Atarin julkaisema ja Namco Bandain kehittämä, ties kuinka mones kymmenennes Dragon Ball Z -animaation pohjalta työstetty peli kantaa nimeä Dragon Ball Z – Burst Limit. Kaikki jotka tätä kyseistä, varsin kummallista animaatiosarjaa ovat seuranneet varmastikin myös tietävät mistä siinä oikein on kyse, joten en edes lähde yrittämään selittämään sen sielunelämää, sillä vaikka allekirjoittanut itsekin muutaman jakson nuorempana näki, ei sarjan idea koskaan ehtinyt aueta.
Täytyy sanoa, että olin erittäin skeptinen kyseisen pelin suhteen, kun se postiluukustani kilahti. Ehkä osittain juuri siksi, että en koskaan ollut juurikaan sarjaa katsonut ja ne muutamat minuutit mitä olen vahingossa sitä maikkarilta nykyaikana tuijottanut, eivät valottaneet sarjan tapahtumia yhtään sen enempää kuin silloin nuorempanakaan.
Täydeksi yllätyksekseni joudun kuitenkin toteamaan, että jopa pidin Dragon Ball Z – Burst Limit -pelistä jossain määrin sitä pelatessani. Pelimekaniikaltaan Burst Limit on melko perinteisen kaavan tappelupeli tyyliin Tekken, Dead Or Alive tai vanhemmat Mortal Kombat -pelit, sillä vaikka ulkoasu onkin sitä kolmatta ulottuvuutta, on itse pelattavuus käytännössä varsin vankkaa 2D:tä, eli maastossa ei sivuille liikkumaan juurikaan pääse itsekseen, kuvakulman pysyessä koko ajan sivuttaisena. Yksinpelin sydämenä toimii 15 tason pituinen Z Chronicles -pelimoodi, jossa käydään tappelumatseja matsien perään ja jokainen voitettu taistelu sitten avaa uusia areenoita ja hahmoja pelattavaksi pikapelimoodissa.
Mitään kovin loogista tarinaa pelissä ei ole, vaan hyvikset ja pahikset vetelevät toisiaan vuorotellen turpiin. Pelistä löytyy useita erilaisia liikekomboja ja vieläpä todella näyttäviä sellaisia erikoisliikkeiden kera ja taisteleminen pelissä onkin kaiken kaikkiaan varsin näyttävää.
Taistelemisen väliin on sitten tungettu pelin omalla moottorilla työstettyjä lyhyitä animaationpätkiä, joissa hahmot huutelevat tosilleen, vannovat kostoa ja niin edelleen. Näitä kutsutaan nimellä “drama piece” ja vaikka aluksi ovatkin varsin huvittavia ja luovat autenttista tunnelmaa faneja ajatellen, alkavat ne tietyn ajan jälkeen ärsyttämään, sillä ne katkovat joka ikisessä taistelussa pelin eheätä ja nopeatempoista menoa, minkä lisäksi lähestulkoon aina tällaisen drama piecen jälkeen pelaajan hahmo onkin vaihtanut yllättäen paikkaansa taistelukentällä ja mahdollisuus siihen kasvaa, että vihollinen kerkeää tempoa pelaajaa kuonoon taistelun jälleen jatkuessa.
Harmillisesti Dragon Ball Z – Burst Limit alkaa myös toistamaankin itseään aivan liian nopeasti, vaikka toisaalta eivätkös kaikki yksinkertaiset tappelupelit tee samaa yksinpelinä pelattuna. Dragon Ball pelaaja mättää tekoälyvihollisia turpaan kenttä kentän perään ja välillä meno äityy niinkin aggressiiviseksi, että jompikumpi lyö toisen ilmaan ja siellä sitten leijutaan ja mättäminen jatkuu ilmassa. Aina ilmaan lentäminen ei tarkoita edes välttämättä puolta metriä maanpinnasta, vaan osa taisteluista ratkaistaan jopa niinkin korkealla kuin pilvien yläpuolella. Kun taistelu on ohitse, putoaa vastus maan kamaralle, mutta ei kuitenkaan liiemmin näemmä satuta itseään, vaan on menossa mukana jälleen seuraavan kerran kun tarvitsee ottaa pelaajasta revanssia. Haukotusta alkaa pelaajan suunnasta ilmenemään ainakin siinä vaiheessa, kun ties kuinka monennes taistelu ratkotaan siellä yläilmoissa ja aina lennetään sen saman välianimaation voimin ylös, vaikka kamppailijat olisivatkin eri hahmoja.
Yksinpelin ohella peli tarjoaa siis pikapelimuodon, jossa voi taistella tietokonetta taikka kaveriaan vastaan, jonka lisäksi taisteleminen on myös mahdollista viedä Liveenkin, joskaan pelaajia ei ainakaan arvosteluhetkellä löytynyt linjoilta. Yksinpelaajalle on tarinamoodin ohella tarjolla myös trial pelimuoto, joka kätkee sisäänsä kolme yksinkertaisempaa pelimuotoa, joita ovat survival, time attack ja score attack, joista kaikista voi jo nimensäkin perusteella päätellä suurin piirtein niiden tavoitteet.
Visuaalisesti Dragon Ball Z – Burst Limit on erittäin onnistunut paketti ja vangitsee sarjan anime-grafiikkaisen ulkoasun erittäin uskottavasti kaikkine taisteluliikkeineen ja iskuineen päivineen. Myös sarjasta tutut monet hahmot on erittäin hyvin tunnistettavissa ruudulta ja välillä tuntuukin siltä kuin katsoisi itse sarjaa, joka tietysti vaan tarkoittaa sitä, että pelin graafikot ovat osuneet napakymppiin pelin visuaalisen puolen suunnittelussa. Äänipuolella niin ikään homma toimii ja siinä missä ääniefektit ovat varsin uskollisia kyseiselle animaatiolle, on meno tönkköä englantidubbausta myöten aivan sitä itseään. Sarjan fanit voivat halutessaan kuitenkin valita myös alkuperäisen japanilaisen ääniraidankin kuunneltavakseen, mikäli siltä tuntuu.
Kuka pelistä sitten todennäköisesti kaikkein eniten nauttii? Sarjan fanit ovat tottakai ykköspaikalla, mutta ehkäpä lisäksi hieman nuoremmat pelaajatkin voivat peliin tutustua, sen erittäin miedon väkivaltansa vuoksi. Tappelupelinä näin yleisesti Dragon Ball Z – Burst Limit tuskin kiinnostaa vanhempia pelaajia, vaikka allekirjoittanut siitä sen oman hetkensä nauttikin.
