Full Auto 2 - Battlelines arvostelussa
Full Auto 2 - Battlelines on epäonnistunut jatko-osa epäonnistuneelle pelille. Periaatteessa viihdyttävä idea niittää tuhoa, kaahatessaan tuhatta ja sataa pitkin urbaaneja ympäristöjä romuttuu tehokkaasti lähes epäpelattavan ajomallin ja epätasaisen ruudunpäivitysnopeuden myötä, tyhjyyttään ammottavien monipelipalvelimien sekä yhdentekevän että ääliömäisen juonen viskellessä kapuloita rattaisiin. Komeasti tuhoutuvat ympäristöt sekä konsolipeleille harvinainen 1080p-tuki saattavat houkuttaa tiettyä kohdeyleisöä, mutta tasokasta pelikokemusta halajavien kannattaa unohtaa Full Auto ja etsiä pelihyllyynsä suosiolla jotain muuta täytettä.
Jokainen joskus aamuruuhkan sekaan eksynyt autoilija tietää että aseet ja autot sopivat yhteen kuin gin ja tonic. Minkä tyydytyksen sitä maantieraivolleen saisikaan, kun voisi kojelaudasta löytyvällä raketinheittimen laukaisunamiskalla lähettää viereiseltä ajoradalta jonon keulille kiilaavan bemarikuskin ja puolentusinaa ympärille sattuvia sunnuntaiautoilijoita itse Belsebubin pakeille valtaisan tulipallon saattelemana! Vaikka tätä fantasiaa en (kenties) koskaan pääsekään tosielämässä toteuttamaan, tulee kaltaisteni autoilevien stressipesäkkeiden avuksi peliteollisuus, joka on vuosien varrella tarjonnut jos jonkinmoisia terapeuttisia puitteita pellinrymistelyyn. Viimeisimpänä yrittäjänä markkinoille saapuu Pseudo Interactiven Full Auto 2 – Battlelines, joka edustaa omien sanojensa mukaan autotaistelupelien uutta sukupolvea.
XBox 360:ltä PS3:n leiriin hypänneeltä Full Auto 2 – Battlelinesilta ovat valttikortit vähissä. Järjestäen tylyjä arvosteluja keränneen ensimmäisen Full Auton ilmestymisestä ei ollut kulunut edes vuotta kun Battlelines kiikutettiin Pohjois-Amerikan pelikauppoja koristamaan, eikä tarvitse olla kummoinenkaan poronluiden lukija ennustaakseen, ettei vajaa vuosi riitä pelikoneiston kääntämiseen XBox 360:ltä PS3:lle, uuden sisällön luomiseen, sekä vieläpä kaikkien niiden suunnittelu- ja toteutuskamaluuksien korjaamiseen, jotka tekivät alkuperäisestä Full Autosta lähestulkoon epäpelattavan pelintekeleen. Vaikka vilpittömästi toivoinkin ihmettä, ei suuria muutoksia ole matkan varrella tapahtunut, vaan Full Auto 2 – Battlelines on aivan samaa kuraa kuin edeltäjänsäkin. Tällä kertaa siis yksinomaan PS3:n omistajille tarjoiltuna.
Full Auto 2:n perusidea ei liiasta monimutkaisuudesta kärsi: kyseessä on futuristinen arcadekaahailu, jossa nopeuden ja ajotaidon sijasta autoihin pultatut konekiväärit, liekinheittimet, laseraseet ynnä muut tuhon välikappaleet tekevät todellisen eron hyvän ja huonon kuskin välillä. Vauhtiakin ja ajotaitoakin toki arvostetaan, sillä iso osa kilpailuista on perinteisiä maaliviivan ylittämiseen tähtääviä nopeusajoja, joissa aseiden laulanta toimii pelkästään tasapainottavana tekijänä. Normikisailujen ohella tulevaisuuden väkivaltaisiin autokarkeloihin sisältyy myös deathmatch-henkisiä arenataisteluja, sekä erinnäisin erikoistavottein höystettyjä versioita kummastakin edellä mainitusta pelimuodosta.
Itse ajaminen on Full Autossa arcademaista isolla A:lla. Peli tarjoaa lähes kolmekymmentä menopeliä, joiden jokaisen ohjastus näennäisen vaihtelevista ajo-ominaisuuksista huolimatta tuntuu yhtä holtittomalta ja heppoiselta. Selvähän se on, ettei tässä mitään simulaattorituntumaa ole lähdetty hakemaan, mutta semmoiset perusjutut kuten massa ja kitka olisi kannattanut mallintaa kunnolla, sillä tällaisenaan autot tuntuvat seinistä kimpoilevilta styroksilaatikoilta, joiden kosketus maan pintaan on yhtä kepeä kuin ilmatyynyaluksella konsanaan. Räikeimmät tuntumasta (tai sen puutteesta) johtuvat ajovirheet voi ainakin teoriassa korjata “unwreck”-toiminnolla, joka mahdollistaa ajan taaksepäin kelauksen pariksi sekunniksi kerrallaan. Vaikkakin varsin ainut laatuaan autopeleissä, ei tämä Prince of Persiasta lainattu ominaisuus lisää kovin kummoisesti uusia ulottuvuuksia pelaamiseen, sillä kelaus imee samaa menovettä jota käytetään vauhtia kasvattaviin nitroboosteihin, ja sanomattakin on selvää että kahdessa onnettomuudessa kolmesta osasyyllisenä toimineet nitrotankit ammottavat tyhjyyttään siinä vaiheessa kun matkanteko lopulta yllättävästi katkeaa betoniseinään.
Vaikka ajotuntuman laiminlyönti tarkoittaa käytännössä kuolettavaa iskua mille tahansa ajopelille, on Full Auto 2:n parissa mahdollista saavuttaa hetkellisiä mielihyväntunteita, mikäli osaa arvostaa rempseätä tuhon tuntua. Tähän on selkeästi panostettu enemmänkin, sillä kilpailijoiden ohella konekivääreiden ynnä muiden kuolemaa niittävien tuliluikkujen vaikutukset näkyvät ja tuntuvat myös komeasti silpoutuvassa ympäristössä. Radan varsilta löytyy runsaasti kaikkea kivaa rikottavaa aina pysäköidyistä siviiliautoista tielle romahtaviin metalliputkiläjiin ja lähes jokaisen seinän saa putsattua ainakin rappauksista sopivalla voimankäytöllä. Vaikka tuhon kylväminen pitkin radanvarsia onkin pitkälti lähinnä kosmeettinen temppu, löytyy sieltä täältä tuhoutuvien seinien takaa oikoreittejä sekä kätkettyjä bonuksia ja voipa sitä muutamissa paikoissa jopa murskata vihollisiaankin näyttävästi niskaan romahtavien talojen sun muiden raskaiden rakenteiden alle.
Full Auto 2 – Battlelinesista löytyy ajan hengen mukaisesti yksinpelin ohella 2 – 8 pelaajan verkkopelimoodeja sekä jaetun ruudun kaksinpeli. Vaikkakin teknisesti ihan käypää tavaraa, jäi moninpeli kokonaisuudessaan vaisuksi kokemukseksi, sillä ainakaan näin pohjoisilla leveyspiireillä ei pelaajia tuntunut riittävän kunnollisten tiimiotteluiden perustamiseen, eikä kahdesta kolmeen hengen deathmatchin viehätys oikein jaksanut kantaa pikaista testausta pidemmälle. Myöskin jaetulla ruudulla pelattava kaksinpeli jäi nopeasti omaan arvoonsa; itse pelaaminen kun ei tarjonnut mitään erityisiä koukkuja suhteessa yksinpeliin, joskin perinteiset jaetun ruudun ongelmat, kuten haitallisen pieni peliruutu ja yksinpeliä pahemmin hyytyvä ruudunpäivitysnopeus haittasivat peliä heti alkumetreiltä lähtien. Mainittakoon tosin, ettei tällä kertaa arvostelukäytössä ollut 1080p-teräväpiirtotarkkuuteen kykenevää televisiota, joka olisi luultavasti parantanut jaetun ruudun näkyvyyttä jonkin verran.
Jaetun ruudun kaksinpelin ja verkkopelaamisen jäädessä muilta kuin innokkaimmilta pioneereilta lähinnä kuriositeetiksi, ei Full Auto 2 oikeastaan tarjoa paljoa muuta sisältöä kuin yksin pelattavan uramoodin. Kyse on käytännössä siis lähes jokaiselle autopelille pakollisesta juonellisesta kamppanjasta, jossa uusia autoja, ratoja ja aseita avataan tehtävä kerrallaan. Uramoodin tehtävät ovat pää- ja toissijaisin tavoittein höystettyjä versioita pelin kahdesta kilpailutyypistä. Tavoitteet ovat aika peruskauraa vaihdellen tiettyjen kilpailijan suojelemisesta / tuhoamisesta, kisan voittamiseen kuolematta itse kertaakaan. Kunhan yleensä vähäisellä vaivalla toteutuvat päätavoitteet saa hoitoon, voi uusien maalipintojen ynnä muun kosmeettisen tilpehöörin toivossa palata suorittamaan jo läpäisemiensä tehtävien sekundäärisiä tavoitteita.
Vaikka idea autoilun ja ammuskelun yhdistämisestä kuulostaa jo oletusarvoisesti niin absurdilta ja anarkistiselta, ettei sen ympärille kertakaikkiaan voi kuvitella itseään vakavasti ottavaa juonta, ei tämä ole estänyt Full Auto 2:n käsikirjoitusvisionäärejä terrorisoimasta pelin uramoodia yrityksellään. Lopputulos on sanalla sanoen kamala; pelaajan älyä aliarvioidaan räkäisimmistä hollywood-dialogeista kokoon parsitulla tarinalla, jossa futuristiseseta Meridian Citystä evakkoon lähtenyt tekoäly usuttaa pelaajaa kaupungin haltuunsa ottaneen autoilevan rikollisjengin kimppuun. Luonnollisestikin, poliisit (ja luultavasti kansalliskaarti sekä armeijakin) seisovat sivussa voimattomina, kun sankarin roolin ottava pelaaja haastaa kriminaalit heidän omassa pelissään ja kasvattaa vaikutusvaltaansa kaupunginosa kerrallaan osallistumalla rikollisjengin järjestämiin väkivaltaisiin ajoihin. Arvatenkaan tällaisista lähtökohdista rakennettu tarina ei tuo muuta kuin negatiivista lisäarvoa kokonaisuudelle, enkä oikeastaan ymmärrä minkä takia tällaista puolivillaista juonenkuvatusta on alettu autopeliin edes kirjoittamaan, kun jokin urheiluhenkinen turnauksista koostuva kehys olisi ollut niin paljon reikäistä juonta rehellisempi ratkaisu.
Viimeisen naulan Full Auto 2:n arkkuun lyö pelin tekninen toteutus. Itse peli, takkuilevine ruudunpäivitysnopeuksineen ja epäuskottavasti liikehtivine autoineen ei tee oikeutta paikoin varsin herkullisilta näyttäville ruutukaappauksille. Vaikka huhut pitkin nettiä kertovat ruudunpäivitysnopeuden parantuneen sitten XBox 360:lle ilmestyneen ensimmäisen Full Auton, ei peliä voi sanoa jouhevaksi lähes jokaisen räjähdyksen ja sortuvan rakennelman hidastaessa menoa kuin juhannusaatto Lahden ja Heinolan välistä liikennettä. Nykimistä esiintyy jopa pelin kaksiulotteisessa alkuvalikossa, joka ei toki haittaa pelattavuutta samalla tavalla kuin ajaessa, mutta kielii sitäkin kiusallisempia faktoja Full Auto 2:n viimeistelyn tasosta.
