Dungeon Siege - Legends Of Aranna arvostelussa

Aranna, tuo mystinen sodan ja pahuuden riipimä maa on jälleen tuhon partaalla, sillä Shadowjumper on palannut ja tappannut tähtisauvan kantajan. On siis jälleen aika kaivaa esiin vanha sankarikostajan raivo ja lähdettävä estämään pahuuden voitto. Tällä kertaa pelaaja ei olekaan maatansa viljelevä talonpoika, jonka tarvitsee kahlata läpi veristen ystäviensä saavuttaakseen määränpäänsä, vaan peli alkaa lumisesta, mutta niin kauniista Arhokin kylästä.

Aikoinaan sarjan ensimmäinen osa ilahdutti pelaajaansa täysin uudella hahmojen tekoälyllä joka käytännössä mahdollisti sen, että peliä pystyi vaivatta pelaamaan reaali-ajassa. Merkittävän siitä tekee se, ettei useimmat sen kilpailijoista eivät vielä tänä päivänäkään tähän ole kyenneet. Hahmoille pystyy siis säätämään eri käyttäytymismalleja taistelun uhatessa. Esimerkiksi on mahdollista säätää koko ryhmä automaattisesti hyökkäämään samaan kohteeseen, joka useissa tilanteissa onkin nopein tie voittoon. Legends of Arannassa tekoäly on viety astetta korkeammalle edeltäjäänsä lisäämällä muunmuassa harvinaisen hyödyllinen taikajuomien jakaminen, joka jakaa juomat tasan ryhmän eri jäsenten kanssa.
Loitsuihin on Arannan legendoissa myös kajottu. Edelleen on toki myönnettävä että jos maageja on useampia, on myös useamman saman aikaisen loitsun käyttö reaaliajassa erittäin vaikeaa. Pelissä kuitenkin pystyy valitsemaan loitsuja pikanäppäimillä aivan koko kirjasta, joka tosiaan on erittäin hyödyllinen toiminto. Peliin on myös lisätty aivan uusi kantojuhta. Toki vanha kunnon aasikin löytyy, mutta uusi lisko voi osallistua taisteluun aivan kuten muutkin ryhmän jäsenet.

Itse olin varsin pettynyt pelin musiikkiin. En toki kiellä, etteikö antiikkinen intiaanimainen rummutus sopisi joihinkin pelin kohtiin, mutta sitä ei kauaa tarvitse kuunnella ennenkuin se alkaa jo käymään hermoille. Mainittakoon tässä että peliin löytyy vanhan tutun Ultima-sarjan pohjalta tehty modi Lazarus, jonka musiikit tuntuivat sopivan Dungeon Siegeen paremmin kuin alkuperäiset. Lazarus kuitenkin ainakin nykyisessä muodossaan sotkee alkuperäisen pelin dialogit täysin käyttökelvottomiksi eli sen käyttö pelkän musiikin vaihtoon ei käytännössä ole mahdollista.

Valitettavasti yhä harvemmat roolipelejä valmistavat pelitalot ymmärtävät peliä tehdessään pysyä täysin sille suunnitellussa maailmassa. Aluksi luulin että Dungeon Siege: Legends of Aranna lukeutuisi yhdeksi näistä harvoista peleistä, jotka tämän päivän massapelejä suosivassa peliteollisuudessa pystyy pitämään oman tyylinsä, maailmansa sekä arvonsa, kunnes eteeni alkoi eräässä luolassa putoilemaan dragon miniguneja ja granade launchereita. Ehkä jätin jonkin laatikon aukaisematta, sillä uzi jäi täysin kokoelmastani uupumaan. On toki myönnettävä, ettei puhdas hack’n’slashi kaikissa tilanteissa jätä juuri sijaa mielikuvitukselle, mutta tässä kohtaa näkee ettei pelin kehitystä ole ainakaan intohimolla tai hyvällä näkemyksellä pilattu.

Hahmonkehitys pelissä tapahtuu aivan kuten alkuperäisessä pelissäkin. Pelissä on neljä eri taitoa; aseenkäsittely-, sekä jousiammunta taito, sekä luonto-, ja sota taiat. Taidot kehittyvät käyttäessä ja niitä voi kehittää vapaasti ilman minkään näköisiä rajoituksia. Eri taidot kehittävät myös hahmojen fyysisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi kumpikin magian muoto kehittää hahmon älykkyyttä, joka mahdollistaa yhä parempien kaapujen käyttämisen. Soturilla taas vaaditaan voimaa yhä raskaimpiin aseisiin ja haarniskoihin, jotka jäävät heiveröiseltä maagi-paralta vain haaveeksi. Mielestäni tämä on erittäin hyvä tapa toteuttaa peli, enkä ole tähän tapaan edes törmännyt sitten Ultima-sarjojen. Sääli vain että eri taitoja on niin vähän, sillä ryhmän kokoonpano muotoutuu tietyiltä osin ajan myötä aina samanlaiseksi. Tätä toki edesauttaa myös se, että matkan varrelta kerätyt hahmot omaavat aina yhä korkeammat taidot tietyllä saralla, eli ei ole usein kannattavaa enää aloittaa harjoittamaan uutta taitoa täysin alusta.

Valitettavasti Aranna sortuu samaan kiroukseen kun useimmat muut jatko-osat. Pelissä on alunperin tehty hahmojen, sekä itse pelin tarinat ja juoni sangen suoraviivaisesti. Dialogit ovat edelleenkin tylsiä, eikä ainakaan allekirjoittaneelle peli kyennyt antamaan samanlaista kokemusta kun sarjan ykkös-osa. Johtuneeko siitä, ettei erot näiden kahden pelin välillä ole kuitenkaan niin kovin suuret ja äkkiä tuntuu siltä, ettei pelillä ole enää mitään uutta tarjottavaa.

Grafiikka pelissä on paikoin kaunista, mutta – etenkin hahmojen osalta – sangen mielikuvituksetonta ja karua. Hahmot ovat tylsiä ja varusteet sitä tylsempiä. Pelissä on tosin muutama kaapu ja hattu, jotka loivat hieman tunnelmaa mutta mielestäni tähän olisi silti ollut syytä paneutua paljon enemmän. Myös kameran rajoitettu liikerata ei anna pelaajan katsoa täysin horisontaalisesti, eli pelin maisemiakaan ei ole täysin hyödynnetty. Toki maahan käytetyt tekstuurit tulevat enemmänkin kuin tutuksi pelin edetessä, mutta uskoisin kuitenkin etten ole ainoa jolle tämä ei yksinkertaisesti riitä.
Moninpeli Arannassa on toteutettu LANin, internetin (tässä tarvitsee tietää kaverin IP) tai microsoftin oman matchmaking-palvelun avulla. Itselleni jälkimmäisestä jäi vähän huono maku suuhun, vaikka myönnettäköön etten kyseistä palvelua montaa tuntia enempää ehtinyt kokeilemaan. Tutussa kaveriporukassa on Arannalla kuitenkin kaikki edellytykset olla varsin rattoisaaa ajanvietettä. Lopuksi mainittakoon, että pelin laatikko pitää sisällään myös alkuperäisen Dungeon Siege-pelin, joten ainakin puuhaa riittää tunti tolkulla.