En yleensä ole ollut videopelien speedrunien ystävä. Toki niitä on sinänsä mukava silloin tällöin katsoa jonkun toisen pelaamana videolta. Itse pelattuna koen kuitenkin, että sellainen pilaa koko pelikokemuksen ja kaiken sen tunnelman kokemisen ja pelimaailman sisään imemisen, millaista hyvä peli parhaillaan voi tarjota.
Indiepeli Exception on kuitenkin poikkeus, ihan kirjaimellisesti. Pelissä nimittäin keskeinen idea on juurikin ”vauhtijuosta” kaikki levelit läpi mahdollisimman lyhyessä ajassa. Tasot voidaan suorittaa toki hitaammin jolkotellenkin, mutta tällöin jäädään listasijoituksista nopeasti paitsi.
Pelin suola löytyykin ehdottomasti sen leaderboardeista. Exception -pelissä on jopa tarinakin, mutta se on niin yhdentekevä, että tietyin väliajoin avautuvia sarjakuvan stillkuvien tavoin luotuja tarinapätkiä ei aina edes jaksa pelaamiselta katsoa. Kutakuinkin hassu tarina menee näin: mummeli menee läppärillään internetin ihmeelliseen maailmaan ja klikkailee tietämättömyydessään ”olet voittanut!” -bannereita. Haittaohjelmien asentuessa koneelle, täyttäen sen rojulla, herää koneen sisuksiin asennettu virustentorjuntaohjelma. Oranssinvärinen, valosapelin kaltaisella miekallaan varustautunut robottininja ryhtyy laittamaan paikkoja kuntoon ja siivoamaan haittoja, jotta bittiyhteiskunta koneen sisuksissa ei luhistuisi.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tasosta toiseen pelaaja yrittää saavuttaa kultaisen kuution, jota läväytetään sapelilla maaliin pääsyn merkiksi, jolloin ajanmittaus pysähtyy. Tasot ovat täynnä käveleviä viruksia (eli vihollisia) mutta myös muunlaisia esteitä ja ansoja löytyy pelaajan päämenoksi. Pitäisi hyppiä, pomppia ja juosta sekä huitoa miekalla tiensä läpi maaliin. Erityisempi jippo on se, että sivultapäin kuvatut tasot muuttuvat aina sitä mukaa, kun pelaaja lyö miekallaan sinisiä pallukoita. Taso kääntyy näyttävästi ruudulla tai muuttaa muotoaan, jotta eteneminen kohti maalia olisi mahdollista. Lattialla kävelleet viholliset ovatkin hetken päästä riesana ahtaan luolastolabyrintin katossa, jollei niitä listinyt aiemmin. Seinä onkin seuraavassa hetkessä lattia ja niin edelleen.
Tätä meininkiä on tarjolla hurjan kuudentoista maailman sekä kaikkiaan 128 pelattavan tason verran, erilaisia maailmojen loppubosseja unohtamatta. Osa on lyhyitä pyrähdyksiä ja osa hitusen pidempiä.
Keskimäärin leaderboardsien kärkisijoihin tarvitaan noin kuudesta kahdeksan sekunnin aika, eli kauaa ei parhaissa suorituksissa nokka tuhise. Kuten sanottua, suurin koukku tulee hauskojen ja yllätyksellisinä ja vaihtelevina alusta loppuun saakka pysyvien tasojen ohella leaderboardeista. Näitä onkin sitten ihan jokaiselle yksittäiselle tasolle tarjolla omansa. Koska tasojen pelaaminen on niin nopeaa puuhaa, jäi leaderboardien huippusijojen tavoitteluun helposti koukkuun. Huipulle ei kuitenkaan pääse harjoittelematta.
Ensimmäiset pelikerrat kunkin tason kohdalla menevätkin aika pitkälti läpiravaamisessa ja ulkoaopettelussa: minne pitää mennä mistäkin mutkasta, missä on seuraava sininen pallukka, missä loppukuutio ja miten viholliset on sijoitettu. Sitten pari harjoituskertaa ja sen jälkeen taso alkaakin olla valmiina parhaimmille yrityksille. Parhaimmillaan meno on ihan äärettömän vauhdikasta hutkimista ja nappulanrämpytystä, kun yritetään nokittaa muiden aikoja ja samaan aikaan parantaa sitä oma edellistä huippuaikaa.
Jokaisesta kentän läpäisystä palkitaan XP:llä, joten saman kentän hinkkaaminen uuden paremman ajan toivossa ei ole koskaan turhaa puuhaa. Kun mittari täyttyy, aukeaa robotille uusia erikoiskykyjä käytettäväksi. Jokaisesta kentästä on myös mahdollista kerätä matkaan bittisiru (kaikkiaan siis 128 sirua), jolla voidaan päivittää hahmon erikoiskykyjä paremmiksi. Sirujen saaminen edellyttää, että kun sellainen on kustakin kentästä löydetty, sen kanssa päästään myös kerran kuolematta maaliin.
Muutamat erikoiskyvyt ovat ihan hyödyllisiä, kuten esimerkiksi miekan heittäminen hypyn aikana. Tämän erikoiskyvyn osalta voidaan päivittää miekanheiton pituutta sekä nopeutta kuinka nopeasti se lentää. Hyödyllisin tämä skilli on silloin, kun halutaan jo pienen etäisyyden takaa ”koskettaa” sinistä pallukkaa tai vaikkapa sitä loppukuutiota. Helposti aikaisemmalla osumalla voidaan huippuajasta nipistää sekunnin kymmenyksiä. Osa erikoiskyvyistä on taas jokseenkin tarpeettoman oloisia tai muuten vain hankalia toteuttaa kaiken sen toiminnan tiimellyksessä. Helposti tulee painettua väärin näppäinyhdistelmän kanssa ja lopputulos ei ole aina halutun kaltainen, joka vastaavasti vie nopeasti niitä tärkeitä kymmenyksiä tai jopa sekunnin verran liikaa aikaa.
Omaa parasta aikaa voidaan myös miinustaa lopussa sillä, että tapetaan vihollisia juoksun aikana ja kiipeillään seinällä ja niin edelleen. Mitä monipuolisemmin maaliin juoksee, sitä enemmän tulee miinustavaa bonusaikaa. Joissain leveleissä erikoisliikkeiden (jopa niiden vaikeampienkin) hyödyntäminen on melkeinpä pakollista, mikäli haluaa päästä aivan kärjen ohitse, jotka nekin ovat bonuksia hyödyntäneet.
Exceptionin vauhdikasta toimintaa säestää äärimmäisen nostalgis-futuristinen synthwave ääniraita, joka tarjoilee parin tunnin verran erilaista musiikkia. Visuaalisella tasolla peli ei välttämättä ole sieltä kauniimmasta päästä kaiken aikaa, mutta omaperäinen tyyli pelillä silti on. Hauska yksityiskohta on se, että kun pelaajan hahmo saa osumaa vihollisilta (kestää noin neljä iskua ennen kuolemista ja kentän alusta aloittamista) alkaa ruudun kuva muuttua isku toisensa perään yhä pikselisemmäksi. Viimeistä iskua vaille ruutu onkin melkeinpä jo tasoa surkealaatuinen jpeg-kuva. Grafiikan osalta pelissä esiintyi jokaisen kentän alkaessa ja palikoiden ilmaantuessa ruudulle pientä kuvan repeilyä, joka kielisi v-syncin tarpeesta. Onneksi tämä hieman häiritsevä repeily kuitenkin ilmaantuu nimenomaan vain kenttien alussa, ennen pelaamisen alkamista.
Haitat sittenkin voitolla?
Kirjoitettuani koko yllä olevan arvostelutekstini, olin jo valmis antamaan pelille 4.5 tähteä, mutta lopulta allekirjoittanut tuli huomanneeksi erään kummallisen bugin, joka oli ilmennyt jo kerran aiemmin, sitä kuitenkaan tajuamattani. Toisella kerralla oli kuitenkin jo vaikea olla huomaamatta, että peli olikin jostain kumman syystä (jälleen) laittanut tason valintaruudussa lukot pelin maailmoihin maailmasta 2 eteenpäin.
Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että en voinut enää palata suoraan viimeisimpään kuudennen maailman avauskenttään. Peli pakotti kahlaamaan kaikki lävitse kakkosesta alkaen. Bugi säilyttää sentään onneksi kaikki vaivalla hankitut leaderboard-ajat, mutta kentät on silti pakko pelata kaikki kertaalleen läpi, jotta pelissä pääsisi eteenpäin ja sinne kohtaan mihin oli oikeati jäänyt. Toinen surkeus on se, että tallennuksen rikkova bugi nollaa myös hahmon XP:t. Kaikki kerätyt päivityssirut sekä parannellut erikoiskyvyt katoavat sen sileän tien. Ei hyvä.
Loppusanat
Exception on poikkeuksellisen erilainen ja piristävä peli-idealtaan. Se tarjoaa läjän pelattavaa ja vaikka kentät ovatkin nopeimmillaan alle kymmenen sekunnin pyrähdyksiä, jää peliin helposti koukkuun juurikin sen vuoksi, kun haluaisi sijoittua paremmin listoilla. Onkin erittäin suuri harmi, että pelin tallennusbugi pilaa pelinautintoa hyvinkin isosti. Toivon mukaan pelin kehittänyt Traxmaster älyää pätsätä pelinsä pikapikaa.
