Downward Spiral: Horus Station

Downward Spiral: Horus Station arvostelussa

Kotimainen Downward Spiral: Horus Station tarjoilee minimalistista tunnelmointia ja kuumottavia hetkiä Avaruusseikkailun hengessä.

Teksti: Petteri Hemmilä, 20.6.2018 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Downward Spiral: Horus Station kansikuva

Ensikosketukseni kotimaiseen Downward Spiral: Horus Stationiin sai minut epäilemään soveltuvuuttani astronautiksi. Raahailin itseäni kömpelösti pitkin aution avaruusaseman painovoimattomia käytäviä, hamuillen siellä täällä leijailevia virtuaaliesineitä ja kolautellen kättäni säännöllisesti valitettavan ei-virtuaaliseen kattolamppuuni. Lopulta sisäkorvani kertoi, että kaksikymmentä minuuttia tätä touhua saa riittää ennen kuin vatsani kääntyy ympäri. Seuraava sessioni kesti melkein tunnin, jonka aikana opin liikkumaan lähes ketterästi pelin nerokkaan vetonarun avustamana – tunnelmallisen tuokion päätti jälleen kylmä hiki ja kokonaisvaltainen pahoinvointi. Vaikka peli tukee myös perinteiseltä monitorilta pelaamista, päätin antaa Downward Spiralin virtuaalipainovoimattomuudelle vielä yhden mahdollisuuden: kolmas sessio kestikin yllättäen reilut kolme tuntia, eikä sitä pysäyttänyt pahoinvointi vaan lopputekstit. Ehkä minusta on sittenkin astronautiksi – ei tarvita enää kuin maratonkunto ja pari soveltuvaa tohtorin tutkintoa.

Downward Spiral: Horus Station on reilu vuosi sitten julkaistun Downward Spiral: Prologuen täysikasvuinen isoveli – eräänlainen nollapainovoiman “kävelysimulaattori”, jossa seikkaillaan pitkin aution avaruusaseman käytäviä, ratkoen kevyitä puzzleja ja tuhoten vihamielisiä robotteja. Tunnelma on imaissut itseensä parikin annosta System Shockia ja Kubrickin Avaruusseikkailua, eikä juonikaan turhaa rautalankaa väännä. Peli ei itse asiassa hiisku sanallakaan, kuka pelaaja on, mikä häntä motivoi tai miksi Horus-asema on kuolleiden astronauttien ja robottien täyttämä. Dialogia ei ole ja kirjoitettua sanaakin viljellään vain eksplisiittisiin ohjeisiin, jotka kertovat, mihin pelaajan on seuraavaksi mentävä. Aavemaisesta miljööstä, avaruusaseman pohjakartasta sekä näytöillä välähtävästä Horuksen silmästä voi päätellä vastustajakseen avaruusaseman tekoälyn, mutta siinä kaikki – loput on kaivettava omasta mielikuvituksestaan. Kaikkia Downward Spiral: Horus Stationin minimalistinen tyyli ei varmastikaan miellytä, mutta itse olen sen verran toinen toistaan kömpelömpien videopelitarinoiden kyllästämä, että pidin lähestymistä tervetulleena.

Minimalismi leimaa Downward Spiral: Horus Stationia myös pelinä. Suurin osa noin nelituntisesta yksinpelikampanjasta taittuu leijaillessa paikasta toiseen tai taistellessa pelin muutaman vihollistyypin kanssa. Pääasiallinen pelillinen haaste tulee painovoimattomassa tilassa liikkumisesta. Pelaajan on haettava vauhtia ympäristöstään joko käsin tai vetokoukulla, mikä tuntuu samaan aikaan sekä intuitiiviselta että ihmislajille epätyypillisen kömpelöltä. Täydellistä hallinnan tunnetta ei synny juuri koskaan, mikä on omiaan vahvistamaan pelin jo valmiiksi jännittynyttä tunnelmaa. Taisteluissa sama avuttomuuden tunne toistuu: aseet ovat tarkkoja naulapyssy, eikä iholle lipuvilta roboteilta pääse aina helposti karkuun. Ammuskelu oudon muovisilla lelupyssyillä voi olla toisinaan turhauttavaakin, mutta useimmiten vihollisten kohtaaminen on ainoastaan hieman pelottavaa. Parhaimmillaan Downward Spiral: Horus Stationin robotit aiheuttivat samanlaisia pelkotiloja, joita olen saanut joskus lapsena Parallax Softwaren legendaarisista Descenteistä. Ammuskelumekaniikat eivät tunnu joka tapauksessa kuitenkaan kovinkaan hienostuneilta ja mikäli arvostaa enemmän viimeisen päälle hiottuja pelimekaniikkoja kuin kuumottavaa fiilistä, voi yksinpelin taittaa halutessaan myös täysin ilman vihollisia.

Muilta osin Downward Spiral: Horus Stationin pelimekaniikat tuntuvat vähän niukoilta. Mukaan mahtuu jokunen puzzle ja loppuvastustajakin, mutta ei mitään sellaista, joka pysäyttäisi etenemistä paria minuuttia kauemmaksi. Parissa kohdassa joutuu piilottelemaan vihollisilta, mikä tuntuu virtuaalitodellisuudessa aivan eri tavalla kutkuttavalta kuin perinteisissä peleissä. Ylivoimaisesti parasta antia ovat kuitenkin pelin miljöö sekä painostava ja eristynyt tunnelma, joka lähenee kauhupelimäisiä sfäärejä ilman halpoja säikytyksiä tai tietoista pelottelua. Ympäristöissä näkee valitettavasti jonkin verran copypastea, eikä maailmakaan ole ehkä ihan niin interaktiivinen, kuin tekijät olisivat varmasti toivoneet. Ilmeisistä pelikehityksen mittakaavarajoitteista huolimatta, Downward Spiral: Horus Station tarjoaa tasaisin väliajoin upeita ympäristöjä ja elämyksellisiä näkymiä aina aseman ulkopuolisista avaruuskävelyistä valtavaan tekoälyhalliin. On tosin tunnustettava, että pelin ja sen ympäristöjen tuottama fiilis kumpuaa lähes täysin virtuaalitodellisuuslaseille ominaisesta läsnäolon tunteesta; perinteiseltä ruudulta pelattuna Downward Spiral: Horus Station ei valitettavasti oikein jaksa säväyttää.

Yksinpelikokemuksen ohella Downward Spiralin kampanjan voi taittaa myös kaverin kanssa, verkossa pelattavan yhteistyömoninpelin kautta. Omasta tuttavapiiristäni ei valitettavasti löytynyt tähän hätään toista VR-hullua, joten se, millainen vaikutus toisen henkilön läsnäololla on pelin kuumottavaan tunnelmaan, jää nyt pelkän spekulaation varaan. Verkkopelipuolelta löytyy myös perinteinen deathmatch ja robotteja vastaan pelattava horde-moodi, joissa kummassakaan ei ainakaan kirjoittamisen hetkellä tahtonut riittää pelaajia. Ongelmaa ei helpota kunnollisen aulatilan ja pelilistauksen puuttuminen. Kavereidensa valjastaminen peliseuraksi lienee tällä hetkellä ainoa tapa päästä tutustumaan Downward Spiral: Horus Stationin moninpeliantiin.

Tekniseltä toteutukseltaan Downward Spiral on enimmäkseen onnistunut, mutta siinä on eräs todella häiritsevä piirre: pelin saumattomaksi tarkoitetut transitiot eivät ole kovinkaan saumattomia, vaan ruudunpäivitys hyytyy tyystin aina kun joudutaan lataamaan uutta aluetta. Kokemus saattaa olla erilainen nopealta SSD-levyltä pelattaessa, mutta ainakin mekaanisella kiekollani jälki oli rumaa ja jopa pahoinvointia pahentavaa. Muilta osin peli toimi juuri kuten pitääkin, eikä ainakaan testilaitteistolla esiintynyt erityisiä suorituskyky- tai muitakaan ongelmia. Erityisen papukaijamerkin voisi antaa hyvin suunnitellusta inventaariokäyttöliittymästä sekä siitä, että koko kokonaisuus kaikkine toiminnallisuuksineen on saatu pelittämään loogisesti kahdella virtuaalikädellä ja vain parilla napilla. Toisen plussapisteen ansaitsee pelin vähäeleinen äänisuunnittelu, joka teroittaa pelin kolkkoa ja eristäytynyttä tunnelmaan. Horus Stationin huumaava hiljaisuus on omiaan virittämään pelaajan suorastaan vainoharhaiseen mielentilaan, jossa jokainen rasahdus ja kolahdus on potentiaalinen uhka. Tärkeimmissä käännekohdissa hiljaisuus väistyy ja tilan täyttää Ville Valon erinomaisen tunnelmallinen elektroambient.

Niin paljon kuin Downward Spiral: Horus Stationin veitsellä leikattavasta tunnelmasta nautinkin, hiipii mieleen väkisinkin ajatus, että pelistä olisi saanut pienellä lisäpanostuksella vielä kertaluokkaa paremman. Ympäristöt voisivat olla vähemmän tyhjiä ja interaktiivisempia. Etenkin visuaalisesti upeita avaruuskävelyosioita olisi saanut hyödyntää rohkeammin. On toki vähän halpaa kritisoida pientä indie-peliä siitä, ettei tekijöillä ole ollut käytössään enemmän rahaa ja aikaa sisällön luomiseen, mutta toisaalta tekijöiden visio on hieno ja toteutus tuotannon kokoluokkaan nähden vakuuttava. Ilman virtuaalitodellisuusvermeitä en Downward Spiral: Horus Stationia välttämättä suosittelisi, mutta VR-laseilla ja astronautin sisäkorvalla hankinnan pitäisi olla itsestään selvä kaikille avaruusscifin ystäville.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Painottomuudessa liikkuminen haastavaa mutta intuitiivistä
  • Todella yksinäinen ja jännittynyt tunnelma
  • Vähäeleinen tarina ei selittele turhia
  • Realistinen ja monin paikoin näyttävä miljöö
  • Virtuaalitodellisuuden ehdoilla suunniteltu käyttöliittymä
  • Äänisuunnittelu

Huonoa

  • Liikaa kloonattuja ympäristöjä, eikä juuri ylimääräistä tutkittavaa
  • Olematon match making ja autio verkkopeli
  • Saumattomat lataustauot eivät kovin saumattomia
  • Kysyy toleranssia VR-pahoinvoinnille