Peliarvostelu

Fast & Furious – Crossroads

Pelin nimi: Fast & Furious - Crossroads
Lajityyppi: Ajopelit
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: Slightly Mad Studios/Codemasters
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 31.8.2020 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Fast & Furious - Crossroads kansikuva

Fast & Furious tai Fast and the Furious on elokuvasarja, joka ei näytä päättyvän koskaan. Vuonna 2001 julkaistun ensimmäisen osan jälkeen elokuvia on tehty jo kahdeksan kappaletta ja lisää on tulossa ainakin pari, koska elokuvista useampi on ollut ihan katsottavia. Toisaalta: missä muuallakaan Vin Diesel enää kohta näyttelisi, kun Riddickin seikkailut ovat menneet puihin ja xXx3 oli sekin mitä oli.

Vaikka Fast & Furiou -elokuvia on tehty jo niinkin monta (allekirjoittanut on nähnyt kaiketi kuusi sekä Hobbs-spinoffin) on sinänsä varsin kummallista, että virallisia lisenssipelejä elokuvista ei ole koskaan tehty.

Need For Speed Undergroundia voitiin aikoinaan pitää jonkinlaisena epävirallisena F&F -pelinä, mutta muutoin pelipuolen jutut ovat rajoittuneet lähinnä yhteistyöhön, kuten esimerkiksi Forza Horizon 4 -peliin saatavilla olevaan Fast & Furious autopakettiin.

Virallisten lisenssipelien olemattomuus voidaan kuitenkin nyt haudata, sillä Fast & Furious – Crossroads on täällä. Samalla kuoppaan voitaisiin tosin haudata samalla koko Crossroads.

Tarinan puolesta Fast & Furious – Crossroads on oma juttunsa. Vauhdikkaassa alkuintrossa, joka muuttuu samalla pelattavaksi tutoriaaliksi, häärii tuttu kaksikko Dom ja Letty kaahaamassa rinnakkain pahisten kanssa, jotka pitäisi napsia pois pelistä Burnout-sarjan pelien tapaan runnomalla takedowneiksi, sekä käyttäen autojen erikoisvempaimia.

Intron jälkeen pelaajalle esitellään uusia hahmoja, joita ovat Star Ttrek Discoveryn tähti Sonequa Martin-Green sekä muun muassa John Wick 3:sta tuttu naisnäyttelijä Asia Kate Dillon. Näiden lisäksi ruudulle vyörytetään tukku muitakin hahmoja: mukana on suuremmaksi osaksi taustalle jäävä ja F&F-perheestä tuttu Roman sekä luonnollisesti kokonaan uusi, ydinpommiakin itselleen havitteleva pahisten kansainvälinen rikollisjärjestö, jonka nimi englanninkielelle taittuu muotoon ”crossroads.” Järjetöstä löytyy useampi pääpahis.

Koska hyviksiä ollaan, jää Sonequan ja Dillonin asiaksi hoitaa suurin osa keikoista ja tehtävistä keskenään muiden keksittyjen hahmojen kanssa, Domin ja Lettyn hääriessä lähinnä sivuroolissa ja taustalla, kunnes myöhemmin selviää, että klassikkopari tekee yhteistyötä Interpolin kanssa ja tästä saadaan oiva tekosyy antaa kaikki vastuu väsymättömälle sankareiden pyörittämälle autojengille. Vin Diesel liittyy kuitenkin varsinaisesti mukaan vasta loppupuolella peliä ja on Lettyn kanssa maisemissa, siinä vaiheessa kun lopun ”ilotulitukset” raikuvat. Rodriguez esiintyy pelin välianimaatioissa kuin tehtävienkin aikana vähän tiheämmin. Rahaa on varmasti säästetty tällä tavoin, vaikka peliin on leimansa lyönyt myös Vin Dieselin oma pelistudio, Tigon Studios.

Kaiken kaikkiaan 32 ajotehtävää kattava tarinamoodi on melko lailla kamalaa todistettavaa. Olisi voinut luulla, ettei tällaisia luokattomia lisenssipelejä enää tänä päivänä tehtäisi, etenkään kun Crossroads ei perustu mihinkään uuteen elokuvaan ja pääosassakin olisi pelkkä autoilla ajaminen.

Korona jätti tienposkeen

Alun perin suunnitelma oli kuitenkin synkronoida pelin julkaisu yhteneväiseksi Fast & Furious 9 -elokuvan kanssa, mutta valloillaan olevan koronaepidemian vuoksi F&F9 viivästyi ensi vuodelle. Kummastelua projektin alhaisessa tasossa herättää kuitenkin se, että pelin taustalla on maineikas parivaljakko Codemasters sekä muun muassa Project Cars -peleistään tunnettu Slightly Mad Studios.

Ensimmäisen tehtävän aloittamisen jälkeen peli soljuu eteenpäin päättymättömällä temmolla ilman taukoja. Valikoissakin tehtävänvalinta ruutu kulkee Bluray-julkaisuista tutulla nimellä ”scene selection”, joten elokuvamaiseksi peliä selkeästi on viritelty.

Hyvinkin köykäistä ja yllätyksetöntä tarinaa siivitetään eteenpäin ei-skipattavilla ja paikoin kyllästyttävillä välipätkillä, jotka kumma kyllä ovat myös varsinaista peligrafiikka rujompia niin valaistukseltaan, tekstuureiltaan kuin ruudunpäivitykseltäänkin – yleensä peleissä tämä kun on juurikin toisinpäin. Välipätkien hahmomallinnukset ovatkin yleisesti ottaen vain vähän sinnepäin ja jotkut ovat parempia kuin toiset. Sonequa yhdessä kaverinsa sekä Tyrese Gibsonin kanssa näyttää visuaalisesti parhaimmalta, kun taas Diesel näyttää siltä, että iho olisi asteen liian kireällä tai kasvot liian pienet verrattuna pään kokoon. Jotain sellaista.

Jollain ihmeen tavalla Rodriguezin virtuaalihahmo saatu sekin näyttämään mummomaiselta ja melko tunnistamattomalta. Peter Stormare muistuttaa samaan tapaan vain etäisesti itseään ja on turhan robottimainen animoinniltaan. En voi olla vertaamatta Crossroadsin Stormarea toiseen virtuaalistormareen: Until Dawn -pelin Stormareen eroa on kuin yöllä ja päivällä, vaikka jälkimmäinen on jo viisi vuotta vanha peli.

Hahmojen välinen dialogi yleisellä tasolla on täyttä hömppää niin välipätkissä kuin pelin aikanakin ja aseineen välipätkissä heiluvat muka-kovat pahikset aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Toisaalta, kenties sarjan surkeimmassa (niistä jotka olen nähnyt) F&F8 -elokuvassa ajettiin lopuksi jäällä ja väisteltiin sukellusveneitä ynnä muuta, joten sinänsä peli pysyttelee samoilla alueilla isoine pommipalloineen ja jättimäisine ilmatyynyaluksineen.

Aja kovaa ja raivoisasti, kuten käsketään

Hömppätarinan vielä kestäisi, jos pelattavuus olisi rautaa, kuten elokuvissa nähtävät nätit autot. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ensimmäinen fiilis (tönkköjen välipätkien jälkeen) on se, että itse pelihän näyttää ihan hyvältä, etenkin jotkin tehtävissä jatkuvasti vaihtuvista urheilu- ja tuningautoista, siinä missä ruudunpäivitys on maukasta kuuttakymmentä kuvaa sekunnissa.

Äkkiäkös totuus kuitenkin paljastuu karkkikuoren alta. Fast & Furious – Crossroads kun ei oikeastaan muistuta perinteistä konsolipeliä tai edes PC-ajopeliä, vaan enemmänkin mieleen tulee aivottoman lineaarinen pelikokemus, jonka pitäisi löytyä ennemminkin pelihallin nurkassa olevasta kolikkoja syövästä koneesta, sen sijaan, että pelaaja ojentaisi pelijulkaisijalle kolikoita kuudenkymmenen euron edestä.

Meno on vauhdikasta, mutta kyyti on yhtä putkimaista putkea. Kenties viimeksi 2000-luvun alussa olen pelannut yhtä putkimaista autopeliä. Jopa ensimmäinen Driver-peli oli rikkaampi kokemus. Crossroadsissa kaikki tehtävät ovat mallia aja paikasta A paikkaan B joko aikarajoituksen kera tai ilman. Vaihteluna välillä ajetaan jotain takaa, tai ollaan takaa-ajettuna. Välillä takaa-ajajat ovat rikollisliigan tyyppejä, välillä roolin hoitaa perässä seuraava hiekkamyrsky tai dominomaisesti sortuva kaivostunneli.

Kaupunkialueilla tehtäväalue on selvästi rajattu keltaisilla nuolilla ja ilmaisimilla minne tulisi pysähtelemättä kaahata. Jos reitti on silti epäselvä, on peli ottanut jo oletuksena suuremman roolin ja tehnyt keltaisista nuolista samalla seiniä: sivuteille et harhaile ja jos harhailet, antaa peli muutaman sekunnin aikaa palata takaisin tehtäväalueelle tai pahimmillaan keskeyttää koko tehtävän epäonnistumiseen. Paikoissa, kuten vapaammin kuljettavalla aavikolla nuolia ei välttämättä ruudulla ole, mutta tällöinkin liikaa sivulle ajaminen heittää ruudulle auton resetoivan varoittimen.

Braking Bad

Jarrua ei liiemmin tarvitse käyttää, koska ajotuntuma on sellaista sorttia, että auto on liimattu tiehen, niin hyvässä kuin pahassakin. Tehokaskaan auto ei sinänsä lähde käsistä, mutta eipä niihin saa sellaista tuntumaakaan missään vaiheessa, että niitä olisi mutkissa ja suuressa nopeudessa sujuvaa käännellä tai ylipäätään hauska edes ajaakaan, koska kaikki autot tuntuvat lähes samalta arcadelta. Yleinen ajotuntuma on melkein kuin jonkinlainen Outrun 2 -pelin ja Knight Rider – The Videogamen epämääräinen sekoitus.

Ei se sinänsä mitään, vaikka autoilla ei saisi tuntumaa kohdalleen, koska menopelit eivät kolaroimisesta juurikaan hajoa. Ei, vaikka ajaisi päin vastaantulevaa liikennettä, koska muut henkilöautot ovat painoltaan pelkkää paperia vauhdikkaiden maailmanpelastajien tiellä ja bussit ja rekat nekin vain hetkellisiä stoppareita ilman seurauksia. Eipä tekoälykään jaksa liikennettä sen kummemmin valvoa, kun rekat ja bussit kolistelevat keskenään ja henkilöautot runnovat toisiaan jatkuvasti romuksi liikenneruuhkissa. Pelaamista varten olisi kuitenkin syytä olla peliohjain, sillä jos näppäimistöllä aikoo pelailla, ei kontrolleja saa lainkaan muuttaa ja ajamiset hoidetaan WASD-meiningillä. Ratteja peli ei tue.

Välillä peli tarjoaa ajamiseen jopa vaihteluakin, kun siirrytään aidatuilta kaupunkialueilta laittomien aidattujen katukisojen pariin, jolloin poliisitkin liittyvät leikkiin mukaan. Joskus poliisien tilalla jahdissa on pahistenkin autoja. Jengiä voidaan niitata sivuluisulla, joka lopulta tuottaa takedownin ja jahtaajan eliminoinnin. Katukisoistakin kuitenkin katoaa hohto, kun tajuaa kuinka skriptattuja ne ovat: ajat sitten miten vain, niin lopputulos tietyissä tehtävissä on aina sama ja tekoäly ottaa pelaajan kiinni tai hidastelee tarvittaessa kuminauhamaisesti.

Peli on yhtä lineaarista hömppätarinaputkea ja pelilliset hetket käytännössä vain interaktiivisia välianimaatioita. Tämänkaltainen toiminta ei juurikaan anna pelin kalliille hintalapulle kunnollista lupaa olla olemassa, etenkin kun tyrkyllä olisi vielä erikseen kausipassiakin DLC:tä varten. Kokemus ei ole kuitenkaan kivulias kauaa, sillä yksinpelin läpipelaamiseen kului allekirjoittaneella aikaa Steamin mukaan päälle seitsemän tuntia.

Mukana oleva nettimoninpeli ei sekään juurikaan anna Crossroadsin olemassaololle syytä. Peli tarjoaa yhdeksän pelaajan moninpeliä, jonka parista ei kuitenkaan löydy pelaajan pelaajaa. No, liekö ihmekään?

Teoreettisella tasolla nettipeli voisi kai olla hauskaakin, missä kolme jengiä, sankarit, poliisit ja pahikset jakautuvat tiimeihin toisiaan vastaan kaahaamaan. Koska peliseuraa ei kuitenkaan arvostelua tehdessä kertaakaan löytynyt, on mahdoton sanoa sen enempää nettipelin sisällöstä. Voiko toisaalta ihmeitä odottaa yksinpelin perusteella? Fast&Furious -elokuvien fanit joutuvat tosin pettymään, sillä pelin päävalikosta löytyvästä kuvagalleriasta ”Fast Family” ei voi avata kaikkia bonusmateriaaleja pelaamatta nettipeliä ja nousemalla tasoissa.

Loppusanat

Fast & Furious – Crossroads on kummallisen huono pelijulkaisu, joka toisaalta sopii äärimmäisen poikkeuksellisen huonoon vuoteen 2020 kuin nyrkki silmään. Crossroads on harvinaisempi pelijulkaisu siinä mielessä, että siitä on vaikea sanoa juurikaan mitään positiivista. Mikäli etsit pelihallimaisen kaltaista aivottoman lineaarista ajokokemusta, jota jaksaa pelata sen yhden tai kahden kolikon verran, tarjoaa Fast & Furious – Crossroads varmasti vauhdikasta viihdettä, mutta jos etsit rahoillesi oikeaa vastinetta ja pelattavuudesta haastetta, kannattaa tienhaarassa tehdä U-käännös.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Pääosin vauhdikas ruudunpäivitys
  • - Muutamat autot ovat nättejä

Huonoa

  • - Ajotuntuma
  • - Itseään toistava tehtäväsuunnittelu
  • - Ajomaisemat ovat lineaarista putkea
  • - Vin Diesel pitkälti taustaroolissa
  • - Tarina on yhdentekevä
  • - Ei-skipattavat rujot välipätkät
  • - Netistä ei löydy yhtään pelaajaa
  • - Valikoiden huonot säätömahdollisuudet