Driver 76 arvostelussa
Driver 76 on taannoin ilmestyneestä Driver - Parallel Linesista pyöräytetty kevytversio, joka siirtää pelaamisen painopistettä Grand Theft Autojen hiekkalaatikkomallista lähemmäksi tehtäväkohtaista kaahailua ja tuo mukaan vieläpä Driver sarjassa ennennäkemättömän moninpelin. Pelattavuudeltaan ja tunnelmaltaan onnistunutta kokonaisuutta rasittavat erittäin lyhyeksi jäävä yksinpeli sekä pidemmän päälle monotoniseksi käyvä tehtäväsuunnittelu. Todellisen hittipotentiaalin hyödyntäminen on siis jäänyt tälläkin kertaa hieman puolitiehen, mutta kyllähän Driver 76:sta irtoaa ihan kelvollista matkaviihdettä ja tiukkaa groovea ainakin yhden kesämökkireissun ajaksi.
Yrityksen puutteesta ei Driveria voi ainakaan syyttää; jo kolme jatko-osaa poikinut sarja, kun ei ole kerännyt yksiselitteisen positiivista palautetta sitten vuonna 1999 ilmestyneen ensimmäisen osansa. Kyynisempi voisi puhua jopa kuolleen hevosen potkimisesta, mutta itse viimeistä varsinaista uutta osaa, Driver – Parallel Linesia pelanneena elän vielä siinä toivossa että neljännen osan positiivinen kehitys jalostetaan vielä joskus ensimmäisen Driverin tasoiseksi, huikean onnistuneeksi urbaaniksi kaahailupeliksi. Nämä luulot punnittanee tulevaisuudessa, toistaiseksi pelkän huhun tasolla pyörivän Driver 5:n ilmestyessä, mutta tässä odotellessa PSP:n omistajat voivat viihdyttää itseään pienellä Parallel Linesin jälkimainingeista pyörähtäneellä välipalalla, Driver 76:lla.
Nimensä mukaisesti Driver 76 asettuu funkahtavalle 70-luvulle; aikaan jolloin autoissa oli muskelia ja groovessa selkärankaa. Juoni heittää pelaajan vastikään New Yorkiin muuttaneen autokuskin, Rayn housuihin. Päivät isossa omenassa autoja korjaillen ja biljardia pelaillen alkavat nopeasti tympimään Rayta, kunnes hän kiinnittää silmänsä paikallisen kiinalaismafian pomon, Zhoun tyttäreen Chen-Chihin. Tie naisen sydämeen vie luonnollisesti appiukon kautta, joten Ray ryhtyy tuumasta toimeen 70-luvun sarjojen tummaihoista kiintiötä edustavansa kaverinsa Slinkin kanssa. Vaatimattomasta sushirekkojen kaappaamisesta lähtenyt suunnitelma riistäytyy nopeasti käsistä ja nuorukaiset huomaavatkin kohta sotkeutuneensa leukaperiään myöten newyorkilaisjengien huumebisneksiin.
Driverin tarina kerää ulkoisesta toteutuksestaan täydet pisteet; juoni etenee ruutu kerrallaan, tyylillä piirretyn sarjakuva-albumin sivuilla, letkeän musiikin ja onnistuneen ääninäyttelyn hivellessä korvia. Käsikirjoituskin on enimmäkseen toimivaa ja vaikkei nyt mitään ennennäkemättömän nerokasta juonikuviota rakennellakaan, seuraa touhua ihan mielellään alusta loppuun. Pidemmälle edettäessä, kerronta alkaa kuitenkin kompastelemaan omaan sukkeluuteensa, sillä tapahtuipa juonessa mitä tahansa, pysyy musiikki sulavana, päähenkilöt viileinä ja meininki mieltä nostattavana, eikä pienintäkään dramatiikantynkää rakenneta edes silloin kun se olisi paikallaan.
Pelillisesti Driver 76 on olemassaolonsa velkaa Parallel Linesille. Temmellyskenttänä toimii yhä valtavan kokoinen New York, joka mittakaavaltaan ja ulkoasultaan lienee yksi realistisimmista ison omenan kuvauksista hiekkalaatikkopelien tähänastisessa historiassa. Vaikka kaupunkimaisemat ovatkin kiitettävän vaihtelevia, toimii valtava New York pääasiassa pelkkänä tehtävien taustakulissina, sillä kaahaamisen ohella ei paikka tarjoa juuri mitään virikkeitä, sinne tänne ripoteltujen tähtien keräilyä lukuun ottamatta. Tämä olisi suurempi ongelma, mikäli Driver 76 pakottaisi pelaajan harrastamaan tehtävien välillä ajelua Grand Theft Auton tyyliin, mutta Parallel Linesista näemmä otettu opikseen ja niin sivu- kuin juonitehtäviinkin pääsee hyppäämään suoraan kartasta käsin. Mikäli kaupungin katuja haluaa tästäkin huolimatta koluta, onnistuu tämä vieläkin erillisessä “take a ride” -moodissa.
Tehtävät itsessään ovat melko tuttua huttua aiempia Drivereita pelanneille, joskin epätasaisesti hyppivä vaikeustaso ja paikoittaiset ongelmat PSP-Driverin ruudunpäivitysnopeudessa tuovan matkaan omat mutkansa. Juoni pistää pelaajan milloin kilpa-ajoon, milloin varastamaan menopelejä hinausautolla, useimmiten aikarajan ja/tai virkavallan ja/tai vihollisjengiläisten hengittäessä niskaan. Jalkaisin tapahtuvat ammuskelutehtävät on onneksi karsittu tällä kertaa minimiinsä, mikä on pelkästään hyvä juttu, sillä Driverin vahvuudet piilevät jenkkiautoille ominaisen laivamaisessa ajomallissa sekä 70-luvun elokuvien hengessä etenevissä takaa-ajoissa. joita pelistä löytyy enemmän kuin riittävästi. Hauskana pikku bonuksena, takaa-ajojen elokuvamaisuutta voi halutessaan korostaa katselemalla toimintaa hidastetusta “drive by” -kuvakulmasta, joka toisaalta tekee ajamisesta mahdotonta, mutta toisaalta näyttää niin tyylikkäältä että riskin tuntuu sopivassa mielentilassa ottamisen arvoiselta.
Vaikka taka-ajot ovatkin hetkittäin viihdyttäviä, eivät pääasiassa pelkän kaahailun varaan rakennetut tehtävät jaksa vangita pelaajaa turhan moneksi kymmenminuuttiseksi kerrallaan. Driver 76 toimiikin parhaiten lyhyissä pätkissä pelattuna, sillä tällöin voi, paitsi suojautua tehtävien itsensätoistavuuden tuomilta rasitteilta, myös saada tosiasiassa vain noin neljän tunnin mittainen yksinpeli tuntumaan huomattavasti todellisuutta pidemmältä. Kahdenkymmenenseitsemän juonitehtävän ohella pelattavaa löytyy noin viidenkymmenen yksin pelattavan sivutehtävän verran sekä muutamia, pääasiassa kilpa-ajoon perustuvia moninpelimuotoja.
Pelaajaa houkutellaan hieman geneeriseltä haiskahtavien sivutehtävien pariin jakelemalla autojen virittelyyn ja aseiden hankintaan kulutettavaa virtuaalirahaa, sekä kaikennäköistä melko turhanpäiväistä bonustilpehööriä vaihdellen avaimenperistä vaatteisiin. Vaikka itse koinkin tuon bonusrojun lisäarvoltaan hieman yhdentekeväksi, saattaisi joku muu innostua ajatuksesta että sälää voi halutessaan vaihdella kavereiden kanssa PSP:n langattoman verkon välityksellä. Samantapainen mukava silaus on lisätty myös moninpeliin, sillä kisoja voi ajaa vedonlyöntihenkisesti “pink slipseistä”, eli pistämällä vaivalla virittelemänsä auton likoon voitosta.
Kun kaikki Driver 76:n osat summaa yhteen, vastaa kokonaisuus suurin piirtein mobiiliin tilaan pakattua Driver – Parallel Linesia moninpelillä höystettynä. Tuttu pelattavuus, tuttu kaupunki, tuttu aikakausi ja tuttu (sekä loistava) soundtrack nostavat Driver 76:n laadullisesti piirtein samalle lähtöviivalle Parallel Linesin kanssa, mutta pituudeltaan tyngäksi jäävä yksinpeli ja miljöön jämähtäminen ainoastaan yhdelle aikakaudelle saavat Driver 76:n näyttämään lopulta Parallel Linesin säästöversiolta. Esineiden vaihtelu ja moninpeli ovat kumpikin toki ihan tervetulleita lisäominaisuuksia sellaisille, joilta PSP:tä tahkoavia pelikavereita löytyy, mutta muiden kannattaa pitää mielessä ettei Driver 76:n yksinpeli hyvine ja huonoine puolineen nyt ihan täysihintaisen pelin sisältömäärää vastaa.
