Gears Tactics arvostelussa

Enemy Territory -laajennuksellaan aikoinaan pinnalle pulpahtanut Splash Damage on vuosien varrella päässyt kehittämiensä useiden moninpelikomponenttien sekä porttauksien lisäksi muutaman kerran kokeilemaan omia siipiäänkin Brink-pelin sekä Quake Warsin parissa. PC:lle hiljattain portanneen Master Chief Collectionin ohella Splashilta on ilmestynyt myös kokonaan uusi oma peli, Gears Tactics.

Vuodesta 2006 asti rullannut Gears of War -pelisarja on kokenut viime vuosina muutoksia uuden omistajan alaisuudessa. Päähahmot ovat jääneet sivuun tai sivurooliin uusien tieltä ja sarjan nimikin muuttui Gears 5:n myötä aavistuksen lyhyemmäksi. Kokonaan uutta pelisarjan universumille on kuitenkin nyt julkaistu Gears Tactics, joka vie pelaajan pois 3rd person suojautumisräiskinnän parista vuoropohjaiseen suojautumisräiskintään.

Splash Damagen strategiapeli on ottanut erittäin vahvasti vaikutteita viimeisimmistä Xcom-peleistä – niin hyvässä kuin pahassakin.

Pohjimmiltaan Gears Tactics on Gears of War -pelisarjan universumiin sijoittuva – tai tarkemmin pelien Gears 4 -ja 5 universumiin sijoittuva tarinavetoinen strategia. Pääosassa eivät ole ne alkuperäiset konkarit eivätkä edes Gears 4:n myötä mukaan tulleet uudet kasvot. Sukujuuria kuitenkin löytyy jälkimmäisille.

Pääosassa nimittäin nähdään uuden hahmon, majuri Sid Redburnin ohella kersantti Gabriel Diaz, joka oli Gears 5 -pelin päähahmon, Kait Diazin isä. Matkan varrella kohdataan muitakin uusia tärkeiksi muodostuvia hahmoja. Gears Tactics sijoittuu ajallisesti vuodenjälkeiseen aikaan E-Dayn tapahtumista, jonka myötä Locust Horde ensikerran kohdattiin. Pääpahiksena nähdään Locustien tiedemies Ukkon, joka on aikoinaan imulsion-rutolla saastutettu ja mutatoitu entinen ihmislapsi.

Pelin tarina on jaettu kolmeen episodiin (act), joista kaikissa on kuudesta kahdeksaan tasoa. Juonitehtävien ohella pelistä löytyy muutamalla variaatiolla toteutettuja sivutehtäviä, jotka normista poiketen eivät olekaan vapaaehtoisia, vaan pakollisia. Sivutehtävät lasketaan mukaan pelin kokonaiskestoon. Useimmiten pelaaja saa valita pelattavan sivutehtävän tyypin muutamasta vaihtoehdosta.

Xcomin vanavedessä

Esikuvaansa Xcomiin verrattuna Gears Tacticsin tarinavetoisuus on pelin vahvuus ja se mikä sitä erottaa edes jossain määrin Xcomista. Pääpiirteittäin tarina ja sen eteenpäin soljuminen on tuttua Gearsia tai ainakin tuttua The Coalitionin jatkamaa Gears-sarjaa, vaikka kehittäjänä toimiikin tällä kertaa Splash Damage. Tarina on mielenkiintoisuudeltaan yhtä hyvää (tai huonoa) tasoa kuin muidenkin Gears-pelien juonikuviot – pääpointti tälläkin kallistuu enemmän itse pelattavuuteen, joskin uudet hahmot, etunenässä Diaz ja Redburn olivat molemmat hahmoja, jotka olisi mielenkiintoista nähdä uudelleenkin. Pelin tarina on kuitenkin osalta myös eräänlainen heikkous, mitä tulee pelin suunnitteluun.

Tarinan edistäminen kun vaatii sen, että tietyt hahmot pysyvät mukana pelissä – emosarjan tapaan jonkin hahmon kuoleminen tai kuiviin vuotaminen aiheuttaa game overin ja lataamisen checkpointilta.

Gears Tacticsissa hahmot on jaettu kahteen kategoriaan. Toiset ovat sankarihahmoja ja tarinalle oleellisia, kun taas toiset ovat värvättäviä Cogin rivisotilaita. Jälkimmäiset saavat päätyä tehtävien aikana surutta tykinruoaksi, mutta sankarit eivät. Siinä missä Xcomissa välillä palattiin tyhjällä miehistönkuljetuslentokoneella takaisin, on Gears Tacticsissa yllä mainitusta syystä porukkaa paluumatkalla aina kyydissä.

Pelin tarinan vuoksi luotu ehdottomuus onkin seikka, joka tekee pelistä jokseenkin lineaarisemman pelikokemuksen kuin Xcom ja vastaavat muut kloonit. Joskus jonkin tehtävän osalta saattaa olla jopa niinkin, että neljän sotilaan iskuryhmästä kolme paikkaa on lukittu tarinahahmoille. Pelaajalle jää tehtäväksi valita se yksi rivisotilas reservistä. Joskus pelaaja ilman syytä rajoittaa sotilasmäärän kahteen tai esimerkiksi kokonaan ”bannaa” tietyt sankarihahmot liittymästä tehtävään. Act 2:n puolivälissä vastaan tulee myös ”ominaisuus”, joka tylysti ilmoittaa, että tietyt hahmot – niin sankarit kuin rivisotilaatkin – ovat ”matkalla” eivätkä siksi ole valittavissa seuraavaan tehtävään. Xcomissa tämä puoli hoidettiin rehdisti jakamalla väki ei-loukkaantuneisiin ja loukkaantuneisiin. Gears Tacticissa hahmot kun eivät koskaan loukkaannu keikan aikana, vaan joko kuolevat (vain rivisotilaat) tai pysyvät hengissä.

Kevyet ratakset

Xcom-pelien apinointi näkyy Gearsin osalta myös rinnakkaisvertailtuna helposti kevyempänä strategiana. Pelissä ei kerätä rahaa, ei laiteta paikalleen satelliitteja tai rakenneta minkäänlaista tukikohtaakaan.

Parakkivalikko on ainoa, joka pelissä toimii eräänlaisena näkymättömänä rakennuksena ja ”tukikohtana.” Parakkiin mahtuu vain tietty määrä jengiä ja osan sloteista vie pysyvästi kasvava sankarijoukko. Pelin alussa kyllä saadaan värvätä uutta porukkaa sitä myötä, kun niitä Locustien vankilakennoista tehtävien aikana pelastetaan, mutta äkkiä raja tulee kuitenkin vastaan. Uusia tyyppejä ei enää saakaan värvätä edes reserviin, koska ”ei ole tilaa.” Uusia majoituspaikkoja raivataan pelaamalla tarinatehtäviä eteenpäin. Värväystä odottavat eivät jonota loputtomiin, vaan poistuvat tietyn tehtävämäärän jälkeen. Muutamaan otteeseen reservikapasiteetti kasvaa tehtävien edetessä, mutta sekin on lineaarista.

Tutkimustyö ja uusien aseiden kehittely puuttuu sekin kokonaan. Sen sijaan Gears Tacticsissa kaikki uudet aseita ja muun muassa panssaria parantavat palikat kerätään suoraan taistelukentältä tai saadaan esimerkiksi sivutehtävistä palkinnoksi. Varusteita löytyy kiiltävän ehjistä loottilaatikoista kartalta ja ne on tehtävän aikana noukittava mukaan, tai niiden sisältö jää saamatta. Tehtävän jälkeen tylsästi availlaan pelaajan keräämiä lootbokseja hitaine animaatioineen.

Ei nimi miestä pahenna

Hahmoja pääsee sentään kustomoimaan melko mukavasti. Sankarihahmojen osalta kustomointi on rajallisempaa ja vaikka kaikille saa valita haluamansa panssari- ja asevärityksen, ei sankareiden nimiä tai pärstäkerrointa saa muunnella. Rivisotilaiden osalta voidaan kustomoida naamataulua aina hiuksista partaan ja päässä olevaan hattuun kuin käsien tatuointeihinkin.

Rivisotilaiden visuaalisen kustomoinnin ohella kaikkien hahmojen taitopuuta pääsee parantelemaan uusilla skilleillä. Kaikki hahmot jakautuvat neljään päähahmoluokkaan ja taitopuuta päivittelemällä jokainen sotilas erikoistuu johonkin suuntaan. XP:tä kertyy tehtäviä suorittamalla, mutta arvatenkin enimmät XP:t vievät ne sankarihahmot, jotka useimmin ovat mukana tehtävissä.

Jos Gears Tactics ei matki Xcomia tukikohdan rakentelussa, niin sitä se tekee pelinaikaisessa mekaniikassa. Jopa pelin käyttämä sanasto (overwatch, hunker down) on suoraan Xcomista otettua.

Liikkuminen pelissä on sitä tuttua kolmen AP:n (action point) toimintaa. Jokaisella hahmolla on päätoimisesti kolme toimintapistettä per vuoro ja jokainen toiminta taistelukentällä kuluttaa niitä. Liikkuminen voi kuluttaa yhdestä kolmeen riippuen kuljetusta etäisyydestä. Ampuminen, aseen lataaminen kuin esimerkiksi kranaatinkin viskaisu kuluttavat kaikki yhden pisteen. Lisäksi hahmoilla on hahmoluokasta riippuen erilaisia erikoishyökkäyksiä, jotka nekin kuluttavat yleensä yhden, minkä lisäksi erikoishyökkäyksillä on omat cooldown-vuoromäräänsä.

Hauskana yksityiskohtana myös Gears Tactics -pelissä pelaaja voi teloittaa locusteja ja sahata niitä lancerin moottorisahalla, kun tilaisuus tarjoutuu. Sahaamaan pääsee kuitenkin harmittavan harvoin, sillä pelaajan tulee olla lähellä, mutta ei vieressä. Vierustoverin sahaamisyritys johtaa vastapuolelta saatuun litsariin ja epäonnistumiseen. Lukua ottavan vihollisen teloittaminen hakkaamalla onkin paljon helpompaa ja riskittömämpää. Kaiken kaikkiaan pelin vuoropohjainen toiminta on nautinnollista ja erilaiset hahmot erilaisine skilleineen tekee taistelemisesta riittävän monipuolista ja varaa strategiseen pelaamiseen annetaan.

Tarjolla olevan kampanjan haastavuus ja tekoälyn älyllinen toiminta pelikartoilla vaihtelee, mutta jo Act 1:n lopussa kohdattava välibossitaisto isokokoista ja ohjuksin ja minigunein varustautunutta Brumak-hirviötä vastaan raastoi kovasti hermoja.

Normaalivaikeustasollakin pelatessa kyseistä taistelua joutui kokeilemaan useita, useita kertoja, vaikka kuinka tarkasti pelasi ja suunnitteli liikkeensä. Siinä missä Xcomissa tasosuunnittelu pysyi tasaisen samankaltaisena ja haastavuus tasaisen nousevana, on Gears Tacticsissa tasot välillä suunniteltu siten, että ne ovat todella ahtaita ja putkimaisia ja vaikeuskäyrät tuntuvat heittelevän tasosta toiseen, eikä yhtenäistä linjaa tunnu siitä syystä olevan. Jotkin tehtävistä on läpihuutojuttuja, kun taas toisiin palaa tuhottomasti aikaa ja yrityskertoja. Muutamaan kertaan jouduin alentamaan vaikeustasoa, jotta pääsin tehtävän lävitse. Seuraavaa varten nostin taas vaikeustasoa ja kas kummaa – sehän menikin taas helpommin.

Osittain heittelevä vaikeuskäyrä johtuu myös karttojen suunnittelustakin. Joissain kartoissa pelaajan sotilaat voivat hyppiä ikkunoista sisään rakennuksiin tai kiivetä torneihinkin, mutta joissain – kuten esimerkiksi Brumak-taistelussa – annetaan pelaajalle liikkumatilaa hyvin vähän. Ahtaalla areenalla ylivoimaista ja isolla energiapalkilla varustettua bossia vastaan. Minkä lisäksi kimppuun heitetään jatkuvasti rasittavia pikkuvihollisia. Deus Ex Human Revolutionin bossitaistot tulivat mieleen tätä tahkotessa. Suurin ongelma areenamaisen ahtaan taistelupaikan ohella oli se, että neljästä sotilaasta kolme oli pakotetusti sankarihahmoja ja yksikään näistä ei saanut kuolla.

Peli tallentaa jokaisessa pelin tehtävässä kyllä checkpointin ja onkin sinänsä armeliaampi peli, kuin Xcom, mutta aina se toiminnan keskellä tehty automaattitallennus ei välttämättä ole niin kovin optimaalinen ja omat joukot saattavat olla huonossa kunnossa tai ilkeästi pinteeseen jääneitä.

Katsomossa

Brumakin kanssa taisteleminen ei ollut mukavaan senkään puolesta, että pelissä vihollisella on yleisestikin ottaen pitkät hyökkäysanimaatiot per vuoro. Brumakin kohdalla tämä korostui tappiinsa, joka nosti helposti yhden yritysmatsin pituudeksi puoli tuntia pelattua aikaa. Tavallisissa tehtävissä ongelma korostuu siinä vaiheessa, kun vihollinen spawnaa lähelle pelaajan sijaintia ja näkökenttään – usein varoittamatta – joko maakuopasta tai ilmakyydillä saapuvia locusteja.

Paikalle saapuva rypäs saa luonnollisesti jokainen oman vuoronsa ja pelaaja joutuu katsomaan pahimmillaan kymmenen vihollisyksikön juoksentelut kartalla, ilman skippaamisen mahdollisuutta. Vasta tämän jälkeen pelaaja pääsee jälleen itse pelaamaan. Sentään lähelle toimintaa zoomailevan fiilistelykameran saa kytkettyä päältä pois, eikä peli enää pompi ylhäältäpäin kuvatun ja vierestä kuvatun kuvakulman välillä. Efekti on aluksi hieno, mutta pidemmän päälle puuduttavaa katsottavaa. Kenties kaikista rasittavin esimerkki oli hitaasti löntystävä ja hitaasti kranaatinheittimensä lataava boomer. Entäpä sitten neljä tai viisi löntystävää boomeria? Boom! Yhden tehtävän pelaamiseen menee Brumak-taiston tapaan helposti puoli tuntia tai ylikin ja osittain vain siksi, että vihollisyksiköiden kaikki liikkuminen on pakko aina katsoa.

Audiovisuaalisesti Gears Tactics on allekirjoittaneen mielestä varsin onnistunut, vaikka sen toimintakamerakulman lopulta päältä pois laitoinkin. Kuvakulma on nostettu toimivasti yläilmoihin, vaikka hieman zoomata saakin. Eritoten sahateloitukset on toteutettu näyttävästi lähikamerakulmalla, mutta kuten mainittua, tätä ikonista lancer-sahailua pääsee turhan harvoin harrastamaan.

Tarinaa edistävät välipätkät on toteutettu emosarjalle uskolliseen tyyliin ja melkein voisikin välipätkien aikana luulla maisemista, locusteista kuin cog-sotilaiden panssareistakin päätellen, että nyt pelataan jotain sarjan 3rd person -peleistä. Kenties hieman häiritsevästi pelin pääsankari Gabriel Diaz muistutti turhankin paljon Gears 4:stä ja 5:stä tuttua Marcus Fenixin poikaa, JD Fenixiä, mutta muutoin homma on hienosti hanskassa. Kokonaisuutta täydentää toimiva äänimaailma musiikkeineen, locustien örinöitä unohtamatta. Hahmojen ääninäyttely on toimivaa ja simppeli dialogi ajaa asiansa kuljettaessaan pelin sodantäyteistä toimintajuonta soljuvasti eteenpäin.

Loppusanat

Gears Tactics on askel toisenlaisen maailmaan, kun Gears of War -pelisarja kokeilee varpaitaan vuoropohjaisessa toimintaroolipelissä. Suurelta osin pelimekaniikan toteutus on onnistuneesti matkittu Xcomista, mutta samaan aikaan verrattuna rinnakkain, on GoW Tactics selkeästi yksinkertaisempi, lineaarisempi ja vaikeuskäyrältään ajoittain ailahteleva pelikokemus. Yrityksenä Gears Tactics on kuitenkin hyvä vuoropohjainen jalansija, josta jatkaa.