Far Cry 6 arvostelussa

Nimestään huolimatta, Far Cry 6 ei suinkaan ole kuudes peli sarjassaan, vaan kaiken kaikkiaan Ubisoftin kolmastoista FC-peli. Jos tarkkoja tosin ollaan, oli kaiken aloittanut Crytekin Far Cry vain Ubisoftin julkaisema. Sittemmin sarjan oikeudet itselleen hankkinut Ubisoft on kehittänyt itse kaikki pelit. Pelisarja on nähnyt pääasiassa hyviä pelejä – ennen kaikkea hyviä myyntilukuja, joten ei ihmekään, että meno on saanut jatkua näinkin pitkään.

Sarjan viimeisimmät osat kuitenkin alkavat olla jo muisto vain (englanniksi far cry) siitä mitä sarja ensimmäisten pelien myötä oli. Vakavahenkisempi ammuskelu open world -paratiisimaisemissa lineaarisen tehtäväsuunnittelun siivittämänä onkin pikkuhiljaa vaihtunut epälineaariseen ja roolipelielementtejä sisältävään ei-niin-vakavaan ammuskeluun open world -maailmassa, mitä erilaisemmissa maisemissa.

Far Cry Primal meni niinkin pitkälle, että kokeili luolamiesajan meininkiä, siinä missä mainio Blood Dragon irvaili vahvojen neonväriensä kera 80-luvun toimintaleffoille ja mukavan pelattava (sekä mielestäni nelosta mukaansatempaavampi) Far Cry 5 vei toiminnan Minnesotan metsiin punaniskajunttien maille.

Eräällä tavalla Far Cry 6 palauttaa sarjan juurilleen, kun nyt toimintamiljöönä esittäytyy fiktiivinen, kuubalaishenkinen ajassa ikään kuin pysähtynyt, Karibian merelle sijoittuva Yaran paratiisimainen saariryhmittymä. Yaraa hallitsee Breaking Bad -sarjan kanaherranakin tunnettu Giancarlo Esposito, joka pelissä kulkee hahmona Antón Castillo. Ubisoft taitaakin fanittaa BB:tä ihan tosissaan, kun kolmosenkin punkkaripahis oli samaisesta TV-sarjasta tuttu Nacho. Giancarlo Esposito toistaa roolinsa Far Cry 6:ssa lähes samankaltaisella ammattimaisella otteella – mies on vakuuttava rauhallisena psykopaattina.

Yaran hallitsija Castillo haluaisi palauttaa Yaran kulta-aikaan, samankaltaiselle tielle kun hänen oma isänsä vielä hallitsi ennen vallankaappausta. Yaran vientietuotteeksi Castillo tuottaa Biovida-yhtiönsä avulla huumetta Viviro, joka luodaan myrkkysuihkuttamalla tupakanlehtiviljelyksiä.

”Väärämieliset” yaralaiset on pakotettu orjiksi myrkyllisille pelloille henkensä kaupalla, eikä Castillo kaihda ihmiskauppaakaan. Siinä kaiken johtamisen sivussa Castillo yrittää sivussa saada myös nuorta poikaansa Diegoa innostumaan johtamisesta isän verisen nyrkin lailla, mutta tyypillinen nuori on vähän niin ja näin isänsä jalanjälkien seuraamisen suhteen – sehän on noloa.

Heti pelin alussa pelaajan paras kaveri tapetaan Castillon toimesta ja sekös heittää mukavasti bensaa liekkeihin. Diktaattorin valta siitä hetkestä alkaen lähteekin murenemaan pala palalta, kun kasvava kapinallisjoukko pelaajan avulla alkaa saavuttaa yhä isompaa jalansijaa Yaran mailla.

Kapinamiehet ja naiset

Pelaajan hahmoksi Far Cry 6:ssa valikoituukin jo heti alussa Yaran diktatuuria vastaan taistelevien Libertad-kapinallisten riveihin liittyvä Dani tai Dany, riippuen valitaanko pelin alussa mies- vai naishahmo. Sinänsä valinnalla ei ole muuta merkitystä kuin ulkonäkö ja ääninäyttelijä.

Yleiseltä suunnittelultaan Far Cry 6 on melko lailla tuttua aiempia pelejä pelanneille: pelimaailmana toimiva Yara erillisine isompine sekä pienempine saarineen on tajuttoman laaja kokonaisuus ja siksipä pelaaja saa avukseen matkan taittamiseen, ei pelkästään henkilöautoa vaan lisäksi kaikki pelistä löytyvät kulkupelit mönkijöistä hevosiin ja taisteluhelikoptereista tankkeihin ovat pelaajan haltuun otettavissa. Kun olet nähnyt yhden Far Cry -pelin, olet yleisellä tasolla nähnyt ne kaikki.

Viemällä kulkupelejä kapinallisten maille, tallentuvat menopelit jatkoa varten eräänlaiseen ”autotalliin,” josta pelaaja voi aina tilata itselleen maksutta tallennettuja kulkupelityyppejä. Korkeiltakin kallioilta voidaan turvallisesti hyppiä laskuvarjon varassa ja jo hyvissä ajoin peliä saadaan käyttöön myös nopeampaan liihotteluun tarkoitettu liito-orava -asukin.

Asearsenaalia on sitäkin tarjolla jälleen kerran kiitettävästi ja uusia aseita löytyy vihollistukikohtien laatikoista sekä esimerkiksi kauppiailta ostettavana ja välillä tehtävätkin palkitsevat aseilla. Kerrallaan pelaajalla voi asetettuna olla kolme isoa asetta sekä käsiasetta ja räjähteitä. Kaikki avatut aseet kulkevat tosin tavallaan pelaajan matkassa, sillä suoraan valikosta voidaan vaihdella, mitä tuliluikkuja asepyörään laitetaan. Ei siis onneksi tarvitse lähteä erikseen minnekään asekaapille tai kirstuille veivaamaan valikoiman kanssa. Tarjolla on niin uzia kuin rynnäkkökivääreitäkin sekä konekivääri, katkaistu haulikko ja pumppuhaulikko sekä muun muassa hauska, mutta teholtaan keskinkertainen erikoisuus, viritelty vanha CD-vaihtaja, jolla voidaan kiekkomaisesti ampua CD-R -levyjä vihollisia päin. Näitä jälkimmäisiä kotitekoisia, resolver-nimeä kantavia tussareitakin on useampia.

Perustussareiden lisäksi erikoisuutena tällä kertaa toimivat Ghostbustersien selkäreppuja etäisesti muistuttavat, paikalliselta keksijä ”Q:lta” ostettavat supremot, eräänlaiset niin ikään kotitekoiset erikoisaseet. Esimerkkinä vanhasta ruohonleikkurin raadosta on veistelty EMP-jytkäytin, jonka aktivoimalla voidaan vihollisen tankki lamaannuttaa ja kätevästi kaapata omaan käyttöön – ilman EMP:tä miehitettyä tankkia kun ei noin vain varastetakaan.

Päätarkoituksena olisi hyvinkin arkisena työskentelynä tuhota Castillon omaisuutta sekä tämän apureina toimivat isoimmat sortohallinnon luutnantit, jotta saadaan kaadettua koko roska. Far Cry -peleille ominaiseen tapaan tämä tarkoittaa muun muassa Castillon joukkojen leirien sekä tarkistuspisteiden tuhoamista ja valtaamista kapinallisten lipun alle.

Castillon myrkylliset kaasut ja tupakkaviljelykset ovat myös yksi kapinallisiskujen kohde. Tavallisia orjuutettuja siviilejä voidaan myös pelastaa Castillon joukkojen kynsistä, minkä jälkeen ihmiset liittyvät pelaajan riveihin taistelemaan ja pelaaja voi koota iskuryhmiäkin keikkailemaan Los Bandidos -taulun kautta. Simuloidut, taustalla tapahtuvat keikat tuottavat sitten joko rahaa tai varusteita, kuten muttereita ja sen sellaista sälää, joita kaikkia tarvitaan esimerkiksi leirien parantamista varten.

Tekemällä tehtäviä ja tuhoamalla kaikkea – mukaan lukien tienvarsien mainoskylttejä, pelaajan mittariin valuu hiljalleen myös tuttua XP:tä, joka nostaa ennen pitkää pelaajan tasoa. Uudet levelit avaavat uutta varustetta, kuten uusia aseita käyttöön.

Pelaaja voi varustella hahmoaan hatuista hanskoihin ja saappaista rintasuojuksiin kuin erilaisiin rannekelloihinkin. Mitään tylsiä nahkalompakoita tai pussukoita ei villielämistä onneksi tarvitse tällä kertaa parsia. Aseisiin saa rakennettua kerättävillä raaka-aineilla (ne mutterit ja muut) uusia modeja sekä CoD-peleistäkin tuttuja turhia killuttimia, minkä lisäksi aseita voi värjätä erilaisin kuvioin – jos näistä jaksaa sen kummemmin välittää.

Kaikilla varusteilla on omat hyötynsä ja haittansa, joten joskus niitäkin voi ja kannattaakin vaihdella edes takaisin. Välillä rakennetaan kapinallisille uusia piilopaikkoja ja päätetään, mitä laatua piilopaikkaan tulee. Kalastusmajaa vaiko ruokapaikkaa, sillä pelissä voi kalastaakin ja kokeille voi kuskata roolipeleistä tuttuja ruokareseptien aineksia boostereiden saamista varten.

Erilaista sivupuuhasteltavaakin on tarjolla runsaasti: aiemmista peleistä tuttua aarteenmetsästyksestä vihjeiden avulla, mutta myös kukkotappelua, dominon pelaamista, kalastamista sekä kenties mielenkiintoisimpana USB-tikkujen etsiskelyä pelin maailmasta. Talteen poimitut tikut sisältävät musiikkia ja uudet kappaleet listataan pelin kulkupelien radiovalikoimaan.

Verinen jättiparatiisi

Far Cry 6 on peli, jota pelaa sinänsä varsin mielellään sen tarjoaman vapauden ansiosta. Paratiisimaisia maisemia aina viidakoista upeisiin rantoihin sekä vuoristoisiin kiipeilypaikkoihin on kaikkia mukava tutkia upean ja hienosti pyörivän 4K-grafiikan syleilemänä ja esimerkiksi vaihtuva vuorokaudenaika on parhaimmillaan täyden kuun valossa sankan tähtitaivaan kera upeaa katsottavaa. Parasta antia omasta mielestäni melkeinpä oli tilanteessa, kuin tilanteessa nousta yläilmoihin ja ihastella maisemia helikopterin tai lentokoneen kyydistä. Ubisoftin maailmanrakennus ja niiden skaala on jotain aivan omaa luokkaansa. Ubisoft saisi luoda tällaista mahtavuutta vaikkapa uuteen The Settlers -peliinkin joskus – vinkki, vinkki Ubi.

Far Cry 6:n maailma tarjoaa jälleen kerran myös paljon vapauttakin. Jos peliä verrataan vaikkapa tehtäväsuunnittelultaan erittäin jäykkään ja tarkkaan Red Dead Redemption 2:een, sanoo Far Cry 6 ”tässä tehtävä, mene ja toteuta miten haluat.”

Pelaaja voi taittaa matkaa maata pitkin kulkemisen ja lentämisen lisäksi myös veneillä sekä vesijeteilläkin. Samaan aikaan lähes rajattomalta tuntuvalla vapaudella on hintansakin. Verrattuna jälleen kerran samaiseen RDR2-peliin, oli Rockstarin villin lännen tarina pullollaan vahvasti kirjoitettuja ja mielenkiintoisia, eläväisiä hahmoja.

Hahmot vailla persoonaa

Lähes järjestäen kaikki Far Cry 6:n hahmot – jopa pelaajan oma sankari ovat melko lailla umpitylsiä tyhjäntoimittajia, joiden ääninäyttely on sinänsä toimivaa, mutta en oikeastaan jaksanut kuunnella kenenkään turhaa espanjalaisaksentilla väännettyä englantihöpinää pidemmän päälle – skippailin turhaa dialogia ja tehtävän jälkeistä muka hauskaa höpötystä siinä missä pystyin.

Sivuhahmoihin on kyllä yritetty puhaltaa eloa rempseydellä ja yliampuvuudella, mutta oikeasti mielenkiintoiset hahmot ovat käytännössä diktaattori Castillo sekä tämän poika. Tietyllä tapaa pelin kieli poskessa -asennekaan ei ehkä aina ole niin hyvä juttu, vaikka Blood Dragonin ja Far Cry 5 -pelin takapajulameininkien jälkeen pelisarjan huumorisävytteisyyteen nojaava toteutus alkaakin kaiketi olla jo tavaramerkki – tämä on selvää viimeistään siinä vaiheessa, kun eräässäkin tehtävässä pitää juosta helyin koristautuneen taistelukukon perässä ja seurata ja suojella tätä tuhontiellään. Mielelläni näkisin kokpitkän Blood Dragon 2 -pelin huumoripläjäyksineen, mutta Far Cry 5:n kohdalla olisi vakavahenkisempi ote mielestäni koukuttavampi. Diktaattorin poika Diego on hänkin pelissä vain minimaalisessa roolissa ja itse päätähti, Giancarlo Esposito on pelissä esillä melkeinpä yhtä vähän kuin Bruce Willis nykyelokuvissaan. Pelissä diktaattoria nähdään alkupätkän jälkeen lähinnä TV-lähetyksissä tai kuullaan mekastavien propagandaämyreiden kautta huutelemassa.

Toinen pelisessioiden maratoni-intoa latistava seikka on pelin päämäärättömyydeltä tuntuva sisältö, joka ei tunnu vievän tarinaa lainkaan eteenpäin – minnekään ei ole kiire, vaikka kapinalliset haluavat pistää paikat tuleen.

Tuttuun Ubisoft-tapaan valtava pelimaailma on täynnä hirveästi kaikkea ”bucket list -kamaa” ruksattavaksi. Samaan aikaan itse tarina ei kuitenkaan tunnu olevan kovinkaan tärkeä – pääasia, että pelaaja viihtyy itsekseen leikkiessään hiekkalaatikolla, tehden mitä haluaa ja keräten XP:tä ja tavaraa. Tehtäviä on muutamaa eri tyyppiä, operations ja yaran stories, mutta silti kaikki on käytännässä ”mene sinne ja tapa Castillon joukot tai valtaa jokin paikka”, tai vaihtoehtoisesti ”tapa joukot ja pelasta panttivangit”.

Teleporttimaailma

Kun on tarpeeksi seilannut ympäri valtavaa karttaa ja esimerkiksi ostellut kauppiailta piilopaikkojen sijaintikarttoja taskuun kertyneillä pesoilla, alkaa Yaran valtavalla kartalla näkyä isoja määriä kohteita, joihin pelaaja voi suoraan pikamatkustaa nappulan painalluksella (silloin kun ei ole taistelun keskellä) tai vaihtoehtoisesti hypätä lentokoneesta ja sitten laskuvarjon ja tai liito-orava asun kera liihotella jonnekin lähelle. Koska XSX ja sen nopea kovalevy mahdollistaa mukavasti vain muutamien sekuntien pituiset lataustauot, muodostui pikasiirtyminen paikasta toiseen jatkuvasti erittäin houkuttelevaksi.

Nimittäin kun pelaaja aktivoi jonkin tehtävän, on usein se etappi B aina puuduttavasti jossain kilometrien päässä. Pidemmän päälle jalan juoksentelua ei enää jaksa ja autollakin ajaminen käy liian hitaaksi, vaikka toimivaa ja hauskaa automusiikkia löytyy kiitettävästi: sanaakaan en ymmärtänyt, mutta menevää suurin osa musiikista on. Ainoa tunnistettavissa oleva kappale oli Ricky Martinin takavuosien radiohitti. Kunpa pelaajalla olisi matkassaan mp3-soitin, niin musiikkia voisi kuunnella jalankin, mikäli ei halua ajella. Loppupeleissä kun lentokone tai helikopteri sen vähintään pitää olla, mutta mikäli kohde on lähellä pikamatkustuspistettä, menin suoraan pikamatkustamalla pomppien paikasta toiseen. Tällä tavoin tehtäviä pystyy suorittamaan nopeasti useita putkeen, vaikka toki lentokoneella lennellessä voikin kätevästi bongailla (elävänä tai kuolleena) kaikenlaisia kohteita, muun muassa Castillon ilmatorjuntavehkeitä ja käydä sabotoimassa niitäkin.

Pelaaminen voi kuitenkin mahdollisesti olla hauskempaakin, jos mukaan ottaa co-op toverin – itse en päässyt tätä kokeilemaan. Koko yksinpeli on kuitenkin Ubisoftin mukaan pelattavissa kaverin kanssa lävitse. Muutama erillinen special operations co-op -tehtäväkin löytyy ja lisääkin on ilmeisesti tulossa jossain vaiheessa.

Myrkkykaasujen tylsyttämät mielet

Jos tekoälytoverit ovat latteita, ovat vihollisjoukot jälleen kerran yleensä keskinkertaisia tai suoraan typeriä mitä älykkyyteen tulee – toisaalta, jos kaikki maskittomat rivisotilaat hengittävät päivittäin sitä samaa myrkkyä kuin Castillon viljelysten orjat, liekö ihmekään, että ovat vähän yksinkertaisia. Pelissä on valittavana ainoastaan normaali vaikeustaso tai helpompi story-vaihtoehto, joka ilmeisestikin antaa pelaajan keskittyä enemmän tarinan seuraamiseen – joka siis on vähän niin ja näin.

Far Cry 6 luottaa sekin tuttuun tapaan monessa tilanteessa ylivoimaan ja leirit ovatkin monesti jo valmiiksi ylivoimalla katettuja. Mikäli vihollinen saa tehtyä hälytyksen tai pelaaja muuten vain tekee tarpeeksi suurta tuhoa aseillaan, ovat lopulta panssaroidut ajoneuvot, helikopteri kuin pommikoneetkin pelaajan perässä. Hälytyksiä ja havaituksi tulemista voi pitkittää hiippailemalla ja tähän tarkoitukseen apuna käy pelaajan älypuhelin, jonka kameralla voidaan tägätä viholliset kuin valvontakameratkin ja nähdä seinien lävitse partioivat viholliset.

Aina lopulta päälle käyvä ylivoima ei kuitenkaan estä vihollisia juoksentelemasta päättömästi tai ajoittain päin seiniä, kadottamasta pelaajaa turhan helposti, eikä ylivoima aina estä tankkien ja rekkojen törmäilyä päin seiniä ja muuta hulluttelua. Mikäli oman toimintansa keskittää pääasiassa jalan ammuskeluun, on vihollisista useimmin enemmän vastusta, mutta tankilla tai helikopterilla riehuva, menopelien korjaukseen tarkoitetulla hitsipillilläkin varustettu pelaaja on parhaimmillaan pysäyttämätön ja esimerkiksi vihollisen tarkistuspisteitä on kätevä vallata toinen toisensa perään tankin kanssa.

Mitä tulee kieli poskessa menoon, saa pelaaja myös rinnalleen elukkakumppanin taistelemaan. Ensi alkuun se on paidan ylleen pukenut krokotiili, mutta pelin edetessä ja vangittuja eläimiä pelastaessa rinnalleen voi ottaa vaikkapa vihollisia automaattisesti tägäävän kulkukoiran, tehokkaan puuman tai vaikkapa vikkelän taistelukukon. Blood Dragonin innoittama kyborgi-koirakin löytyy.

Kokonaisuutena Far Cry 6 on varmasti huikeakin kokemus sellaiselle, joka ei ole sarjan uudempia pelejä koskaan pelannut ja kokenut Ubisoftin jättimäistä maailmanrakentamista. Vilkaistuani vanhaa Far Cry 3 -pelin arvosteluani tätä tekstiä varten, huomasin, että melkein kaikki sen plussat ja miinukset pätevät kutoseenkin. Niin vähän asiat loppujen lopuksi ovat muuttuneet, vaikka grafiikka paranee paranemistaan ja pelimaailman koko kasvaa. Loppuun mainittakoon, että Far Cry 6 vie Xboxilta tilaa 68 gigaa sekä erikseen asennettavan 26 gigan HD-tekstuuripaketin – laajasta näyttävyydestä on maksettava kovalevytilan muodossa.

Näinkin laajaksi peliksi Far Cry 6:ssa oli mukavan vähän mitään bugeja – ellei keskinkertaista tekoälyä lasketa yhdeksi. Muutamaan otteeseen peli ei käynnistämisen ja tallennuksen lataamisen jälkeen halunnut lähteä kunnolla toimimaan, vaan ruudulle ponnahti jo muutaman minuutin jälkeen kysymys päävalikkoon palaamisesta, eikä peli hyväksynyt ei-vastausta. Käytännössä koko peli piti tällöin sulkea ja tallennus ladata uudelleen.

Loppusanat

Far Cry 6 on Ubisoftin tuorein open world -peli uudella miljööllä, uudella pääpahiksella sekä tutulla bucket list -puuhastelulla varustettu räiskintä, joka jaksaa ihastuttaa ja tylsistyttääkin. Tarinan kulku on luokkaa olemattoman hidas, mutta näyttäviin 4K-maisemiin ei meinaa kyllästyä sitten millään.