Doom 3 arvostelussa

Id Software tunnetaan varmastikin parhaiten sen klassisesta Doom -pelisarjastaan. Pelitalo on vuodesta 1994 alkaen tehtaillut PC:lle pelit Doom, Doom II, Ultimate Doom ja Final Doom ja niitä on sen jälkeen käännetty ahkerasti myös konsoleille ja käsikonsoleille. Pelkkään nettipelaamiseen keskittyneen Quake III:n jälkeen Id:n paluuta räiskintöjen yksinpelirintamalle odotettiin paljon, etenkin kun tiedossa oli legendaarisen Doom -pelisarjan kolmas tuleminen. Ilmestyttyään viime vuoden lopulla, pelkästään PC:lle julkaistu Doom 3 säväytti etenkin grafiikallaan ja hyvin toimivalla kauhutunnelmallaan, vaikka moni pelaaja tuntuikin olevan yllättävän pettynyt peliin.

Pian PC-version ilmestyttyä alettiin peliä odottamaan kiivaasti myös Xboxille, etenkin kun peliin luvattiin lisukkeena kahden pelaajan yhteistyömoninpeli. Nyt pitkällinen odotus on myös Xbox-pelaajien osalta ohitse, sillä peli on täällä. Pelin tuomisesta Xboxille on vastannut pelien kääntämisessä eri alustoille hyvin kunnostautunut Vicarious Visions. Miten hyvin Doom 3 on PC:ltä kääntynyt ja millainen pelikokemus on tiedossa?

Tarinallisesti Doom 3 ei ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto. Id Softwarelle ominaiseen tapaan pelissä luotetaan syvällisen tarinan sijasta edelleen vahvasti pelimoottorin graafisiin kykyihin. Doom 3 ei ole edes mikään varsinainen jatko-osa Doom II pelille, koska oikeastaan mitään varsinaista juonellista tarinaa ei Doom-peleissä koskaan ole ollut. Niinpä Doom 3 seisookin aivan omilla jaloillaan ja asiat ovat niin kuin alkuperäisien Doom-pelien tapahtumia ei olisi koskaan koettukaan. Periaatteessa Doom 3 onkin niin sanottu remake-versio vanhasta alkuperäisklassikosta.

Doom kolmosessa pelaaja hyppää nimettömän avaruusmariinin saappaisiin ja matkaa Mars-planeetalle tekemään hommia UAC -nimiselle suurkorporaatiolle. UAC(Union Aerospace Corporation)on Marsissa sijaitseva tutkimuskeskus, joka aseiden valmistamisen lisäksi on laajentanut toimintaansa myös bioteknologiaan. Pelaajan ollessa partiokierroksellaan sattuu ikäviä ja kaikki arvatenkin menee päin prinkkalaa, jonka johdosta pahuus suoraan helvetistä pääsee valloilleen UAC:n tiloissa.

Tämä aiheuttaa sen, että tutkimuskeskuksen kaikki tavalliset työntekijät, sekä pelaajan mariinikollegat muuttuvat pelaajalle pahaa tahtoviksi zombeiksi ja demoneiksi.. Ihme kyllä pelaaja itse välttyy tältä muuntumiselta kuin ihmeen kaupalla. Ei siinä sitten muuta vaihtoehtoa enää jää, kuin ase käteen ja menoksi! Pelin alussa saatavan, melko tehottoman peruspistoolin lisäksi apuna on muun muassa pelaajan omat nyrkit sekä matkan varrella käteen tarttuvat haulikko, konekivääri, minigun, sinko ja moottorisaha. Työpaikan ilmapiiri on laitoksessa niin tiivis, että sitä voisi veitsellä leikata.. Tai vaihtoehtoisesti moottorisahalla.

Pelaajan poukkoillessa ympäriinsä Doom 3:n yksinpeli kuljettaa pelaajan Marsista helvettiin ja takaisin. Näiden etappien välillä tapetaan kasoittain ja kasoittain pahuutta. Pelimekaniikaltaan Doom 3 on tavanomaisimmasta päästä olevaa “räiski kaikki vastaan tuleva hengiltä” -meiningillä varustettua menoa, jonka lomassa etsitään etenemiseen tarvittavia kulkulupia. Löydetyt kulkuluvat latautuvat automaattisesti pelaajan kämmenmikroon, josta voi myös lukea jo tapettujen työtovereiden kirjoittamia viestejä, sekä ääninauhoituksia, joiden avulla pyritään tuomaan se ekstra ripaus ahdistavaa tunnelmaa. Viestit ja ääninauhoitukset ovat myös siinä mielessä hyödyllisiä, että niitä kuuntelemalla/lukemalla löytää sinne tänne ripoteltujen, koodeilla lukittujen tavarakaappien oikeat numerosarjat. Oikeiden numeroyhdistelmien löytäminen kannattaa, sillä usein kaapeista löytää tuiki tarpeellisia lisäammuksia ja panssaria.

Aivojen käyttöä ei numerokoodien löytämisen lisäksi Doom 3:n pelaamisen aikana niin kovin paljoa tarvita, mutta senkin edestä pelaajalta vaaditaan kestäviä hermoja. Ei siksi, että peli olisi turhauttava vaan siksi, että sen tunnelma on niin karmiva. PC:llä peli allekirjoittaneen mielestä onnistui hienosti nousemaan yhdeksi niistä harvoista peleistä, joita pelatessa peli oikeasti onnistuu pelottamaan pelaajaansa. Toki tästä voi olla montaa eri mieltä, mutta kunhan peliympäristö täyttää oikeanlaiset vaatimukset(pelaat yksin pimeässä, äänet tarpeeksi lujalla ja mieluiten vielä yöaikaan)niin takuulla tulet säikähtämään kerran jos toisenkin.

Peli toteuttaa kauhutunnelmansa pääasiallisesti vahvalla valojen käytön manipuloimisella. Pelissä valaistu huone on kuin pala taivasta, siinä missä yht ‘äkkiä pilkkopimeäksi muuttuva käytävä on sieltä pahimmasta päästä. Toki edellä mainituista on olemassa myös niiden väliinkin sijoittuvia puolipimeitä, välkkyvin ja vilkkuvin valoin koristeltuja Apunaan pimeyttä vastaan pelaajalla on tavallinen taskulamppu, mutta jutun juju piileekin siinä, että taskulamppua ja asetta ei voi pitää samanaikaisesti kädessä. Taskulampun ja aseen välillä vaihtelu onnistuu yhden nappulan avulla todella nopeasti ja vaivattomasti, mutta tästä huolimatta pimeimpiin paikkoihin pelkän taskulampun kanssa meneminen usein on se suurin syy miksi peli osaakin olla niin pelottava. Monet toki pitävät avaruusmariinin kyvyttömyyttä käyttää taskulamppua ja asetta samanaikaisesti varsin keinotekoisena, mutta omasta mielestäni tämä on loistava tapa luoda peliin oikeanlainen, kädet hikoamaan saava kauhutunnelma.

Vaikka Doom 3:n käännyttyä Xboxille yksikään pelillinen seikka ei olekaan muuttunut, nostattaa se silti kauhutunnelmaansa vielä pykälän verran PC-versiosta ylöspäin. Tämä on pääasiassa muhkean Dolby Digital 5.1 äänimaailman ansiosta. Pelin DD 5.1 äänituki on allekirjoittaneen mielestä yksi niistä parhaiten toteutetuista ja eniten tukea hyödyntävistä peleistä mitä Xboxille on tehty. Jopa PC:llä vaisulta kuulostanut peruspistooli saa tarvittavan lisämuhkeutensa Xboxilla. Yleisesti ottaen kaikki pelin aseet kuulostavat paljon munakkaammilta Xbox-versiossa ja täten PC-version “vaisut aseäänet” valitusta ei Xboxilla oikeastaan tarvitse enää tuoda esille. Muu äänimaailma on sekin muhkea ympäristöstä kuuluvan ajoittaisten paukkeiden, erilaisten koneiden pitämän huminan ja etenkin hirviöiden pitämän metelin ollessa huippuluokkaa todella hyvin toimivasta surround-äänestä puhumattakaan. Peliä pelatessa voikin nyt entistä selkeämmin paikantaa vihollisen niiden pitämän örinän ja askeleiden äänien avulla.

Muuten niin tiivistä kauhutunnelmaa särkee hieman vihollisen tekoäly. Vihollistekoäly nimittäin ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Pelin viholliset luottavat alkuperäisistä Doom-peleistä tuttuun tapaan liikkua, eli eivät pahemmin suojaa hae ammuskellessaan ja etsiytyvät usein mahdollisimman nopeasti ja suorinta(ja samalla ainutta)tietä pelaajan luo. Se, että saa olla todistamassa kun aseistautunut zombie suojautuu seinän tai laatikon taakse on erittäin harvinaista herkkua. Hitaammat ja aseettomat zombiet kuten teknikot ja tiedemiehet ovat vihollisista kaikista auttamattomimpia vätyksiä ja niitä voikin vaivatta pätkiä päähän taskulampun perällä sen kummemmin niistä stressaamatta. Pahimmat vihollisista ovat erilaiset demonit lähinnä siitä syystä, että niillä on enemmän energiaa vieviä hyökkäyskeinoja ja ne ovat paljon nopeampia liikkumaan kuin zombiet. Useimmiten pelin tulitaistelut kuitenkin kestävät vastustajan tyypistä riippumatta vain lyhyen hetken ennen kuin ovat jo ohitse.

Vihollisälyä pelissä paikataan hieman kenttäsuunnittelulla, joka on sieltä ahtaimmasta ja pimeimmästä päästä. Pelin tapahtumaympäristöt nimittäin koostuvat lähes yksinomaan ahtaista ja pimeistä sisätiloista, joissa paljoa varaa väistöliikkeisiin ei ole eikä vihollisia pimeissä tiloissa aina ole edes helppoa erottaa ilman taskulamppua.

Peliä pyörittävä moottori käyttää varsin uutta teknologiaa ja on erittäin kiitettävää, kuinka Vicarious Visions on pystynyt säilyttämään Doom 3:n visuaalisen tason Xboxilla sellaisena, ettei sen paljoa tarvitse hävetä verrattaessa PC-veljeensä. Kaiken lisäksi ruudulla kerrallaan nähtävien vihollisten lukumäärästä ei ole lainkaan jouduttu tinkimään ruudunpäivityksenkin pysyessä erittäin sulavana kaiken aikaa. Yleiseltä kantilta tarkasteltuna Doom 3 on audiovisuaalisena kokonaisuutena yksi Xboxin parhaita pelejä yhdessä The Chronicles Of Riddickin kanssa.

Kun yksinpeli on tahkottu lävitse, ei pelaajan välttämättä tarvitse jäädä nuolemaan näppejään, sillä PC-versiostakin löytyneen, maksimissaan neljän hengen moninpelin lisäksi tarjolla on myös yhteistyömoninpeli. Moninepelaamisen onnistuminen kuitenkin edellyttää mahdollisuutta käyttää joko System link -ominaisuutta tai Xbox Live palvelua, sillä samalla koneella pelattavaa moninpeliä ei Doom 3:ssa ole.

Perusmoninpeli sisältää PC-version tapaan nimensäkin mukaisesti perustason moninpeliä deathmatchina. Mikään kovin kummoinen kokemus ei tavallinen moninpeli ole, kuten ei ollut PC:lläkään. Maksimissaan neljä pelaajaa kerrallaan sekä ahtaat ja pienikokoiset kartat eivät yksinkertaisesti luo tarpeeksi mielenkiintoista moninpelikokemusta.

Yksinoikeudella Xbox-versiosta löytyy kuitenkin toinen enemmän kiinnostava moninpelitapa, joka onnistuu tosin valitettavasti vain ja ainoastaan Xbox Liven tai System linkin kautta. Kyseessähän on tietysti se pelin yhteydessä paljon mainostettu kahden hengen yhteistyömoninpeli. Yhteistyönä pelattuna peliä ei pääse pelaamaan alusta loppuun asti lävitse, eikä tarjolla ole yksinpelin “tarinaa” vaan 16 kenttää kattava pelikokemus on enemmänkin pilkottu ja pelattavia kohtia on poimittu sieltä täältä ja enimmäkseen kokemaan pääsee yksinpelin toiminnallisimpia kohtauksia.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä pelin Collector’s Editionin hankkiville siunaantuvat emuloidut versiot alkuperäisistä peleistä Ultimate Doom ja Doom II. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kyseisiä pelejä voi lisäksi pelata jaetulla ruudulla joko yhteistyönä tai deathmatchina. Xbox Live/System link rajoitteiset pääsevät siten pelaamaan edes jonkinlaista moninpeliä saman koneen ääressä… Arvostelussamme ollut versio ei valitettavasti ollut Collector’s Edition, joten mielipiteitä näiden klassikkopelien istumisesta Xboxille on tämän enempää vaikea puhua.