Fruit Ninja VR arvostelussa

Kaikkihan muistavat toki Nintendo Wiin – tuon pelit mullistaneen liiketunnistinkapuloilla toimineen konsolin? Totta kai. Kuka muistaa Playstation 3:n Moven? Aika moni, etenkin nyt kun Sonyn virtuaalilasit ovat antaneet uuden elämäntarkoituksen näille kapuloille. Kuka muistaa Xboxin Kinectin? Joku siellä perällä kai…

Vakavasti puhuen, jonkin aikaa näytti siltä, että pelkillä käsien ja kehon liikkeillä toiminut Kinect voisi oikeasti olla se seuraava evoluutioaskel hauskoista kapulapeleistä, Move kun oli enemmän tai vähemmän Wiin kapulapelaamisen klooni. Kun enemmän pelejä alkoi ilmestyä Kinectillekin, alkoi käydä allekirjoittaneellekin selväksi, että laite tuskin olisi kovin pitkäikäinen. Syytän illuusioni murenemisesta sinua, Rise Of Nightmares.

Aivan ihka ensimmäinen kokemukseni Kinectin parissa oli kuitenkin australialaisten kehittämä peli nimeltä Fruit Ninja. Peli julkaistiin aivan ensimmäisenä älypuhelimille ja sen jälkeen muille alustoille, kuten juuri Xbox 360 -konsolille vuonna 2011.

Kyseessä oli hauska arcadehenkinen pisteidenkeruupeli, jossa ideana oli katanalla pilkkoa ruudulla alhaalta ylös lennelleitä hedelmiä ja marjoja pisteiden kolahdellessa mittariin ja samalla piti varoa pilkkomasta sekaan lennelleitä pommeja. Peli kävi myös pienestä kuntoilusta ja jo muutaman lyhyen pelin jälkeen oli kädet hellänä ja hikikin saattoi vähän valua. Pelaaminen oli kuitenkin hauskaa lyhyinä pyrähdyksinä ja samanaikaisena kaksinpelinä saattoi ottaa kaveristakin mittaa.

Fruit Ninja julkaistiin viime vuonna HTC Vive -virtuaalilaseille ja nyt oman, Fruit Ninja VR -nimeä kantavan versionsa on saanut myös Playstationin virtuaalilasit. Arvostelussamme onkin tällä kertaa PSVR-versio.

Pääpiirteittäin harva asia on muuttunut sitten Kinect-version, jota kokeilin silloin kuutisen vuotta sitten. Erilaisia pelimoodeja on neljä – yksi enemmän kuin silloin aikoinaan. Arcade, classic, survival sekä zen täyttävät pelin koko sisällön. Arcadessa heilutellaan katanaa minuutin ajan ja pommeihin osuminen pilaa pistekertoimen. Classicissa sen sijaan saa mokata vain kolmesti ja sitten tulee game over. Mokaksi lasketaan, jos missaa yhdenkin pilkottavan tai räjäyttää pommin.

Zenissä aikaa on puolitoista minuuttia hakata niin paljon syötävää rikki kun vain ehtii, eikä tarvitse huolehtia lainkaan pommeista. Pelimoodeista zen on oma suosikkini. Survivalissa taivaalla liihottavat hedelmäkorit ampuvat pelaajaa kohti hedelmiä ja nämä pitäisi saada kaikki aina pilkottua, ennen kuin putoavat maahan. Classicin tapaan survival on kolmesta hudista poikki. Siinä pelin moodit siis lyhykäisyydessään.

Fruit Ninja VR:ssä käytetään omien käsien jatkeena tällä kertaa movekapuloita, ilman näitä peliä ei voi pelata. Samaan tapaan kuin aikoinaan Kinectillä, myös PSVR-version kanssa pelatessa tulee kuuma ja kädet väsyvät heilumiseen. Tavallaan kuuma olo ja uupumus tulevat vielä aavistuksen nopeammin, sillä virtuaalilasikehikko ei ole sinänsä mikään ilmastoitu hattu. Kun pelaamisen lopettaa, on usein kainalot ja paita märkänä ja otsa ja hiuksetkin hiessä.

Osittain tämä oli toki arvattavissakin jo ennakkoon, mutta silti omakohtaisen kokeilun jälkeen voisin vaikka veikata, että ihmiset eivät hae tämänkaltaisia fyysisiä kokemuksia virtuaalilaseilleen. Ihmiset haluavat kokea seikkailua ja ihmettelyn tuntua, ei niinkään hiota takapuoli märkänä. Siihen aikaan kun Kinect, Wii ja Move olivat kova sana, ihmiset juurikin olivat valmiita heilumaan telkkarin edessä ja samalla vähän kuntoilla – ei ne Wii Fit -laudat, Zumba- ja UFC-treenipelit turhan markkinoille tulleet. Fruit Ninja VR tuntuukin vähän kuin reliikiltä tuolta aikakaudelta.

Kieltämättä pientä lisäfiilistä tuo toki se, että kourissa on kaksi muovimötikkää joita heilutella, mutta sinänsä iso satsaus kapulat ovat ainakin jos pelkästään tätä peliä ajattelee.

Hintaluokaltaan Fruit Ninja VR (kuten valitettavan monet muutkin virtuaalipelit) on mielestäni vähän ylihinnoiteltu. Vajaa 17 euroa pelikokemuksesta, joka kerrallaan kestää vain muutamia minuutteja ja väsyttää nopeasti, eikä muutoinkaan tarjoa sisällöltään mitään ihmeellistä kuin neljä erilaista tapaa pilkkoa hedelmiä, on vähän turhan laiha korvaus.

Aivan bugitonkaan tapaus peli ei ole. En muista milloin viimeksi pleikkarillani olisi mikään peli jäätynyt pelatessa niin nopeasti, mutta Fruit Ninja VR jäi jumiin kahden ensimmäisen koitoksen aikana jo muutamien minuuttien sisään, luoden mielenkiintoisen vääristyneen VR-kuvan kaupanpäällisiksi. Lopulta pääsin jyvälle tarkemmin ja tulin huomanneeksi, että pelin arcademoodi on se joka jumiuttaa pelin, joka kerta. Eli toisin sanoen neljästä pelimoodista vain kolme on pelattavissa – mahtavaa!

Tämän lisäksi pelin leaderboardesissa (joka on se koko suola!) on jotain häikkää ja omaa huipputulostaan on todella vaikea erottaa siitä fonttiläjästä, saatikka että mitään omaa nimeä tai nimikirjaimia pääsisi minnekään kirjoittelemaan. Kaikki fiilis yrittää mitään huipputuloksia katoaa sen sileän tien.

Tästä VR-versiosta puuttuu kaiken lisäksi Kinect-version hauska kahden pelaajan samanaikainen kilpailutila – mikä on toki ymmärrettävää (ei kellään ole kaksia laseja), mutta silti sisällön vähentynyt määrä ja silti melko korkea hinta eivät kulje käsi kädessä. Kuluttajilta yritetään kahmia kaikki roposet virtuaalilasien huumassa.

Kokonaisuutena sanoisin, että Fruit Ninjaa oli ihan kiva päästä kokeilemaan kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta ison rahan arvoinen kokemus se ei juurikaan allekirjoittaneen mielestä ole – etenkään tässä bugisessa tilassaan. Kenties jos peli joskus päätyy PSN Storessa kunnon alennukseen, voi Fruit Ninja VR:n hommata omien ”esittelypelien” joukkoon vaikkapa jollain viiden euron hinnalla.