Frostpoint VR: Proving Grounds

Frostpoint VR: Proving Grounds arvostelussa

Frostpoint VR: Proving Grounds on viimeistelemätön joukkuetaistelupeli, jossa on paljon bugeja ja vain vähän pelaajia

Teksti: Petteri Hemmilä, 19.12.2020 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Frostpoint VR: Proving Grounds kansikuva

Yksinkertaisin mahdollinen testi uuden virtuaalitodellisuuspelin konseptille kuuluu näin: “Kuinka hyvin ideasi toimii 2D-pelinä? Jos se ei toimi, niin miten virtuaalitodellisuus tekee siitä paremman?” Kas tässä pari perusasiaa, joita veteraanitalo InXilella oltaisiin voitu pohtia vielä enemmän. Kaikessa hiljaisuudessa avoimen betan läpikäynyt Frostpoint VR: Proving Grounds on nyt valmis ja julkaistu. Kolmen A:n areenataisteluna markkinoitu peli on nimellisesti myyntiversiossaan, mutta jälki on niin kertakaikkisen keskeneräistä, ettei voi kuin ihmetellä, miten se on päässyt läpi laadunvarmistuksesta.

Frostpointin perusidea on helppo ymmärtää: kyse on tiimipohjaisesta räiskintäpelistä, jossa kaksi kymmenen pelaajan tiimiä taistelee kartalle ripotelluista kiintopisteistä. Soppaa sekoitellaan Counter Strike -henkisellä ansaintasysteemillä, jonka kautta tiimit voivat ostaa itselleen parempia aseita ja varusteita. Pelialueella palloillee lisäksi myös tekoälyn ohjastamia biomekaanisia mörköjä, jotka hyökkäävät kaikkien kimppuun. Satunnaishirviöt ovat konseptina mielenkiintoinen, mutta käytännössä niin harvassa ja vaarattomia, ettei niistä ole tuomaan strategista ulottuvuutta ihmisten väliseen mittelöön. Taistelu äityy hetkittäin todella intensiiviseksi ja kiintopisteiden valtaus tuntuu pelimuotona varsin toimivalta. Samaa ei voi sanoa pelin toisesta moodista, Team Deathmatchista, jota vaivaa hienoinen epätasapaino: rahaa jaetaan nimittäin lähinnä tapoista, mikä tarkoittaa, että jo alakynnessä oleva jengi saa selvitä pistooleilla kone- ja kiikarikiväärejä vastaan. Köyhät kyykkyyn ja sitä rataa.

Yksinkertaisen konseptin suurin heikkous on ilmeinen. Virtuaalitodellisuuspelaaminen on verrattain pienen porukan harrastus, eikä pelaajia tahdo riittää aina edes kokeiluluontoisen matsin aloittamiseen. Suurin osa testisessioistani kariutui siihen, ettei linjoilta löytynyt yhtäkään pelikaveria tai siihen, ettei peli suostunut päästämään minua bugin vuoksi edes matchmakingiin. Matchmaking-bugi saattoi ratketa tuoreimmassa päivityksessä ja vähäisiä pelaajamääriä kompensoidaan umpityperillä boteilla, mutta bottimatsiinkin tarvitaan vähintään yksi ihmispelaaja – enemmän kuin Suomea liippaavilta aikavyöhykkeiltä useinkaan löytyy. Jos malttaa valvoa yöhön, löytyy haastajia paremmin, mutta harvoin yhtä tai kahta enempää. Tutuista nimimerkeistä ja armottoman kovasta tasosta päätellen, servereillä pyörii luultavasti pieni ja fanaattinen porukka. Jos rytmi ei mahdollista yöllisiä pelisessioita, niin huonompi homma – ilman ihmispelaajia tai bottipohjaista yksinpeliä Frostpoint VR on sanalla sanoen arvoton.

Silloinkin kun peliin pääsee, ei kokemus ole häävi. Jäiset kartat ovat autioita ja pelaajamäärään nähden turhan suuria. Pelaajahahmot ovat paradoksaalisesti sekä liian hitaita että nopeita. Epätoivo iskee oman hahmon liukuessa kaikessa rauhassa pitkin valtavia jääkenttiä, mutta tähtäimeen osuvat viholliset ovat suorastaan luonnottoman liukasta riistaa pelin realistisille aseille. Suurin ongelma pelin sisälläkin on ihmispelaajien vähyys. Botit tekevät vähän mitä sattuu, eikä niitä voi käskeä saati ohjata. Viimeinen päivitys paransi tekoälyä rahtusen, mutta vieläkin näkee tilanteita, joissa tietokonepelurit jämähtävät isoksi ryppääksi tai lähtevät aivan kummallisiin suuntiin. Ainoa keino koordinoituihin hyökkäyksiin on juosta bottiryppään perässä ja toivoa, että tavoitteena on pikemminkin vihollisleiri kuin ympyrä. Ihmisseurassa kokemus olisi epäilemättä parempi, mutta Frostpointin pelaajamäärillä tämä jää pelkäksi akateemiseksi arvuutteluksi.

Frostpointin pelituntuma on yleisesti ottaen viimeistelemätön ja mukana on aika räikeitäkin bugeja. Aiemmin mainitsemani matchmaking-bugi lyhensi arvosteluaikaani kokonaisella viikolla ja suurin osa otteluista menee vieläkin ilman ääniä, koska peli vääntää Bluetooth-stereokuulokkeeni väkisin “headset”-moodiin. Hahmomallit ovat heikosti animoituja, pelaajien aseet sojottavat kummallisiin suuntiin ja palaute osumista on olematonta. Siinä vaiheessa kun huomaa luotien satelevan, on yleensä myöhäistä tehdä yhtään mitään. Myös käyttöliittymästä löytyy kipupisteitä: lipasta on jotakuinkin mahdoton ottaa vyöltä pelkällä näppituntumalla ja analogiohjaimen napsautukseen mäpätty juokseminen toimii ainakin Index-ohjaimilla äärimmäisen epäluotettavasti.

Poikkeuksen kaikkeen edellä mainittuun tekevät Frostpointin aseet, jotka ovat paitsi yksityiskohtaisia myös kivoja käyttää. Tosielämän rynnäkkökivääreistä, konepistooleista ja scifi-henkisistä energia-aseista koostuva arsenaali on kuin suoraan Wasteland 3:sta ja tekijöillä on silmää virittämisen sekä pesään jäävälle luodin kaltaisille yksityiskohdille. Varsinaisesta realismista ei voi puhua, sillä aseet toimivat jopa paremmin yhdellä kuin kahdella kädellä. Rekyylisimulaatio yrittää patistaa pelaajia kaksikätiseen ammuskeluun, mutta käytännössä kaikki puoliautomaattiset aseet (kiikarikivääriä myöten) olivat yksikätisenä tarkempia. Apukättä osaa kaivata oikeastaan ainoastaan sarjatulimoodeihin.

Visuaalisena teoksena Frostpoint ei varsinaisesti vakuuta. Peli näyttää kuvissa kivalta, mutta laadun illuusio karisee nopeasti kun pelin näkee liikkeessä. Grafiikka on verrattain raskasta, eikä esimerkiksi testikokoonpano yltänyt tavoiteltuun 90 kuvaan sekunnissa edes keskitason detaileilla. Alitus jäi onneksi sen verran pieneksi, että siitä selvisi Steam VR:n reprojektiolla. Frostpoint ei ole myöskään heikkovatsaisille: ainoa tuettu liikkumismuoto on perinteinen liu’uttelu, joka aiheuttaa etenkin tottumattomissa pelaajissa liikepahoinvointia. Kääntymistä voi tehdä onneksi pykälissä ja oma sisäkorvani pysyi kurissa, kunhan ymmärsin kytkeä päälle kuvan reunojen tummennuksen. Potentiaalista pahoinvointia vähensi varmasti myös se, että näkökenttää rajaa paksuksi suojakypäräksi naamioitu käyttöliittymä.

Loppujen lopuksi Frostpointia on vaikea suositella. Ei niinkään siksi, ettei sillä olisi potentiaalia, vaan enemmänkin siksi, ettei sillä ole välttämättä enää kohta pelaajia. Seuraa ei tahdo riittää tälläkään hetkellä ja Steam-foorumien päivä päivältä koveneva heinäsirkkojen siritys kielii niin kehittäjien kuin pelaajayhteisön passivoitumisesta. Päivityksiä vaikuttaisi tulevan ainakin vielä toistaiseksi ja periaatteessa pelin voisi puhaltaa eloon toimivilla boteilla. Frostpoint voi kehittyä teoriassa hyväksikin peliksi, jos vaan julkaisijalla riittää rahaa ja kärsivällisyyttä. Omia rahoja en kuitenkaan pistäisi vielä tässä vaiheessa likoon.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Hyvin suunnitellut ja yksityiskohtaiset aseet
  • - Kattavat mukavuusasetukset

Huonoa

  • - Niin vähän pelaajia, ettei peliä pääse aina edes pelaamaan
  • - Umpityperät botit
  • - Team Deathmatchin talous epätasapainossa
  • - Buginen ja viimeistelemätön