Mairittelevista myyntiluvuistaan huolimatta, Nintendo Wii on, ironista kyllä, jollain tapaa myös uuden sukupolven konsolisodan suurin häviäjä. Innovatiivinen ohjain ja keskittyminen koko kansan peleihin ovat toki kunnioitettavia asioita, mutta vähänkin vakavammin pelaamiseen suuntautuneet ovat saaneet niskaansa kylmää vettä: varsinaisesta hittipelitarjonnasta vastaa käytännössä kourallinen Nintendon lisensoimia brändejä ja jos nämä eivät kiinnosta, niin enemmän tai vähemmän epäonnistuneita käännöspelejä löytyy kyllä pilvin pimein. Onneksi juuri silloin kun sitä vähiten odottaisi, iskee lähimmän nurkan takaa juuri se poikkeus joka vahvistaa sääntöä. Tällä kertaa se on Geometry Wars – Galaxies.
Jo pelkkä “Geometry Wars” -nimen maininta kirkastaa jokaisen itseään kunnioittavan Xbox 360 -pelaajan ilmeen. Geometry Wars – Retro Evolvedhan oli yksi Xbox Live Arcaden koukuttavimpia halpisräiskintöjä, joka nakkasi juonen, ylikiillotetun grafiikan sekä muut nykyisen pelisuunnittelun pöhöttyneet “hyveet” mäkeen ja putsasi pöydän tyylitellyn retrohenkisellä ulkoasullaan sekä vakavaa riippuvuutta aiheuttavalla pelattavuudellaan. Hillitön vauhti, loputtomasti ammuksia, kiihtyvällä tahdilla niskaan vyöryviä vihollisia ja high score -lista – muuta ei peliklassikon syntyyn tarvittukaan.
GW – Galaxies valjastaa käyttöönsä tämän hyväksi havaitun peruskonseptin, iskee mukaan sopivasti uutta sisältöä, siirtää tähtäämisen sekä ampumisen Wiimotelle ja voilà – Xboxin klassikkoräiskinnästä tulikin yllättäen Nintendo Wiin parhaimpia, ellei jopa paras ammuskelupeli. Perustaltaan homma on pysynyt lähes muuttumattomana: tarkoituksena on ohjastaa pientä mutta tulivoimaista avaruusalusta pitkin suljettua pelikenttää ja ampua sielunsa kyllyydestä joka reunalta sikiäviä polygonimörköjä. Kun paikat käyvät liian kuumiksi, tiputetaan nunchan liipaisinnappulasta ruudun tyhjentävä pommi. Tämän jälkeen menoa jatketaan entiseen malliin, kunnes vasemmistonuoren aggressiivisuudella rynnistävät avaruuskulmiot lopulta jyräävät pelaajan hengiltä. Paremmuutta mitataan vihollisten tuhoamisesta irtoavilla pisteillä ja parhaat suoritukset kerätään high score -listalle. Mikäli suorituksessa on maailmanluokan ainesta, voi virtuaalijatkettaan paisutella myös netin pistelistoilla.
Geomery Wars – Galaxiesin varsinainen ydin piilee uudessa Galaxies -pelimoodissa, joka näin kuvainnollisesti, lisää sen varsinaisen pelin Retro Evolvedin sinänsä toimivaan konseptiin. Perusidea piilee yhä suoraviivaisessa räiskinnässä sekä pisteiden haalimisessa, mutta yksi suorakulmion muotoinen areena on vaihtunut kuuteenkymmeneenneljään, muodoltaan, rakenteeltaan ja rytmitykseltään uniikkiin tasoon. Räiskinnän ja hengissä pysyttelyn lomassa, pelaaja joutuu tällä kertaa myös ahnehtimaan kuolleilta vihollisilta tipahtelevia “geomeja”, jotka paitsi kasvattavat pistekertoimia, myös mahdollistavat lukittujen tasojen avaamisen.
Mukaan on heitetty myös pieni muodikas roolipelivivahde; pelaajan mukana taistelee tekoälyn ohjastama luotain, jolle voi opettaa uusia taitoja, kunhan lompakosta löytyy riittävä kasa geomeja. Tarjolla on teeman mukaisesti enimmäkseen eri sorttisia ampumataitoja, mutta halutessaan luotaimesta voi tehdä vaikkapa geomikerääjän, tai vihollissyötin. Raha ei kuitenkaan takaa välitöntä onnea, sillä taidot kehittyvät täyteen potentiaaliinsa vasta sitten kun niitä käytetään riittävästi tositoimissa; esimerkiksi tykkitorniksi valjastettu satelliitti ammuskelee alkuun lyhyitä sarjoja harvakseltaan, mutta kunhan sitä on riittävän monen pelin kautta kouluttanut, muuttuvat sarjat pitkiksi ja tauot lyhyiksi.
Galaxies -moodi rakentuu suorastaan nerokkaasti. Koska jokaista tasoa pelataan siihen saakka, kunnes viholliset marssivat pelaajan yli, jaellaan edistymisen tunnetta pistesaaliin mukaan ansaittavilla kulta-, hopea- ja pronssimitaleilla. Vähintäänkin pronssille pääsee yleensä muutamalla yrityksellä, mutta vaikka peukalo olisi jo syntyjään keskellä kämmentä, on täysin jumiin vaikea jäädä. Pahanlaatuisella tumpeloinnillakin, plakkariin kertyy joka yrityksellä tukku geomeja ja tekoälykaverille kokemusta, joiden avulla peli lopulta etenee kuin itsestään. Eri asia onkin sitten se, haluaako Geometry Wars – Galaxiesia yleensäkään pelata kronologisesti alusta loppuun. Itse huomasin useasti tahkoavani yhtä ja samaa tasoa perfektionistisesti kultamitaliin saakka ja yleensä senkin jälkeen teki mieli ottaa vielä pari yritystä. Jokainen päättäkööt itse, onko yöunien menettäminen “vielä yksi peli” -koukulle loppujen lopuksi hyvä vai huono meriitti, mutta itse kyllä nostan siitä hattua GW – Galaxiesille.
Pelaaminen ei rajoitu pelkästään Galaxies -moodissa sooloiluun, vaan mukaan on mahdutettu pari kaksinpelimoodia, sekä tietenkin se aito ja alkuperäinen Retro Evolved. Vaikka tiettyä kuriositeettiarvoa omaakin, ei pelkistetty Retro Evolved jaksa Galaxiesin jäljiltä enää juuri viehättää, mutta kahden pelaajan versus- tai co-op-mäiskeenä se toki menettelee oikein hyvin. Pisimmän korren kaksinpelissäkin vie yhteistyönä pelattava Galaxies, joka on muutoin samaa kamaa yksinpelin kanssa, mutta kehään astelee kaksi pelaajaa ja kannuksilla notkuvat taisteluluotaimet loistavat poissaolollaan. Harmi vain, että moninpeli on rajattu yhdelle koneelle, sillä Geometry Wars – Galaxies suorastaan tihkuu oikeanlaista potentiaalia Wiin köyhänlaista nettipelitarjontaa rikastamaan.
Täytyy sanoa, että pelin toteutuksesta vastannut Kuju Entertainment on tehnyt ensiluokkaista työtä Geometry Wars – Galaxiesin kanssa. Tätä tarkoitan siis niin pelillisesti, kuin teknisestikin. Vaikka Wiin heikommasta resoluutiosta ei ole Xboxin teräväpiirtoa haastamaan, on grafiikka pysynyt selkeänä ja ruudunpäivitys vauhdikkaana, ilman että tuhansien polygonien ja partikkelien jatkuvaa ilotulitusta olisi tarvinnut karsia. Myös kontrollien saumaton kääntyminen kahdelta analogitatilta Nintendon omalaatuiselle nuncha-Wiimote -yhdistelmälle on kunnioituksen arvoinen kulttuuriteko, josta moni muu Wii-käännöksiä tehtaileva pelitalo voisi hyvin ottaa oppia. Paketin takakansi paljastaa pelin tukevan myös Wii Classic -ohjainta, mutta Wiimotella ammuskelu toimi kauttaaltaan niin luontevasti ja tarkasti, etten tajunnut tätä mahdollisuutta edes kaivata.
Loppujen lopuksi, Geometry Wars – Galaxies osoittaa kauniilla tavalla sen, että loistavaan peliin ei tarvita välttämättä juonta, miljoonabudjettia, avointa maailmaa, maata järisyttävää innovaatiota saatikka mitään muutakaan nykypelien vaatimuksina pidettyä tauhkaa. Riittää kun taustalla on asiansa osaava ja innostunut tekijäporukka, joka pitää mielessään sen, että yksinkertainenkin idea riittää niin kauan, kun pelaaminen on aidosti hauskaa.
