Gene Rain arvostelussa

On vuosi 2035. Ihmiskuntaa uhkaa jälleen sukupuuttoon ajautuminen. Tieteen ja tekniikanalan veteraanitohtori Bill Feynman tarkoittaa hyvää halutessaan kaikille ihmiskuntaa edustaville samanlaiset mahdollisuudet – käytännössä saman älykkyysosamäärän, jotta kaikki pysyisivät hurjasti kehittyvän teknologiakelkan (kvanttiteknologian) kyydissä. Niinpä proffa kehittelee ilmaan suihkutettavan, geenejä muuntavan suihkeen, jota levitetään kaikkialle tuulimyllyjen avulla.

Tämä mahtava, täysin ennalta testaamaton vähän naiivin tohtorin kokeilu päätyy huonosti ja ihmiset muuttuvat mutanteiksi, sen sijaan että saisivat suunnitellun superälykkyyden. Tohtorin virheitä korjaamaan muodostetaan hyviksien luotsaama Death Squad, joka listii mutantteja ja lakkauttaa tuulimyllyjä toiminnasta. Tuulimyllyprojektin toteutumista yrittää estää jonkinlainen vihainen taikapoika yhdessä robottiarmeijansa sekä rastatukkaisen ystävänsä, Predator-wannaben kanssa. Siinäpä pelin tarina pähkinänkuoressa.

Pelaaja saa tehtäväkseen ohjata ”Kuolemanpartion” johtajaa, mutta myös parissa tehtävässä ohjataan toista tiimin jäsentä. Heti aluksi tulin ajatelleeksi peliä pelatessani, että johtajamiehen paksussa sinisessä panssariasussa on etäisesti jotain Robo Copia muistuttavaa, kunnes luin pelin virallisia nettisivuja ja hahmokuvauksia; kyseinen hahmo Alex on pelin tekijöiden mukaan ”half mechanical human.” Eli käytännössä juurikin kyborgi, kuten Robo Cop. Kappas, miehellä on sama etunimikin, Alex.

Pelattavuudeltaan Gene Rain on (tai yrittää olla) Gears Of War. 3rd person kuvakulmasta kuvattua loputonta räiskimistä suojautumismahdollisuuksineen. Death Squadin hahmot (pois lukien naishahmo) ovat myös raskaasti panssaroituja sotakarjuja. Joten kyllä, Gears Of War geenisateineen.

Suurin ongelma vaan on siinä, että kun peligenre on niin selkeä, löytyvät viat ja puutteet helposti. Toki samanlaisella pelimekaniikalla toteutettuja 3rd person gearsofwareja on nähty tasaisesti aina siitä asti kun Epic Games kehitti Unreal-pelimoottorillaan ensimmäisen Gearsin (GoW) vuonna 2006, mutta juuri siksi on niin helppo erottaa jyvät akanoista. Gene Rain on akana.

Kiinalaisen Deeli Networkin kehittämän pelin tarina ei itse asiassa ole sieltä huonoimmasta päästä. Melkoista yliammuttua hömppäähän se on, mutta joskus B-luokan meininki voi silti toimia ja näkisin, että myös Gene Rain voisi toimia kieli poskessa -touhuiluna tarinansa osalta, joka ei lopulta ole sen pöllömpi kuin GoW -pelien tarinakaan.

Gears of Cringe

Irvistelyn hetki tuleekin siitä, kun peli varsinaisesti alkaa ja päästään pelaamaan. Ensimmäiseksi tulee huomattua pelin grafiikka. Gene Rain muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan juuri ja juuri edellisen sukupolven pelejä – välillä onnistuu muistuttamaan jopa sellaista Xbox 360 -peliä, joka ei ole vielä ehtinyt ladata kaikkia tekstuurejaan cachesta. Ja testattu versio oli siis Xbox Onella.

Pelin viralliset tuotesivut sanovat pelin olevan erikseen optimoitu Xbox One X -konsolille 4K-tuen kera. Tätä on hyvin vaikea uskoa, sillä arvostellun version valikoissakin ”high resolution” oli oletuksena pois päältä. Toisaalta on vaikea sanoa, mitä asetuksen englanninkielinen kuvaus ”if you open this option, the game will become more fluid” oikeastaan tarkoittaa. Eli jos high res on päällä, peli on jouhevampi? Loppujen lopuksi asetuksen vaihtelemisella ei tuntunut olevan minkään valtakunnan näkyvää eroa peliin, joten samapa tuo.

Gene Rain ei missään vaiheessa pyöri jouhevasti, eikä grafiikka näytä hyvältä. Räjähdykset ovat kaksiulotteisia väriseiniä ja tekstuurit todella suttuisia ja reunat rosoisia. Grafiikka myös töksähtelee ja hahmojen liikeanimointi on hupaisaa katsottavaa. Sateisessa tasossa jos sattuu menemään sisälle rakennukseen, eivät pitkin ruutua valuvat pisara-efektit katoa lainkaan pois.

Conglaturation! Now go and rest our heroes

Audiovisuaalisella osastolla Gene Rain ei pärjää ääniensä osalta yhtään sen paremmin. Jos peli on täynnä englanninkielen käännösvirheitä (esimerkiksi ”pull putter”, kun pitäisi vetää vivusta), niin sitä on täynnä myös puhutut repliikitkin. Sinänsähän siinä ei olisi mitään, jos selkeästi hahmotettavaa englantia vedettäisiin hieman eksoottisemmalla aksentilla, mutta kun asia ei ole näin. Hahmot yrittävät puhua englantia, mutta monesti dialogissa on käännösvirheitä ja hahmot jopa lausuvat sanoja väärin. Executioner taipuukin eksoottisesti lausuttuna muotoon ”exäcutör” ja sana damn esimerkiksi muotoon dame. Agile on agiel.

Pelin meiningissä onkin varsin vaikea pysyä kärryillä, kun tätä tapahtuu niin tarinaa kuljettavissa välipätkissä, kuin pelinaikaisessa höpinässäkin. Dialogista ei aina ota selvää, mitä yritetään sanoa. Siihen päälle vielä ylipitkät pelin aikana nähtävät asioiden tai vihollisten kuvauslootat, joissa on kielioppivirheitä tai muuten vaan sekavia ja epäselviä lauseita. Taustalla soiva huono musiikki toistaa itseään loopilla ja edes hahmon juoksemisääniä ei ole saatu synkattua yhteen animaation kanssa. Tiedä sitten menevätkö pelistä saatavat oudot achievementitkin käännösvirheiden piikkiin, kun esimerkiksi kahdeskymmenesviides kuolemiskerta pelin aikana tuottaa saavutuksen ”it was good to come home”. Mitä tämä tarkoittaa?

Suttuisen grafiikan ja dame-äänet vielä sietäisi, jos pelattavuus olisi top notch -luokkaa, mutta kun ei se ole. Peli tosiaan nojaa siihen monesti koluttuun tuttuun kaavaan: ammuskellaan, suojaudutaan, ammuskellaan, heitellään kranaatteja ja edetään merkittyyn paikkaan, on Gene Rain vähän kuin saisi käteensä Porschen avaimet, mutta tallista löytyisikin yllättäen traktorin ulkonäöllä ja ajettavuudella varustettu hirvitys. Sanalla sanoen pelin kontrollit ovat todella kankeat ja jopa lagaavat, samaan aikaan peli ei kopioi kaikkia niitä ominaisuuksia, joita samankaltaisisa peleissä on totuttu näkemään.

Esimerkkinä Alex tai muutaman kerran tarinan aikana peluutettava naishahmo voivat kyllä taistelun tiimellyksessä nojautua kaatunutta betonipilaria tai muuta vasten suojaan ammuskelemaan, mutta objektien yli ei voi ampua. Sokkonakaan ei saa räiskiä, vaan aina pitää tähdätä. Jos objekti on esimerkiksi pystyssä oleva kartionmuotoinen betonitolppa, ei tätä vasten voi nojautua. Roskista vastenkin voi nojautua vain sitä leveämpää sivua vasten, roskiksen päädyt eivät onnistu. Joskus talon seinää vasten nojautuminen onnistuu, mutta kahdeksassa kymmenestä kerrasta ei voi.

Tämä aiheuttaa sen, että suojautumispelaamisesta tulee arvailua, minne voi ja minne ei voi suojautua. Joskus vihollisen vähän isompi tykinlaukaus irrottaa pelaajan suojastaan ja nostaa tämän vielä seisoma-asentoon maalitauluksi. Vastaavasti välillä suojasta itse irtaantuminen tuntuu olevan työn takana, kun hahmo liimautuu vähän liiankin tiukasti suojaansa. Välillä taas juoksennellaan ympäriinsä ja yritetään löytää sitä yhtä ainoaa suojapaikkaa, jonka viereen peli antaa käpertyä. Joskus peli ei anna silloinkaan, vaikka ruudulla lukisikin myötäilevä teksti ”paina A liimautuaksesi suojaan”

Aaltoilevat sodan rattaat

Mitä tulee vaikeustasoon, on Gene Rain paikoin turhan vaikea jopa helpolla vaikeustasolla. Vastaan vyörytetään isotykkisiä, puolet elinenergiasta syöviä mechoja, samalla kun pelaaja kamppailee kankeiden kontrollien parissa. Vaikeustaso ei muutenkaan pysy tasaisena vaan heittelee laidasta laitaan. Joitain kohtauksia saa toistaa kymmeniä kertoja. Välillä tykityksen ja räjähtelemisen alta ei yksinkertaisesti pääse liikkumaan minnekään ja jo kohta kuollaan. Tämä ei ole niinkään loisteliaan tekoälyn ansiota (joka monesti juoksee jopa suoraan pelaajan asemiin) vaan pikemminkin, että viholliset tulittavat tauotta isommalla laumalla ja ylitehokkailla aseilla, siinä missä pelaajalla on käytössään alati tyhjenevät aseet, täysin turha tekoälykaveri sekä suojaobjektit, joiden taakse ei aina voi kunnolla edes suojautua.

Aseet toimivat samalla tavalla kuin Gears of Warissa. Vasemmalla liipaisimella tähdätään ja lataaminen tapahtuu RB-nappulasta. Ristiohjaimella voi vaihdella asetta tai valita kranaatin. Kaikkiaan pelistä löytyy yhdeksän asetta. Aseenvalintapyörä on rasittavan laginen ja reagoi aina noin sekunnin viiveellä pelaajan aseenvaihtoon. Peli ei myöskään osaa vaihtaa kudeista tyhjentynyttä asetta automaattisesti toiseen ja muutenkin asevalikossa on hankala hahmottaa missä aseessa olisi vielä kuteja, sillä tätä ei riittävästi korosteta. Monesti toiminnan tiimellyksessä tuleekin kokeiltua kaikki aseet lävitse viiveisen valikon kautta, kunnes käy ilmi, että ne kaikki ovatkin tyhjiä. Ei muuta kuin äkkiä juoksentelemaan sen yhden ainoan näkyvän lisäammuslaatikon luokse.

Toiminnan aikana listittäviltä pahiskyborgeilta jää usein jälkeen energiaytimiä, joita voidaan käyttää pelissä valuuttana. Näillä saadaan päivitellä hahmon ominaisuuksia, mutta myös olemassa olevia aseita sekä ostella muutamia uusia päivityspäätteen luona, jos siis ytimiä on kerättynä tarpeeksi. Itse en kovin montaa kertaa pelaamisen aikana aseita päässyt päivittelemään. Toisaalta ketä tämä tässä vaiheessa kiinnostaa, kun muu sisältö on aika lailla täyttä roskaa.

Tullaukset kuntoon!

Gene Rainista löytyy päätarinamoodin ohella päävalikosta defensive war -pelimoodi, mutta tämä ei ole heti saatavilla. ”Open the game after customs clearance!” ohjeistaa peli. On vaikea kuitenkaan uskoa, että tässä mitkään tulliselvitykset auttavat, vaan todennäköisesti päätarina pitäisi jaksaa pelata ensin lävitse. Kokeilemattahan se jäi.

Kokonaisuutena Gene Rain jättää leuan vahvasti ammolleen. Dame! Olin jo aivan varma, että vuoden 2018 surkeimman pelin titteli omien kokemuksieni osaltani menisi jokin aika sitten julkaistulle Hotel Transylvania 3:lle mutta ei. Kyllä Gene Rainista on kilpailijaksi. Geenisade sentään on ymmärtänyt jättää hintalappunsa ”vain” kahteenkymmeneenviiteen euroon, siinä missä Adam Sandlerin peli-Dracula yritti imeä jopa neljää kymppiä pelaajan lompakosta.

Jos Gene Rain olisi jonkinlainen vielä pahasti keskeneräinen early access -projekti, olisi peli hyvällä alulla, mutta kyseessä on ihan kaupallinen, ”valmis” julkaisu. Ainoa ero Gene Rainin ja Hotel Transylvania 3:n osalta lienee se, että jälkimmäinen oli enemmänkin tietoinen pikarahastus ja Gene Rain ainakin tarinan perusteella kenties jonkun poloisen epäonninen intohimoprojekti.

Tuli sade rankka, geenisateen vei.