FIFA Street 2 arvostelussa
FIFA Street 2 on alkuperäiseen peliin nähden hieman monipuolisemmalla urapelillä, sekä muutamilla parannuksilla höystetty katufutis, jota on ihan hauska pelata - joskin lähinnä kaveriporukassa pelin heikkotasoisen tekoälyn vuoksi. Hitusen verran edeltäjäänsä parempi, joskaan ei paljon.
Electronic Artsin katufutissarja FIFA Street on ehtinyt jo toiseen osaansa ja mitä ilmeisemmin lisääkin on odotettavissa. Viime vuonna julkaistu sarjan ensimmäinen osa oli ihan mukiinmenevää katufutista ja FIFA Streetille periaatteessa kysyntääkin löytyi; sitä ennen kun ei rennolla meiningillä höystettyjä katufutispelejä juurikaan oltu nykyajan pelikoneille julkaistu. Peli oli siis ihan hyvä, mutta ei lähestulkoonkaan täydellinen pelitapaus. Pelin suurin miinus tuli sen heikohkosta tekoälystä, joka ilmeni niin omissa kuin vastapuolen pelaajissakin.
Nyt EA Big yrittää kiivetä vuorelle uudelleen ja toistamiseen valloittaa katufutispelien kuninkuuden pelillään FIFA Street 2. Haasteen ei siis pitäisi kilpailijoiden olemattomuuden takia olla kovinkaan vaikea, alkuperäisen pelin ollessa se ainoa haastaja. Kysymys kuuluukin, onko FIFA Street 2 parempi kuin edeltäjänsä ja onko aiemman pelin virheistä opittu? On ja ei.
Yleiseltä kantilta katsottuna pelin mekaniikka on pysynyt lähestulkoon ennallaan. Potkitaan palloa kolmen(plus maalivahti)kokoisissa jengeissä pienillä ulko-ilma alueilla ja yritetään maalien tekemisen ohella tehdä yksi jos toinenkin näyttävä temppu. Pelin sisältämää joukkuemäärää on edellispelin 16 kappaleen ajoilta nostettu kahdella, minkä lisäksi pelistä löytyy yksi keksitty ja yksi legendaarisia pelaajia sisältävä joukkue. Vaikka pelissä edelleen saakin luoda myös omia joukkueitansakin, on pelin “oikeiden” joukkueiden määrä silti edelleen harmittavan suppea. Ja missä on Suomen joukkue?
Palloilu hoituu onnistuu joko pikapelin, urapelin tai Skills challengen muodossa, joista jälkimmäisessä voi yrittää omaa temppuiluennätystään pallon kanssa. Pelin sydämenä toimii kuitenkin edelleen urapeli, joskin sitä on hieman muutettu. Pelaaja kyllä edelleen luo itselleen alussa haluamansa näköisen märkäkorvafutarin, mutta tästä eteenpäin toimitaankin sitten hieman eri tavalla. Nyt urapeli jakautuu neljään eri osaan, mikä on ihan hyvä juttu yksinpelin elinikää ajatellen. Ura aloitetaan edellisestäkin pelistä tutuilla “kick about” matseilla, joita voittamalla kerätään oman pelaajan taitojen päivittämiseen tarvittavia taitopisteitä. FIFA Street 2:n kick about -matseissa ei enää saa itse valita haluamaansa pelaajanelikkoa tarjolla olevista vaihtoehdoista, vaan sen sijaan jokaiseen pelattavaan kick about matsiin pelaajan hahmo saa kaverikseen ennalta määrätyn joukkuekokoonpanon, eikä näiden muiden pelaajien taitoja pääse parantamaan.
Kun pelaaja on voittanut tarpeeksi monta ottelua ja siinä sivussa nostanut joukkueensa(siis ennalta määrätyn sellaisen)tason tarpeeksi korkealle, avautuu pelimuoto “team captain”, jossa sitten päästään jo rakentamaan ja parantelemaankin omaa joukkuetta, sekä etenemään lopulta oman joukkueen kanssa lävitse underground ja international-pelimuotojen, joista viimeksi mainitussa pääsee nimensä mukaisesti mittelemään maajoukkueita vastaan. Sen lisäksi, että urapeli on pelimuotojensa osalta hieman kasvanut, on pelattavista matseista nyt myös muutamia erilaisia variaatioita. Ensimmäinen on se perinteinen “tee maaleja ja voita”, kun taas kokonaan uusi juttu ovat muun muassa matsit, joissa voittoon vaaditaan tietty määrä temppuilupisteitä tai matsit, joissa voittaa ainoastaan tekemällä maaleja gamebreakerin avulla.
Uudet matsityypit on luotu ilmeisesti siksi, että alkuperäisessä pelissä pärjäsi varsin hyvin ilman temppuiluakin, eli ominaisuutta jonka kuuluisi siis olla pelin keskeinen elementti. FIFA Street 2:n kohdalla onkin ilmeisesti ajateltu, että jospa pelaaja pakotetaan käyttämään kikkailuominaisuutta, niin silloinhan hän myös kikkailee. Kikkailemista vaativien uusien matsivariaatioiden suurin haitta onkin vain siinä, että temppuilu ei sen kaikesta näyttävyydestään huolimatta ole mitään järin innostavaa. Toki temppuilemalla saa kerättyä totuttuun tapaan “gamebreaker” -energiaa, jonka jälkeen sitten pääsee laukomaan superlaukauksen maaliin ja sitä kautta nousemaan tappioasemastakin johtoon, mutta harvemmin tähän temppuiluun jaksaa itse niinkään panostaa, kun maaleja syntyy edelleen peruspallopelilläkin.. Tai ainakin silloin kun omat pelaajat älyävät jotenkuten löytää itsensä järkevälle paikalle kentällä.
FIFA Street 2:n tekoäly on nimittäin alkuperäisen pelin tapaan edelleen varsin keskinkertainen ja muuten niin rento ja hauska futismeininki onkin siksi tietokonetta vastaan pelattaessa osittain vaisu. Omat pelaajat osaavat tällä kertaa ehkä jo hitusen aiempaa paremmin hakea hyvää syöttöpaikkaa, mutta vastapuolen pelaajat sen sijaan ovat lähestulkoon samaa tasoa kuin edelliskerrallakin. Normaalivaikeustasolla pelatessa matsit ovat useimmiten aivan liian helppoja, tietokonepelaajien ollessa enemmän tai vähemmän avuttomia kentällä, vaikka maaleja silloin tällöin aikaan saavatkin. Vaikealla vaikeustasolla peli taas muuttuu rasittavaksi hermopeliksi, jossa tietokoneelle ei saa kertaakaan antaa palloa tai se on hyvin nopeasti pelaajan verkon perällä. Kumpi vaikeustaso sitä sitten pitäisi tässä oikein valita?
Paras vastaus tähän alkuperäisen FIFA Street -pelin tapaan onkin, että hommaa vierelleen ihmisvastustajan pelaamaan, jolloin peli pääsee siihen täyteen potentiaaliinsa, mihin se ylipäätänsä kykenee. Moninpelaamista ei harmittavasti edelleenkään tueta Liven välityksellä, joten pelaaminen onnistuu siis vain ja ainoastaan saman koneen ääressä.
Audiovisuaalisesti peli jatkaa pääasiassa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Graafisesti peli näyttää melko lailla samalta, mitä nyt ehkä liikeanimaatiota on hieman sieltä täältä paranneltu. Grafiikka on ihan hienoa ja toimii edellisen pelin tapaan varsin hyvin. Äänipuolella onkin sitten tapahtunut hieman enemmän parannusta. Perusäänet ovat suurin piirtein ennallaan, sen sijaan pelin musiikkivalikoima on monipuolistunut, samalla kun edellispelin ärsyttävä, taustalla kälättänyt DJ on siirretty todella pieneen sivurooliin, lähinnä sanomaan kulloinkin soivan biisin nimen. Hyvä, kritiikkiä on siis ilmeisesti kuunneltu. Musiikkivalikoima on siis monipuolistunut, tarkoittaen käytännössä sitä, että edellisosan paikallaan junnaavat biisit on heitetty romukoppaan ja tilalle on laitettu kattava valikoima erilaisia ja eri genrejä edustavia, oikeita kappaleita. Hyvä näin, sillä nyt pelin taustamusiikin kuunteleminen on paljon mieluisampaa puuhaa.
