Down the Rabbit Hole arvostelussa

Down the Rabbit Hole on ruotsalaisen Cortopia Studiosin toinen pelijulkaisu ja samalla se on myös kokonaan VR-maailmaan sijoittuva peli, tässä tapauksessa Playstation VR -lasit vaativaa sorttia. Peliä ei tule sekoittaa toiseen lähes samannimiseen, mutta peli-idealtaan täysin erilaiseen escape room -henkiseen The Rabbit Hole -nimiseen PSVR-peliin, joka näyttäisi ainakin PSN Storessa saaneen huonoja arvosanoja osakseen.

Cortopian versiointi Liisa Ihmemaassa -tarinasta on varsin viehättävä ja mielenkiintoisesti toteutettu seikkailupelitarina kevyiden puzzlejen kera. Pelin alkaessa metsään saapuva ja lemmikkiään Patchesia etsivä tyttö löytää mökin, jonka lattialuukun kautta putoaa syvälle, syvälle kaninkoloon. Liisa tutustuu oitis Valkoiseen Kaniin, pudottuaan tämän kotiin. Kani päivittelee Liisalle kuningattaren syntymäpäiväkutsujen katoamista ja Liisa hämmästelee sitä kuinka Kani voi ylipäätään puhua ihmisten kielellä. Äkkiäkös Liisalta otetaan luulot pois, kun kaivaudutaan yhä syvemmälle loputtomaan onkaloon. Ihmemaan tunnelmissa kun kohdataan muitakin puhuvia hahmoja, kuten irvikissa, luolassaan pössyttelevä rento kaalimato sekä useat pelikorttivartijat.

Pelimekaniikaltaan Down the Rabbit Hole on erittäin mielenkiintoisesti toteutettu 3rd person seikkailupeli, jossa pelaaja ohjaa Liisaa sivultapäin kuvatussa pelimaailmassa – hieman samaan tapaan kuin kurkisteltaisiin nukkekodin sisälle ja seurattaisiin sen pienten asukkaiden touhuja. Liisaa ohjataan vasemmalla tatilla, mutta joidenkin esineiden kanssa ollaan vuorovaiktuksessa padin kursorin kanssa ja tarvittaessa tarrataan kiinnikin R2-nappulaa pohjassa pitämällä. Halutessaan pelaaja voi esimerkiksi tarrata kiinni kaninkolosta löytyvistä köynnöksistä ja vetää itsensä aivan kiinni ruudun tapahtumiin – jopa niin lähelle, että nenänpää melkein tuntuisi koskettavan hahmoja ja esineitä.

Toteutustapa on allekirjoittaneen mielestä nerokas, mutta myös ainutlaatuinen – toista samanlaista PSVR-peliä ei liiemmin tule mieleen. Kevytstrategia Dino Frontier pääsee lähimmäksi tätä kokemusta, pikku-ukkoineen ja dinoineen. Luonnollisestikaan tämä kokemus ei aivan yhtä hienona välity katselemalla lättänää pelivideota, mutta osviittaa siitä toivon mukaan saa.

Pelimaailman pienikokoisuus ja nukkekotimaisuus tekee Cortopian pelistä onnistuneesti lämminhenkisen pelikokemuksen. Pelin genrekin kun on kiireetöntä seikkailemista, ei ripeästä liikkumisesta ja toiminnasta tarvitse murehtia. Haastavuudeltaan Down the Rabbit Hole ei ole mikään kamalan vaikea, vaikka muutamia nokkelia ja pienen hetken miettimään laittavia puzzleja eteen tuleekin. Suurin pähkäily tuleekin kenties siitä, miten avata maailmasta löytyviä lukittuja aarre-arkkuja, joihin vaaditaan aina jokin tietty, erilainen yhdistelmä. Oikea yhdistelmä saadaan yleensä päättelemällä se lähistön symboleista tai arkun lukon kuviin liittyvistä muista seikoista.

Pelin aikana pelikuvakulma siirtyy useampaan otteeseen puzzlenratkonnan aikana – muun muassa juuri arkkuja avatessa – hauskasti myös FPS-kuvakulmaan, jossa voidaan katsella ympärille ja olla vuorovaikutuksessa lähimpien objektien kanssa, mutta ei voida liikuskella. FPS-kuvakulma kuitenkin antaa pelaajan edes hetkisen fiilistellä sitä, millaiselta maailma ahtaassa kaninkolossa saattaisi tuntua. Koska kaninkolossa kuljetaan yhä syvemmälle ja syvemmälle ja välillä mennään kerroksia ylös ja alas, täytyy kamerakulmaa välillä itse nostaa oikealla tatilla ylös tai alas. Operaatio on kuitenkin sinänsä varsin vaivaton ja toimiva.

Eräs hauskimmista pelin puzleista oli loppupuolen puutarhapähkinä, jossa pelaajan piti päästä paikasta A, paikkaan B ja C. Tämä hoitui kutsumalla Liisa Ihmemaassa -tarinasta tuttuja pelikortteja hätiin leikkelemään, maalailemaan ja hakkaamaan nurin puutarhan puita. Tietty kortti osasi maalata tietynväriseksi, toinen kaataa vain tietynmallisia puita ja kolma suostui muotoilemaan vain herttakuviota puiden lehvästöön.

Kokonaiskestoltaan pelin tarina jakautuu kuuteen erilaiseen pieneen maailmaan muutamine puzzleruutuineen. Mikään pitkäkestoinen peli Down the Rabbit Hole ei ikävä kyllä siis ole – tarinan ja miniatyyrimaailman parissa kun olisi viihtynyt helposti paljon pidempäänkin. Puzzlejen suhteellisen helppouden vuoksi jumiinkaan ei juurikaan tule jäätyä, joten ajallisesti Liisa seikkailee Ihmemaassa muutamia tunteja.

Peli tarjoaa loppuratkaisuun kolmea erilaista hienoisesti toisistaan eroavaa loppua, joiden valinta määräytyy sen mukaan kuinka paljon pelaaja keräsi Kanin hukkaamia kutsuja sieltä täältä maisemien lomasta, enemmän tai vähemmän piilotettuina. Kutsuja löytyy viidestä seitsemään per maailma. Yhden katsotun ja koetun loppuratkaisun jälkeen on mahdollista katsoa ne muutkin, mikäli kutsuja jäi keräämättä. Pelin loppuhetkille kun pääsee helposti takaisin ja puuttuvia kutsuja voi etsiä ja keräillä pelin kuudesta ruudusta. Etsiminen lisää hienoisesti uudelleen peluun arvoa ja puuttuvista kutsuista suurin osa oli jopa ihan hauska ja lopulta melko helppokin löytää maisemien nopean läpikäymisen yhdessä.

Audiovisuaalisesti Down the Rabbit Hole on varsin onnistunut. Pienikokoisissa maisemissa ja pikkuruisissa taloissa ja huoneissa riittää riittävästi yksityiskohtaa. Hahmot näyttävät hyviltä ja persoonallisilta ja kaiken kaikkiaan ääninäyttely on ammattitasoa ja tunteikasta. Taustalla soiva musiikki on sekin hyvää, satukirjamaista soitantaa, joskaan siihen ei aina tule kiinnittäneeksi niin huomiota.

Loppusanat

Down the Rabbit Hole on erinomainen osoitus siitä, kuinka perinteisemmät seikkailupelit lukuisten arcade-ammuskelujen ohella voivat toimia VR-maailmassa vaikuttavalla tavalla. Pelatessa saattoikin kuvitella, kuinka mahtavaa voisikaan olla kokea edesmenneiden Sierran ja LucasArtsin takavuosien klassikoiden (Space Quest, Monkey Island) kaltaisia seikkailupelejä Cortopian luomaan muottiin ujutettuna.

Down the Rabbit Holesta ei juurikaan löydy moitittavaa, mutta lyhyestä tarinapelistä pyydetään muutamaakymmentä euroa, joka saattaa tuntua hieman suolaiselta. Jos kuitenkin kaipaat uutta hienoa kokemusta PSVR-laseillesi, eikä hinta ole kynnyskysymys, kannattaa kaninkoloon ehdottomasti pudota.