FIFA 09 arvostelussa
FIFA 09 ei ole mikään yllätysjulkaisu, mutta siitä huolimatta onnistuu olemaan erittäin tiukka jalkapallopaketti ja ehkä jopa sarjan tähän mennessä paras peli.

En voi kaiketi enempää enää ylistää EA:n muuttunutta yhtiöpolitiikkaa, kun olen sen jo niin moneen otteeseen tehnyt pelitalon muiden pelijulkaisuiden arvosteluissa. Näin asianlaita kuitenkin selkeästi on; EA on muuttanut tapojaan parempaan ja tuloksena on ollut tänä vuonna paljon hyviä, kokonaan uusia pelejä, eikä pelkästään jatkoa jatko-osien perään, vaikka totta kai samalla EA:n tuttu urheilupelikavalkadi, sekä jokavuotinen Need For Speed kaasuttelupeli ovat tänä vuonna olleet yhtä totta kuin aina ennenkin.
Vaikka NHL 09:n tuleminen olikin yhtä helppo ennustaa kuin “ammattitaitoisen” puhelinennustajankin, nähtiin silti pelin kohdalla kuitenkin jotain mullistavaa ja poikkeavaa: Paljon uutta pelisisältöä ja uusia ominaisuuksia. Uutta oli jopa niinkin paljon, ettei aiempien vuosien useampi NHL -julkaisu yhteenlaskettuna edes olisi saanut samanlaista ominaisuusmäärää aikaiseksi. Tämä tosin kertoo siitä, että EA:n kiekkoilut ovatkin aiempina vuosina olleet enemmän tai vähemmän pintapuolisesti uudistettuja ja sisältäneet vain pientä pelillistä uudistusta siellä täällä. Kilpailija 2K Gamesin mokattua tänä vuonna oman NHL 2K9 -pelinsä kanssa aivan totaalisesti, oli 2008-kisan suvereeniksi voittajaksi helppo todeta EA:n kiekkoilu.
Mutta entäpä miten ovat asiat pallokentällä? 2000-luvun alussa Konamin Pro Evolution Soccer -pelisarja alkoi nostaa vahvasti päätään jalkapallopelifanien keskuudessa. Tämä siitä syystä, että vaikka täydellinen pelaaja- ja joukkuelisenssi uupuikin, oli “PES” pelattavuudeltaan alkuvuosikymmenen osalta parempaa ja realistisempaa kuin mitä EA:n FIFA -pelisarja pystyi tarjoamaan, siitä huolimatta, että EA:lla on aina ollut täydellinen FIFA-lisenssi taskussaan. Siksipä viime vuosina myös EA:n FIFA-palloilut ovat kiristyneen kilpailun ansiosta nostaneet paljon päätään, samalla kun vastaavasti tätä nykyä niin ikää vuosiluvun kanssa kulkevan Pro Evolution Soccer -pelisarjan taso on tasaisesti laskenut sitten 2007-painoksen.
Uusin FIFA, yllätyksettömästi FIFA 09 -nimeä kantava palloilu ei tarjoile yhtä paljon uutta kuin NHL 09, mutta on siitä huolimatta varsin tasapainoinen ja tiukka paketti virtuaalista jalkapallopeliä halajaville. Näkyvin uusin ominaisuus on Adidaksen sponsoroima “Live Season” -ominaisuus, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että pelaaja voi ladata joka viikko tuoreimmat pelaajastatistiikat kuudelle pelistä löytyvälle huippuliigalle ja kaikille näiden joukkueille. Mukana Live Seasonissa ovat Englannin, Saksan, Italian, Meksikon, Espanjan sekä Ranskan liigat. Hieman harmillisesti lyhyen kokeilujakson jälkeen uusimpien joukkuekokoonpanojen lataaminen palvelusta muuttuu maksulliseksi. Arvostelua kirjoittaessa emme voineet hyödyntää palvelun kokeilujaksoa, emmekä siten todeta palvelun toimivuutta käytännössä, sillä arvostelukappaleestamme puuttui manuaali, jonka takaa kokeilukoodi on löydettävissä pelin ostoversioissa.
Live Seasonin ohella uusi juttu on Be a Pro: Seasons -pelimuoto, joka nimensä mukaisesti on tuttu Be a Pro -pelimuoto monivuotisella uratilalla höystettynä. Mikä tämä Be a pro sitten on? Niille, jotka eivät ole kahta viimeisintä FIFA-palloilua pelanneet kerrottakoon, että Be a Pro -pelimuodossa pelaaja liikuttaa koko jalkapallojoukkueen sijaan vain yhtä valitsemaansa kenttäpelaajaa. Yksin pelatessa kaikkien muiden jäljelle jäävien palloilijoiden liikuttamisen hoitaa tekoäly. Be a Pro: Seasons on FIFA 08:n vastaavan pelimuodon tapaan ikään kuin se uramoodi, jossa lähdetään luotsaamaan omaa, itseluotua märkäkorvapelaajaa kohti mainetta ja mammonaa.
Toki, mikäli haluaa, voi pelaaja valita myös jonkin valitsemansa joukkueen oikeista tähdistäkin ohjattavakseen. Jos taas ei halua, pääsee omaa pelaajaa muokkaaman pelaajaominaisuuksiltaankin, kuin ulkonäöltäänkin. Myös pelipaikan saa valita; tarjolla ovat vaihtoehdot puolustaja, keskikenttä tai hyökkääjä. Uusimmasta NHL:stä poiketen maalivahdin pestiä ei ole lainkaan FIFAssa tarjolla, joka ainakin EA:n virtuaalikiekossa oli varsin hauska rooli. Ehkäpä kuitenkin jalkapallon yleisen hidastempoisuuden vuoksi samainen pesti ei olisikaan lainkaan yhtä jännittävää touhua, joten menetys ei siksi ole kovinkaan suuri. Tuttuun tapaan Be a Pro: Seasonissakin on erinäisiä tavoitteita, joihin pelaajan tulisi pelikautensa aikana päästä. Tavoitteet vaihtelevat hieman riippuen siitä mitä paikkaa kentällä pelaa, joten esimerkiksi hyökkääjän ensimmäisiä tavoitteita on viiden tehdyn maalin saavuttaminen, minkä lisäksi jokaiselle pelipaikalle yhteinen tavoite jokaisessa ottelussa on tietyn otteluarvosanan saavuttaminen tai vaikkapa pelkkä otteluvoitto vastapuolesta. Tavoitteisiin pääsemisestä kuin myös pelinaikaisesta toiminnasta kentällä (kuten sijoittumisesta ja syöttelystä) pelaajaa joko palkitaan tai rangaistaan. Lopullinen pistemäärä vaikuttaa pelaajalle ottelun lopussa kertyvään kokonaispistemäärään, joita voi sitten ripotella hahmonsa taitoihinsa niiden parantamiseksi. Hyvin pelaamalla ja peleissä maaleja tekemällä pelaaja saavuttaa myös mainetta ja huomiota. Alussa noustaan ensin reservikapteeniksi, jonka myötä myöhemmin aukeaakin sitten jo paikka maajoukkuepeleihin, joita pelataan tavallisten liigaotteluiden välissä silloin tällöin. Be a Pro: Seasonsin pelaaminen on todella hauskaa ajanvietettä, etenkin jos pelaa hyökkäyspäässä, jolloin pääsee näkemään paljon toimintaa ja yrittämään useita kertoja maalin tekemistä per ottelu.
Kokonaisuutena Live Seasonia ja Be a Pro: Seasons -pelimuotoa lukuun ottamatta FIFA 09 aikalailla tuttua huttua FIFA 08:aa pelanneille paitsi, että pelattavuutta on hiottu mukavasti parempaan suuntaan. Edellinen EA:n jalkapalloilu, UEFA Euro 2008 on viimeisin ja samalla siis kehittynein EA-palloilu ennen FIFA 09 -peliä ja se tuntui vielä FIFA 08:n tapaan paikoitellen jo liian vaikealta hallita samalla kun maalin tekeminen tuntui olevan harvinaista herkkua. Se miksi näin on ollut etenkin kahdessa viimeisimmässä pelissä on vaikuttanut useampi seikka.
Asia, johon tulee ehkäpä heti ensimmäiseksi kiinnitettyä huomiota FIFA 09:ä pelatessa, ovat sen vaikeustasot. Siinä missä vaikeustasot eivät ole viime aikoina oikein osuneet kohdalleen, on FIFA 09:ssä vaikeustasojen tasapainotus melkeinpä täydellisesti onnistunut. Sen sijaan, että helppo vaikeustaso olisi vähintäänkin keskitasoa, on helppo nyt todellakin helppo, jota pelaamalla aloittelijat pääsevät hyvään alkuun, kohtaamatta liian suurta aloituskynnystä tekoälyn ollessa paljon helpompi voittaa. Tästä seuraava vaikeustaso, nimeltään semi-pro on tasoltaan selkeästi kovempi kuin easy-taso, mutta ei liikaa. Semi-pro tuntuu juuri siltä kuin sen pitääkin, eli easy-tason käydessä liian helpoksi on aika siirtyä pelaamaan semi-pro tasolla, joka tarjoaa pykälän lisää haastetta, mutta kuten easy-tasonkin kohdalla, ei äidy liian korkeaksi haastekäyränsä osalta.
Pro-tasolla pelatessa saakin sitten taistella pallosta jo todella hanakasti mikäli mielii voittaa ja useimmiten matsit päättyvätkin 1-0, 1-1 tai 2-1. Isoja lukemia ei enää nähdä, kuten kahdella ensimmäisellä tasolla. Pro-taso on sekin melko hyvin tasapainotettu, joskin välillä huvittaa ja rasittaa tekoälyn yli-inhimillinen pallon pyöritys ja hallussapito, jopa tilanteissa, joissa sen olisi selkeästi kuulunut se menettää. Pro-tasolla onkin sitten pakko välillä turvautua jo hieman rajumpiinkin otteisiin ja otettava kortti jos toinenkin. Onneksi FIFA 08 -peliin verrattuna myös tekoälykin tuntuisi tällä kertaa jopa saavan kortteja, mutta silti tuomarin ote tekoälyyn tuntuu edelleen liian lepsulta. Jotkut aivan selkeät rangaistustilanteet, tai jopa tilanteet joista olisi selkeästi kuulunut tulla keltainen kortti jäävät tuomarilta tyystin tuomitsematta jos kyseessä on tekoälypelaaja. Parhaimmillaan pelaaminen tekoälyä vastaan on kuitenkin FIFA 09:n myötä tiukkaa vääntöä ja kun se voittomaali tai avausmaali sieltä kovan taistelemisen jälkeen omalle tilille tulee etenkin Pro- tai sitä vaikeammalla vaikeustasolla, niin voi sitä riemua!
Pelin tekoälyä ei ole paranneltu pelkästään vastapuolen osalta, vaan myös omien tiimikavereiden älykkyys on parantunut selkeästi. Kaverit osaavat nyt oikeasti hakea kunnon paikkoja, ottaa syöttöjä vastaan ja mikäli syöttö jää liian lyhyeksi, osaavat pelaajat rynnätä niitä kohti. Myös tekoälytovereiden käden nostaminen niiden ollessa hyvällä paikalla auttaa havaitsemaan paikkoja syöttelytilanteissa paljon paremmin. Kerrankin kunnolla toimivan syöttelypelin vuoksi pelissä uskaltaa nyt oikeasti jopa syötellä ja pelaaminen tuntuukin paljon enemmän oikealta jalkapallolta.
Oikean jalkapallopelin tuntumaa avittaa myös se fakta, että pelin kontrolleita on paranneltu huomattavasti. FIFA 09 pyrkii edeltäjiensä tapaan entistä realistisempaan pelattavuuteen, mutta samalla kontrolleista on tehty helpommin lähestyttävät, joka lisää entisestään pelinautintoa, kun hienoja liikkeitä on helpompi toteuttaa. Myöskään vedot lähellä maalia eivät lähde enää niin herkästi yli maalin, joten voimaakin uskaltaa vedoissa oikeasti nyt käyttääkin. Pallottelu ei ole enää niin tiukan oloista hampaiden narskuttelua, vaan pyörittelystä ja syöttelystä oikeasti nauttii. Hauskinta FIFAn pelaaminen kuitenkin ehkä viimeisimpien muiden EA-palloiluiden tapaan on silloin, kun kokonaista kautta lähdetään pelaamaan yhdessä kaverin kanssa saman joukkueen paidoissa. Tällöin kuvioiden suunnittelua pääsee kunnolla harrastamaan, kun rinnalla on toinen samaa älykkyystasoa oleva ihmispelaaja, jolloin luonnollisesti nähdään myös paljon upeita maalejakin.
Moninpelipuolella uutta on uudistettu Be a Pro -pelimuoto, joka mahdollistaa kahden joukkueen vastakkaisen ottelun siten, että kaikki 20 kentällä nähtävää pelaajaa (poislukien maalivahdit siis) ovat koko ottelun ajan yksittäisen ihmispelaajan ohjastuksessa, kun aiemmin yhtäaikaisten pelaajien määrä Live-pelissä oli maksimissaan kahdeksan. Uudistettu moninpelikokemus on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen asia, sillä tällä tavalla nettipelaaminen saa aivan uuden ulottuvuuden. Peliseuraakin tuntuisi riittävän ihan hyvin ja vaikka matsikokoonpanot eivät yleensä ylläkään aivan täysiin kymmenen vastaan kymmenen ihmispelaajan koitoksiin – tietokoneen täyttäessä loput paikat – on uudistettu Be a Pro moninpeli siitä huolimatta hauska tapa pelata Livessä ja muutenkin varsin mielenkiintoinen kokemus sinänsä.
Visuaalisesti FIFA 09 on viimeisintä EA-palloilua UEFA EURO 2008 -peliä hieman paremmannäköinen. Tämä näkyy etenkin pelaaja-animaatioissa, sekä pelaajien kasvojen mallinnuksessa, sekä ilmeissä, mitkä ovat entistä aidomman oloisia pelaajien muistuttaessa entistä enemmän niitä oikeita esikuviaan. Taklausanimaatiotkin tuntuisivat jälleen olevan pykälän verran autenttisemman oloisia ja ollen erilaisia riippuen aina siitä miten ja mistä kulmasta kulloinkin kyseessä oleva pelaaja taklataan. EM-kisapelistä tutuksi tulleet, erilaisilla nappulayhdistelmillä toteutettavat tuuletukset ovat periytyneet nyt myös FIFA 09 -peliinkin ja tarjolla on jos jonkinlaista tuuletusanimaatiota, mikäli vain jaksaa opetella kaiken maailman nappulakomboja. Musiikillisesti pelin tarjonta on jälleen varsin toimivaa ja laidasta laitaan vaihtelevaa indie-musiikkia tuntemattomammilta artisteilta.
Selostuksen osalta FIFA 09 on ehkäpä hienoinen pettymys. Äänessä on kyllä aiemmista peleistä tuttu parivaljakko, mutta selostus on paikoitellen hieman haparoivaa, joidenkin kommenttien tullessa hieman liian myöhään, minkä lisäksi selostus alkaa toistamaan itseään aivan liian nopeasti. Myös varsinaisen selostajan uusi “tyyli” heittää joitain kommentteja siten, että mies jää ikään kuin miettimään sanomisiaan kesken kaiken on höhlän kuuloista. Ensimmäistä kertaa keskinkertaisen selostuksen vuoksi tuli peliä pelatessa kokeiltua myös muita selostusvaihtoehtoja, joista etenkin ruotsinkielinen selostus tuntui toimivan ja oli ehkäpä jopa englanninkielistä vaihtoehtoa parempi. Pelin julkaisun jälkeen EA myös julkaisi ilmaiseksi ladattavina lisäpaketteina pelin muiden maiden selostusraitoja ja nyt peliin voikin saada selostuksen esimerkiksi Meksikon tai Brasilian kielellä, joista ainakin ensinnä mainittu on varsin toimiva ja selostajan tapa tuulettaa maaleja on varsin vaikuttava siinä vaiheessa, kun ämyreistä kuuluu korvia halkova “GOOOOOOOOOOLLLLLL!” Eivätpä pääse tämän kaveri englantilaiskollegat samalle tasolle eläytymisessä, eikä tämä ole edes sarkasmia.
Kokonaisuutena FIFA 09 on varsin onnistunut FIFA-julkaisu EA:lta. Voisin melkein jopa mennä väittämään, että FIFA 09 on ainakin 2000-luvun paras FIFA-julkaisu, ellei sitten jopa paras FIFA mitä on tähän mennessä nähty.