Peliarvostelu

Gigapocalypse

Pelin nimi: Gigapocalypse
Lajityyppi: Arcadepelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Goody Gameworks/Headup GmbH
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 20.8.2022 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Gigapocalypse kansikuva

Gigapocalypse on useampia pixelart-pelejä tehtailleen Goody Gameworksin käsialaa. Peli ammentaa selvää inspiraatiota takavuosien Midwayn arcadepelistä Rampage, jossa Godzilla ja King Kong -elokuvista ideoitu giganttisten monsterien trio pisti haisemaan pienikokoisissa lähiöleveleissä 128 päivän ajan runnoen ja listien tieltään sotilaat, helikopterit kuin tankitkin – ja high score sen kuin rullasi.

Gigapocalypsessä tarjolla on yhdeksän giganttista monsteria ja pelattavaa löytyy kutakin monsteria varten seitsemän leveliä erilaisine loppubosseineen. Peruspelimekaniikkakin on hieman erilainen: sen sijaan, että hengailtaisiin lähestulkoon staattisessa ruudussa riehuen ja tuhoten, Gigapocalypse on eräänlainen ”endless runner” siinä mielessä, että vapaan liikuttelemisen sijaan pelaajan monsteri rullailee itsekseen oikealle päin ja ruudun alalaidassa oleva viiva kertoo kuinka pitkä taso olisi matkattavana. Tielle tulevat poliisit ja sotilaat aseineen ja tykkeineen, eikä droneja, mechejä tai tykkitornejakaan ole unohdettu panosten kovetessa.

Jotta pelaaminen ei olisi liian helppoa, peli luottaa käytännössä nopeasti itseään toistavanpuoleiseksi äityvään grindaamiseen: high scorea kyllä kertyy, mitä pidemmälle pääsee ruudussa kuin ruudussa, mutta eipä näitä scoreja ikävä kyllä oikein mistään voi tarkastella, eikä tarjolla ole mitään leaderboads-toimintoakaan.

Gigapocalypsen porkkana onkin suunniteltu siten, että pelaajan on käytännössä pakko hyödyntää pelien välissä kunkin gigamonsterin mutaatio- ja taitopuuta, koska päivittämättömänä selviää aina vain tiettyyn kohtaan. Pari päivitettyä skilliä ja johan monsteri pääsee taas hieman pidemmälle. Vaikka kuinka hyvin pelaisi, ei hahmon tehojen parantamisen kanssa lepsuilu tuota tulosta.

Mutaatiopuussa päivitellään kullekin monsterille uniikkeja yhtätoista taitoa, jotka käytännössä vaikuttavat monsterin elinenergiaan ja iskujen voimakkuuteen, mutta myös esimerkiksi siihen kuinka nopeasti terveyttä palautuu takaisin itsekseen, vaikkapa jokaisen käpälän sorruttaman rakennuksen myötä.

Monsterin kehittyessä sen taso nousee ja taitopuusta aukeaa tiettyjen tasojen kohdalla automaattisesti aina uusi erikoistaito käytettäväksi pelaamisen aikana. Näitä voidaan tehostaa upottamalla niihin taitopisteitä. Kullakin monsterilla on viisi erilaista tuhovoimaa, joita kylvää ihmisten niskaan.

Tuhovoimat vaativat energiaa toimiakseen, joka sekin on aina uniikki kullekin monsterille. Esimerkkinä kultaGiga Khong’ Gho tarvitsee kultakolikoita ja erittäin godzillamainen Ro’Gath tarvitsee riittävästi raivoa mittariin, että kutakin tuhovoimaa voi käyttää. Mitä tehokkaampi tuhovoima on, sitä enemmän energiaa sen kerrallaan vaatii. Käytön jälkeen kullakin tuholla on myös oma cooldown-hetkensä, joten järjetöntä tuhoa ei voi noin vain ylivoimaisesti spämmätä jatkuvasti.

On mukavaa, että pelissä on niinkin monta erilaista hauskasti suunniteltua monsteria erilaisine skilleineen, mutta silti lopulta pelikokemus tuntuu ehkä liian samalta, pelasi sitten millä hahmolla tahansa. Jokaisella on jopa täysin identtinen tutoriaali, jossa monsterin tuhovoima on tapissa, kun karataan ihmisten laboratoriosta, pelin käydessä perusjuttuja lävitse pelaajan kanssa. Tutoriaalin aikana pääsee näkemään mitä kukin monsteri tehokkaimmillaan voisi olla.

Tutoriaalin jälkeen palataankin maan pinnalle ja aloitetaan nollapisteestä kehittelemään voimansa menettänyttä tuhoamisinnokasta gigamonsteria. Eräänlaisena tukikohtana toimii jokseenkin kummallinen ”tamagotchi-ruutu”, jossa valittuna olevaa gigamonsteria voidaan ruokkia ja paijata, siivota sen kakkaa, sekä hommata sen elintilaan erilaista ”sisustussälää”, joista viimeksi mainitut vaikuttavat nekin muutamia prosentteja Gigan taitoihin ja tehoihin. Sisustussäläkin vaatii pisteitä ja yleensä pelaaja voi ostella kerrallaan vain vähän jotain, kunnes pitää lähteä taas grindaamaan pisteitä ja yrittää selvitä aiempaa pidemmälle kesken olevassa tasossa.

Jatkuva leveleistä valikoihin ramppaaminen päivittelemään ja Gigaa ruokkimaan voisi olla mielekkäämpää, jos käyttöliittymä olisi ollut hieman paremmin suunniteltu. Tällaisenaan kun tarjolla on kursorilla varustettu valikko, jossa vasen tatti toimii ikään kuin hiirenä – kovin luontevaa liikkuminen ja valitseminen ei ole. Pelin aikana hiirikursori on onneksi käytössä vain perusaseen osalta – A-nappulalla rämpytetään raivoisasti tulitusta siinä missä tatilla ohjattava kursori tähtää. Eteen kulkuesteeksi muodostuvien talojen kynsiminen hoituu B-nappulalla – talojen seienien kiipeilemistä ei harrasteta, kuten Rampagessa. Tuhosinfonian temmellyksen keskellä kunkin hahmon erilaisia tuhovoimia voidaan valita kursorilla klikkaillen, mutta kätevämmin niiden selaaminen hoituu LB- ja RB-nappuloilla, jonka jälkeen Y:llä aktivoidaan voima. Kontrollit toimivat sinänsä hyvin, mutta A:n rämpytys väsyttää pidemmän grindausputken jälkeen.

Visuaalisesti Gigapocalypsen pixelart-grafiikka toimii ihan kivana nyökkäyksenä klassisen Rampagen suuntaan. Paniikissa juoksentelevat pikku-ukkokansalaiset kaiken kuvaavine älypuhelimineen menevät palaksi ja talot tuhoutuvat ja joutuvat liekkien nielemäksi, kun pelaajan Giga kylvävää ruudun täydeltä tuhoa.

Peli-idealtaan Gigapocalypse on hauska ja vaikka se ammentaakin isosti Rampagesta, on se silti riittävän uniikki erottuakseen edukseen. Hinnalla Goody Gameworksin peliä ei ole pilattu, vaan sen voi hommata itselleen vajaan kymmenen euron hintaan.

Sisältöä on hintaan nähden riittävästi, mutta silti se mitä tarjolla on, tuppaa toistamaan itseään turhan nopeasti – asiaa ei myöskään auta se, että taustalla soi jatkuvasti yksi ja sama toimintamusiikkiraita. Minkäänlaista kunnollista high score -taulukkoa ei siis ikävä kyllä tarjoilla, joka nimenomaan oli ja on se Rampagen koukuttavuuden suola. Gigapocalypsessä pakotettu grindaaminen ja skillien parantelu menestymisen, eli levelien läpäisemisen toivossa ei ole aivan sama asia, koska se saa pelin tuntumaan astetta lineaarisemmalta kokemukselta.

Loppusanat

Gigapocalypse on mielenkiintoisella ”rampagemaisella” idealla varustettu pixelart 2D-arcadepeli, joka harvinaislaatuisemmasta peli-ideastaan huolimatta alkaa toistamaan itseään melko nopeasti. Kunnollisen high score -listan puute syö intoa ja kullakin monsterilla pelaaminen on käytännössä erilainen vain tuho-ominaisuuksien osalta. Pelin matala hintataso kuitenkin varmasti helpottaa päätöstä tutustua peliin, mikäli kiinnostusta riittää.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Hauska idea
  • - Hintalaatusuhde
  • - Sopivasti erilaisia gigamonstereita

Huonoa

  • - Kursorin kanssa toimiminen ei ole aina niin luontevaa
  • - Toistaa nopeasti itseään
  • - Yksi ja sama musiikkiraita