FIFA 18 on ensimmäinen peli, joka saa nurmikon seuraamisesta aidosti jännää puuhaa. On nimittäin ilo katsella pallopelin hidastuksia, kun nurmikko taipuu aidon näköisesti pallon ja pelaajien jalkojen alla. Pelin jälkeen huomaa ruohossa potkun jälkiä ja tekonurmen voi melkeinpä haistaa ruudun läpi. Pelaajatkin käyttäytyvät kuin esikuvansa ja kommentaattorit ovat niin luontevia, että tuntuu kuin kuuntelisi oikeaa Champpari-ottelua. Frostbite enginestä on tänä vuonna potkittu enemmän irti ja se näkyy niin grafiikassa kuin myös pelin fysiikassa.
Loppujen lopuksi mitään mullistavaa uutta ei FIFA:n sisuksiin ole tungettu. Se sisältää pieniä hiuksenhienoja uutuuksia jokaisen kulman takana, niin itse pelikentällä kuin myös valikoissakin. Kaikki peruselementit ovat kuitenkin tutuilla paikoillaan, eikä pelin valikoissa olla lähdetty revittelemään. Olisi kuitenkin ollut hieno nähdä NHL 18:sta tyylinen valikko, jota pystyy itse muokkaamaan.
FUT-valikossa voi tienata kultakolikoita suorittamalla päivittäisiä tai viikkokohtaisia tehtäviä. Haastetta riittää ainakin näissä viikkotehtävissä, kun yhdessäkin tarvitaan neljä voittoa putkeen. Muulta osin on tämäkin tuttua kauraa FIFA:n aiemmasta painoksesta. Be a Pro-pelimuodon uudistukset ovat hieman isommat ja varsin toimivia. Pelaaja voi liittyä tai luoda oman klubin ja pelata luodulla hahmolla muita liigan klubeja vastaan, samaan tyyliin kuin Online Seasonissa. Peliä odotellessa voi säätää kulmapotkijat ja korvaajat kuntoon, ettei tarvitse häslätä valikoissa kesken pelin.
Oma pelaaja saa kokemuspisteitä jotka voi kuluttaa kykypuuhun. Tässä kuitenkin kismittää se, että näitä pisteitä ei voi perua, joten täytyy olla tarkkana minne niitä oikein viskoo, mikäli haluaa suunnitella hahmonsa paremmin. Pelaaja voi nyt valita itselleen jopa kolme oletuspelityyliä eri kenttäpaikoille, joten mikäli pelissä tulee oltua puolustusasemassa, on oma ukko valmiina haasteeseen. Kokonaisuutena ajatellen, netissä pelaaminen toimii hyvin sulavasti. Oman tasoiset vastustajat löytyvät suhteellisen nopeasti ja omat vaatimukset vastapelaajaa etsittäessä voi rajata tarpeeksi hyvin.
Mahtipontisesti nimetty The Journey: Hunter Returns jatkaa Alex Hunterin tarinaa siitä mihin se viime vuonna jäi. Ensimmäisen Premier Liiga vuoden läpimurron jälkeen, koko maailma puhuu Alex Hunterista. Hän on palannut toiselle kaudelle levänneenä, mutta edessä on raastavia ratkaisuja seuransiirron merkeissä. Tällä kaudella Hunterilla on mahdollisuus pelata muutamissa maailman parhaimmista joukkueista, kuten FC Bayern Muchenissa, PSG:ssä, Athletico Madridissa ja LA Galaxyssa. Mikä hienoa, jokaisesta joukkueesta on mahdollista kohdata tuttu nimi, kuten pelikannen uusi kasvo Ronaldo.
On ihan kiva, että FIFA jatkaa Hunterin tarinaa, mutta pelihahmoa olisi mukava saada muokata enemmän. Voisi olla hienompaa nähdä omat kasvot Hunterilla, paiskaamassa kättä Ronaldon kanssa. Tarinaan samaistuminen ja tunteiden välittyminen onnistuisi paljon paremmin. Nykyisellään suurin osa valinnoista Alexin kylmäpäisyyden tai tulisuuden suhteen tuntuvat hyvin latteilta, eivätkä ne oikein tunnu hetkauttavan tarinaa suuntaan tai toiseen. The Journey on kiva lisäys muuten niin vaikeasti uudistuvaan peligenreen, mutta tarinan läpäistyä ei kuitenkaan ole yhtään sen täydempi olo kuin ilman tätä matkaa. Pallopelit Alexin seikkailun keskellä tuntuvat myös aika turhilta ja jos itse juoni kiehtoo niin youtuben ihmeellisestä maailmasta voi katsoa kaikki välianimaatiot putkeen.
Hienoin asia FIFA 18:ta on hahmojen liikkeet ja heidän käyttäytyminen pallon kanssa pelikentällä. Pelaajien jalat toimivat paljon aikaisempaa monipuolisemmin ja erilaisten maalien saaminen on nautinto. Potkun virittäminen on tehty selkeäksi ja samalla syöttäminen ja näihin tarvittava voima. Samalla myös huomaa lyhyen ja rotevamman pelaajan eron, kun lähdetään juoksemaan pallon perässä. Tekoäly osaa lukea pelin kulkua hyvin, eikä se lähde tekemään mitään älyttömyyksiä, mutta tajuaa ottaa riskejäkin.
Ihmismieli ei tarvitse paljoakaan visuaalista dataa huomatakseen elävän katseen kuolleesta. Kaikki se sieluton tyhjyyteen tuijottaminen ja luonnottomat maalivahtien hypyt ovat poissa. Katsomokin osaa eläytyä otteluun, taustapenkillä istuvat pelaajat ja manageri nyrpistelevät nenäänsä vaikka kamera olisi pois fokuksesta. Pienet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen ja kommentaattorin minimaaliset luonnolliset änkytykset luovat todellisuudentuntua. Välillä homma kyllä pätkähtää ja huomaa pelaavansa vain peliä. FIFA 18 on tähän mennessä parasta palloilua mitä EA:lta on tullut.
