Far Cry Primal arvostelussa
Nuijasota.

Ubisoftin Far Cry on pelisarja, jota kuvaa kenties osuvimmin tämä lyhyt tosimaailman keskustelu:
– Eihän tässä pelissä tehdä muuta, kuin tapeta eläimiä.
– No kyllähän tässä myös ihmisiä tapetaan!
Sillä aikaa kun suuri yleisö ihmettelee, minkä fiktiivisen kolmannen maailman maan eksoottista eläimistö nyljetään Far Cry 5:n ammuspusseiksi ja pistoolikoteloiksi, on Ubisoft päättänyt istuttaa pelisarjansa ympäristöön, johon viattomien luontokappaleiden joukkotuhonta edes jossain määrin sopii. Far Cry Primal vie tutun konseptin hieman yli 12000 vuoden taakse ? aikakauteen, jolloin taistelut käytiin nuijin, tulen tekoon tarvittiin kiviä ja miehittämättömät lentokoneetkin olivat pelkkiä koulutettuja pöllöjä.
Far Cry Primal on kaikkiaan vähän erikoinen julkaisu. Se on peli, jota kukaan ei oikeastaan osannut edes kaivata, mutta se tuntuu samaan aikaan melkoisen luontevalta jatkeelta Far Cryn kaanoniin. Tarinaltaan se on varsin kevyt ? pelaaja on metsästäjä-keräilijä, Takkar, jonka epäkiitolliseksi taakaksi lankeaa kerätä ja asuttaa kaikki Wenja-heimon jäsenet kukoistavaksi yhteisöksi jääkauden jälkeisen Keski-Euroopan vehreille tasangoille. Uhkana ovat kilpailevat heimot, jatkuva nälkiintyminen sekä tietenkin Far Crylle tavaramerkkimäinen vaarallinen villieläimistö. Onneksi Takkar ei ole mikään turha luolamies, vaan näppärä askartelija, jonka käsissä taittuvat niin kivikirveet, eläinten nylkemiset kuin vihollisten niskatkin.
Konseptin tasolla Far Cry Primal on lähes sama peli, kuin männävuosien loistava Far Cry 3 sekä samasta puusta veistetty jatko-osa. Pelaaja nakataan siis keskelle kuvankaunista luonnonpuistoa, jossa hoidellaan juoksupojan tehtäviä paikallisille, vallataan vihollisleirejä sekä kerätään talteen kaikki oksat, kasvit ja männynkävyt, jotka irti vaan lähtevät. Kartta suorastaan pursuaa nähtävää ja tehtävää. Ei ole sellaista hehtaaria, jolta ei löytyisi vesiputousta ihasteltavaksi, kokkoa sytytettäväksi tai Wenjaa pelastettavaksi. Vaikka peliin on ympätty jonkinmoinen juonikin, tuntuu toiminta pyörivän ennen kaikkea keräilyn ja metsästyksen ympärillä – Takkarin kirveet taikka alati rakenteilla oleva Wenja-kylä eivät materialisoidu tyhjästä, vaan puulle, kivelle, ruoalle ja arvoturkiksille on jatkuva tarve. Ihan selviytymispeliksi en Far Cry Primalia silti laskisi, sillä resursseja löytyy yleensä enemmän kuin reppuun mahtuisi ja mantereen eläintiheys saisi Korkeasaarenkin näyttämään autiolta.
Far Cry Primalin omin ja kenties hehkutetuin juttu on villieläinten kesyttäminen. Lihanpalalla ja kärsivällisyydellä saa maaniteltua hännyksilleen ikioman suden, karhun tai vaikka sapelihammastiikerin. Elikot pelaavat tuplaroolia villieläinkarkotteena sekä itseohjautuvina hyökkäysvaunuina – vantterimmat jopa ratsuina. Mukaan tarttuu myös pöllö, joka toimii kätevänä tiedustelu- ja täsmäiskulennokkina. Ilmeisestä kätevyydestään huolimatta eläinystävät tuntuvat pelillisenä lisäyksenä melkoisen persoonattomilta – eläinten ulkonäössä ja tehokkuudessa on eroja, mutta loppujen lopuksi ei ole suurtakaan väliä talssiiko vierellä mäyrä vaiko harvinainen musta jaguaari. Kumpikin vastaa vihellettäessä, hyökkää käskettäessä ja kehrää paijattaessa. Viimeistään sapelihammastiikerin kohdalla alkaa kesytysinto hiipua, ellei oman eläintarhan kerääminen ole jonkin sortin itseisarvo.
Tietynlainen geneerisyys vaivaa Far Cry Primalin maailmaa laajemminkin. Vaikka ympäristöön on ammennettu selvästikin vaivaa ja rakkautta, tuntuvat maailman eri kolkat todella samanlaisilta. Kun on nähnyt yhden luolan, metsän tai vihollisleirin, tuntuu kuin olisi nähnyt ne kaikki. Sama pätee taisteluun, jonka potentiaalia rajoittaa neoliittinen aseistus ? nuijasta, jousipyssystä, keihäästä sekä kauko-ohjattavasta lemmikistä ei näet irtoa mitenkään loputtomasti vaihtelua, vaikka tuleen tuikkaisi. Juonitehtävistäkään ei ole monotonisuutta kukistamaan, sillä tarinan kaari on todella ohut ja pelaajalle on enimmäkseen täysin epäselvää, kuinka tehtävät oikeastaan tarinaan liittyivätkään. Myös kartan kiintopisteiden välillä kulkeminen käy pidemmän päälle työlääksi, kun lähes joka kiven ja pusikon takaa säntää joku sähisevä elikko tai ölisevä metsästyspartio etenemistä hidastamaan.
Yksitoikkoisuutta kompensoi onneksi Far Cry -sarjan hyväksi hioutunut, rautainen pelituntuma. Toisin kuin useimpien silmistä kuvattujen toimintapelien ilmavien sankarien ja sankarittarien, Takkarin liikkeissä on massan ja inertian tuntua. Tämä tekee hyvää etenkin lähitaistelulle, jossa jokainen isku ja keihään pisto välittyy pelaajalle asiaankuuluvalla brutaaliudella. Niin tylsää taistelua ei pelissä olekaan, etteikö ihan silkasta nuijan napautuksesta ja räsynukkena sinkoutuvista alkuihmisistä irtoaisi edes puolittainen hymy. Myös kiipeily ja erilaiset kontekstisidonnaiset animaatiot ovat omiaan vahvistamaan fiilistä, ettei pelaaja ole pelkkä leijuva kamera, vaan alkuihminen, jonka kaulasta roikkuu ihan oikea keho.
Teknisenä sekä visuaalisena teoksena Far Cry Primal on niin ikään onnistunut. Ruudunpäivitys on tasaista, eikä nykykonsolipeleille leimallista nykimistä pääse onneksi todistamaan. Tiheäkasvuinen luonto kaikkine lehtien välejä halkovine kuun- ja auringonsäteineen on kaunista katseltavaa ja maisemaa piirretään todella kauas. Audiopuolta hallitsevat erilaiset luonnosta kumpuavat äänet sekä rahtusen persoonaton, rumpu- ja huilusaundeihin nojautuva viidakkomusiikki. Mukavana silauksena pelin maailmassa puhutaan englannin sijaan alkukantaista siansaksaa, mikä on omiaan rakentamaan tunnelmaa. Ihme ja kumma, varsinainen pelikokemus oli omalla kohdallani täysin bugiton ? ainoastaan vastarannalla hyörivän villisian raivokas edestakainen säntäily näytti vähän luonnottomalta.
Far Cry Primal on temaattisesti kiehtova, joskin loppujen lopuksi vähän yksitoikkoinen tulokas Far Cry -pelien jatkumoon. Rehti selviytymismeininki ja pelattavuus nostavat hymyn hetkittäin huulille, mutta saturaatiopiste iskee nopeammin ja voimallisemmin, kuin sapelihammastiikerin käpälä. Far Cry:n mekanistinen ja tuttuakin tutumpi kaava ei yksinkertaisesti jaksa kantaa peliä, josta puuttuvat kiehtovat hahmot, samaistuttava päähenkilö ja ylipäätään järkevä tarina. Far Cry Primalin parissa viettää helposti sadepäivän tai pari, mutta ei ehkä ihan koko Suomen kesää.