelevat, voi yleensä seuraavalle pelikierrokselle sitten kasatakin jo taas vähän paremman tiimin, eikä peli siksi ainakaan heti tunnu samalta puuduttavalta toistolta. Peli lisäksi muokkailee mökkien sisältöä ja pitää pelin sitä kautta aina erilaisena jokaisella pelikerralla. Aina sama tapa ei ratkaisekaan yhden zonen läpäisyä, vaan tavat, joilla pääsy seuraavan alueen kulkuportille viimein avautuu, saattaa vaihtua.

Distrustia pelaa mielellään lukuisia kertoja kuolemisen jälkeenkin, koska aina sitä keksii jotain pientä erilaista taktiikkaa tai lähestymistapaa pelaamiseen.

Uudet hahmot ja vaihtuva sisältö zoneissa auttavat pitämään mielenkiintoa yllä. Samat lumiset maisemat ja aika lailla identtisenoloiset mökit sekä hyvä, mutta lopulta itseään toistava piinaavatunnelmainen ambienssiraita (joka sekin muistuttaa John Carpenterin sävellyksiä The Thing -elokuvassa) alkavat tosin pidemmän päälle toistamaan itseään. Esimerkiksi erilaisia ambienssiraitoja olisi voinut olla useampia.

Onneksi pelin voi kuitenkin tallentaa kesken pelailun ja pelin pariin palata aina uudelleen siihen mihin jäi, jos pelaaminen alkaa tökkiä toistuvien pelikertojen myötä. Visuaalisella tasolla peli on toimivaa sorttia, vaikka ei pelin grafiikka sinänsä mitään kovin tarkkaa silmäilyä kestäkään. Graafinen puoli kuitenkin ajaa asiansa ja ehkäpä pelikuvakulmansa ohella tuo sitä sellaista old school -fiilistä pelailuun. Jos The Thingistä olisi 90-luvun alussa tehty PC-peli, se olisi varmastikin ollut jotain tällaista.

Kokonaisuutena Distrust on kuitenkin varsin tunnelmallinen ja mielenkiintoisella ja vähän erilaisella idealla varustettu pikkupeli, jonka kahdentoista euron hintalappu ei todellakaan päätä huimaa, mikäli haluaa siinä sivussa vähän tukea pientä kehittäjäporukkaa.