90-luvun PC-pelaaminen oli juonivetoisten avaruussimulaattorien riemujuhlaa: X-Wingit, Wing Commanderit, Independence Warit, Privateerit, Freelancerit ja Descent: Freespacet edustivat pelaamisen valtavirtaa, eivätkä jotain pientä ja outoa menneen maailman aligenreä. 2000-luvun puolella tilaa ovat täyttäneet Elite Dangerousin ja No Man’s Skyn kaltaiset elämäntapasimulaattorit, jotka ovat kiehtovia, mutta vaativat valtaisaa ajallista ja henkistä sitoutumista. Saksalaisen Rockfish Gamesin Everspace osoittaa, että vanhassa genressä on vielä voimaa: se on raikas tuulahdus ajalta, jolloin avaruus oli yhtä kaunis kuin kiehtovakin, eikä pelaaminen tuntunut tarpeettoman monimutkaiselta
Siinä missä ensimmäinen Everspace nojasi voimakkaasti roguelike-elementteihinsä, rakentuu toinen osa lineaariselle tehtävärakenteelle ja sitä rytmittävälle tarinalle. Pelaaja on Adam – yksi ensimmäisen pelin lukuisista kloonipiloteista. Etsintäkuulutettu Adam tienaa elantoaan kaikessa hiljaisuudessa kaivossaattueen henkivartijana, kunnes paikallisten lainsuojattomien hyökkäys pakottaa kätketyn huippulentäjän kuorestaan. Taistelu sekä sitä seuraava vangitseminen herättää viranomaisten huomion, ja eipä aikaakaan kun sankarimme huomaa nyhjöttävänsä toisen karkurin kanssa hylätyllä avaruusasemalla suunnitellen loppuelämänsä keikkaa. Tarina ei ole erityisen nokkela, mutta se syventää onnistuneesti maailmaa ja toimii erinomaisena kehyksenä tehtäville. Adamin motiivit ovat samaistuttavia ja juoni tiputtelee juuri sopivasti yllätyksiä, että murupolkua jaksaa seurata loppuun saakka.
Tarinasta on lyhyt aasinsilta pelimaailmaan, joka on Everspace 2:n ehdottomia vahvuuksia. Sotivat imperiumit, lainsuojattomat piraatit ja liki valtiollisella voimankäytöllä operoivat megayhtiöt edustavat jonkin sortin scifi-normia, mutta tututkin kliseet toimivat seikkailuun viritettyä maailmankaikkeutta. Everspace 2:n avaruus on silmiä hivelevä paikka täynnä aavemaisia nebuloita, tiheitä asteroidikenttiä, autioita avaruusasemia ja miinoitettuja hylkyjä, jotka kutsuvat uteliasta aarteenetsijää puoleensa. Pelialue on samaan aikaan kotoisan pieni ja valtaisan suuri: vain viiteen aurinkokuntaan rajautuvaa universumia voi hyödyntää pelkkänä kompaktina tarinatehtävien kulissina, mutta jos jaksaa poiketa juonipolulta, tarjoavat lähisensorien paljastamat hätäkutsut ja ympäriinsä ripotellut “tuntemattomat signaalit” rutkasti näkemistä ja kokemista. Toisinaan kosmisen sateenkaaren päästä löytyy hylätty avaruuskaivos arvomineraaleineen, toisinaan avaruuspiraattien tukikohta tai kauppa-alus. Ekskursioista palkitaan yleensä avokätisesti ja kulman taakse kannattaa kurkkia jopa paikallisessa avaruudessa, sillä massiiviset rahtialusten raadot ja kaivosinstallaatiot kätkevät sisäänsä käytännössä aina jotain vaivan arvoista. Hauskana jippona, Everspace 2 tykkää kätkeä parhaat aarteensa yksinkertaisten mutta hyvin konkreettisen puzzlejen taakse: ei ole tavatonta käynnistellä hylätyn avaruusaseman reaktoria varastohuoneiden aukomiseksi tai halkoa asteroideja jälkeen jätetyillä kaivosräjähteillä.
Pelattavuudeltaan Everspace 2 on lähempänä kolikkopelilentelyä kuin ryppyotsaista avaruussilmulaattoria. Lentomallissa korostuu ketteryys: kilometrien matkat taitetaan ristelymoodissa, kosmiset etäisyydet valoa nopeammin, mutta paikallisessa avaruudessa liu’utaan ylös, alas ja sivuille kuin muinaisessa Descentissä konsanaan. Lentomalli tukee aivan erinomaisesti tutkimusmatkailua asteroidien, luolastojen ja hylkyjen lomassa, muttei ihan yhtä hyvin taisteluja. Yhteenotot tahtovat kääntyä paikoillaan leijailuksi, jossa voiton ratkaisevat pikemminkin heikoimpien vihollisten nopea eliminointi ja vahinkopotentiaali, kuin taidokkaat manööverit. Useimpia osumia ei voi välttää taitavallakaan lentämisellä ja taistelun syvyys tulee pikemminkin eri tilanteisiin soveltuvien varusteiden ja asetyyppien pyörittelystä. Liipaisin- ja lisävarustesormilta vaaditaan herkkyyttä, sillä pelaajankaan alus ei kestä kovin kummoista kuritusta. Kun suojat hiipuvat, alkaa korjausesineiden kanssa olla jo vähän kiire. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Everspace 2:n taistelu muistutti melkein yhtä paljon Diablon kaltaista naksuttelua kuin perinteistä vanhan koulukunnan avaruussimulaattoria. Pulssilaserit loitsuina, nanobotit terveyspulloina. Tiukat kaartotaistelut jäivät harmillisesti paitisioon.
Myös taisteluiden jälkipyykki tuo mieleen Diablon moninaisine perillisineen. Tuhotut viholliset jättävät jälkeensä rahaa, resursseja ja erilaisia varusteita. Alukseensa pultattavia aseita, suojageneraattoreita, panssareita ja muita moduuleja löytyy käytännössä satoja. Jyvät erotetaan akanoista vertailemalla attribuutteja kuin parhaassakin “looter shooterissa”. Varustearpajaisia tasapainotetaan roolipelimäisellä tasosysteemillä, joka lukitsee kovimmat varusteet ylemmille kokemustasoille. Aseita ja muita moduuleja voi halutessaan tuunata myös paremmiksi, mutta ne ovat käytännössä niin lyhytikäisiä, että koin parantelun lähinnä ajan ja resurssien haaskaamiseksi. Vetosäteen mittaa, ylivalonnopeuden käynnistysaikaa ynnä muita aluksen perusominaisuuksia paranteleva “Perk”-systeemi tuntui selvästi hyödyllisemmältä ja pitkäikäisemmältä investoinnilta. Huonompien sijoitusten laariin sataa myös pelin Elite-henkinen rahtitavaramarkkina: rahasta on harvemmin pulaa ja Everspacen maailma on aivan liian jännittävä parhaiden nuudelidiilien metsästykseen. Roolipelimäisten systeemien parissa pullikointiin eivät myöskään rohkaise pelin valikot, joiden epäintuitiiviset painikevalinnat haastavat konsoliohjaimille vakiintuneita käytäntöjä.
Everspace 2:n audiovisuaalinen toteutus hivelee aisteja. Unreal Enginen päälle askarreltu avaruus on upeaa katseltavaa, olipa kyse sitten kolkoista asteroidikentistä, värikkäistä taisteluista tai vilkkaista avaruuskaupungeista. Yksi graafisen tyylin vahvuuksia on sen selkeys: alukset sekä ympäristöt ovat kiiltäviä ja terävälinjaisia – ehkä jopa hieman kliinisiä, mutta esteettisesti miellyttävällä tavalla kuitenkin. Myös partikkelitehosteet ovat upeita; etenkin pelin jykevät räjähdykset, joita jaellaan ikään kuin palkintoina muutoin hieman monotonisista taistelusta. Käsin piirretyistä kuvista askarrellut välianimaatiot muistuttavat, ettei pelin budjetti ole välttämättä ihan AAA-tasoinen, mutta lopputulos on toimiva yhtä kaikki.
Audiopuoli toimii niin ikään hyvin. Ääninäyttelijät vetävät roolinsa paria huomattavaa poikkeusta lukuun ottamatta kunnialla ja taistelut kuulostavat hyviltä. Erityismaininnan varaisin kuitenkin pelin syntetisaattorivetoiselle soundtrackille, joka nyökkäilee enemmän PC-ysäripelien ja demoscenen kuin Hollywoodin pompöösien orkesteriraitojen suuntaan. Draaman aste pysyy ehkä kevyenä, mutta tunnelma leikkisänä ja hyvänä.
Everspace 2 on kaikkiaan varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Se on täynnä pieniä epätäydellisyyksiä aina taistelumekanismeista hyviä käyttöliittymäkonventioita uhmaaviin valikoihin, mutta kuvankauniin avaruuden, huolettoman tarinoinnin ja tutkimusmatkailun kombo sisältää sellaista magiaa, johon en ole törmännyt avaruuspeleissä sitten lapsuuteni. Järjellisesti ajateltuna, kyse ei ole likimainkaan vuoden parhaasta pelistä, mutta jokin sisälläni kertoo, että Everspace 2 saattaa olla hyvinkin yksi pelivuoden 2023 kohokohdista. Everspace 2:a on helppo suositella kaikille 90-luvun avaruuspelinostalgiaa janoaville.
