On mielenkiintoista ajatella, kuinka ennen niin suositut partypelisarjat kohosivat valtaisaan suosioonsa ja kutakuinkin jokainen tunnetumpi nimike hiipui viimeistään 2010-luvun puolivälissä.
Singstar, Buzz!, Guitar Hero sekä Rock Band ovat kaikki olleet se kova juttu aiemmin, mutta nyt ja oikeastaan jo PS4:n ja Xbox Onen ilmestyttyä markkinoille ovat kaikki – etenkin molemmille edellä mainituille konsolialustoille julkaistut bändipelit jääneet unholaan. Guitar Hero Live ja Rock Band 4 julkaistiin 2015, viimeinen Singstar (Celebration) julkaistiin 2017 ja viimeisin visailupeli Buzz! on jo kymmenen vuoden takaa. Eikä näytä siltä, että Sony haluaisi elvyttää summeripelisarjaansa.
Musiikkipelien eräänlaisena pioneerina voidaan helposti pitää amerikkalaista Harmonixia, jonka käsialaa vuodesta 2005 alkaen olivat kolme ensimmäistä Guitar Hero -peliä, minkä jälkeen studio vaihtoi maisemaa ja innovoi luomaansa genreä tuomalla kitaransoiton ohelle kokonaisen bändipelaamisen Rock Bandissa – pelissä jota Guitar Hero uuden kehittäjänsä kera totta kai halusi heti matkia. Muovisoitinmusiikin välissä kokeiltiin tanssimistakin pariin otteeseen ihan hyvällä menestyksellä, mutta nyt ollaan jälleen musiikinsoiton äärellä.
Kysymys kuuluukin, onnistuuko Harmonix jälleen kerran synnyttämään uuden innovatiivisen aallon musiikkipeleille Fuser-pelillään? Tällä kertaa ei soiteta bändissä eikä edes muovisoittimilla, koska jälkimmäiset eivät enää ole cool juttu: kukaan ei enää oletettavasti halua muoviroinaa nurkkiin pölyä keräämään aikana, jolloin jopa tanssipelejäkin voi pelata heilumalla älypuhelin kädessään.
Tärkein tietysti ensin: mitä biisejä Fuser pitää sisällään? Alla kourallinen niistä:
“(Don’t Fear) The Reaper” Blue Öyster Cult
“(Sittin’ On) The Dock of the Bay” Otis Redding
“All Star” Smash Mouth
“All the Stars” Kendrick Lamar & SZA
“Any Man of Mine” Shania Twain
“Back To Boston” The Unicorn Princess
“Bad Guy” Billie Eilish
“Been Here From the Start” Da Sunlounge ft. Sara Z
“Better Now” Post Malone
“Black Phosphorous” Basra Khan
“Blah Blah Blah” Armin van Buuren
“Blinding Lights” The Weeknd
“Bloom” Charm Syndicate
“Bodak Yellow” Cardi B
“Body Like a Back Road” Sam Hunt
“Born This Way” Lady Gaga
“Bring Em Out” T.I. ft. Jay-Z
“Bust a Move” Young MC
“Call Me Maybe” Carly Rae Jepsen
Fuserin perusversio pitää sisällään huikeat sata biisiä, josta onkin erittäin hyvä lähteä rakentelemaan omia miksauksiaan. Musiikki vaihtelee 60-luvun kappaleista aina tähän päivään ja genreinä on kaikkea rap-musiikista countryyn ja R&B:hen, rock musiikkiin, sekä pop- kuin tanssimusiikkiinkin. Parhaimmillaan omat sekoitukset ovat hullunkuruisia ja jännällä tavalla hyviäkin.
Arvosteluun saapunut VIP Edition pitää sisällään peruspelin ohella erikseenkin ostettavissa olevan launch pack DLC-setin, joka tarjoaa ylimääräiset 25 kappaletta. Vip Editionista saa kuitenkin pulittaa suolaiset 110 euroa. Launch pack DLC:n voi ostaa erikseenkin jälkeenpäin hintaan 45 euroa, peruspelin maksaessa normaalin konsolipelin verran. Erillinen season pass maksaa sekin noin 50 euroa lisää. Vaikka selattavissa oleva biisikokoelma karttuukin toki mukavasti launch packin kanssa, ei sitä onneksi tarvita kyytipojaksi perusvalikoiman ollessa niin kattava. PSN Store tarjoaa muutamia yksittäisiä lisäkappaleita parin euron kappalehintaan.
Ohjain ylikierroksilla
Fuserissa heitetään DJ-keikkaa. Idea muistuttaakin jossain määrin Activisionin muutamaa, jo kuopattua DJ Hero -sarjan peliä, mutta Fuserin ero on siinä, että mitään muovilaitetta ei käytössä ole. Samaan aikaan se mitä keikkalavalla voidaan biiseille tehdä, on monipuolisempaa kuin DJ Heron raidanvingutuksessa. Monipuolisuus ei aina kuitenkaan ole pelkästään hyvä juttu. Koska minkäänlaista muovista DJ-lautaa ei pelaajan eteen anneta, tulee sellaista ehkä jopa hieman ikävä. Rasittavimpina hetkinä jokainen on varmasti joskus vihannut muovisoittimia niiden epävarman toimivuutensa vuoksi. Rumpupedaali ei reagoinut, kitaran tremolon veivaus ei antanutkaan star poweria ja niin edelleen.
Fuser eli hyvin karkeasti suomennettuna ”sulauttaja” hoitaa kaiken pelaamisen pelkällä peliohjaimella, joten tällaista pääse syntymään, mutta idealtaan peli on kuitenkin ehkä jopa turhankin moniulotteinen rajoittuneelle ohjaimelle. Tästä syystä ohjaimen tatistakin on pelin aikana tehty eräänlainen hiiren kursori, jota liikutellaan pitkin ruutua samalla kun veivataan yksittäisten kappaleiden rummut, kitara, laulu tai jokin muu instrumentti sekalaiseen settiin muusattavaksi.
Kursori pitää siirtää aina ruudulla halutun levyalbumin kannen päälle, jonka jälkeen voidaan sitten painella ohjaimen värinappuloita, jotka pelissä on merkitty kukin yhdeksi instrumentiksi.
Pudotellaan tai raahataan nappula pohjassa kiekkoja soittimeen. Mykistys, levyn pois otto, sooloraidaksi asettaminen tai äänen hiljentäminen ja takaisin nostaminen takaisin sen sijaan tapahtuu siten, että kursori on DJ-laudalla halutun kiekon päällä, jolloin avautuu eräänlainen leijuvalikko. Itse biisien ohella pitäisi sitten vielä itse leikkiä instrumenteilla, kuten sähkörummuilla ja syntikalla ja heittää looppaavaa nauhoitetta sekametelin sekaan tai pistää biisien instrumentteja jonoon laudalle.
Viimeksi mainittu tapahtuu pitämällä L2-nappula pohjassa ja samaan aikaan valitaan haluttu instrumentti. Raahataan jonoon laitettava instrumentti laudalle pitämällä esimerkiksi L2+neliö pohjassa. Instrumentteja voidaan laittaa jonoon jokaisen lätyn kohdalle. Jonojen ensimmäiset asetetaan aktiiviseksi painamalla L2+R2. Pelkällä ohjaimella pelaaminen ei ole niin kovin luontevaa, vaikka kaikenlaiset ominaisuudet ja nappulakomennot oppisikin muistamaan.
”Soita paranoid!”
Fuserin kampanjatilassa perimmäinen tavoite on edellä mainituista musiikkipeleistä tuttu: pelaaja kerää pisteitä ja sitä kautta tähtiä DJ-keikkansa aikana, joka kestää lähes poikkeuksetta seitsemästä yhdeksään minuuttia. Maksimissaan viiden tähden kerääminen ei ole kuitenkaan yhtä tärkeää kuin yleisön tyytyväisenä pitäminen.
Tuttuun tapaan keikan hyvään tai huonoon sujumiseen reagoi yleisömittari, joka valuu kohti punaista, mikäli pelaaja viskelee instrumentteja kehiin väärään aikaan, jolloin setti särähtää epävireisenä. Liian tylsä ei DJ myöskään saa olla ja samojen palikoiden soittelu liian pitkän aikaa saa yleisön turhautumaan. Sekin tuottaa negatiivista kuvaa, mikäli pelaaja ei ota huomioon huutelevan yleisön musiikkitoiveita.
Tämä kaikki kuulostaa varmasti melko selkeältä, mutta monesti pelaaminen menee keikkojen aikana siihen, että pelaaja selaa kursorilla vinhaan biisitarjontaa, tuijottaa rytmimittaria ja yrittää heittää kehiin instrumentin, joka vastaa väriltään kunkin yksittäisen kappaleen kohdalla näkyviä väripallukoita, jotka tuottavat pisteitä ja antavat yleisömittarille boostia.
Samaan aikaan pitäisi ehtiä katsoa ruudun keskelle, yleisömereen, josta aika ajoin näkee mitä porukat huutelevat ja toivovat. Toiveet eivät roiku ilmassa (kirjaimellisesti) loputtomiin. Jos et esimerkiksi heitä kehiin jotain tietyn country- tai rock kappaleen mitä tahansa instrumenttiraitaa silloin, kun näitä biisejä yleisöstä huudellaan, särkyvät sydämet ja suosiomittari kokee osumia.
Joskus toiveet ovat tietty biisi, genre, vuosikymmen tai joskus yleisö yksinkertaisesti huutaa ”haluan kuulla torvimusiikkia!” Ei muuta kuin äkkiä selaamaan biisit läpi ja etsimään oikea vuosikymmen tai genre ja niin edelleen ja lätty soimaan. Lättyjäkään ei voi noin vain vaihdella, vaan on katsottava, että kaikki vaihdokset ja muutokset tapahtuvat mittarin nuolen tikittäessä ison palkin kohdalle, down tempoon.
Jatkuvat down tempon missaukset tekevät hallaa ja tyhjiin valunut mittari keskeyttää keikan. Allekirjoittaneella oli kampanjatilan kanssa aluksi ongelmia, enkä heti päässyt yksittäisiä tasoja lävitse kunnes älysin, että instrumentteja voikin viskellä kehiin samanaikaisesti heti neljäkin. Kunhan tsekkaa, että kaikki tapahtuu down tempon aikana, voi pelaaja ottaa vaikkapa yhdestä biisistä rummut ja kitaran ja viereisestä kappaleesta loput kaksi raitaa. Jatkaa tätä samaa muutaman sekunnin välein koko setin keston ajan, niin miksaus pysyy tuoreena, yleisö tyytyväisenä ja mittari tapissa. Välillä pitää toki katsoa mitä yleisö toivoo ja pyrkiä myös suorittamaan pelin antamat, ruudun oikeassa laidassa näkyvät sivutavoitteet.
Täydellinen DJ
Mikäli peli tuntuu vaikealta, tarjotaan epäonnistuneen yrityksen jälkeen mahdollisuutta no fail -asetukselle, jonka kanssa keikka ei voi mennä pipariksi. No fail -asetuksessa on kuitenkin järkeä käytännössä vain silloin, kun nuorempi pelaaja haluaa kokeilla. Pelissä kun on erikseen tarjolla loputtomiin kestävä, no faililla varustettu freestylemoodi, mikäli haluaa tehdä Fuserista kotibileiden musiikkikoneen. Toki kampanjatilan pääsee helpommin lävitse no fail -asetuksen kanssa, mikäli haluaa vain kerätä kaikki vaatekappaleet ja nostaa omaa pelaajatasoaan.
Fuserin yksi suurimpia mokia on kuitenkin ehdottomasti se, että pelissä ei ole minkäänlaista high score -listausta, jonne lyödä omia nimimerkkejä – kuten bändipeleissä aikoinaan. Kunhan pelaillaan ja kirjoitetaan paperille omat tulokset, mikäli kaverista halutaan ottaa kunnolla mittaa. Tylsää. Yksi hauskimmista ominaisuuksista bändipeleissä ehdottomasti oli se, että soiteltiin biisejä mahdollisimman hyvin ja naurettiin vahingoniloisesti, mikäli onnistuttiin päihittämään kaverin asettama puumerkki, tai jopa pudottamaan se top-listalta.
Toisaalta, mitäpä sitä high score -litauksellakaan edes tekisi, kun Fuser ei tarjoa minkäänlaista paikallista moninpelitilaa rajoittuneen kampanjan ja tavoitteettoman freestylen ohella. Kaverin kanssa ei siis voi jammailla samoja settejä vuoron perään eikä paikallista versus-peliäkään ole tarjolla. Kaikki kimpassa pelaaminen on siirretty yksinomaan nettisessioiden puolelle co-op freestylen sekä battles-pelitilojen alle.
DJ vailla päämäärää
Yksinpelaavalle peli tarjoaakin kampanjan lisäksi vain mainitun freestyle-pelitilan, jossa voi vapaasti soitella mitä haluaa. Kampanja on itse kappaleiden valitsemisen osalta sekin pitkälti vapaata, vaikka peli varaakin määräysvallan tiettyihin kappaleisiin, jotka on pakko ottaa mukaan kampanjan tasoissa. Vapaiksi jäävät biisislotit saa täyttää haluamillaan kappaleilla tai vaihtoehtoisesti antaa pelin täyttää kirstu automaattisesti. Pelaajatasoissa nouseminen avaa lisää biisislotteja yhä isomman kattauksen luomiseksi.
Kampanjan aikana käydään läpi kuusi erilaisella esiintymislavalla varustettua festaria ja jokaisesta näistä löytyy kuusi keikkasettiä eri kellonajoille. Kaikkiaan kampanja on 36 tasoa pitkä. Ensin luulin, että parit ensimmäiset tasot olisivat tutoriaalin kaltaisia alkuun opettavia keikkasettejä, mutta ei.
Kampanja jatkaa opettamistaan ja kädestä pitelyään pitkälti koko kestonsa ajan. Jatkuvalla syötöllä musafiilistelyä keskeyttääkin aina jokin uusi opeteltava juttu kuvadioineen. Vaihtoehtoisesti väliin paukahtaa jokin täysin yhdentekevä tarinanpätkä, jossa kunkin keikkapaikan promoottori selittää pelaajalle jonninjoutavia jorinoitaan.
Mielestäni simppeli kaiken opettava erillinen tutoriaali olisi riittänyt. Nyt kampanja on pitkälti ärsyttävä keskeytysmaraton, jota ei meinaa millään jaksata pelata edes loppuun. Fuserin musiikkimiksauksen monipuolisuus on tässäkin tavallaan kompastuskivi: miten kertoa pelaajalle sujuvasti miten kaikki nippulat ja nappulat toimivat ilman kattavaa pelimoodia. Pelin trophylistaa mielenkiinnosta selattuani huomasin, että vain noin kuusitoista prosenttia pelaajista oli kahlannnut neljännen festarin lävitse.
Kampanjaa pelaamaan kannustetaan sillä, että jokaisen tason läpäisystä riittävän hyvällä tähtimäärällä saa uutta vaateroinaa omalle DJ:lle. Vaatteita saadaan lisää auki myös XP:tä keräämällä ja pelaajatasoissa nousemalla. Tasonnousu tuottaa palkkioksi myös musiikki- ja vaatetokeneja, joista ensimmäisillä ostetaan auki uusia kappaleita ja jälkimmäisillä niitä vaatteita.
Ikävä kyllä pelin hahmonluontityökalu on sen verran rajoittunut, että kaikki hahmot näyttävät kasvonpiirteiltään kutakuinkin samalta ja erilaisia kehonmuotojakin on kovin rajattu määrä, jolloin omasta DJ:stä tulee väkisinkin sellainen, joka ei vastaa riittävästi omia toiveita. Ei sellaisen koristelusta lukituilla vaatteilla jaksa liikaa välittää. DJ:n ulkonäön voi halutessaan täysin arpoakin, mikäli suunnittelu ei innosta. Pelaajatasokin nousee kampanjan aikana hyvin hitaasti ja freestylessä ei pisteitä anneta. Ainoa keino nostaa pelaajatasoa on pelata netissä ja XP:täkin tulee helpommin. Mikäli haluaa oman DJ:n lavaominaisuuksiin esimerkiksi rantapalloja yleisön joukkoon, on ensin noustava pelaajatasolle 20. Kaikki muut valotikuista ilmapalloihin vaativat vielä korkeampia tasoja.
Kybermaailman DJ
Nettipuolella tarjolla ovat moodit battles ja co-op freestyle. Jälkimmäinen on nimensä mukaisesti yhteistyömoodi, jossa ei katsota tähtiä eikä pelata toisia vastaan. Maksimissaan neljä pelaajaa voivat lyödä hynttyyt yhteen ja vetää valtavalle festariyleisölle DJ-kattauksen, jossa jokainen pelaaja vuorollaan soittaa minuutin pituisen musasetin. Pelaajat voivat liittyä sessioihin joko DJ:n rooliin (jos mahtuu) tai jäädä katsomoon huutelemaan toiveita. Neliminuuttisen yhteissetin päätteeksi peli valitsee suorituksen perusteella, kuka oli kuumin DJ – pisteitä ei lasketa.
Battlesissa sen sijaan lasketaan ja tässä moodissa kaksi pelaajaa ottaa toisistaan mittaa heittämällä raitoja kehiin yhtäaikaisesti. Jippo on siinä, että kun molemmat viskelevät lättyjä levylle samaan aikaan, joutuu toinen pelaaja aina odottamaan hetken, mikäli toinen on jo ehtinyt viskoa kehiin samaa instrumenttia. Varatun instrumentin käyttöyritys ei down tempon rikkomisen tavoin luonnollisesti ole hyvästä. Pisteitä kertyy ja ne nakertavat vastapuolen kaverin palkkia kohti nollaa. Kummalla ensin mittari tyhjenee, häviää.
Jos co-op on vailla varsinaista tavoitetta, on battles mielestäni turhankin sekava, joka ei sekään jaksanut pelimuotona viihdyttää kovin kauaa – etenkin kun ainoa porkkana on vaatteiden kerääminen ja oman lavapresentaation ehostaminen. Viimeinen vaihtoehto on privaattishown järjestäminen. Tällöin pitäisi löytyä kaverilistalta tyyppejä, joilla peli on. Vaihtoehtoisesti mukaan privaattiin voidaan kutsua nettipelissä tavattuja ja pelin kautta “seurattaviksi artisteiksi” napattuja tyyppejä.
Visuaalisesti Fuser on ehdottomasti tämän päivän Guitar Heroa ja Rock Bandia muistuttava peli. Graafinen ote on värikästä loistoa ja ruudulla heiluvat hahmot suurennettuja Simsejä – samaan tapaan kuin mainittujen bändipelien liioitellut rokkarit olivat omine piirteineen. Grafiikka ajaa asiansa tapettina biisien miksaamiselle. Pelin virtuaalilavat osaavat herättää jollain tapaa nostalgisiakin tunteita: muistammeko vielä millaista oli hillua tuollaisen yleisömeren keskellä? Fuser on omalla kohdallani ensimmäinen PS4-peli laatuaan, joka ei antanut kuvata missään vaiheessa sekuntiakaan pelivideota PS4:n omalla työkalulla, joten videokaappaukset jäivät Fuserin kohdalla ottamatta. Oheen olen liittänyt muutaman virallisen videon.
Loppusanat
Fuser on hieman ristiriitainen julkaisu, jonka pinnan alta löytyisi potentiaalia. Olisi hauska nähdä musiikkipelien uusi vallankumous, etenkin nyt uuden konsolisukupolven koittaessa. Fuser kuitenkin jättää paljon toivomisen varaa. Vailla minkäänlaista muovista DJ-lautaa julkaistu peli on PS4:n peliohjaimen osalta ängetty niin täyteen ominaisuuksia, että pelaaminen ei ole älyttömän mielekästä, eikä ainakaan peliä tuntematon voi noin vain kokeilla pelaamista hot seat -muotoisesti. Toisalta mitään paikallista moninpelailua ei edes ole high score -listasta puhumattakaan. Free style on vailla tavoitetta ja kampanja on turhauttavaa kädestä pitelyä. Nettipeliäkään ei aina jaksaisi.
