Fallout: Brotherhood Of Steel arvostelussa

Tuttujen PC-pelibrandien kääntäminen konsoleille on ilmeisen rahakasta puuhaa. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon kotimainen Max Payne, jonka niin graafisesti, että pelattavuudeltaan heikoin ilmentymä, eli PS2-käännös myi enemmän kuin paremmat PC- ja XBox-versiot yhteensä. Konsolipelien tuotto on ilmeisesti ymmärretty julkaisuyhtiö Interplaylla, joka kahden Playstation 2:lle ja XBoxille julkaistun Baldur?s Gate-nimikkeen lisäksi sysäsi markkinoille myös konsoliväännöksen PC:n maineikkaasta Fallout-pelisarjasta. Viimeisin Fallout kantaa nimeä Fallout: Brotherhood of Steel ja toistaiseksi virallistamattomien Interplayn konkurssihuhujen, sekä Interplayn internetsivuston katoamisen varjossa näyttää siltä, että se jää myös viimeiseksi.

Niille, joille nimi Fallout ei jo ennestään sano mitään, kerrottakoon kyseessä olevan fiktiiviseen ydinsodan jälkeiseen maailmaan sijoittuvasta roolipelistä. Heikosta teknisestä toteutuksestaan huolimatta alkuperäistä Falloutia ja sitä seurannutta Fallout 2:sta pidetään PC-roolipelaajien keskuudessa suuressa arvossa. Tästä käy pitkälti kiittäminen niiden kypsää käsikirjoitusta, sekä pelaajille tarjottua ennennäkemätöntä valinnanvapautta ongelmanratkaisussa.
Arvatenkaan Fallout: Brotherhood of Steelissä ei ole pyritty tekemään yksi yhteen kopiota alkuperäisistä peleistä, vaan ainekset soppaan aina pelin koneistoa myöten on lainattu PS2:n Baldur?s Gate: Dark Alliancesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että roolipeliaineksia on karsittu runsaalla kädellä ja tilalle on otettu Diablomainen yläkulmasta kuvattu hirviönpieksennän, aarteenmetsästyksen ja hahmonkehityksen ristisiitos. Kuten jo Dark Alliance osoitti, näissä aineksissa piilee potentiaalia peliin, joka miellyttää niin kriitikoita, ostavaa yleisöä, kuin tätä kautta välillisesti myös Interplayn markkinointiosastoakin.

Baldur?s Gate: Dark Alliancen yksinkertainen, mutta addiktiivinen kaava on sellaisenaan valjastettu myös Fallout: Brotherhood of Steelin käyttöön. Eli, hommahan toimii niin, että yksi, tai kaksi pelaajaa valitsevat pelin alussa itselleen yhden kolmesta (lähes identtisestä) tarjolla olevasta hahmovaihtoehdosta, jolla alkavat pelin tehtävä kerrallaan avautuvaa juonta ratkoa. Tehtävät edellyttävät poikkeuksetta erilaisissa pimeissä sokkeloissa asustelevien valtaisien hirviölaumojen lahtaamista. Pahisten lahtaamisesta ja tehtävien suorittamisesta irtoaa pelaajille kokemusta, joka riittävissä määrin kerättynä mahdollistaa tason nousun. Tällöin pelaajalle jaetaan kourallinen taitopisteitä joilla tämä voi kasvattaa osaamistaan haluamissaan taidoissa. Kaikkiaan pelistä löytyy neljätoista kaikille hahmoille yhteistä, sekä neljä hahmokohtaista taitoa. Määrä riittää pitämään mielenkiintoa hahmonkehitykseen yhden läpäisykerran verran, mutta tarvittavaan vaihteluun pelin uudelleenläpäisyä silmällä pitäen olisi tarvittu joko hieman enemmän taitoja, tai sitten hieman vaihtelevampia hahmotyyppejä.

Hahmonkehityksen ohella pelaajan toimintatehoon vaikuttaa olennaisesti myös varustus. Siinä, missä Baldur?s Gaten fantasiamaailmassa miekan säilä, jouset ja tulipallot puhuivat asiaa, turvaudutaan Falloutissa nykyaikaisemmin veitsiin kivääreihin ja liekinheittimiin. Enimmäkseen arsenaali on PC:n Fallouteista reväisty, mutta on mukana jokunen uusikin pyssykkä. Uusia tuliluikkuja ja peltipaitoja olisi tosin kaivattu lisää, koska kokonaismäärältään aseita ja panssareita on liian vähän. Ongelman olisi toki voinut kiertää Baldur?s Gaten tavoin, tekemällä samasta ase- tai panssarityypistä eri kunnossa olevia variaatioita, mutta jostain syystä tämä idea on jätetty tyystin toteuttamatta. Jopa nykyiseenkin varusteiden kokonaismäärään suhteutettuna, uusia pyssyjä ja panssareita löytyy itse pelikentältä aivan liian harvoin.

Tämä saattaa ehkä olla jossain määrin uskottavaa Falloutin köyhässä maailmassa, mutta näin pelilliseltä kantilta katsottuna, avokätisempi linja olisi kenties toiminut paremmin. Valtaosa niistä harvoin eteen sattuvista aseista on ampuvaa sorttia, mikä tarkoittaa sitä että myös oikeantyyppisistä ammuksista on tullut olennainen osa ostoskoria. Valitettavasti ammusten hallinta on toteutettu syystä toisesta hieman vasemmalla kädellä: pelaajalla ei jostain syystä ole mahdollisuutta myydä tai tiputtaa turhia ammustyyppejä pois. Yksinpelissä ylimääräisten ammusten kanto ei liioin haittaa, koska pelaajahahmot ovat varustautuneet pohjattomin ja painorajoituksettomin taskuin. Yhteistyöhengessä tapahtuvassa kaksinpelissä piirre on hieman häiritsevämpi, koska mitään keinoja omien runsaiden ammusvarastojen jakamisessa vajeesta kärsivän pelikumppanin kanssa ei ole.

Perinteisesti juoni ja tunnelma ovat aina olleet Falloutien vahvoja puolia. Fallout: Brotherhood of Steelin tekijät eivät näemmä paljoakaan perinteistä perusta, koska niin juoni, kuin kirjoitetun dialogin välittämä tunnelmakin tuottavat pettymyksen. Lyhyesti selostettuna juoni kertoo Brotherhood of Steelin kokelaasta (pelaajasta), joka etsii omaa sotilasyksikköään eräästä syrjäisestä tuppukylästä. Kun kokelaalle mutkien kautta paljastuu hänen olevan yksikkönsä viimeinen selviytyjä, lankeaa hänelle yksin raskas taakka estää maan uumeniin kätketyn salaisen aseen päätyminen mutanttiarmeijan käsiin.

Yllätyksetön ja yhdentekevä juoni etenee enimmäkseen NPC-hahmojen kanssa jutustelemalla, sekä ajoittain myös tökeröillä pelikoneistolla tehdyillä animaatioilla. Ilmeiseti pelin käsikirjoituksessa on tavoiteltu alkuperäisten Falloutien kypsyyttä, sekä synkkää huumoria viljelemällä ?hauskoihin? väleihin kirosanoja. Moinen yritys olisi varmasti viihdyttänyt allekirjoittanuttakin vielä hieman ennen yläasteikää, mutta nyt lopputuloksena on juonen seuraamisesta koituva lievä vaivautuneisuus. Kaikkiaan tarinaa ja tunnelmaa latistavia tekijöitä voisin luetella varmaankin sivukaupalla, mutta kenties säästän sanojani ja tyydyn kertomaan ettei Fallout: BoS pääse tunnelmaltaan lähellekään edeltäjiensä tasoa.

Vaikka Falloutin koneisto on suoraan Dark Alliancesta lainattu, Falloutin ulkoasu ei yllä aivan fantasiaserkkunsa tasolle. Syynä tähän lienee se, että värien ja erikoistehosteiden käyttö on selvästi hillitympää ja pelin tapahtumat sijoittuvat pääosin visuaalisesti tylsännäköisiin, aavikkoisiin hökkelikyliin, sekä teräksenharmaisiin teollisuuskomplekseihin. Pelikoneiston tarjoama kaunis vesiefekti on mukana, mutta siitä pääsee harvemmin nauttimaan, koska Falloutin maailmassa pelaaja keskimäärin pyrkii välttämään säteilyn kyllästämiin vesialtaisiin pulahtamista.
Audiopuoli koostuu lähinnä perustason täyttävästä näytellystä puheesta, pahisten älähdyksistä, sekä aseiden äänistä. Musiikki loistaa suurimman osan ajasta poissaolollaan, mutta silloin tällöin loppuvastustajien astuessa kehään alkaa armoton lisensoitu metallimusiikki, josta vastaavat mm. Slipknot, Skinlab ja Chimaira. Tällaiset vihaiset tuplabasarimättöbändit istuvat varmasti yhden jos toisenkin musiikkimakuun, mutta Falloutin taustalla kappaleet tuntuivat irrallisilta ja sitä vähäistäkin tunnelmaa latistavilta.