Arvostellut: Mikko Kosonen, 18.helmikuu 2020

Peliarvostelu

Dragon Ball Z – Kakarot

Pelin nimi:Dragon Ball Z - Kakarot
Lajityyppi:Tappelupelit
Alusta:PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija:Cyberconnect2/Bandai Namco
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Dragon Ball Z - Kakarot kansikuva

Dragon Ball Z on vuodesta 1989 jatkunut japanilainen animesarja ja jatkoa alkuperäiselle Dragon Ball -sarjalle.

Z-versiossa seurataan Maassa asustavan ja sitä kavereidensa kanssa suojelevan varttuneemman sayalaisen, Gokun, seikkailuita.

Mitä tulee pelkästään Dragon Ball Z -aiheisiin videopeleihin, on niitä ehditty vuosien varrella ehditty julkaista järkyttävästi yli viisikymmentä kappaletta.

Tuorein tulokas on Bandai Namcon julkaisema Dragon Ball Z: Kakarot. Tulin todenneeksi reilu yksitoista vuotta sitten Dragon Ball Z: Burst Limit -peliarvostelun yhteydessä, että en ole seurannut kyseistä animea juuri lainkaan ja se vähä mitä katsoin (ja tykkäsin) nuorena poikana, oli ainoa kokemukseni sarjan parissa. Tämä pätee edelleen – en ole liiemmin Gokun ja kumppaneiden sekä pahisten, Vegetan, Nappan, Friezan ja muiden hahmojen edesottamuksia tullut katsoneeksi.

Tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan Dragon Ball Z – Kakarotin pelaamista, joka päällisin puolin on sinänsä varsin mukiinmenevää ajanvietettä ja hahmoistakin saa kiinni, kunhan alun vaikean nimiopettelun jälkeen alkaa pysyä kärryillä.

Peliin on sotkettu hieman avoimen maailman temmellystäkin, mutta pääosaa näyttelee tappeleminen erinäisten pahisten kanssa. Tarina seuraa isäksi tulleen Gokun seikkailuita, joka yhdessä vaimonsa Chi-Chin sekä poikansa Gohanin kanssa asustaa pienessä mökissä.

Ei aikaakaan, kun alkaa (jälleen kerran) kasaantua tummia pilviä taivaalle. Pelin alku menee pojan kanssa leikkiessä ja omenoita kerätessä ja kalastellessa nätisti vihertävissä luontomaisemissa tutoriaalin parissa, mutta auvoinen aika jää pian taakse, kun pahat saylaiaset, muun muassa juurikin Nappa ja Vegeta, mutta myös Raditz ja Frieza haluavat tuhota Maa-planeetan ja siinä sivussa sinne asettuneen Gokun ja tämän kaverit. Ne Dragon-pallotkin pitäisi saada pahojen käsistä pois.

On aika nousta hyökkääjiä vastaan! Mukaan taisteluun sivuroolien muodossa liittyvät muun muassa Yamcha, Chiaotzu, Yajirobe, Krillin sekä vastahaluinen Piccolo. Muissa rooleissa nähdään tuttuja hahmoja, kuten King Kai, Master Roshi, Kami, Mr. Popo sekä hassu kissa Puar ja possu Oolong.

Animea kerrakseen

Tarinansa osalta Dragon Ball Z – Kakarot on allekirjoittaneen mielestä sarjaa seuraamattomallekin mielenkiintoinen. Hahmot kuin välipätkätkin on visualisoitu peliä varten erittäin hienosti muistuttamaan anime-esikuvaansa. Pohjalla hyrräävä Unreal-moottori tekeekin siis hienosti kunniaa näille tärkeimmille elementeille, mutta varjopuolena pelin maisemiin muihin objekteihin, kuten rakennuksiin tai merkityksettömiin sivuhahmoihin ei ole kiinnitetty juuri mitään huomiota.

Tarinan aikana vieraillaan Maan ohella myös Namek-planeetalla, mutta pelissä näiden kahden välinen ero peligrafiikassa on lähinnä maastojen erilainen sävytys, vuoria ja nyppylöitä sisältävien maisemien pysyessä muutoin samana. Yleisvaikuelma pelin grafiikasta onkin melko lattea. Kun taistelemaan päästään upeiden efektien vallatessa ruudun, ei vaisuja maisematekstuureita kuitenkaan sinänsä ehdi katsella.

Suurin osa peliajasta kuluu nimittäin erilaisten taisteluiden parissa, käytiinpä ne sitten sarjasta tuttujen isompien pahisten tai heikompien rivipahisten kanssa, oltiin sitten missä paikassa tahansa. Välillä sivutaisteluista ei meinaa edes tulla loppua, kun pelaaja itse yrittäisi päästä paikasta A paikkaan B vapaan tutkailun ja lentelyn aikana, mutta kun ne rivipahikset ilmaantuvat kytikselle ja seuraa väkisinkin taistelu, jotka toistuvat peruspahisten kanssa käytännössä aina identtisen tuntuisina.

Välillä päästään onneksi hengähtämään niiden välipätkien muodossa, mutta myös vapaata pelailu ja tutkailuakin on tarjolla – välillä peli jopa antaa pelaajan olla rauhassa, eikä syökse peruspahiksia joka tuutista. Pelin maailma ei ole varsinaisesti kokonaan avoin, sillä se koostuu monesta eri osa-alueesta, mutta kaikki maailmankartalta valittavat alueet ovat yksittäisinä pääosin mukavan kokoisia, joten sitä avoimen maailman tuntua tulee pakostakin ja lentelemään, juoksentelemaan ja hyppelemään pääsee tilavan tuntuisissa maisemissa.

Rivipahiksien teilaamisen ja sitä kautta XP:n keräämisen ja hahmotason nostamisen ohella voidaan suorittaa yksinkertaisia sivutehtäviäkin, joista niistäkin kertyy yleensä roimasti XP:tä. Välillä sivutehtävät sisältävät taistelemista, mutta välillä kyseessä saattaa olla esimerkiksi jonkin hahmon varjostaminen tai vaikkapa tarvikkeiden kerääminen tiettyä ateriaa varten.

Pelissä voidaan käydä myös esimerkiksi rennosti kalassa, kerätä puista omenoita lentämällä niitä päin tai metsästää dinosauruksia, peuroja ja susia. Kaikki ruoka-ainekset on tarkoitettu aterioiden valmistukseen, joita kotiäiti Chi-Chi, mutta myös useammat muut hahmot osaavat laittaa. Kauppiailtakin voidaan ostaa raaka-aineita, joita maksetaan Z-pallukoilla. Pallukoita sen sijaan voidaan noukkia mukaan pelimaailmasta, maasta kuin taivaaltakin.

Aterioita syömällä ennen taisteluita saadaan hetkellistä boostia statseihin ja sitä kautta parannetaan omia taistelumahdollisuuksia. Syömisen ohella hahmostatseja parantavat eräänlaiset ystävä-hahmonappulat, joita pelaaja saa palkinnoksi pelissä etenemisestä. Näitä voi sitten sijoitella hieman sekavalla ”yhteisö-välilehdellä” eri hahmojen jatkoksi, jonka kautta ne vaikuttavat boostaavasti eri tavoin. Mitä tulee itse taisteluihin, saadaan pelissä aika ajoin myös aiemmin mainittuja tuttuja hyviksiä mukaan taisteluun. Näiden ”peluuttaminen” onnistuu käyttämällä taistelun aikana erillisiä tuki-hyökkäyksiä, jolloin tekoäly hoitaa niiden suorittamat hyökkäykset.

Kamehameha!

Apu kelpaa kyllä, sillä vähänkään vaikeammat taistelut kun eivät läheskään aina ole mitään läpihuutojuttuja, etenkään ne tarinataistelut, joissa kohdataan vaikeampia hahmoja. Taisteluita saakin välillä yrittää useamman kerran ennen kuin onnistuu ja silloinkin voitto saattaa tulla vain pienen eron turvin. Pelin alussa pelataan sankarilla Goku ”Kakarotilla”, mutta tarinan edetessä pääpaino siirtyy enemmänkin pojan, Gohanin ohjaamiseen. Pieninä sivalluksina päästään kokeilemaan myös Piccolon sekä Vegetan ohjaamistakin.

Taistelun aikana hahmoilla on käytössään lähimättäminen, mutta myös etäiskuiksi luokiteltavia hyökkäyksiäkin, kuten energiapalloja sekä valtava ja tehokas energia-aalto. Näistä jälkimmäinen on tosin huono siinä mielessä, että kun se päräytetään eetteriin, ei oma hahmo voi lainkaan liikkua eikä säätää aallon suuntaa. Joten jos pahis ei lopulta jääkään siihen kohdalle, mihin energia ammutaan, menee isku hukkaan ja pahimmassa tapauksessa saa vielä viholliselta pari iskua.

Onneksi pelaajan ehtyvä Ki-energia saadaan täyteen lataamalla sitä kolmionappula pohjassa, mutta tämäkin estää hetkellisesti liikkumisen. Yhden liikkeen rämppääminen ei pelissä pidemmän päälle toimi, vaan peli laittaakin pelaajan vaikeampina hetkinä miettimään mitä iskua käyttää ja minä hetkenä. Mikäli ei ole mukana taistelussa täysin keskittyneenä, tulee helposti selkään, eikä siinä auta nautitut ateriat tai energiaputelitkaan. Game overin sattuessa taistelua pääsee onneksi aina yrittämään saman tien uudelleen. Muutoinkin tallentamisen kanssa peli on varsin armelias ja tallentaa voi koska tahansa pelin aikana, ei pelkästään checkpointeissa tai tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Kiivaista mittelöistä huolimatta taisteleminen toistaa silti allekirjoittaneen mielestä loppujen lopuksi itseään. Erilaisia iskuja kun ei loppujen lopuksi ole niin kovin montaa. Kaiken lisäksi taisteluiden aikana käyntiin lähtevä ”taistelumusiikki” looppaa taustalla ja sama lyhyt raita soi rasittavasti kaikissa taisteluissa. Samaan tapaan pelimaailmaa rauhassa tutkailtaessa soi taustalla aina yksi ja sama musiikki. Pelin ääninäyttely sen sijaan tuntuisi olevan varsin erinomaista – pelasin peliä alkuperäisillä japanilaisäänillä ja tunnetta välipätkien kyytipojaksi riittää yllin kyllin. Varsinaisen dialogin sekaan on heitetty myös muminaa ja öhinääkin, mikä ei sinänsä haitannut lainkaan menoa.

Kun Dragon Ball Z – Kakarotia on tarpeeksi mättänyt alkaa toivoa, että tarina vain etenisi – ja etenisi vaikkapa loppuunsakin. Mutta tarina onkin itse asiassa melko pitkä ja pelattavaa riittää parhaimmillaan jopa pariksi, kolmeksikymmeneksi tunniksi. Sivutehtävien suorittaminen, rivitaisteluiden suorittaminen lisää entisestään pelin kestoa, mikäli haluaa puffata omaa XP-mittariaan ja hahmotasoaan kovemmaksi ennen kuin jälleen etenee tarinassa.

Pidemmän päälle peliä jaksaakin pelata oikeastaan vain pienempinä annoksina, muutamia taisteluita hoidellen ja tarinaa pienesti edistäen – osittain myös siksi, että taistelut vaikeutuvat pelin edetessä selvästikin ja sormet ovat hellänä – pitkien matsien jälkeen koettavissa niukoissa tappioissa myös hermotkin löytävät kireytensä.

Loppusanat

Dragon Ball Z – Kakarot on tuttuun animemaailmaan sijoittuva tuorein peli, joka seuraa Gokun, tämän pojan Gohanin sekä kumppaneiden seikkailuita ja taisteluita. Pelimekaniikaltaan sinänsä varsin onnistunut peli, jonka tarina pitää otteessaan jopa vihkiytymätöntäkin – jos vain jaksaa grindata itsensä läpi koko pitkän, enemmän tai vähemmän itseään toistavan seikkailun parissa.

Sanomattakin on selvää, että kaikki kyseisen animen fanit varmasti haluavat (ja toki voivat) antaa pelille pientä lisäpisteytystä mielessään.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Tarina ja hahmot ovat mielenkiintoisia
  • - Hahmot ja välipätkät on visuaalisesti hyvin toteutettu
  • - Tarinalla riittää pituutta ja sivupuuhasteltavaakin löytyy
  • - Ääninäyttely
  • - Pelimaailman vapaa tutkailu tuo vaihtelua
  • - Taistelut ovat parhaimmillaan tiivistunnelmaisia..

Huonoa

  • - ..Mutta pidemmän päälle ne toistavat itseään
  • - Grafiikka on vaisua, hahmoja lukuunottamatta
  • - Musiikki toistaa liikaa itseään