Vaikka olenkin aikalailla enemmän niitä ihmisiä, jotka unelmoivat mieluummin hevosvoimista tietokoneen kuin auton kuorissa, ottaisin kyllä avosylin vastaan tilaisuuden hypätä Ford Mustangin rattiin, vuosimallista viis. Näin siis ajattelin ennen kuin olin pelannut selkeästi kyseisen automalliston mainokseksi tarkoitettua Ford Mustang – Legend Livesia. Sittemmin olen enemmän kuin vakuuttunut siitä, että jos minut päästettäisiin tuon automerkin puikkoihin, saattaisin saada flashbackin kokemistani kamaluuksista kyseisen pelin arvostelusessioissa ja saattaisin suutuspäissäni ajaa päin satunnaista kanssa-autoilijaa. Loistopeli, siis.
Kuten nimestä voikin päätellä, keskittyy Ford Mustang – Legend Lives yksinomaan tuon yhden, kieltämättä melko miehekkään peltihevosbrandin ympärille. Tiukasta merkkirajauksesta huolimatta, pelaajalle annetaan ajettavaksi jopa neljäkymmentä, vuosien ’64-’05 välillä ilmestynyttä variaatiota kyseisestä automallista, joita saakin revitellä kahdellakymmenelläkahdella, seitsemään hyvin tunnistettavaan kaupunkiin sijoitetulla radalla. Näitä ratoja pelaaja pääsee huristelemaan valinnaisesti tekoälypelaajia, kelloa tai, jaetun ruudun voimin, toista ihmispelaajaa vastaan. Kaikki tämä on toteutettu ajomallin fysiikkaa ja autojen tietoja myöten melkoisen kolikkopelihenkisesti, eikä siviiliautojen väistely kilpailun lomassakaan kovin paljoa realistisesta otteesta kieli. Realismifriikit siis vuodattakoot kyyneleensä jo tässä vaiheessa.
Ford Mustang – Legend Livesin keskeisimpänä elementtinä toimii jo autopeleille perinteeksi muodostunut uramoodi, jossa voitokasta pelaajaa palkitaan uusien autojen ja ratojen avaamisella. Nimestään huolimatta, itse uraa saa tästä uramoodin irvikuvasta kyllä hakemalla hakea: jostain käsittämättömästä syystä sellaiset perusasiat, kuten useasta osakilpailusta koostuvat kilpailut, harjoittelut, pistetaulukot ja käytännössä ihan kaikki muukin todellisesta autourheilusta lainattava “hölynpöly” on jätetty oikeastaan täysin toteuttamatta. Saivartelulla voisi väittää, että peli kyllä jakelee pelaajalle “uran” etenemiseen tarvittavia urapisteitä, mutta käytännössä niitä jaetaan ainoastaan ykkössijoituksesta ja juuri sen verran, että kaikki kilpailut voittamalla saa seuraavan radan avattua. Kyseessä on enemmänkin yksittäisistä kilpailuista koostuva, glorifioitu quick race-moodi, joka eroaa todellisista pikakilpailuista ainoastaan sillä, että “uraa” luovaa pelaajaa palkitaan uusilla radoilla ja menopeleillä. Tämä jättääkin hieman pohtimaan sitä, miksi kukaan täysipäinen oikeasti jaksaisi innostua selvästi vähemmän palkitsevasta quick race-moodista.
Valitettavasti muutkaan yksinpelimuodot eivät tee kummoista pesäeroa quick raceen ja uramoodiin, vaan yksin pelattuna Ford Mustang – Legend Lives tuntuu vähän liiankin samasta puusta veistetyltä. En nyt siis väitä että jokaisen arcade-autoiluna esittäytyvän pelin pitäisi tarjota vähintäänkin yhtä laajalti monimuotoisuutta, kuin vaikkapa Burnout-sarjan, mutta esimerkiksi mahdollisuus säätää ajettavien kierrosten sekä kilpakumppanien lukumäärää pitäisi kyllä olla jonkinmoinen standardi ihan minkä tahansa autopelin kohdalla. Asiaa ei ole selvästikään pidetty minään selviönä Legend Livesin tekijäporukassa, vaan käytännössä jokainen pelin kilpailu on minimaalisilla muutoksilla tehty variaatio kolmen kierroksen, kolmea tekoälyautoa vastaan ajetusta peruskilpailusta. Lisävaihtelua ei tuo myöskään se että pelin kahdestakymmenestäkahdesta radasta leijonanosa on pelkkiä toiseen suuntaan ajettavia uudelleenlämmittelyjä tai erittäin minimaalisilla muutoksiin perustuvia “vaihtoehtoratoja” pelin noin tusinan kokoisesta perusratavalikoimasta. Lienee aika turvallista todeta Legend Livesin yksinpelin liikkuvan melko heikoilla jäillä, jos kelloa vastaan ajettavat pujottelukilpailut, tai kokonaisen viiden kierroksen mittaiset “kestävyyskilpailut” edustavat kaikkein radikaaleimpia ääripäitä yhden pelaajan pelimuodoissa.
Jaetun ruudun kaksinpeli onkin hieman valoisampi tapaus, mutta olisi sekin toki hyötynyt jonkinmoisesta säätövarasta. Kilpailuvaihtoehdot ovat joko kolmen kierroksen peruskilpailu, tai ihan kelvolliseksi pelimoodiksi osoittautunut takaa-ajo. Takaa-ajossa pelaajien on tarkoitus yrittää luoda kanssakilpailijaan vähintäänkin sadan metrin johtoasema ja pitää tuo kaula kymmenen sekunnin ajan. Irtautumisessa onnistunutta pelaajaa palkitaan pisteellä, jonka jälkeen kumpikin kilpailija palautetaan toistensa lähituntumaan uutta starttia varten. Vaikka kyseessä ehkä onkin pelin parasta antia, on tämäkin moodi kummallisesti sössitty siten, että syystä takaa-ajo on säädetty päättymään vasta kymmenen pisteen kohdalla, joka vähänkin tasaisempien kuskien kesken tuppaa venymään parinkymmenen minuutin uuvuttavaksi maratoniksi.
Ford Mustang – Legend Livesin samasta muotista väännetyt pelimuodot floppaavat rankalla kädellä, mutta ehkäpä jotain olisi annettavissa anteeksi loistavan ajotuntuman sekä pelin takakannessakin mainostetun realistisen tekoälyn turvin. Anteeksiannon pohdinta jää kuitenkin täysin hypoteettiseksi, kummankin edellä mainitun piirteen loistaessa poissaolollaan. Vaikka ajotuntuma ei yritäkään jäljitellä mitään Toca Race Driverin tai Gran Turismon realismia, silti olisi kenties pelillisesti järkevää rohkaista pelaajaa edes harkitsemaan jarrupolkimen käyttöä silloin tällöin. Hajoamaton auto yhdistettynä sopivan kimmoisiin radan reunuksiin, kun mahdollistaa hieman turhankin suoraviivaisen laidoista nojailun ilman merkittävää vauhdin menetystä. Riskinä on toki se, että laitakosketus saattaa ponnauttaa pelaajan täysin arvaamattomaan ja rajuun spinnaukseen, mutta mahdollisuus moiseen minimoituu, kunhan malttaa hieman nostaa kaasujalkaa juuri ennen törmäyshetkeä. Valitettavasti tuon, hieman epäreilun tekniikan hallitseminen tekee pelin kilpailuista paikoin todella helppoja voittaa, mikä syö jo ennestään yhdentekevien yksinpelimoodien viehätysvoimaa anteeksiantamattomasti.
Perusasioiden ollessa jo näin retuperällä, ei liene kovinkaan suuri ihme, ettei kyseessä ole myöskään tekniseltä toteutukseltaan mitenkään hätkähdyttävä teos. Graafisella puolella, FM – Legend Lives sisältää jopa ihan toimiviakin osasia, kuten varsin yksityiskohtaisesti mallinnetut ja tarkoin tekstuurein päällystetyt autot, mutta toisaalta rataympäristöjen hieman karkeampi laatu jättää pelin yleisasun varsin ristiriitaiseksi. Ehkäpä ei myöskään olisi kannattanut antaa potkuja pelitiimin ainoalle animaattorille, koska sellaiset yksityiskohdat, kuten rypistyneeseen asentoon tärkätyt liput ovat kyllä omiaan muistuttamaan siitä, kuinka viimeistelemätön peli Ford Mustang – Legend Lives kaikin puolin on.
