Dreii arvostelussa

Videopeleistä tavataan puhua usein jonkun selkeästi määritellyn genren edustajina. Silloin tällöin vastaan putkahtaa kuitenkin teoksia, joissa perinteinen luokittelu ei tunnu riittävältä. Tällainen on sveitsiläisen Etter Studio -designtalon Dreii. Dreii on siis periaatteessa ongelmanratkontapeli, mutta ihan yhtälailla se voisi olla kertomus tunnelmoinnista, meditaatiosta ja yhteistyöstä. Erikoinen konsepti, joka enimmäkseen jopa toimii.

Dreiin idea ei ole kovin monimutkainen. Kyseessä on pelkistetty, fysiikkamallinnukseen nojaava ongelmanratkontapeli, jossa nostellaan yksinkertaisia geometrisiä kuvioita erilaisiksi muodostelmiksi. Palikoihin ei tartuta suoraan, vaan niihin kiinnitytään omituisesti helisevällä linnulla ja hilataan narun varassa paikoilleen, kuin helikopterilla ikään. Pienet taustalla leijailevat valopallot ilmaisevat mihin kohti tasoa palaset pitäisi asetella, mutta se, miten lopputulokseen päästäisiin, jää pelaajan itsensä mietittäväksi.
Konsepti on siinä määrin yksinkertainen, että tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, miten vaivatta peli jaksaa kantaa läpi viidenkymmenen tasonsa ja aika-ajoin jopa yllättää pelaajaa uusilla ideoilla. Välillä siirrellään palikoita, joihin ei voi itse suoraan kiinnittyä, välillä puolestaan rakennetaan veden päälle. Omia suosikkejani ovat avaruustasot, joissa keskellä leijaileva harmaa kappale vetää pelaajan ohjastamia palikoita magneetin tavoin puoleensa. Kaikki tekijöiden päähänpistot eivät tosin ole yhtä onnistuneita ? metsään mennään silloin, kun peli alkaa edellyttää liiallista tarkkuutta tai ajoitusta. Etenkin ne harvat tasot, joissa puuskittainen sivutuuli puhaltaa lähes valmiin palikkatornin kerta toisensa jälkeen kumoon, sai minut repimään meditointihousuni useammin kuin kerran.

Ylivoimaisesti iloisin yllätys on kuitenkin Dreiin salakavala moninpeli. Kun tähdet ja planeetat asettuvat oikeaan asentoon yhdistää Dreii kaksi tai kolmekin pelaajaa mielivaltaisesti samaan tasoon, ratkomaan yhtä ja samaa ongelmaa. Viestintään ei ole kuin yksittäisistä sanoista koostuva sanalista, mutta muuta ei oikeastaan tarvitakaan. Pelaajien tavoitteet ovat niin selkeät ja yhteneväiset ja pelattaessa syntyvä elekieli niin selvää, että yhteistyö syntyy kuin itsestään. Homma tuo mieleen Thatgamecompanyn loisteliaan Journeyn, mutta harmillisesti peliseura tuntui olevan arvosteluhetkellä todella kiven takana. Niin paljon kuin saumattomasta moninpelikokemuksesta tykkäänkin, voisi jonkinmoinen seuranhakuhuone tehdä Dreiille hyvää.
Toinen pelin isoimmista vahvuuksista on sen minimalistinen tunnelma. Kirjoitettuja sanoja tai ohjeita ei pelistä suuremmin löydy, grafiikka on pelkistettyä ja äänimaailmaa hallitsevat rauhaisat kilahdukset ja helähdykset. Pelaaja pitää liikkuessaan samanlaista ääntä kuin puinen tuulikello, mikä on omiaan virittämään rauhallista, meditatiivista tunnelmaa. Harmillisesti tekninen toteutus ei yllä aivan tunnelman tasolle ja pienet satunnaiset yskäisyt ruudunpäivitysnopeudessa pääsevät nakertamaan kokemuksen samettisuutta. Ongelmat ovat näkyvämpiä PlayStation Vitalla, kuin PlayStation 4:llä, mutteivät täysin fataaleja kummallakaan.

Katsojasta riippuen, Dreii on joko interaktiivinen taideteos tai helpohko ongelmanratkontapeli, mutta niin tai näin, sitä on helppo suositella melkein kenelle tahansa. Tietyt nopeus- sekä tarkkuuspuzzlet ja pienet teknisen hikat syövät auttamatta sen rauhaisaa auraa, mutta muutaman euron pikkupeliksi Dreii on varsin onnistunut ja tyylikäs. En nyt ole aivan varma, onko Dreii juuri se peli, jonka takia PlayStation 4:n kaltainen musta monoliitti kannattaa olohuoneen televisiotasolle hommata, mutta kyllä sitä aika paljon huonompaakin tekemistä olohuoneessaan keksii. Kiehtova teos kaikkiaan.