Ghost Recon arvostelussa
Mikäli hyvät taktiset ammuskelupelit kiinnostavat niin ei kannata kuitenkaan jäädä Ghost Reconin kohdalla ihmettelemään, sillä peli tuottaa enemmän pahaa mieltä kuin mitään muuta. Haamu on nimittäin päästänsä huonolla tekoälyllä ja ulkonäöltään vanhentuneella ja etten sanoisi rumalla ulkonäöllä, selkäreppuun pakatuilla tylsillä ja toinen toistaan samanlaisilla tehtävillä, sekä turhalla ekstramatskulla varustettu kontrolloimaton heppu.
Vuonna 2008 äärinationalistit kaappaavat Moskovassa vallan aikeinaan vanhan Neuvostoliiton henkiinherättäminen. Onnistuakseen tässä he julistavat sodan kaikille vuonna 1990 itsenäistyneille maille Ukrainalle, Belarukselle ja Kazakhstanille. Hommista on tehtävä loppu ja niinpä vanha kunnon länsipoliisi jenkkilä rientää apuun eliittisotilasiskuryhmän muodossa, joka lähetetään Kaukasukselle turvaamaan rauhaa viidentoista tehtävän pituisen yksinpelikampanjan ajaksi.
Näin menee siis Ghost Recon pelin juoni.. Hei mutta mitäs ihmettä, tässähän on vielä toinenkin tarina?! Kyllä vain, sillä Ubi Soft on jalona tekona sisällyttänyt Ghost Reconin PS2-versioon myöskin kaikki Desert Siege lisälevynkin kahdeksan tehtävää. Desert Siegessä haamut lähetetään lentopostilla Afrikkaan onnistuneen Kaukasuskeikan jälkeen. Venäjältä saaduilla aseilla varustautunut Etiopian armeija johtajanaan Tesfaye Wolde, on päättänyt ruveta hyökkäämään naapurivaltionsa Eritrean kimppuun. Eritrean ollessa voimaton vihollistaan vastaan, pyytää maan hallistus kansainvälistä apua konfliktin tyrehdyttämiseksi. Pelattavaa on siis kaiken kaikkiaan 23 tehtävän verran.
Miten on sitten toteutukseltaan onnistunut Ghost Recon ja onko parannusta PC-versioon tapahtunut, jos otetaan huomioon että PC-versiota vaivasi huono tekoäly kun taas taktiset räiskinnät eivät ole olleet omiaan PS2:n ohjaimella?
Se mikä tässä pelissä heti ensimmäisenä pistää silmään on nimen omaan sen kontrollit. PC-versiosta käytännössä sellaisenaan portatut kontrollit eivät nimittäin ole mistään kotoisin PS2:lla. Haamujen ohjaaminen on nimittäin ikävän työlästä ja jatkuvasti joutuu säätämään päin prinkkalaa mennyttä tähtäintä. Liikkumisen ohella ampuminen ei ole yhtään sen helpompaa ja varsin paljon ottaa päähän kun yrittää siinä vaivalloisesta saada sitä tähtäintä sen vihollisen kohdalle PS2:n suhteellisen epätarkoilla tateilla. Usein se säätäminen sitten viekin pelaajalta hengen. No onhan sitä aina se automaattitähtäys keksitty.
Kuten PC-versiossakin, pelaaja kokoaa ensin kaksi kolmen hengen joukkoa ja itse ohjastaa kerrallaan yhtä jäsentä jommasta kummasta ryhmästä. Tehtävän aikana voi määrätä ryhmien jäsenille waypointteja joita pitkin sitten kiltisti kipittää eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan käytännössä ole kannattavaa, koska PC-versiosta on valitettavasti periytynyt kavereille yhtä typerä tekoäly kuin mitä se alkuperäisversiossakin oli. Niinpä tämät tarkoittaa sitä, että usein kaverit tapattavat itsensä menemällä täysin päättömästi paikkoihin ja jatkaen rutiinihommiansa, vaikka samalla pari lihashaavaa sekuntin välein nahkaan napsuisikin. Joskus käy jopa niin että kaikki kolme kaveria kuolevat toistensa päälle yhteen kasaan, jolloin peli alkaa saamaan jo koomisia piirteitä.
Jotta eivät kuitenkaan konsolipelailijat heti peliä seinään heittäisi niin on mainittava, että pelin vihulaistekoälyäkin on huononnettu ja se näkyy siten, että kun haamut pelaajan johdolla marssii vihulaisten näköpiiriin niin ne eivät heti ammukkaan vaan kestää pari sekuntia tajuta että pelaaja seisoo vastapäätä, kunnes alkavat tykittää. Näin ollen on siis poistettu PC-version tarkka-ampujat jotka ampuivat usein nurkan takaa kurkkineen pelaajan ennekuin oikeasti ehti edes kurkata.
Toinen millä peliä on helpotettu on se, ettei pelaaja eikä hänen kaverinsakaan kuole heti yhdestä tai kahdesta iskusta, vaan tarvitaan useampia osumia per mies ennenkuin viikatemies vie kahville. Ei tämä kuitenkaan tekoälykaverien runsasta katoa estä, sillä vaikka kuinka monta osumaa tulisi nahkaan niin eivät ne sitä tajua missään vaiheessa, ellei pelaaja itse hyppää niin sanotusti puikkoihin ja juoksuta miekkosta pois. Huonon kaveritekoälyn takia sitä tulikin sitten vain itse pelattua kaikilla hahmoilla siten, että ensin tutki paikat yhdellä hahmolla sillä välin kun muut istuivat nuotiolla ja grillasivat makkaraa. Heti kun reitti alkoi näyttää turvalliselta niin sitten vain juoksutti jokaisen ukon vuoron perään tutkittuun paikkaan odottamaan seuraavan paikan tutkimista/putsaamista.
Hauskaa ei siis oikeastaan missään vaiheessa peliä ole ainakaan tekoälyn kanssa, eikä kyllä ole oikeastaan muutenkaan ei varsinkaan sen alkuperäisen Ghost Recon pelin tehtävien parissa. Ensimmäisissä Tom Clancy peleissä Rainbow Six ja Rainbow Six: Rogue Spear peleissä panttivankien pelastaminen oli vielä jotain todella hienoa ja tunnelmallista, mutta kun homma on mennyt siihen että jokaisessa RedStormin taktisessa ammuskelussa on oltava pelastettavia panttivankeja tai yksinkertaisesti keikkoja joissa eliminoidaan kaikki terroristit, niin johan alkaa suussa maistua puulta tai pikemminkin kokonaiselta metsältä.
Desert Siege lisälevyssä tämä ei sentään niin kamalasti paista, vaan pääosa tehtävistä on laadukkaita ja jopa hauskoja pelata, siis jos ei nyt lasketa ollenkaan mukaan pelin kontrolleja tai tekoälyä. Lisälevyn tehtävissä pääsee muun muassa suojelemaan rekkasaattuetta, tuhoamaan tiesulun, noutamaan maamiinakartan viholliskylästä, tuhoamaan vihollisen ilmatorjuntatykkejä, sekä tuhoamaan oman puolen huippunopean(ja salaisen)tiedustelukoneen jäämistöt jottei vihollinen pääsisi siihen käsiksi. Kahdeksan tehtävän mittainen kampanja on kuitenkin valitettavasti sen verran lyhyt ettei siitä kauaksi aikaa iloa riitä.
Yksinpelin jälkeen tarjolla on sitten vielä yksinkertaisia yksittäistehtäviä, joissa pyritään puolustamaan tukikohtaa sinne pyrkiviltä, tuhotaan varastorakennus, pelastetaan pilotti pahisten kynsistä, tuhotaan vihollisajoneuvo ja yksinkertaisimpana ammuskellaan vihollisia tuonelaan. Mikäli ei kiinnosta, niin sitten voi käydä pelailemaan yksinkertaista deatmatchia kaveria vastaan tai sitten pelata pelin kampanjoita yhteistyönä. Tässä jälkimmäisessä mukaan ei saa ollenkaan tekoälykavereita, vaan taisteleminen kaikkia vihollisia vastaan on hoidettava kahdestaan.
Jos ei moninpelikään kiinnosta, niin sitten vielä on jo valmiiksi tuhoontuomittu ekstra-osio, josta löytyy pelin tekijöiden haastatteluita tekstimuodossa, pari traileria, tietoa “haamuista”, sekä luonnoksia ja screenshotteja itse pelistä.
Kuten ei muutenkaan, ei peli loista edes graafisuutensakaan osalta. Vaikka pelin PC-versiokaan ei mikään kaunis enään nykymittapuulla katsottuna ole, niin kyllä se silti voittaa PS2-käännöksen. Grafiikassa ei ole kovin paljoa jaksettu yksityiskohtaisuuksiin panostaa ja niin pelin maisemat kuin hahmotkin ovat kamalan karua katsottavaa. Ainoa suhteellisen hienonnäköinen, mutta muuten melko merkityksetön ominaisuus se kun pelaajaan osuu kuti ja ruutu sumenee hienosti matkien iskun saaneen haamun näköä joka ikäänkuin menee hetkeksi täysin sekaisin.
Käännöksen mukanaan tuoma tuki Dolby Pro Logic II äänistandardille sentään puhaltaa jonkin verran ilmaa hapenpuutteesta kärsivälle pelille. Äänet ovatkin yksi pelin parhaita puolia ja hyvällä äänentoistolaitteistolla subwooferin kera pelin äänet pääsevät hienosti oikeuksiinsa ja ovatkin PC-versiota paljon nautittavammat.. Harmi vain ettei muu peli ole.
