Final Fantasy XII - The Zodiac Age arvostelussa
Vihdoinkin Final Fantasy 12 pääsee oikeuksiinsa.

Mietin pitkään, että miksi itseltäni jäi aikoinaan pahasti kesken tämä paljon arvostelumenestystä nauttinut Final Fantasy. FF XII:ta julkaisu sijoittui huonoon aikaan, juuri ennen Playstation 3:n tuloa. Xbox 360 taisi olla jo ulkona ja nappasi pelikansaa mukaansa. Sony vetäisi monelta pelaajalta maton alta, kun Playstation 3:n noin 600 euron hintalappu lyötiin naamalle. Tämä köyhät kyykkyyn-taktiikka toimi hyvin edukseen Microsoftille.
Uuden tekniikan tuleminen tiesi huonoa kaikille pelijulkaisuille, jotka noihin aikoihin ilmestyivät. Final Fantasy ei tältä pelastunut ja se möikin ”vain” noin viisi miljoonaa kappaletta, maailmanlaajuisesti. Summa ei ole sinänsä mikään pieni, mutta kun miettii Final Fantasy XII kehitykseen kulutettuja vuosia, tuottoa olisi saanut revittyä enemmänkin. Tuohon aikaan Final Fantasyn tiimi taisi miettiä liian suuria asioita, eikä tekniikka antanut niille vielä myöten. Tämä on yksi syy, joka selittää pelin vuosia kestäneen kehitysvaiheen. Ei ehkä mikään hienoin meriitti päästä Guinnessin Ennätystenkirjaan.
Nyt on kuitenkin oiva aika nostaa Final Fantasy XII uudestaan parrasvaloihin. Viime vuonna julkaistu Final Fantasy 15 on kuin FF 12:sta pikkuveli, tietyiltä puolilta tarkasteltuna. Taistelusysteemi vaikuttaa pintapuolisesti hyvin samantyyliseltä, vaikka ei voidakaan puhua identtisestä systeemistä, sillä FF XII on edelleen vuoropohjainen. Final Fantasy 12 oli kuitenkin ensimmäinen FF-peli, jossa viholliset eivät ilmestyneet sattumanvaraisesti vaan ne näkyivät ruudulla, ja näin ollen niiden ohittaminen onnistui helposti. Toki PC:lle oli julkaistu nettiroolipeli FF XI, jossa voiholliset myös näkyi ruudulla, mutta se Fantasy onkin jo aivan toinen tarina.
Kuten moni muu roolipeli, myös Final Fantasy 12 pyörii sotateeman ympärillä. Dalmascassa ollaan viettämässä kuninkaallisia häitä, prinsessa Ashe nai Nabradian prinssi Raslerin. Molemmat maat ovat kahden suuren sotilasmahdin välissä, joista pohjoinen Archadian Imperiumi on sotajalalla. Archadia murskaa Nabradian puolustuksen, eikä Rasler-parka pääse viettämään edes häämatkaansa, kun joutuu lähtemään puolustamaan omaa kuningaskuntaansa. Rasler marssittaa Dalmascan joukot valloitettuun Nabradiaan, mutta homma menee päin honkia ja hän heittää lusikan nurkkaan. Epätoivon murtamana, Dalmascan kuningas pyrkii allekirjoittamaan rauhansopimuksen, mutta puukkoa isketään selkään. Näin myös Dalmasca kaatuu vahvan Archadian imperiumin edessä. Asche masentuu tästä kaikesta ja päättää ottaa oman henkensä. Kaksi vuotta kelataan eteenpäin. Dalmascan kaduilla näkyy Archadian sotiaita pitämässä järjestystä yllä, mutta pinnan alla kytee vastarinnan siemen. Tästä päästään hyppäämään pelin pääsankarin Vaan saappaisiin. Juonikuviot lähtevät siis aika villisti käyntiin ja koukeroita totta kai tulee matkan varrella.
Eurooppalaiset eivät ikinä nähneet FF XII: The Zodiac Age -peliä. Lisänimi johtuu uudistetusta pelihahmojen roolittamisesta. Aikaisemmassa versiossa kaikki pelin hahmot valitsivat taistelukyvyt identtisistä lisenssilaudoista ja näin ollen kaikista hahmoista sai samantyylisen. Nyt Zodiac Age pakottaa pelaajan valitsemaan hahmoillensa ammatin. Tämä voi kuulostaa rajoittavalta tekijältä, mutta oikeasti se vain mukailee jo ikivanhaa perinnettä, jossa ryhmän parantaja on juurikin pelkästään se, eikä samalla heiluttele miekkaa eturintamalla. Tämä uusi lisenssi-systeemi rajoittaa myös ammattien kykyä käyttää aseita, suojuksia ja muita. Jokainen ase ja suojus vaatii myös lisenssin käyttää kyseistä tavaraa. Nämä rajoitteet pakottavat pelaajan hieman miettimään ryhmän kokonaisuutta tarkemmin ja tämä saattaa hieman pelottaa pelaajaa, jota mikro-managerointi ei kiinnosta. Pelihahmoille voi kuitenkin pelin edetessä hommata toisenkin ammatin, paikkaamaan ryhmän puutteita.
Lisenssilaudan lisäksi pelaajan täytyy valita pelihahmoille taistelujärjestys. Ryhmän muut jäsenet taistelevat omin päin – aivan kuten Final Fantasy 15:sta – mutta pelaajan on mahdollista kertoa heille milloin heittää parannusjuomaa tai taikaa, ynnä muita ohjeita. Näitä komentoketjuja kutsutaan gambiiteiksi ja niitä on alussa rajallinen määrä. Lisenssipisteitä käyttämällä näitä saa lisenssilaudalta lisää. Kaupoista voi puolestaan ostaa gambiittien käytön mahdollistavia ehtoja.
Isoimmat uudistukset olivat nämä kaksi taistelemiseen liittyvää, mutta pienempiäkin herkkuja on ja nämä liittyvät pelaamisen mukavuuden lisäämiseen. Nyt pelaajan on mahdollista roiskaista kartta ruudulle helpottamaan navigoimista ja peliä voi nopeuttaa jopa nelinkertaiseksi. Benny Hill-tunnusmusiikki lähtee automaattisesti soimaan päässä, kun näkee Vaan:n kipittämässä peliruudulla. Tämä toimii myös taisteluissa, joten pienet ja merkityksettömät kohtaamiset on ohi muutamassa hetkessä.
Graafiselta puolelta tarkasteltuna Zodiac Age on nättiä kateltavaa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että alkuperäinen peli on jopa kahden konsolisukupolven takaa. Tästä syystä karkeutta on kyllä paikoittain nähtävissä, mutta harvemmin tulee vastaan näin nätisti tehtyä uudelleenpainosta. Äänimaailma on myös laitettu kokonaan uusiksi ja se tarjotaan jopa 7.1 tilaäänenä, mikäli kotoa vehkeet löytyvät. Musiikitkin on äänitetty uusiksi ja mukaan on heitetty pari uutta biisiä. Tosin on helppo olettaa, että suurin osa biiseistä tuntuu muutenkin uudelta.
Final Fantasy XII: The Zodiac Age on makoisa paketti, eikä siitä nauttiakseen tarvitse olla nostalginen. Peli toimii nykyisellään aivan ihan yhtä hyvin kuin uudemmatkin julkaisut. Tästä Final Fantasysta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa, olihan se jo silloin kymmenen vuotta sitten täydellisyyttä hipova. Tarina saattaa olla se, mikä ei ehkä kaikkia jaksa kiinnostaa, mutta tämä on lähes yksinomaan pelaajan oma makuasia. Tekemistä FF 12 sisältää kymmeniä tunteja, pääjuonen lisäksi pelaaja pääsee metsästämän hirviöitä, samalla tavalla kuten FF 15:sta. Lisähaastetta tarjoaa game+ -pelimoodi. Roolipelirintamalla tämän vuoden parasta antia.