God Of War - Ascension arvostelussa

Vuonna 2005 Playstation 2:lla alkunsa saanut Sonyn oma God Of War -pelisarja on ollut valtaisa menestys. Alkuperäistäkin peliä on myyty yhteensä yli 4,5 miljoonaa kappaletta. Samaan aikaan God Of War -sarjan sankarista Kratoksesta on melkeinpä muodostunut kuin eräänlainen maskotti Playstationille – epävirallisena maskottina toimineen Crash Bandicootin hylättyä sen kauan sitten.

Niin ikään vielä PS2:lle julkaistu God Of War II sekä vain PS3:lla nähty God Of War III ovat olleet huippulaadukkaita nekin, eikä tämänkertaisessa arvostelussa olevaa God Of War – Ascension -peliä voi oikeastaan juurikaan sen vähäpätöisemmin adjektiivein mainostaa.

Sarjaan perehtymättömille tiedoksi, että God Of War-pelisarja ammentaa materiaalinsa osittain kreikkalaisesta mytologiasta ja tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Kreikkaan, mutta siinä on mukana myös paljon fantasiaakin. Sarjan päähenkilönä ja pelaajan ohjastettavana toimii myytteihin perustumaton Kratos, spartalainen sotilas, jonka jumalatar Athena värvää kosto-motiivin kautta tappamaan Sodan Jumalan Areksen. Kratos onnistuu tehtävässään ja lunastaa paikkansa Areksen tilalla. Sarjan kolmas osa, God Of War III saattoi Kratoksen kosto-trilogian päätökseen ja Ascensionin myötä onkin luvassa hieman erilaista menoa.

Nyt kun nykykonsolit Xbox 360 sekä PS3 alkavat jo pikkuhiljaa valmistautumaan seuraajiensa tuloon, tuntuu muodostuneen suosituksi pelintekijöiden keskuudessa luoda näille konsoleille uusia osia suosittuihin, pitkäikäisiin pelisarjoihin esiosien muodossa. Xboxilla tällaisia esimerkkejä ovat muun muassa Halo 4 sekä piakkoin julkaistava Gears Of War – Judgement. PS3:lla tuorein esimerkki on juurikin God Of War – Ascension.

Vihalla valettu

Siinä missä alkuperäisen pelin kaksi jatko-osaa laajensi tarinaa siitä mihin ensimmäisessä pelissä jäätiin ja esimerkiksi PSP-peli Ghost Of Sparta sijoittui ykkösen ja kakkosen välimaastoon, on God Of War ? Ascension sen sijaan peli, joka sijoittuu ajallisesti ennen ensimmäistä peliä. Ascension sijoittuu aikaan ennen Titaaneita ja Olympos-vuoren Jumalia ? aikaan jolloin Maan luoneiden ?Kädellisten? välillä riehui ikuisuuden kestänyt sota.

Sodan jälkimainingeista syntyi kolmen siskon liitto nimeltä Furies, kunnian vartijat, jotka vangitsivat kaikki epäkunnialliset. Ensimmäinen tällainen oli Aegaeon, joka rikkoi verivalansa Zeuksen kanssa. Ascensionin sankarina nähdään yhä spartalainen Kratos, joka tarinan alkaessa on Furyjen toimesta kahlittu jättimäisen ?kirottujen vankilan? sisuksiin rikottuaan verivalansa Sodan Jumala Areksen kanssa, sen jälkeen kun Ares huijasi vielä ihmisen muodossa olleen Kratoksen tuhoamaan erään kylän ja samalla vahingossa tappaen hänen siellä sijainneen perheensäkin.

Ascensionissa nähdään kuinka Kratos pakenee tuomittujen vankilasta, sekä muun muassa saa tavaramerkikseen muodostuneet, kidutustyrmä Tartaruksen syvyyksissä taotut ja ketjuin varustetut kaaosterät käsiensä ympärille. God Of War-trilogian keskeinen teema oli kosto, eikä Ascensionissa asia ole yhtään toisin ? yksinpelin aikana Kratos pyrkii vapauteen, pelastukseen kuin suloisen kostonsa saavuttamiseen. Paettuaan onnistuneesti vankilasta, mieleltään hulluksi kidutettu Kratos kun aikoo tappaa kunkin Fury-siskoksen, yksi kerrallaan.

Vaikka pelin taustatarina vain osittain perustuu kreikkalaiseen mytologiaan, on se silti varsin mielenkiintoista seurattavaa, koska läsnä on niin monta mytologian hahmoa. Entistä mielenkiintoisemman siitä tekevät pelin mitä mielikuvituksellisemmat ja hulppeannäköisemmät maisemat, jotka Santa Monica Studio on pelaajien iloksi jälleen veistellyt. Pelin aikana Kratos matkaa kirottujen vankilasta muun muassa kohtalokkaaseen Kirran kylään, Deloksen saarelle kuin Delphin kaupunkiinkin, jotka kaikki pitävät sisällään jos jonkinnäköisiä paikkoja.

Furyjen kätyreinä toimivat kerberokset, kentaurit, kykloopit, harpyijat kuin muutkin kreikkalaisen mytologian hirviöt ja nämä kaikki haluavat Kratoksen pään, joten taival Furyjen kukistamiseksi ei tule olemaan helppo.

Apunaan Kratoksella on jälleen kaaosterät, joihin saadaan tarinan kuluessa terien voiman tehostamiseksi Zeuksen salama, Areksen tuli, Poseidonin jää ja Hadeksen sieluja hyödyntävä taika. Käytännössä kunkin jumalan taiat vain mahdollistavat erilaisia erikoisliikkeitä kun ne ovat aktiivisina (valitaan ristiohjaimella), mutta ne myös vaikuttavat siihen mitä tapettavista hirviöistä saadaan vaivanpalkaksi. Poseidonin taika antaa takaisin isoja punaisia palloja kun taas Zeuksen salama sinisiä ja niin edelleen. Mahdollisuutta pieneen taktikointiin siis on.

Pallukoilla on valtava merkitys, sillä ne takaavat sen, että elinmittari kuin taikamittarikin täydentyvät, siinä missä punaiset pallukat kerryttävät Kratoksen XP:tä, jolla voidaan taas parannella terien eri jumaltaikojen tasoa. Jumaltaikojen uudet tasot avaavat entistä monipuolisempia liikesarjoja ja komboja, eikä God Of War – Ascension jätäkään ketään hack ‘n’ slash fania (vähiten sarjan itsensä faneja) kylmäksi pelattavuudeltaan.

Hyödynnettäviä liikkeitä on paljon, mutta myös kontrollit ja ohjaus ovat erinomaisella tasolla, joka mahdollistaa näiden sulavan käytön. God Of War-pelisarja on yksi niitä harvoja esimerkkejä, joissa lukittu kamera oikeasti toimii ja joka osaltaan auttaa pelin myyttisen tunnelman luomisessa ? Ascension ei ole mikään poikkeus. Kratosta harvoin kuvataankin perinteisen 3rd person toimintapelin tapaan suoraan selän takaa, vaan kuvakulmat vaihtelevat rajusti sivukuvakulmasta, yläkuvakulmiin ja välillä zoomataan lähelle kuin näytetään pelin maisemia hieman laajemminkin vetämällä kameran zoomi kauas pois Kratoksesta ja välillä esimerkiksi kuvataan Kratosta tämän etupuolelta, kun lasketellaan alas jotain jyrkkää mäkeä.

Yhtenä hienoimmista esimerkeistä pelin tasosuunnittelussa on valtava metallinen käärmeeksi naamioitu ?juna?, joka kiertelee pitkin vuoria korkealla yläilmoissa. Välillä matkataan käärmeen sisällä ja välillä sen selässä, taistelemassa mytologian hirviöitä vastaan. Pelitilanteen muuttumisesta huolimatta kamera ei jää kertaakaan laahaamaan perässä, vaan pysyy jatkuvasti ajan tasalla.

Verta ja suolenpätkiä

Tavalliset riviviholliset pelissä hoidetaan pitkälti Kratoksen kaaosterien avulla. Ketjuin varustetuilla terillä on hyvä huiskia vähän pidemmänkin etäisyyden päästä, mutta ketjuilla voi myös tarrata vihollisiin ja vetää ne lähelle ja potkaista sen jälkeen takaisisin sinne mistä tulikin. Uutta Ascensionissa ovat maasta poimittavat, kuin suoraan vihollisten käsistäkin revittävät aseet, kuten keihäs, kilpi, iso nuija ja moukari. Näitä “kertakäyttöisiä” aseita voi käyttää tietyn aikaa, ennen kuin ne hajoavat. Hauskasti kilpeä voi käyttää suojautumiseen, mutta sillä voi myös piestä vihollisia hengiltäkin, kuten Game Of Thronesin Tyrion Lannister konsanaan.

Vähänkään isommat viholliset tulee ensin piestä ohuen elämänlangan varaan ja sen jälkeen ne pitää viimeistellä pelisarjalle tutuin QTE-painalluksin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ruudulle ilmestyy ohjaimen nappulan symboli samaan kohtaan ruudulla, missä se sijaitsee ohjaimessakin. Nappuloita on painettava heti, tai koko nappulasarjan joutuu suorittamaan aivan alusta. En ole koskaan ollut QTE-kohtien ylin ystävä ? eikä varmasti moni muukaan ? mutta hyvin tehdyt QTE:t kuitenkin vielä menevät. God Of War ? Ascensionissakaan ne eivät ole erityisen vaikeita, mutta ne voisivat olla hieman paremmin havainnollistettuja.

Vaikka QTE-nappulat ilmestyvätkin ruudulle ?oikealle? paikalleen (X ilmestyy keskelle alas, kolmio keskelle ylös jne.) on niitä vaikea välillä huomata ruudulla nopeasti liikkuvien hahmojen ja tapahtumien ympärillä. Havainnointia vaikeuttaa myös se, että ne kaikki ovat muotoa kultainen pohja ja ohjaimen napin symboli mustalla siinä päällä. Ne eivät mielestäni erotu riittävästi pelin värimaailmasta ja koska PS3-symboleihin ei saatu muuta väriä kuin musta, eivät nekään auta asiaa. Jossain vaiheessa QTE-kohtien kanssa pääsee suhteellisen sinuksi, kunhan muistaa ilmansuunnat, mutta turhan monesti tällaisia QTE-hetkiä – olipa sitten kyseessä hypi-pompi-tilanne tai taistelu isoa vihollista vastaan – joutuu yrittämään sen verran monta kertaa, että mielenkiinto ja toiminnallisen onnistunut suunnittelu tietyistä kohdista peliä katoaa. Tilalle tulee kyllästymisen tunne, kun kymmenennen kerran joutuu katsomaan sanoja “You are dead.” Tämä etenkin niissä kohdissa, kun tulee pompata jonkin kuilun ylitse tai tarttua johonkin tartuttavaan painamalla X:ää heti samalla sekunnilla kun se ruudulle ilmaantuu.

Hack ‘n’ slashaamisen sekä QTE-kohtien ohella peli tarjoilee mukavaa vaihtelun tunnetta ylläpitääkseen myös kevyttä kiipeilemistä sekä puzzlenratkontaa Tomb Raiderin tyyliin. Kiipeileminen on helppoa, eikä tällaisissa kohdissa usein tulekaan mokattua. Kunhan saa otteen ensimmäisestä kiipeilylle suotuisasta pinnasta, soljuu loppuosa matkasta melkein kokonaan vain vasenta tattia eri suuntiin liikuttamalla. Joskus joutuu lisäksi jopa painamaan X:ää, jotta Kratos hyppäisi kiipeilypinnasta toiselle, mutta juurikaan sen haastavammasta ei ole kyse.

Puzzlet ovat nekin pääpiirteittäin helppoja, mutta hieman haastavampiakin tulee välillä vastaan. Esimerkkinä yhden ratkaisemisekssi pitää kantaa miehen ruumis mukanansa hissiin, mennä sillä ylös ja pudottaa ruumis ylhäältä takaisin alas painolaatan päälle, kunhan tätä kaikkea ennen on ensin kiikuttanut toisen elottoman jäsenten venytyslaitteeseen. Joissain puzzleissa joutuu älynystyröitä hieromaan vielä tätäkin enemmän, kun Kratos saa kyvyn palauttaa tiettyjä puzzleihin liittyviä objekteja ennalleen, tai tuhota ne raunioiksi.

Jos ylempänä olevassa esimerkissä mainitsemani ruumiinkanniskelupuzzle on verisenkuuloinen, niin K-18 ikäsuosituksen ansaitsee helposti muukin osa pelistä. Aiemmille osille uskollisesti Ascension on verisen brutaali hack ‘n’ slash. Hirviöitä pistetään näyttävästi poikki ja pinoon hienoilla lopetusliikkeillä, eikä suolestamista tai muutakaan jätetä turhaan näyttämättä. Kratos saa vihollistensa veret päälleen toistuvasti, eivätkä kaikki naispuoliset hirviötkään häpeile paljastaa rintavarustustaan Kratokselle. Erityisen makaaberi on elefanttihirviön “lopettaminen”, jossa viilletään tämän pääkoppa auki norsun huutaessa, jonka jälkeen sen aivot pulpahtavat esiin.

Audiovisuaalisesti God Of War ? Ascension on huipputasoa. Mennään jo pitkällä PS3:nkin elinkaaren lopussa ? ainakin jos PS4:n lähenevää julkaisua ajatellaan ? mutta silti Ascension osaa hämmästyttää. Muutamien muiden nykypelien tapaan pelissä ei ole oikeastaan lainkaan lataustaukoja, mikä tekee siitä varsin eheän kokemuksen teknisesti. Upean mahtipontinen, jättimäisillä kyhäelmillä, kuten esimerkiksi tajuttoman jättiläismäisellä Apollon puoliksi sortuneella patsaalla varustettu maisemagrafiikka latautuukin kiitettävän pienellä vaivalla pelin taustalla siinä missä liikeanimointi, eritoten Kratoksen erilaiset nopeat liikesarjat ja lopetusliikkeet ovat todella näyttävää katsottavaa. Myyttiset olennot on myös saatu hienosti kuvitettua pelin maailmaan.

Taustalla soi muinaisen Kreikan tai kenties jopa hieman egyptiläishenkisen musiikin vivahteet, mutta pääasiassa vain silloin kun ruudulla jotain tapahtuu. Pelaajan kiipeillessä tai ratkoessa puzzleja omassa yksinäisyydessään pysyy äänimaailma ehkä turhankin hiljaisena ja tähän olisikin sopinut musiikki myös aivan hyvin. Ääninäyttely on hyvää ja tunnerikasta, siinä missä kaaosterien ketjujen kilinään ei koskaan kyllästy. Äänimaailman kruunaa Dolby Digitalin rinnalta vaihtoehtona löytyvä jytisevä DTS-äänituki.

Leipää ja sirkushuveja

God Of War – Ascensionin noin 27 tasoa pitkä yksinpeli kestää pelattavuudeltaan yhdeksästä kymmeneen tuntia. Mikään järjettömän pitkä yksinpeli ei siis ole, mutta kyytipoikana mukaan on ensimmäistä kertaa God Of War-pelisarjan historiassa ujutettu mukaan moninpelitilakin. Yleensä tällaiset yksinpelaamiseen keskittyneiden pelisarjojen “päälleläntätyt” moninpelit eivät ole välttämättä sitä parhainta A-luokkaa, mutta miten onkaan asian laita Acensionin osalta?

Ihan ensimmäiseksi pelaajan moninpelihahmo viedään Olympos-vuorelle, jossa hänen tulee valita liittonsa neljän jumalan, Areksen, Hadeksen, Zeuksen tai Poseidonin väliltä. Kukin Jumala antaa pelaajalle erilaisia voimia. Kunkin näiden taitoja pääsee kokeilemaan Olympos-vuoren harjoittelutilassa, ennen kuin tekee lopullisen päätöksensä ja poistuu, kohti varsinaista moninpelivalikkoa, jossa pääsee muun muassa muuntelemaan (hyvin rajoitetusti) oman gladiaattorinsa ulkonäköä, sen suojapanssareita sekä päivittelemään sen kykyjä. Pelikokemuksen ja menestyksen karttuessa pelaaja voi kokemuspisteillään nousta paremmille tasoille, jolloin pelaaja saa auki parempia varusteita ja aseita. Perusjuttua siis.

Moninpelaamisen osalta Ascension pitää sisällään vaihtoehdot quick play ja game mode. Quick playn kautta voi hypätä suoraan mihin tahansa satunnaiseen pelimuotoon ja game moden kautta saa itse valita mihin liittyä.

Erilaisia pelimuotoja on seitsemän. Perinteisestä deathmatchista on tarjolla sekä neljän, että kahdeksan pelaajan vaihtoehto. Pelin eräänlaisesta team deathmatchista, team favour of the godsista sen sijaan on tarjolla 2 Vs. 2 ja 4 Vs. 4 vaihtoehdot. Tässä pelimuodossa tapetaan vihollisjoukkueen jäseniä ja samalla vallataan alttareita omalle joukkueelle.

Loput kolme pelimuotoa ovat itseselitteinen capture the flag, sekä trial of the gods-muodon kaksi eri variaatiota, joista jälkimmäisessä pelataan co-op -tilassa yhdessä toisen pelaajan kanssa ja toisessa – vaikka moninpelitilassa ollaankin ? pelataan ihan yksinään. Jotain on siis tarjolla sooloilijallekin yksinpelin jälkeen. Trial of the godsin idea on pysyä pelissä mukana mahdollisimman pitkään ajan tikittäessä kohti nollaa. Jokaisesta tapetusta vihollisesta saa kolmesta neljään sekuntiin lisää aikaa kelloon.

Ascensionin moninpeli tuo toki lisäarvoa pelille ainakin joksikin aikaa ja serverit ovat jo nyt pullollaan pelaajia, mutta saman aikaan serverit ovat täynnä niin hyviä pelaajia, että turpiinsa saa hyvin äkkiä, jollei ole valmistautunut käyttämään koko liikerepertuaariaan ja erilaisia komboja, kuten yksinpelissä. Yhdellä tai kahdella perusiskulla ei kauaa hengissä pysy ja taitavammat pelaajat syövät tällaista pelitaktiikkaa suosivat suihinsa alta aikayksikön. Tiimipohjaiset pelimuodot ovat parhaita, mutta parhain kuitenkin ehkä on se kahden pelaajan co-op tila, sillä Acension ei loppujen lopuksi tarjoa mitään mullistavaa, jota ei olisi jo aiemmin jossain muodossa koettu.

Kokonaisuutena God Of War – Ascension on varsin laadukas hack ‘n’ slash Santa Monica Studiolta, eikä kai kukaan mitään muuta odottanutkaan. Ascensionin sanotaan olevan viimeinen PS3:lle julkaistava God Of War-peli ja sen se tekee kunnialla. Peliä ei voi muuta kuin suositella kaikille sarjan faneille ja miksei samalla hack ‘n’ slashin ystäville näin yleensä – niin hyvä Acsension on.